ATEISMI - määritelmä

En ole kaikkia palstan viestejä lukenut, mutta nopean silmäilyn perusteella huomio kiinnittyy siihen, että käsite ATEISMI on varsin kirjava.
Alkujaan sana tarkoitti epäilijää.
Nykyisin aivan liian moni haluaa käsittää ateistin jumaluuden kieltäjäksi.

Tuskin monikaan ateisti sentään kieltää, mutta varsin monen tulisi ainakin eppäillä!
Mitenpä TOTUUDEN voisi kieltää? Tahi puoltaa?
Joten onko se sittenkään totta?
Myös ns uskovaisten.
Mutta sehän onkin uskon asia.
24726
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

sanakirjasta, niin ei tarvitse ihmetellä.

Äänestä
  • Opetelkaa himena filosofiaa, niin opitte keskustelemaan ja ottamaan toisen sanoman huomioon.
    Olette sittenkin ehkä naivi, jos ette ymmärrä käsitteiden erilaisuutta.
    Olen luennoillani vertaillut käsitteiden ihmisten mielessä tapahtuvaa erilaisuutta käsitteellä kommunisti.
    Jos jostakusta ihmisestä sanoo tämän olevan melkoisen kommunistin, toiselle se on pahin herja, toiselle suurin kunin osoitus.
    Siten oli esim entisessä Neuvostoliitossa sen loistoaikoina.
    Suomessa on myös useita sanoja, joilla monta merkitystä.
    Esim mitä tarkoittaa sana: tuima?
    Onko se suolaista vai suolatonta? Vai muutuitteko Te nyt tuimaksi? Varsinkin, jos olette puskenut päin tuimaa tuulta.
    Entäpä Kehtaatteko vai Viitsittekö lukea tätä?
    Nekin sanat ovat tarkoitukseltaan riippuvaisia missä päin Suomea puhutaan.
    Kehdata on joillekin laiskuutta, toisille ujoutta.
    Samoin Viitsiä - verbi.
    Näitä ei sanakirja ratkaise.

    Äänestä

  • Analytic kirjoitti:

    Opetelkaa himena filosofiaa, niin opitte keskustelemaan ja ottamaan toisen sanoman huomioon.
    Olette sittenkin ehkä naivi, jos ette ymmärrä käsitteiden erilaisuutta.
    Olen luennoillani vertaillut käsitteiden ihmisten mielessä tapahtuvaa erilaisuutta käsitteellä kommunisti.
    Jos jostakusta ihmisestä sanoo tämän olevan melkoisen kommunistin, toiselle se on pahin herja, toiselle suurin kunin osoitus.
    Siten oli esim entisessä Neuvostoliitossa sen loistoaikoina.
    Suomessa on myös useita sanoja, joilla monta merkitystä.
    Esim mitä tarkoittaa sana: tuima?
    Onko se suolaista vai suolatonta? Vai muutuitteko Te nyt tuimaksi? Varsinkin, jos olette puskenut päin tuimaa tuulta.
    Entäpä Kehtaatteko vai Viitsittekö lukea tätä?
    Nekin sanat ovat tarkoitukseltaan riippuvaisia missä päin Suomea puhutaan.
    Kehdata on joillekin laiskuutta, toisille ujoutta.
    Samoin Viitsiä - verbi.
    Näitä ei sanakirja ratkaise.

    sitä höpöttää mitä tahansa jos suomalaisten
    äidinkieli ei kelpaa.

    Äänestä

  • Jerry Falwell kirjoitti:

    sitä höpöttää mitä tahansa jos suomalaisten
    äidinkieli ei kelpaa.

    sitä saa, ja näin se käy.>sitä höpöttää mitä tahansa jos suomalaisten
    äidinkieli ei kelpaa.<

    Äänestä

  • Harry Cotton kirjoitti:

    sitä saa, ja näin se käy.>sitä höpöttää mitä tahansa jos suomalaisten
    äidinkieli ei kelpaa.<

    niin no

    Äänestä

ottaa tästä nyt selvää. ilmeisesti tietosi ovat vajaat, mutta minkäs sille tekee.

Äänestä
  • Ateisti on alunperin Roomalaisten nimitys kristityistä. Koska heidän mielestään näiltä puuttui usko jumaliin.

