Luin just netin iltiksestä, että Helsinki on ryhtynyt asentamaan mikrorosirua ihmisiin. Kun Ruotsissa sirun on ottanut jo 500 ihmistä ja Suomi seuraa ruotsalaisten tekemisiä, niin olisiko Ruotsin tyyli saanut suomalaiset innostumaan asiasta.
Ettei sillä koronarokotuksella nyt ole mitään tekemistä asiassa, ellei kyseessä ole nano-teknologia, jossa tekniset nano-sirut ovat vain elektronisella mikroskoopilla nähtävissä ja hallittavissa. Se nano-tekniikka ei ole vielä edes kaikkien saatavissa.
Ettei sillä koronarokotuksella nyt ole mitään tekemistä asiassa, ellei kyseessä ole nano-teknologia, jossa tekniset nano-sirut ovat vain elektronisella mikroskoopilla nähtävissä ja hallittavissa. Se nano-tekniikka ei ole vielä edes kaikkien saatavissa.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Olisit lukenut tarkemmin.
Epicenter asentaa noita siruja Helsingissä vapaaehtoisiin ihan näin alkuunsa. Niitä asennutti 4 henkilöä.
Koronarokotus ei liity asiaan mitenkään. Toki sirulle saa koronapassin tiedot halutessaan. Artikkelissa kerrottiin, että henkilöt halusivat sirut käyntikorteiksi pääsääntöisesti. Tuo siru on saman kokoinen ja tuntuinen kuin lemmikeillä.
Voit rauhoittua. Helsingin kaupunki ei ole pakkosiruttamassa ketään nano rokotteilla.
niin siis: v a p a a e h t o i s e s t i.
eihän raamatun "pedonmerkki" ole mikään aineellinen, vaan hengellinen.
Tuo on hengellinen pedonmerkki adventismin probakandaa..
VIISAITA JA YMMÄRTÄVÄISIÄKIN LÖYTYY !
tässä on viisaus, kellä YMMÄRRYS ON.
YMMÄRTÄVÄINEN Martti Lutheri tunnisti pedon, antikristuksen paavin, joka Jumalan käskyi wastaan räyskyi.
YMMÄRTÄVÄINEN Saksalainen professori Andeas Helwig (1572-1643) selvitti pedon luvun VIISAASTI. Hänen mukaansa se tulee sanasta VICARIVS FILII DEI=666.
YMMÄRTÄVÄISEN Adventisti ylifariseus_1:sen kirjoittamaa hyvin YMMÄRRETTÄVÄÄ TEKSTIÄ: Sunnuntai pedonmerkki, pedon muuttama lepopäivä on ollut pedonmerkkinä siitä alkaen kuin se on ollut KATOLISEN VALLAN TUNNUSMERKKI, eli alusta asti. Tuomioiden julistaminen on eri asia kuin merkin aikaansaaminen paavin toimesta keskiajoista lähtien, mutta MERKKI säilyy muutumattomana ajan loppuun saakka.
1234567---
Arvasin oikein, kun sanoin sen olevan adventistien propakandaa..
Sunnuntai-pedonmerkki.. Miten se näkyy ihmisen otsassa tai oikeassa kädessä??
Mitäpä itse Kristus Jeesus sanoo pedonmerkistä?
YMMÄRRYSTÄ YMMÄRRYSTÄ, vaan kehiin !
Vuonna 364 jKr. katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.
Kirkolliskokuksessa Jumalan oikean sapatin viettäjät julistettiin pannaan. Canon XXIXX alkaa: Kristittyjen ei tule seurata juutalaisuutta lepäämällä sapattisin, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä, mieluummin kunnioittaen Herran päivää, ja jos voivat levättävä silloin kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan olevan juutalaisuuden kannattaja, julistettakoon hänet pannaan, eroon Kristuksesta. - Index Canonum.
Kuka muutti ? Vuonna 325 jKr. Rooman piispa muutti nk. apostolisella vallalla viikon ensimmäisen päivän sunnuntain nimen Herran päiväksi.
Vauvasta vaariin suurelle osalle opetetaan sunnuntaipyhää, kotona, koulussa, sunnuntaipyhäkoulussa, ja julistajien kautta kaikkialla. Näin se menee otsan sisäpuolelle.
1234567---
Onkos Sinun nyt aivan pakko seurata ja kuunnella Rooman piispaa edelleenkin, vaikka Jeesus Kristus on Herra, jota Isä Jumala kehottaa kuuntelemaan ja seuraamaan.
Katolisen kirkon piispojen sanelutko ovat siis adventismin perustus.
Vai silviisteen se menee otsan sisäpuolelle.. Vaan miten se sieltä sitten näkyy, kun se on otsan sisäpuolella?
Sapatin pyhittäjät julistettiin pannaan. Näin paavi toimi, korostaessaan sunnuntaita pyhänäpäivänä. Seuraajia riittää suurella osalla on viikon ensimmäinenpäivä sunnuntai pyhäpäivä.
1234567---
Numerosarja otatko sirun käteesi?
Kyllä se on PETO MIKÄ TULEE,ette ymmärrä vain ateistit!
Tatuoinnit on yksi pedon merkki ja sirutus varsin.
Ymmärrätkö millaiseen kontrolli ahdistukseen joudut sirutettuna?
Tämä on saatanan yksi hyvä ja ovela ahdistaa ihmisiä ,miten nähdään gps liikkuvuus yms .
SAATANALLLA ON KIIRE,SILLÄ SE TIETÄÄ,ETTÄ AIKA ON LYHYT!
Sirukortti on kädessäni kun nostan rahaa automaatista.
1234567---
Tarkoitin, että otatko sirun nahkasi alle?
Älä kieroile.
Joskus vuosituhannen alussa laivabussi pysähtyi tauolle Hämeenlinnassa ja palatessani ulkoilemasta jokin voima sai minut vilkaisemaan matkamittaria. Se alkoi: 666....
Ajattelin, että tämä reissu ei taida nyt hyvin mennä.
Mutta meni se.
Katolilaisuus on sairasta mutta ei Sunnuntai!
Helluntai on sairasta,uskoa 1800-luvun viinanpoltto lahkoon.
Joku päivä on hyvä pyhittää,kuten Sunnuntai.
Jutkut on lauantaina ja Islamit perjantaina.
Kumpaakaan en ole,en jutkuile,en Islamia kannata.
HYVIN SOPII SUNNUNTAI !
Katolisen kirkon piispojen sanelutko ovat siis adventismin perustuS.
Molemmaton pahaa !!
Katolinen pedofilia!!!!!
Adeventismi 1800 luvun amerikan hiphop sekoa!
Raamatussa ei missään paikassa puhuta mikrosiruista!
Ei edes transistoreista tai radioputkista!
Puhumattakaan kirjekyyhkyistä tai intiaanien nuotioista Tai ......
No eihän kehitys ollut Jeesuksen aikakaudella edes valmis vastaanottamaan missään muodossa teknistä osaamista elektroniikkaan liittyen, kun kenelläkään ei ollut siihen tarvittavaa älyä eikä ymmärrystä..
Äly toki oli, ei megafaunanisäkkään evoluutio vielä 2000 vuodessa juurikaan etene. Jos 2000 vuoden takainen juutalaistyttö olisi tuotu aikakoneella saamaan nykyajan koulutusta, hänestä olisi todennäköisesti tullut yhtä osaava ekspertti kuin vastaavasta nykylapsestakin.
Tuo pitää paikkaansa! Sademetsien vaatteettomat alkuasukkaat sen todistivat. Olivat vähintään yhtä lahjakkaita koulussa kuin muutkin, sinne päästyään.
Tuosta aikakoneesta muuten puheen ollen.
Väittävät jotkut Jeesuksen olevan kaikkivaltiaan Jumalan. Silloinhan hän voisi edestakaisin ajassa.
Missä Jeesus oli lapsena? Tiedämme vain sen että kerran etsitytti vanhemmillaan itseään, emme muuta. Leikkiessämme ajatuksella Jeesuksesta aikamatkustajana, voisimme ajatella Jeesuksen silloin leikkiessän vanhempiensa kanssa kuurupiiloa, olleen hiihtolomalla koulustaan. Mutta mistä koulusta? Jos muistan vähänkään oikein, niin muistelen itse koulupoikana kuulleeni jostain rinnalkaisluokan kummallista pokasta, jonka tennarit eivät koskaan vesilätäköissä kastuneet vaikka muut upposivat niihin nilkkojaan myöten. Uskontotunneilla ärhenteli opettajalle että eihän siinä ja siinä nyt noin käynyt ja että enhän mi.. minä millään nyt voi uskoa tuollaista ja tuollaista Jeesuksen puhuneen ja että eihän mi.. milloinkaan häntä kutsuttu Jeesukseksi. Uskonnon opettaja oli suutuspäissään pamauttanut pojalle nelosen uskonnosta sekä tunneillaan jatkuvasti luokan nurkasta käsin häiriköinnistään käytöksen alennuksen. Kerran oli kaatanut opettajan pöydänkin vihastuksissaan se poika ja huutanut yläpuolellaan roikkuvaa lamppua sormellaan osoittaen että tästä puhutaan viellä tuolla. Kumma poika. Sitten se muutti pois. Ken tietää vaikka sama juuri tällä hetkellä toistuisi jossain päin Suomea jossain muussa koulussa. Mystistä, eiks ollukki?!?
Artikkeli on luettavissa mm. seuraavissa linkeissä
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/te-vapaaehtoisille-on-asennettu-talla-viikolla-mikrosiruja-helsingissa-tukholmassa-sirun-on-saanut-jo-500-ihmista/8294866
https://www.ksml.fi/uutissuomalainen/4376228
siis: raamatussa ei puhuta mikrosiruista.
Siellä puhutaan pedonmerkistä otsaan tai käsivarteen. Sitä ei sanota onko merkki erkkimerkki vai siruerkkimerkki esimerkki.
Voihan se käteväkin olla, kun ei tarvitse kantaa mukanaan henkkaria tai kulkukorttia. Ovi aukeaa ja ruokaostokset hoituvat kättä heilauttamalla. Riisinjyvän kokoinen siru, johon ei ihan mahdottomasti tietoa mahdu.
Kaiverretaan syvälle otsaluuhun, ettei putoa.
'Riisinjyvän kokoinen siru, johon ei ihan mahdottomasti tietoa mahdu.'
Kymmeniä gigatavuja, siis enemmän kuin pystymme itse muistamaan.
Ehkä pitäisi ottaa. Toimisi uskovaisten huru-ukkojen ja salaliittoteoreetikoiden karkottimena.:D:D
Elämme lopunaikoja. Lopunaika on vaikea kaikille. Sirutus tulee, terrorismia, kulkutauteja, maanjäristyksiä, sotia....
Lisäksi ilmastouskovaisuus. Näköjään maailmanuskonto on mahdollinen.
>Sirutus tulee, terrorismia, kulkutauteja, maanjäristyksiä, sotia....
Tuota kulkutautia täällä Tamperella kuuluu vähän olevan, mutta koskas nuo muut saadaan?
Sodastakin on jo 76 vuotta, ja se on pisin aika ikinä Suomessa ilman tänne yltänyttä sotaa tai vastaavaa joukkotappajaa. Ja jotenkin minusta tuntuu, että taas saadaan vuosi samaa lisää.
Noin tamperelaisena et vaan tiedä mitä ulkomailla tapahtuu. Turussa on esiintynyt terrorismia. Woke
Hirveää ihmisarvon alentamista, kun olen saanut jo 2 rokotetta, mutta ei vaan ole vielä varaa 5g puhelimeen.
Kaikki jo rokotetut ihmiset ovat saaneet mikrosirun rokotuksensa yhteydessä, eli se annetaan ensimmäisen rokotuksen mukana huomaamattomasti. T. Siruttaja.