Haluan kertoa tarinan.
Olen 45-vuotias mies ja onnellisesti naimisissa thaimaalaisen naisen kanssa. Päädyin ulkomaalaiseen vaimoon, koska suomalainen nainen ei enää tunne paikkaansa. Vaimoni on hieman yli kahdenkymmenen. Hän hyvin kaunis ja ennenkaikkea nöyrä nainen.
Kun tulen töistä kotiin, on vaimoni tehnyt jotain eksoottista ja hyvää ruokaa minulle. Minun ei tarvitse laisinkaan huolehtia kotitöistä. Vaimoni huolehtii kaikista kodin askareista. Hän tekee työnsä ilolla ja on tyytyväinen omaan osaansa. Olihan hänellä kotimaassaan paljon huonommat olot.
Vaimoni ei käy ansiotyössä. Koska olen henkilöstöpäällikkö keskisuuressa firmassa, tuloni riittävät hyvin tarpeisiimme. Valvon vaimoni rahankäyttöä ankarasti, kuten kunniallisen miehen kuuluukin. Valvon myös vaimoni ajanviettoa. Hän ei juokse kylillä baareissa, vaan viettää kunnialliselle naiselle sopivaa elämää.
Kun itse käyn kavereiden kanssa baarikierroksella, on vaimoni nöyrästi odottamassa minua kotona. Kun saavun kotiin, olinpa sittewn missä kunnossa tahansa, hän on aina valmis tyydyttämään tarpeeni, olipa kyse sitten kyse nälästä tai jostakin aivan muusta.
Hän ymmärtää tehtävänsä: palvella minua. Sängyssä hän yrittää aina ensisijasesti noudattaa minun toiveitani ja halujani. Ottaen huomioon sen, että hän oli neitsyt hääyönämme, on hän taidoiltaan kehittynyt loistavasti.
Toisinaan, jos vaimoni on ollut tottelematon, on minun velvollisuutenani kurittaa häntä. Hän ei kanna tästä kaunaa, vaan ymmrtää sen että kunniallisen miehen on pidettävä vaimonsa ojennuksessa.
T: Mies

Vastaukset 7
Vanhimmat
Suomalaisena naisena ymmärrän toki että tuota miehet haluavat, ja toivon että vaimosi on myös onnellinen. Jos vaimosikin on onnellinen, niin olette täydellinen pari!
Tuo teksti on pyörinyt netissä jo vuodesta 2002..
Kirjoitin sen vasta eilen.
KOSKA KEKSIT SEN VASTA EILEN!!!!!!!!!
yritäpä sinäkin pikku hiljaa avautua ja myöntää vaikka aluksi näin netin välityksellä olevasi täydellisesti vaimosi tossun alla. Nyt ollaan jo 2005 vuodessa ei tarvitse enään ESITTÄÄ!!! ole vain oma itsesi ja myönnä olevasi vaimosi tossun alla!!!
Muija kurittaa ukkoriepua alvariinsa, niin pitää paeta haavemaailmaan, ja kun ei itse vajavaisen aivokapasiteetin vuoksi pysty kirjoittamaan mitään omaa, niin piti kopioida muiden kirjoittama vanha härnäysteksti.
Tollasen miehen mä haluaisin. Suomalaisten naisten alistamien nössyköiden seasta tollasta on vain helvetin vaikea löytää.