Miksi Vanhoillislestadiolaiset kannattavat vaan kokoomusta tai keskusta puoluetta. Nythän on vasta kesäkuussa 2021 tullut Valtakuuluu kansapuolue, Vkk:n arvoissa sanotaan että Puolue pitää kristinuskon perinnettä länsimaisten yhteiskuntien syntymisessä ja kansojemme sivistämisessä Historiallisesti erittäin tärkeänä ja myös nykyiseen arvopohjaamme vaikuttavana tekijänä. Kun luin esimerkiksi keskusta puolueen arvoja ei siellä puhuttu kristinuskosta mitään. silti kuuluminen vaikka perussuomalaisiin lestadiolaisten mukaan on synti. tätä ette voi kyllä puolustella mitenkään ettei ihmisiä ole painostettu kuulumaan tiettyyn puolueeseen. eikö painostaminen ole myös rikos. miettikääpä sitä.? pelko että toiset uskovat tuomitsee epäuskoiseksi, on painostamista ja siksi myös rikos?
Keskusta, kokoomus, vai Valtakuuluu kansalle?
Anonyymi
870
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla on väärä tieto. Ei kuuluminen perussuomalaisiin ole mikään synti, vanhoillislestadiolaisia on ollut perussuomalaisten ehdokkainakin.
Ei ole, on synti ja saastaisuutta kannattaa muuta kuin keskustaa tai kokoomusta.
Kuule, olet oikeassa. Vain kuulumalla jompaankumpaan puolueeseen petit taivaan valtakunnan.
Valta kuuluu kansalle on populistinen öyhöpuolue! Lupailevat mahdottomuuksia, vaan eivät ikinä kykene lupauksiaan toteuttaa! Sitä paitsi tollanen öyhötys ajaisi Suomen vain pois demokratiasta kohti autoritäärisempää maata. Jos valta annetaan kansalle (anarkia), se johtaa väistämättä siihen, että joku sitten vie kyynärpäätaktiikalla kaikki oikeudet itselleen… tai vaihtoehtosesti maa ajautuu jumalattomaan kaaokseen, jossa ei hyvä heilu ja Jeesukset voi hyvin.
kerro esimerkin mitä tämä vkk on luvannut. etkö tiennyt että suomessa "pitäisi" olla kansanvalta. etpä tunnu tietävän näköjään mitään. tdätkö mikä on Perustuslaki ja mitä oikeuksia suomen kansalaisilla on. oikeus päättää omista asioista itse. tämä Valta kuuluu kansalle puolue sai yhdessä 1pvä tarpeelliset kannatukset että pääsivät puoluerekisteriin.
juu,juu
Kannatan ja äänestän perussuomalaisia. Äänestin jo SMP:tä aikanaan. Ainoat jotka pitää Suomen ja suomalaisten puolta.
Jos äänesti SMP:tä, joutui ulos vl-liikkeestä.