Toimivaa ja turvallista rokotetta odotellessa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008410186.html

On jo selvää yleistietoa, että koronarokotteet kiirehdittiin jakoon poikkeusluvin, eikä kaikkia oleellisia testejä tehosta ja turvallisuudesta suoritettu loppuun. Joudumme sietämään sekä heikkoa tehoa että rokotehaittoja että jatkuvaa harhaanjohtamista ja painostusta. Testituloksia toki saadaan koko ajan, mutta vapaaehtoisista koostuvien testaajaryhmien sijaan kautta planeetan. Datan määrä ja laatu on tällätavoin erinomaisella tasolla, sillä sitä saadaan lähes kaikenlaisista ryhmistä ja runsaasti.

Keskeneräisellä rokotteella on kuitenkin negatiivinen puolensa, eli tautia ei saada aisoihin ja rokotehaittoja on valtavasti, myös vakavia, eikä pitkäaikaishaittoja vielä edes tunneta. Unohtamatta kaikkea muuta taudin ympärillä, kuten kylmä bisnes ja pandemiaa hyväksikäyttävä valtapolitiikka, sekä ihmisten luokittelu, erottelu toisistaan, vapauksien rajoittaminen, vainoaminen, syyllistäminen, uhkailu jne. Voimme sanoa, että Covid19 on varsin sairas ilmiö, sanan ennennäkemättömässä merkityksessä.

Seuraavan sukupolven rokote on toivottavasti se oikea ja toimiva, joka johtaa laumasuojaan, jotta linkin mukaisia uutisiakaan ei tarvitse enää lueskella, eikä olla jatkuvassa epäselvyydessä ja pelossa. Moraalittomalle ja epäeettiselle ihmiskokeelle menetettyjä henkiä emme kuitenkaan saa koskaan takaisin, mutta toivottavasti heidän kuolemallaan on ollut edes jonkinlainen merkitys. Covid19-uhrien muistopäivä, mikä se ikinä tulee olemaan, jää silti synkkänä merkkinä historiaan, ymmärtäen, että Covid19 ja koronavirustauti on kaksi eri asiaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei tästä ole enää paluuta siihen vanhaan ns. normaaliin maailmaan. Muutenhan vastuulliset joutuisivat teloitettaviksi tai elinkautisiin.
Tästä starttaa pian ihan uudenlainen maailma. Talousjärjestelmän uudistus, joka on tässä hyvin suuressa osassa. Käteinen poistuu ja tulee yksi maailmanvaluutta.

Raamattua lukemalla huomaat että profetiat ovat toteutuneet silmiemme edessä.

Äänestä

Pohjois-Savon Sairaanhoitopiirin koordinoiman valtakunnallisen seurannan mukaan Pfizerin rokote on toimiva ja turvalinen.
3,2 miljoonasta rokotetusta vain kymmenen joutunut tehohohoitoon ja he kaikki olleet peussairaita yli 65-vuotiaita

Äänestä

Toimivan ja turvallisen rokotteen olen ottanut jo.
Pfizerin Comirnaty (tms.) nimeltään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008410186.html

On jo selvää yleistietoa, että koronarokotteet kiirehdittiin jakoon poikkeusluvin, eikä kaikkia oleellisia testejä tehosta ja turvallisuudesta suoritettu loppuun. Joudumme sietämään sekä heikkoa tehoa että rokotehaittoja että jatkuvaa harhaanjohtamista ja painostusta. Testituloksia toki saadaan koko ajan, mutta vapaaehtoisista koostuvien testaajaryhmien sijaan kautta planeetan. Datan määrä ja laatu on tällätavoin erinomaisella tasolla, sillä sitä saadaan lähes kaikenlaisista ryhmistä ja runsaasti.

Keskeneräisellä rokotteella on kuitenkin negatiivinen puolensa, eli tautia ei saada aisoihin ja rokotehaittoja on valtavasti, myös vakavia, eikä pitkäaikaishaittoja vielä edes tunneta. Unohtamatta kaikkea muuta taudin ympärillä, kuten kylmä bisnes ja pandemiaa hyväksikäyttävä valtapolitiikka, sekä ihmisten luokittelu, erottelu toisistaan, vapauksien rajoittaminen, vainoaminen, syyllistäminen, uhkailu jne. Voimme sanoa, että Covid19 on varsin sairas ilmiö, sanan ennennäkemättömässä merkityksessä.

Seuraavan sukupolven rokote on toivottavasti se oikea ja toimiva, joka johtaa laumasuojaan, jotta linkin mukaisia uutisiakaan ei tarvitse enää lueskella, eikä olla jatkuvassa epäselvyydessä ja pelossa. Moraalittomalle ja epäeettiselle ihmiskokeelle menetettyjä henkiä emme kuitenkaan saa koskaan takaisin, mutta toivottavasti heidän kuolemallaan on ollut edes jonkinlainen merkitys. Covid19-uhrien muistopäivä, mikä se ikinä tulee olemaan, jää silti synkkänä merkkinä historiaan, ymmärtäen, että Covid19 ja koronavirustauti on kaksi eri asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu