Kysyin kesällä, kuinka kauan ministerien lapset odottivat ruokaa, kuinka kauan ministerien vanhemmat odottivat lääkkeitä. Kahden viikon odotus näytti olevan inhimillisen säädyllisyyden raja elokuussa. Kuukausia on kulunut lisää. Kauanko saat lapsesi odottamaan ruokaa? Kauanko äitisi odottaa lääkettä? Onko lapsillasi lämpimät vaatteet? Onko äidillä lämpöä talossa? Kuinka helposti jaet ihmiset niihin, joita on hoitattava, ja niihin, jotka kieltätte mahdollisuuden selviytyä.
Miten nukahdat tietäen, että olet kieltänyt ensiapua? Etkö ajattele aamulla pelokkaita ihmisiä, jotka vaeltavat rajametsissä?
Etkö herätä painajaisia? He herättävät minut. Kesän puolivälistä lähtien olen herännyt ajatuksiin historian toistoista. Olen herännyt tämän hallituksen voimattomuudesta tämän hallituksen häikäilemättömyyden edessä, ja olen herännyt siitä, että on mahdotonta ymmärtää, mihin olette johtaneet. Puola tarjosi niitä, jotka tarvitsivat kuolemaa erissä, fyysisessä ja hengellisessä kärsimyksessä. Puolan hallitus on heikentänyt uskoa ihmiseen, hyvyyteen, totuuteen.
Olette hylänneet moraaliset ja uskonnolliset järjestelmät, olette hylänneet muiston puolalaisten naisten ja puolalaisten kohtalosta, jotka vaaransivat henkensä pelastaakseen muita sodan todellisuudesta. Toiset, joiden autoritaarinen hallinto kohteli heitä tuolloin samalla tavalla kuin nykyään, puolalainen hallitus kohtelee ihmisiä rajalla. Kuten alempiarvoiset ihmiset, kuten ihmiset, joilta evätään yhdenvertainen kohtelu.
Jonain päivänä, kun historian peili kääntyy, lapset lukevat humanitaarisesta kriisistä Puolan historian pimeillä puolilla. Koska historia ei kuuntele propagandauutisia, hallinnon televisiota ja poliittista siansaksaa. Tehokkaiden puheiden verhot putoavat, suosionosoitukset Sejmin penkeillä laantuvat, äänestysten tuloksilla ei enää ole merkitystä. Tosiasiat säilyvät.
Puolustamalla rajoja olette tuominneet ihmiset, jotka etsivät turvaa rajattomaan epätoivoon, olette tuominneet meidät kaikki kärsimykseen, jota emme pian unohda, mikä on identiteettimme perusta. Hallituksenne kirjoittaa yhtä historian julmimmista sivuista. Ei ensimmäinen, vaikka se ei ole lohtu. Ei viimeinen, vaikka se ei ole ennustus. Älä vastaa, älä sano enää mitään. Jatka nukkumista perheen isän rauhallisessa unessa, lämpimässä talossa, pehmeissä valkoisissa ja punaisissa vuodevaatteissa.
Puolalainen lehtikirjoitus
* Karolina Jaklewicz. Taiteilija, luennoitsija Wrocławin teknillisen yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnassa
Miten nukahdat tietäen, että olet kieltänyt ensiapua? Etkö ajattele aamulla pelokkaita ihmisiä, jotka vaeltavat rajametsissä?
Etkö herätä painajaisia? He herättävät minut. Kesän puolivälistä lähtien olen herännyt ajatuksiin historian toistoista. Olen herännyt tämän hallituksen voimattomuudesta tämän hallituksen häikäilemättömyyden edessä, ja olen herännyt siitä, että on mahdotonta ymmärtää, mihin olette johtaneet. Puola tarjosi niitä, jotka tarvitsivat kuolemaa erissä, fyysisessä ja hengellisessä kärsimyksessä. Puolan hallitus on heikentänyt uskoa ihmiseen, hyvyyteen, totuuteen.
Olette hylänneet moraaliset ja uskonnolliset järjestelmät, olette hylänneet muiston puolalaisten naisten ja puolalaisten kohtalosta, jotka vaaransivat henkensä pelastaakseen muita sodan todellisuudesta. Toiset, joiden autoritaarinen hallinto kohteli heitä tuolloin samalla tavalla kuin nykyään, puolalainen hallitus kohtelee ihmisiä rajalla. Kuten alempiarvoiset ihmiset, kuten ihmiset, joilta evätään yhdenvertainen kohtelu.
Jonain päivänä, kun historian peili kääntyy, lapset lukevat humanitaarisesta kriisistä Puolan historian pimeillä puolilla. Koska historia ei kuuntele propagandauutisia, hallinnon televisiota ja poliittista siansaksaa. Tehokkaiden puheiden verhot putoavat, suosionosoitukset Sejmin penkeillä laantuvat, äänestysten tuloksilla ei enää ole merkitystä. Tosiasiat säilyvät.
Puolustamalla rajoja olette tuominneet ihmiset, jotka etsivät turvaa rajattomaan epätoivoon, olette tuominneet meidät kaikki kärsimykseen, jota emme pian unohda, mikä on identiteettimme perusta. Hallituksenne kirjoittaa yhtä historian julmimmista sivuista. Ei ensimmäinen, vaikka se ei ole lohtu. Ei viimeinen, vaikka se ei ole ennustus. Älä vastaa, älä sano enää mitään. Jatka nukkumista perheen isän rauhallisessa unessa, lämpimässä talossa, pehmeissä valkoisissa ja punaisissa vuodevaatteissa.
Puolalainen lehtikirjoitus
* Karolina Jaklewicz. Taiteilija, luennoitsija Wrocławin teknillisen yliopiston arkkitehtuurin tiedekunnassa
Vastaukset 1
Vanhimmat
Älkää äänestäkö näitä vanhoja puolueita.