    Epäilijää se ei ole koskaan tarkoittanut.

    Äänestä

  • tintti kirjoitti:

    Ateisti on alunperin Roomalaisten nimitys kristityistä. Koska heidän mielestään näiltä puuttui usko jumaliin.

    Epäilijää se ei ole koskaan tarkoittanut.

    oli ylivoimaisesti paras täällä näkemäni postaus.

    Äänestä

  • tintti kirjoitti:

    Ateisti on alunperin Roomalaisten nimitys kristityistä. Koska heidän mielestään näiltä puuttui usko jumaliin.

    Epäilijää se ei ole koskaan tarkoittanut.

    "Ateisti on alunperin Roomalaisten nimitys kristityistä."
    Ateismi on paljo vanhempaa kuin kristinusko.

    Äänestä

Ateisti on nimenomaan jumaluuden kieltäjä. Katsopa vaikka sanakirjasta.

Äänestä
  • länsimaissa voi ajatella, että kyseessä on jumaluudenkieltäjä. yksinkertaisesti voi olla kyse kuitenkin siitä, ettei tiedä mistään jumalasta ja tulee vallan mainiosti toimeen ilman. puhutaan mieluummin ihmisestä, jolta puuttuu usko kaikkiin fiktiivisiin olentoihin ja joka erottaa ihmisen työn luonnon (jumaluuden) työstä.

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    länsimaissa voi ajatella, että kyseessä on jumaluudenkieltäjä. yksinkertaisesti voi olla kyse kuitenkin siitä, ettei tiedä mistään jumalasta ja tulee vallan mainiosti toimeen ilman. puhutaan mieluummin ihmisestä, jolta puuttuu usko kaikkiin fiktiivisiin olentoihin ja joka erottaa ihmisen työn luonnon (jumaluuden) työstä.

    helppoa ku heinänteko

    Äänestä

>>En ole kaikkia palstan viestejä lukenut, mutta nopean silmäilyn perusteella huomio kiinnittyy siihen, että käsite ATEISMI on varsin kirjava.>Mitenpä TOTUUDEN voisi kieltää? Tahi puoltaa?
Joten onko se sittenkään totta?>Myös ns uskovaisten.
Mutta sehän onkin uskon asia.

Äänestä
  • "Eihän kaikki USKOVAISETkaan ajattele samalla tavoin vaikka ovatkin kaikki uskovaisia."

    Mutta kaikki punaiset karkit ovat punaisia, vaikkeivät välttämättä saman makuisia.

    Mielestäni ateisti on vain yksinkertaisesti - muttei pakosti yksinkertainen - ihminen, jolta puuttuu usko kaiken olevaisen luojaan ja ylläpitäjään eli jumalaan.

    Kertoisiko, joku mikä asiasta tekee monimutkaisemman?

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    "Eihän kaikki USKOVAISETkaan ajattele samalla tavoin vaikka ovatkin kaikki uskovaisia."

    Katsohan edellä kohtaan: 'Teille näsäviisas JF'
    Siinä kerroin joitain kielen sanoista, joilla on eri merkityksiä eri ihmisille, mm murrealueen mukaan. Tahi lapsena opitun mukaan.
    Ei sanojen merkitys kaikille sillä muutu, että me tässä ja nyt päätetään, ett'ä vaikka nyt sana 'ateismi' tarkoittaa jumalankieltämistä.
    Kuten näissäkin sarjan kannanotoissa on ilmennyt, sen sanan alkuperää voidaan hakea kaukaakin.
    Niin se vaan on, että sanojen merkitykset muuttuvat ajan myötä.
    Ystävyydellä keskustelijoille.

    se kamelin perseestä se ateismi ollu??

    Äänestä

  • Tauno. kirjoitti:

    se kamelin perseestä se ateismi ollu??

    Mutta Tauno on!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mutta Tauno on!

    Niin sen Taunon auto on!

    Äänestä

  • esko kirjoitti:

    "Eihän kaikki USKOVAISETkaan ajattele samalla tavoin vaikka ovatkin kaikki uskovaisia."

    Mutta kaikki punaiset karkit ovat punaisia, vaikkeivät välttämättä saman makuisia.

    Mielestäni ateisti on vain yksinkertaisesti - muttei pakosti yksinkertainen - ihminen, jolta puuttuu usko kaiken olevaisen luojaan ja ylläpitäjään eli jumalaan.

    Kertoisiko, joku mikä asiasta tekee monimutkaisemman?

    Mielestäni ei mikään.
    Itse myös näen että ateisteja ei yhdistä ateismin saralla mikään muu kuin se, että yksikään heistä ei usko jumalaan/jumaliin. En siis näe että ateismissa on kyse mistään syvällisemmästä tai aatteesta, enkä näe että voi sanoa että jokin on ateistinen maailmankatsomus tai ateistinen oppi. Se vain on yksinkertaistesti uskon puutetta.
    En siis koe itsekkään mitään yhteen kuuluvuutta toisen ihmisen kanssa, jos hän sanoo olevansa ateisti. Näen hänet vain ihmisenä, jolla on saman suuntainen käsitys jumalan/jumalien olemassa olosta, kuin minulla.

    Äänestä

Ateisti, eiteisti, antiteisti, agnostikko, skeptikko, satanisti, saatananpalvoja, jumalaton tms.
Kaikille olisi helpompaa kun puhuttaisiin näiden sijaan selkeästi vain pakanoista.

Äänestä
  • Ehkä sinulle, mutta maailma ei ole mustavalkoinen kristityt ja ei-kristityt maailma vaan maailmaan riittää kaikenlaista muutakin uskontoa/ajatussuuntaa.

    Äänestä

  • satanisti ja saatananpalvoja ei kuulu joukkoon. Ne ovat uskovaisia, koska uskovat johonkin satuolentoon kuten nyt vaikka asatanaan.
    Eikä noita muitakaan oikein voi niputtaa mutta noi kaksi ovat totaalisesti erillään muista niillä ei ole mitään tekemistä noiden muiden kanssa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Ehkä sinulle, mutta maailma ei ole mustavalkoinen kristityt ja ei-kristityt maailma vaan maailmaan riittää kaikenlaista muutakin uskontoa/ajatussuuntaa.

    Onko huumorintajusi jäässä? Positioperustaisten ilmaisujen käyttäminen ei pitäisi saada sinua enää tuonkaan vertaa koukkuun.

    Äänestä

Olet oikeassa siinä, että harva ateisti kieltää jumalien eksistenssin. Ateisti on ihminen, jolta puuttuu jumalusko.

Asiaa voisi verrata näin: Lähes jokainen aikuinen teisti/ ateisti on myös ajoulupukkistejä. Olemme samalla viivalla; emme kiellä joulupukin olemassaoloa, emme vain yksinkertaisesti usko siihen. Mutta, kun otetaan Jumala niminen hahmo, jonka eksistenssistä on yhtä paljon todisteita kuin punanutusta, paskamyrsky on valloillaan välittömästi. Ateistin näkökulmasta tämä on huvittavaa.

Yhteinen nimittäjä on myös se, että molemmat haluavat puoltaa totuutta. Toinen väittää löytäneensä absoluuttisen totuuden, viimeisen prinsiipin, kun taas toinen väittää totuudeksi sen, ettemme yksinkertaisesti tiedä mikä on totuus. Totuus on subjektiivinen käsite ja riippuvainen puoltavista tosiasioista ja/tai todennäköisyyksistä. Kumpi väittää kumpaa, jokainen päätelköön ihan itse lukemalla ko. palstan keskusteluja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Analytic kirjoitti:

En ole kaikkia palstan viestejä lukenut, mutta nopean silmäilyn perusteella huomio kiinnittyy siihen, että käsite ATEISMI on varsin kirjava.
Alkujaan sana tarkoitti epäilijää.
Nykyisin aivan liian moni haluaa käsittää ateistin jumaluuden kieltäjäksi.

Tuskin monikaan ateisti sentään kieltää, mutta varsin monen tulisi ainakin eppäillä!
Mitenpä TOTUUDEN voisi kieltää? Tahi puoltaa?
Joten onko se sittenkään totta?
Myös ns uskovaisten.
Mutta sehän onkin uskon asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu