Konsensusta pahimmillaan - Hallitukselle ei vaihtoehtoa

Hallitus on pysynyt kassassa liimalla jota kutsutaan konsensukseksi. Koko Eduskunnan ja koko median sisältöhän on ollut yhtä ja samaa vuosikausien ajan. Hallitus kaatuisi muten, mutta vaihtoehtoa ei ole. Jatkuva talouskasvu ja työllisyydestä jankuttaminen on syrjäyttänyt kaiken muun, eikä enää tunnuta ymmärtävän mitä valtio ja julkinen valta tarkoittavat. Korona saman kaltaista totalitariaa.

Perusasiat ovat tärkeitä. Niiden tarkistaminen on aina paikallaan. Sen jälkeen olisi hyvä jos kyettäisiin hyödyntämään kansalaisten vapautta muuttaa elämäänsä ja sopeutua yhteiskunnan muutoksiin omilla ehdoilaan. Sosiaaliturva on liian byrokraattinen ja maaseutupolitiikka antaisi uusia mahdollisuuksia. Mun mielestä.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei ole hirveän paljon konsensusta hallituksessa, kun sisäisistä asioista käydään keskustelua teittereissä ja tindereisdä

Äänestä

Hallitus pysyy kasassa koska nuoret tytöt on saaneet hirveästi valtaa ja rahaa.Ennen ministerit oli hyvin toimeen tulevia kansan edustajia ennen ministeri uraa.Ei silloin tultu ministeriksi kaupan kassalta ja poliittisista nuoriso järjestöistä suoraan vallan kabinetteihin ja brysselin valtio saleihin.Siinä on suuri syy miksi tytöt leikkii tukka nuottasta ja on leikisti vihasii ja sit tuleekin suuri konsensus.

Äänestä

Hallituksen politiikka on tuttua ja kulahtanutta. Siinä on jotenkin parin vuosikymmenen takainen henki ja toteustapa. Imeisesti takana on vanhat puoluejäärät ja parrasvaloissa neitokaiset.

Äänestä

Hallitusta pitää koossa kunkin ministerin henkilökohtaisten etujen maksimointi.
Siinä kansakunnan edun ajaminen unohtuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hallitus on pysynyt kassassa liimalla jota kutsutaan konsensukseksi. Koko Eduskunnan ja koko median sisältöhän on ollut yhtä ja samaa vuosikausien ajan. Hallitus kaatuisi muten, mutta vaihtoehtoa ei ole. Jatkuva talouskasvu ja työllisyydestä jankuttaminen on syrjäyttänyt kaiken muun, eikä enää tunnuta ymmärtävän mitä valtio ja julkinen valta tarkoittavat. Korona saman kaltaista totalitariaa.

Perusasiat ovat tärkeitä. Niiden tarkistaminen on aina paikallaan. Sen jälkeen olisi hyvä jos kyettäisiin hyödyntämään kansalaisten vapautta muuttaa elämäänsä ja sopeutua yhteiskunnan muutoksiin omilla ehdoilaan. Sosiaaliturva on liian byrokraattinen ja maaseutupolitiikka antaisi uusia mahdollisuuksia. Mun mielestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu