ei edusta minun arvomaailmaani. Se on selkeästi häikäilemätön bolseviikkimielenvikaisten suojatyöpaikka.
Jessika Aro on siitä surullinen esimerkki ja nyt perään nämä kaksi naista Valtaojan kimpussa.
Jessika Aro on siitä surullinen esimerkki ja nyt perään nämä kaksi naista Valtaojan kimpussa.
Vastaukset 40
Vanhimmat
"Vasemmistolle on kestämättömän kova paikka huomata, että Yhdysvalloissa on yhä oikeus puolustaa itseään ja läheisiään väkivaltaisia vasemmistomellakoijia vastaan. Ja toisaalta heille lienee myös jostakin merkillisestä syystä erityisen tuskallista, että yksi surmansa saaneista hyökkääjistä sattui olemaan useasti tuomittu pedofiili lastenraiskaaja. "
https://tinyurl.com/4e38d387
"Sotkeutuvat itse kutomaansa valheiden verkkoon"!!!
Tiedätkö, että YLE on Kokoomuksen hallitsema mediatalo?
Kuten niin monet muutkin maassamme. Putin taitaa kohta olla ainoa vastavoima.
Olisiko Suomessa ollenkaan demokratiaa ilman itänaapuria? Vuonna 1945 neukut lopettivat poliittisen terrorin Suomessa (ihan riippumatta siiitä, mitä he tekivät omassa maassaan) ja nykyisin meillä olisi vain samat Aki Kangasharjujen jutut joka tuutissa, ellei sentään FSB rahoittaisi jotain muuta.
Samoinhan se oli jo Hattujen ja Myssyjen aikaan. Hitaasti se tuo maailma muuttuu, geopolitiikan suhteen ei juuri lainkaan. No, siinähän puhutaankin mannerlaattojen liikkeestä ja se voi yhden omasta mielestään länteen meidät vieneen sukupolven aikana tarkoittaa jopa millimetrin matkaa, Yhtään kovempi vauhti tietää jo sitten tuntuvia järistyksiä,
????? Kuinka ihmeessä joka ainoa kerta kun joku toimittajista erehtyy paljastamaan poliittisen mielipiteensä, esiin tulee vihervasemmistolainen tai sosdemo?
He ovat jossain määrin enemmistönä rivitoimittajissa. Ylempi porras ja yksityisissä medioissa omistajat ovat sitten lähes poikkeuksetta oikealta.
Lisäksi talousoikeistoilaisuus on nykyisin irronnut kulttuurisesta oikeistolaisuudesta. Perinteisiä konservatiiveja ei ole kuin osa persuista. Edes Purra ei ole kovin puhtaasti.
Kokoomushan ajaa nykyään globaalia uusmarxilaisuutta.
Valtaoja tosin on kaikkea muuta kuin persu. Kannattaa tutustua miehen mielipiteisiin tarkasti.
Totta. Tuosta linkistä yksi Valtaojan mielipide:
https://www.ts.fi/uutiset/4792355/Avaruustahtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja Tiede tahtoo usein jaada kaiken melskaamisen ja politikoinnin jalkoihin
"Se Valtaojasta on huolestuttavaa, että puolet perussuomalaisten kannattajista ei tiedebarometrin mukaan luottanut tieteeseen.
– Tiede ei ole mikään hämäräperäinen ideologia, vaan faktojen keräämistä maailmasta. Jos meillä ei ole tositietoa maailmasta, on mahdotonta tehdä järkeviä päätöksiä ihan riippumatta, mihin puolueeseen kuuluu."
Meillä on kahtalaista tiedettä ja se mitä media julkaisee tieteenä on POLIITTINEN TIEDE.
Se ei ole tiedettä.
Sinun mielikuvituksesi tuotokset tosiaan eivät ole tiedettä.
Ei vaadi taitoa suodattaa järjettömyydet ja ymmärtää milloin on poliittinen tiede kysymyksessä - minulla siihen on matematiikka, fysiikka, .. ja yleisesti luonnontieteet vahvistettuna opilla logiikasta - eli jos "kävelee kuin ankka ja vaakkuu kuin ankka se on ankka" - (Induktiivinen päättely).
Principium exclusi terti (lat. kielletyn kolmannen laki), jonka mukaan jokainen lause on aina tosi tai epätosi.
Principium exclusi contradictionis (lat. kielletyn ristiriidan laki), jonka mukaan mikään lause ei voi olla sekä tosi että epäto
Jessikka Aron tapaukseen liittyi vaatimus maalittamisen kriminalisoimiseksi.
Mutta kun sama sanotaan englanniksi - cancel - se onkin täysin hyväksyttävää.
Suurimmat maalittamisesta nipottaneet olivat kylläkin polpon pinokkiot. Aikuiset lapset joiden tehtävänä olisi huolehtia kansalaisten turvallisuudesta mutta sen sijaan askarrellaankin joitain muuta kuin viranhoito.
Tilanne paranee kuitenkin, esim AlfaTV on selvästi laajentanut keskustelua, ja niin on tehnyt myös Susanna Päivärinta lähdettyään Yleltä. En näe syytä vaientaa Yleä, vaan suoda tilaa vaihtoehdoille.
Kulttuurimarxsimi taas ei ole salaliitto vaan läpi yhteiskunnan vaikuttanut ilmiö, joka on omaksuttu niin oikealka kuin vasemmalla. Se on tuonut mielestäni myös hyviä asioita, käänteisenä puolena sitten tuo woketus ja äärifeminismi ja sen sellaiset hihhuloinnit, jotka esim Yhdysvalloissa saavat absurdeja ja vaarallisia muotoja, Suomen kaltaisessa (kulttuurisesti ) umpiluterilaisessa ja jäyhän härmäläisessä yhteiskunnassa lähinnä tuottavat viihdettä sipsien ja oluen henkiseksi palanpainikkeeksi.
Suomi ei kaadu yhden Renazin mielipiteisiin, koska niistä ei tässä maassa voi koskaan tulla vallitsevia. Tai jos tulee, sitten minäkin muutan jonnekin muualle.
Räväkkää keskustelua Renaz kyllä saa aikaan ja sitä kai oli hakemassakin. Eikun vaan leipäluukut läpättämään, areenat ovat auki sanoa ja tuohtua.
Kyse on muustakin kuin läpättävistä leipäluukuista ja tuohtumisesta jos tuollainen aatemaailma tulee määräävämmäksi kuten esimerkiksi oikeuslaitoksen ideologiana.
Toistaiseksi sen on julkisesti tunnustanut Suomen sisäministeri ja eikö se pitänyt kuulua hallitusohjelmaankin.
No ainakaan juuri nyt Renazilla ei ole keinoa estää minua sanomasta mitä haluan. Ja jos minusta riippuu, häneillä ei tule olemaankaan. Vaatia hän toki saa, sitä en minä taas aio estää.
Kurdit ovat melkoisia maustepippureita.
500 miljoonaa euroa vuodessa ja lisää vaaditaan ..
Yleä pyöritetään 500 miljoonalla eurolla, kehitysapuun menee miljardi.
Mikä olisi YLEn sääennustaja-eukoista paras, ei ainakaan jooonas, mutta tämä on hyvä tämä aika hoikka puhuu vähän hitaasti hassusti ja asiallisesti tummatukkainen hoikka nainen, todella asiallinen,
Sää tyttöjä, kuin Joonsd Kirvespeä.
En katso Yleltä kuin alueuutiset. Niissä kerrotaan suomen maakuntien uutisia ilman mitään pakko syöttöä. Paitsi saamelaisten käräjöinti.
Tulisipa kuten ennakoidaan Trump takaisin . Näiden Bolsevikkien suureksi raivoksi !!!
Aloittajan arvomaailmaa edustaakin Putinin diktatuuri.
Tinnitus saanut jo kognitiivinen muodon - putin-korvamato?
Mikä tämä "mediatutkimus" oli, tehtiinkö kysely muille kuin Ylen henkilökunnalle?
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kysely-yle-ja-sanomalehdet-ovat-luotettavimmat-uutismediat-verkossa-mtv-uutiset-sijoittui-kolmanneksi/8295350
iltalehti ja almamedia sosiaalisessa mediassa olkaa hyvä
https://www.facebook.com/login/?next=https://www.facebook.com/pages/category/Environmental-Service/Iltalehti-klubi-866382576848934/
Kukaan älyllinen ei kehtaa tutuilleen kertoa ! Jos ovat Ylen. Mtv3. Hesarin. Iltalehtien leivissä . Koska heidäthän verrataan heti DDR.n Stasilaisiksi / Vastaavaksi ?
Mutta sinä, kaalisoppa ja putin on oma kolmiyhteys.
Kulttuurimarxismin vakiovastaus?
Ylen ohjelmat on lapsellisten, vähä-älyisten vihervasemmistotoimittajien tekemiä ohjelmia vähä-älyisille, lapsellisille vihervasemmistolaisille. Kukaan jolla on vähänkään järkeä, ei katso Yleä, koska muitakin vaihtoehtoja on runsaasti.
Juuri äsken Ylen uutisissa kerrottiin, että pienelle lapselle täytyy opettaa jo varhain rahan merkitys, sekä että lapsen saamasta viikkorahasta on osa annettava kehitysapuun, tai hyväntekeväisyyteen. Voi näitä punikki toimittajia.
Ihme porukkaa päässyt pesiytymään yleen verovaroin. Sinä maksat tästä. Onneksi on nykyään paljon muita vaihtoehtoja. Mesotkoon keskenään .
Näitä maahanmuuttoidoleita on pesiytynyt kaikkialle yhteiskuntaan ja kun he toteuttavat YLEn käyttytymiskoodia niin he saavat siltä runsaasti julkisuutta ja hyväksyntää.
Mikä se YLEn koodi sitten on?
No se mitä YLE tekee laitoksena, se että puree ruokkijoidensa kättä.
Viime perjantaina jäi Sannikan ohjelman kohussa vähemmälle huomiolle paljon mainostettu Aurora -tulevaisuusfoorumi, josta oli iltapäivällä kaksi tuntia suoraa lähetystä Yle Teemalla.
Kyseessä oli harrastelijamaisesti johdettu ylivoimaisen pitkästyttävä keskustelu, jonka ymmärtääkseen olisi pitänyt olla sisällä nykyisen feminismin ja tasa-arvoajattelelun maailmassa. Täysi floppi, josta ei voinut repiä lööppejä.
Kokeilkaas viikko ilman tv:tä niin olo tuntuu pirteältä sen jälkeen. Älyllisesti tuntuu kuin tylsä kynä olisi teroitettu taas teräväksi
Yle:n pakkovero on lopetettava. Yle tahallisesti ärsyttää kansalaisia jatkuvasti. Tasapuolisuus on hukassa ja siksi ylen pakkovero on lopetettava ja heti.
YLE'n toimituskunta ja koko koneisto, on kumuloitumisen malliesimerkki: Mielenvikaiset ottavat riveihinsä MIELENVIKAISIA.
Onneksi persut ei pääse mellastamaan ylellä koska toimittajilla on suomen ykkös mediassa oltava korvien välissä muutakin kuin kus..