Suomen tehohoidon 50 vuodepaikasta 10 varataan Viron potilaille.

Tällä hetkellä käytössä oleva laskentakaava sanoo, että nimenomaan koronapotilaiden hoitamiseen on koko Suomessa varattuna 50 tehohoitopaikkaa. Noista on ollut koko syksyn ajan käytössä vain noin 30 paikkaa, eli 20 on tyhjillään.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dbcaedeb-1836-4b6c-92df-3b7b37bd363f

Sen vuoksi Suomen poliittinen johto kaavailee, että Suomi voi hyvin ottaa noin 10 kpl koronapotilaita Virosta tänne tehohoitoon hoidettavaksi. Sekä rokotetut että rokottamattomat virolaiset hyväksytään.

Samaan aikaan noin 20% suomalaisista on jatkuvan uhan alla, että he eivät saa enää lainkaan sairaalahoitoa Suomessa.

Ministeritasolta ja HUS:in ylimmästä johdosta on viestitetty, että sairaalahoito ja etenkin tehohoito evätään niiltä suomalaisita, jotka eivät eivät ole ottaneet vähintään 2 annosta koronarokoptteita.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomessa on kai 300-400 tehohoitopaikkaa. Koronan alussa mainittiin, että määrän voi nostaa tästä melko nopeasti kaksinkertaiseksi.

Äänestä
  • Globalistiselta Maailmanhallitukselta tulleiden uusien ohjeiden mukaan koronapotilaille osoitettavat tehohoitopaikat ajetaan minimiin. Suomi saa jatkossa ylläpitää vain 50 tehohoidon paikkaa koronapotilaille. Asiaa valvotaan pistokokein.

    Tällä kaikella halutaan ajaa siihen, ett joka ikisen suomalaisen ja länsimaan asukkaan on lopulta otettava grafeenihiutaleilla maustettu RNA-koronarokote-cocktail.

    Jos et ota, et enää pääse edes ruokakaupan ovista sisään. Oville asennetaan elektroniset koronapassin tunnistimet, täysi 666-seuranta päälle.

    Äänestä

Viimeiset pari viikkoa Virossa on kuollut päivittäin 12...17 henkeä.

Kokonaiskuolleiden määrä on jo 1,5-kertainen Suomen kuolemiin verrattuna.
https://www.worldometers.info/coronavirus/country/estonia/

Koskahan noita tehohoidettavia aletaan tuoda autolautoilla Suomeen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tällä hetkellä käytössä oleva laskentakaava sanoo, että nimenomaan koronapotilaiden hoitamiseen on koko Suomessa varattuna 50 tehohoitopaikkaa. Noista on ollut koko syksyn ajan käytössä vain noin 30 paikkaa, eli 20 on tyhjillään.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/dbcaedeb-1836-4b6c-92df-3b7b37bd363f

Sen vuoksi Suomen poliittinen johto kaavailee, että Suomi voi hyvin ottaa noin 10 kpl koronapotilaita Virosta tänne tehohoitoon hoidettavaksi. Sekä rokotetut että rokottamattomat virolaiset hyväksytään.

Samaan aikaan noin 20% suomalaisista on jatkuvan uhan alla, että he eivät saa enää lainkaan sairaalahoitoa Suomessa.

Ministeritasolta ja HUS:in ylimmästä johdosta on viestitetty, että sairaalahoito ja etenkin tehohoito evätään niiltä suomalaisita, jotka eivät eivät ole ottaneet vähintään 2 annosta koronarokoptteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu