Täälläkin monet miettii, että on vaihtanut pitkiä katseita ja kuinka tunteet täytyy olla molemminpuolisia. Uusi tutkimus paljastaa, että monesti kyseessä on vain uskomus katseiden voimasta. Voit siis uskoa tunteen paloon jonkun ihmisen kanssa, vaikka todellisuudessa ajatukset ovat vain oman pääsi sisällä. Laajan tutkimusmateriaalin perusteella katseista ja jopa eleistä ei voi tehdä päätelmiä ihmisten kiinnostuksesta toisiaan kohtaan vaan päätelmät saattaa mennä täysin harhaan. Toisen kiinnostuksen sen sijaan havaitsee paremmin kosketuksesta, jos esimerkiksi otat toisen käden omaan käteesi niin kiihtynyt sydämen syke ja hikoilevat kädet ovat varmempi merkki kiinnostuksesta. Mitä mieltä jengi on tästä?
Mistä tietää tykkääkö toinenkin
Anonyymi
22693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyllä katseista ja käytöksestä huomaa paljonkin. Mutta ei kaikki huomaa. Pitää olla empatiakykyä. Joillain on taito aistia toisten tunnetiloja ihan vaan eleistä, ilmeistä, äänensävystä, kaikesta. Kosketus ei ole välttämätön.
Tutkimus nimenomaan korosti sitä, että saattaa luulla jonkun olevan kiinnostunut katseiden perusteella, mutta että tämä onkin oma luulo ja tulkinta, ei liity suoranaisesti siis empatiakykykyyn.
En luota tutkimuksiin. Niissä on huono otanta.
jos tuntee ihmisen niin ihan todella todella pieni liikahdus ihmisessä vaikka olisi humalassakin ja sitä ei todellakaan huomaa kukaan muu niin joku sellainen joka on sun läheinen saattaa sen huomata ja jättää reagoimatta siihen mut sen mieleen jää että siinä tiskillä oli joku jota en kääntynyt katsomaan
Minulla on kokemus vuosia jatkunut silmäpeli . Aina hymyili minulle ja katsoi silmiin tuli lähelle hakeutui seuraan. Eikä loppujen lopuksi ollut kuulemma edes ihastunut.
no olisko ollut sitten vaan kiinnostunut susta? ajatuksissaan katsonut eikä oo tajunnut että tuijottaa sua kuola valuen haavi auki :D
Ei mitään uutta.
Niinpä, minkä takia tommosia juttuja täytyy tutkia, jotka kaikki jo tietää. Katseet ei merkkasi mitään, jos ihminen on liian väsynyt tai stressaantunut, hän voi uupua. Kaikenmaailman tutkimuksia, vaikka asiat on tiedetty jo tuhansia vuosia sitten, eikä me miksikään olla muututtu sieltä cro mignon kaudelta, vai ollaanko?
Ihmisen ikävä toisen luo
Ps : nyt on se kaamos
Tottakai jos kyse on normaaleista katseista. Mutta kun mies tuijotti mua aina nähdessään ja ilme oli sellainen kuin se oli, niin ei ollut odottamatonta, että hän lähestyi ja alkoi hakea kontaktia. Järki päähän.
Toinen asia mitä tässä ei mainita, on katseen kesto. Jos joku tuijottaa hyvin paljon , niin miksi? Tai jos yhteinen katsekontakti kestää monta minuuttia, niin miksi? Se nimittäin poikkeaa normaalista. Ihminen luonnostaan välttelee katsekontaktia tuntemattomampien kanssa ja katsoo pidempään asioita ja ihmisiä joista on kiinnostunut.
Eri asia on jos ihastunut tuijottaa, saattaa kohde katsoa takaisin, että mitä toi oikein tuijottaa. Lopulta ihminen kuitenkin välttää katsekontaktia sellaisen kanssa joka on epämieluisa. Eli jos kohde ei halua, hän ei kyllä katso ihastunutta takaisin, ei ainakaan pitkään.
Mielestani on tärkeää mitata myös tekoja. Jos katsekontakti on usein pitkä ja ihmiset käyttäytyvät toistensa seurassa poikkeavalla tavalla, kuten kuulostavat erilaisilta tai auttavat toisiaan paljon, jämahtavät ja jännittävät, on kyse varmaankin molemminpuolisesta ihastuksesta.
Kolmas asia on se, että ihastunut usein peittää tunteensa ja saattaa kieltää ne jopa ihastuksen kohteen kanssa keskustellessa. Tähän voi olla monia syitä.
Reakoisin tuijotuksen kolmella tavalla, vilkaisu, kauhistus (mikä lie pervo) tai leikillinen hymy jonka voi tulkita miksi vaan. Ei tossa ole mitään uutta. Ihastunut ihminen vaan näkee kaiken ruusun punaisin silmin ja ylitulkitsee.
Mites sitten katsekontaktin välttelyn kanssa
Se vois olla ihastumisen merkki. Aikoinaan näin kävi, ei pystynyt suoraan katsoon. No nyt jo pystyy. ;)
Mulla naisena on se että jos ihastun ja epäilen että toinen saattaisi olla varattu niin silloin välttelen katsekontaktia
No nyt on kyllä ihan täys höpöhöpö -tutkimuksesta kyse. Kyllä jo pelkästä katseesta voi nähdä monenlaista, myös kiinnostuksen, niin ihastuksen kuin rakkaudenkin.
-kokenut jo paljon-
Katseesta pystyy kyllä lukemaan tunteet, kunhan se katse on tarpeeksi pitkä. Se on nyt ihan todistettu juttu.
komppaan tätä.
Kyllä itse ainakin katson pitkään koska olen ihastunut Naiseen.
Minulla hakeutuu usein töissä katse mieheen, johon ihastuin. Toisaalta yritän välillä myös tietoisesti välttää katsomasta hänen suuntaansa ja menemästä esim. Kahvitauolle, koska en halua olla liian läpinäkyvä. Pelkään kyllä, että asia on jo huomattu, koska menen aina jotenkin jäihin tämän ihmisen seurassa. Toivottavasti asiaan tulee muutos, koska kyseessä on oikeasti mukavan ja fiksun oloinen ihminen, jonka seura tekee iloiseksi, huolimatta siitä, että välit jäävät luultavasti työkaveruuden tasolle.
Ja pointtini oli siis se, että merkit voivat olla vaikeita tulkita. Katse saattaa kertoa ihastuksesta, toisaalta siitä saattaa kieliä myös katseen välttely. Minä itse taidan liian herkästi ylitulkita noita katseita, vaikka järki sanookin, ettei toinen sillä silmällä katsele.
Taiat olla teini!