Rokote ei suojaa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008370902.html
"Itävalta tiukensi korona­sulkuaan: rokotetutkin saavat poistua kotoa vain hyvästä syystä.
Itävallassa on suljettu kaupat, ravintolat ja joulumarkkinat ja palattu koronasulkuun läntisen Euroopan tämän hetken tiukimmilla toimenpiteillä. Aiemmin vain rokottamattomia koskenut sulku koskee tästä päivästä alkaen myös heitä, jotka ovat ottaneet koronarokotukset tai sairastaneet koronataudin.
Sulku kestää aluksi kymmenen päivää. Sen aikana kotoa saa poistua vain hyvästä syystä, kuten työpaikalle, välttämättömille kauppa-asioille tai lähiliikuntaan. Maassa suositellaan etätöihin jäämistä ja koululaisia kehotetaan jäämään kotiin, mikäli vain mahdollista."

Ihmiset eivät silti kyseenalaista rokotetta, vaikka tämä osoittaa, ettei rokote suojaa ja rokotetut ovat samalla viivalla rokottamattomien kanssa eli heitä koskee samat rajoitukset.
Eikö tässä ole jotain vikaa, rokotehan piti antaa rokotetuille vapauden mennä ja liikkua, mutta nyt rokotettujakin aletaan rajoittaa.
Rajoitukset ymmärtää, kun ne koskevat rokottamia, mutta että rokotettujakin.
No eikö rokotettujen pitäisi nousta kapinaan näitä rajoituksia vastaan ja todeta, että olen saanut rokotteen, jonka piti minua suojata, miksi sitten joudun noudattamaan rajoituksia, kuin olisin rokottamaton.
Rokottamattomista suurin osa noudattaa rajoituksia, vaikkei rajoituksia olisikaan, koska koronaa on kaikkialla, niinhän meille on toitotettu jo 2 vuoden ajan ja ilman ffp3 maksia ei minnekään, missä ihmisiä vaan on ja jokaisen ihmisen näen koronaviruksia suustaan hönkivänä yksilönä, jota vastaan on suojauduttava.
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Rokote ei suojaa mitään vaan toimii koronalinkona. Samoin passi ei suojaa ketään. Turhaa kommunistien pöhinää

Äänestä
  • Tarkoituksena on tosiaan valvonnan ja kontrollin siirto eliitille ja lisäksi oikeuksien poistotto lopulta kansalaisilta kokonaan.
    Koko kuvio on helposti nähtävillä, mutta harva silti näkee. Oh vey.
    Tämä on totalitaristinen uuskommunistisen eliitin vallankaappaus. Valta ja omitus keskitetään pienellä maailmanlaajuiselle eliitille. Keskiluokkaa ei ole. On vain aateliset ja alamaiset. Tällä hetkellä todella moni alamainen innolla kannattelee noiden uusfeodalistien aisaa ja auttavat heitä rakentamaan valtakuntansa.

    Äänestä

Niin, kuinkas siellä Venäjällä?

Äänestä
  • Toisin kuin teillä Pohjoiskoreassa.

    Äänestä

  • Voi, mitä sinä kuhnuri maailmanmenosta ymmärrät. Pieni ja säälittävä ja tietämätön on elämäsi.

    Äänestä

Rokote on kuin sairastettu tauti, antaa hetken suojan. Jos sairastaaa influenssan niin seuraavana talvena voi sairastua taas.

Äänestä
  • Hallituksen ja rokotevastaisten aiheuttama viivyttely pitkittää kriisiä ja nykyisten rokotteiden teho alkaa vähitellen hiipua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen ja rokotevastaisten aiheuttama viivyttely pitkittää kriisiä ja nykyisten rokotteiden teho alkaa vähitellen hiipua.

    Aika väsynyttä läppää alkaa olemaan tuollainen.
    Kaikkien pitäis jo tietää ettei se rokote oikeasti mitään auta.
    Mitä enemmän rokotetaan sitä enemmän korona leviää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hallituksen ja rokotevastaisten aiheuttama viivyttely pitkittää kriisiä ja nykyisten rokotteiden teho alkaa vähitellen hiipua.

    Sulla on jäänyt toi levy pyörimään minkä ovat 600 ssa päivässä opettaneet mediassa.
    Kohta sanot vielä varmaan, että taudit tulevat lievempinä kun otat myrkkypiikin, oi salli meidän nauraa 🤣😂😅😆😁😂😂🤣
    Miten ihminen voikin olla herkkäuskoinen uskovainen ja luottaa vielä johonkin lääkefirman koeinjektioon kun sen näkee puolisokeakin ja lapsetkin, että se tuo miljoonia vammaisia ja kuolleita esiin pelkästään EU-alueellakin jo.
    Myrkkypiikit ne selkeästi vaan tekevät meidänkin tutuista raatoja ja rampoja.
    Me ilman piikkejä olemme kaikki hyvässä vireessä olleet ja vain säälineet näitä ottajia, joilta on muistikin mennyt verihyytymistä ja niitä on viikkokaupalla liuoteltu sairaaloissa. Joku kuollut kun ei ole kestänyt, helpotushan se kuolema on kuin elää sokeana tai halvaantuneena muistinsa menettäneenä toisten syötettävänä vielä.

    Äänestä

Ei näytä suojaavan tartunnoilta paljon. Sairauksia ehkä lieventää.

Äänestä
  • Mistäs sait tuollaisen "uuden" lauseen kuin että lieventää.
    Lieventää kuolemaa vai, tulee yllättäen eikä hiipien.
    Näinhän on 75 urheilijaakin saanut sydänkohtauksen "yllättäen" ja kuollut - on nuoriakin mukana ihan 13 vuotiaasta ainakin lähtien.

    Äänestä

Nämä toimet on tähdätty omaa kansaa vastaan jouduttamalla vastakkainasettelua.
Rikolliset käyttävät häikäilemättä kaikkia keinoja, ei kai kukaan usko, että kysymys on terveyden eristämiseen liittyviä toimia?

Äänestä
  • Nämä venäläismielisten trollien toimet on todellakin tähdätty kansaamme vastaan. Rikolliset käyttävät häikäilemättä kaikkia keinoja, ei kukaan usko että kyse olisi terveydestä, vaan yhteiskuntamme horjuttamisesta kylvämällä disinformaatiota ja epäluuloja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä venäläismielisten trollien toimet on todellakin tähdätty kansaamme vastaan. Rikolliset käyttävät häikäilemättä kaikkia keinoja, ei kukaan usko että kyse olisi terveydestä, vaan yhteiskuntamme horjuttamisesta kylvämällä disinformaatiota ja epäluuloja.

    Ja mikähän maksettu propagandatrolli itse olet? Vanha trotskilainen taktiikka käytössä, syytä muita kärkkäästi siitä mitä itse teet?
    Vittu teitä kommareita. Etkä sinäkään kuhnuri ole arvoasteikolla taatusti korkealla, vain eliitin hyödyllinen idiootti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nämä venäläismielisten trollien toimet on todellakin tähdätty kansaamme vastaan. Rikolliset käyttävät häikäilemättä kaikkia keinoja, ei kukaan usko että kyse olisi terveydestä, vaan yhteiskuntamme horjuttamisesta kylvämällä disinformaatiota ja epäluuloja.

    Jollain tuo sama toistuu vaan jankuttaen ...ja jankuttaen samaa mitään sanomatonta juttua. Eikä mitään rakentavaa ja kehittävää eikä positiivista puolta.
    Positiivista olisi saada nämä myrkkyruiskeet pois äkkiä saastuttamasta maata.
    Näistä ei ole mitään hyvää sanottavaa eikä apua tullut ainoallekaan...jos ei lasketa sitten plasebojen antamaa hysterian helpotusta.

    Äänestä

Koronapassi on lupa tartuttaa -passi, jolla bileet ja juokseminen sekä parveilu jatkuu loppuun asti. Vastuuta kaivataan mutta rokotuksella se väistetään, sairasta.

Äänestä
  • Suomessa ei noudateta koronarajoituksia esimerkiksi ravintoloissa. Koronapassia aletaan kysellä vasta puolilta öin. Eihän tuossa ole mitään järkeä. Kyllä meillä mennään ravintoloitsijoiden ehdoilla.
    Virossa katsotaan koronapassi heti, kun olet tilaamassa jotain. Tavamlisessa kahviossa kysytään koronapassia päivälläkin. Kysyjänä on ensimmäinen henkilökuntaan kuuluva, jonka tapaat.
    Meillä MARA selittää, ettei ole aina ravintolavahtimestaria, joka kysyisi asiaa. Tämä on pelkkää selittelyä, lepsuilua. Ravintoloitsijoille ei kelpaa mikään, ravintolat voisi laittaa kokonaan kiinni vähäksi aikaa.
    Meillä olisi opittavaa Viron tavoista.

    Äänestä

Mites kun ne rikolliset rajoitukset ja fasistinen natsipassi ovat käytössä myös Venäjällä? Ai niin, niistä ei saanut puhua, ovatkin siellä ihan OK.

Äänestä
  • TASS:n mukaan viranomaiset ovat jokaisella Venäjän 85 alueella asettaneet QR-koodivaatimuksen tietyillä julkisilla paikoilla vierailemiseen. joukkoliikenteessä ei-välttämättömissä kaupoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa vieraillakseen asukkaiden on esitettävä QR-koodi, joka osoittaa, että he ovat saaneet rokotteen,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    TASS:n mukaan viranomaiset ovat jokaisella Venäjän 85 alueella asettaneet QR-koodivaatimuksen tietyillä julkisilla paikoilla vierailemiseen. joukkoliikenteessä ei-välttämättömissä kaupoissa, kahviloissa, ravintoloissa ja baareissa vieraillakseen asukkaiden on esitettävä QR-koodi, joka osoittaa, että he ovat saaneet rokotteen,

    No kunhan junayhteys Venäjälle avataan kohta,niin...

    Äänestä

  • Itsehän te piikkimaanikot ja propagandistit jauhatte koko ajan Venäjästä. Venäjä sitä Venäjä tätä. Miksi siitä pitäisi puhua yhtään enempää kuin muistakaan maista?
    Ainoa olkiukko tervettä järkeä ja rehellisyyttä vastaan on syyttää muita venäjän tai putinin trolleiksi. Säälittävää ja niin läpinäkyvää, kuka tuota noloa syyttelyä muka edes uskoo?

    Äänestä

  • Ain vaan samaa mitään sanomatonta jutskaa tulee..

    Äänestä

Piikki+ei+koronaa+kaada,+se+vain+pahentaa.+Heti+kun+piikitykset+aloitettiin+nousi++ihmisten++keskimääräinen+viikkokuolleisuus+10%:tilla+.+Mikä+siinä+on+niin+vaikeaa+myöntää+että+tämä+”pandemia”+on+huonosti+onnistunut+ihmiskoe?Tämä+valtamedian+koronapelottelu+on+julmaa+pilaa+….

Äänestä

EI SUOJAA ROKOTE - EI SUOJAA INJEKTIO

Uuden koronauskonnon kannattajia vielä tuntuu kuitenkin olevan vaikka kuolleita tulee kuin liukuhihnalta ja Suomessakin lokakuu oli ylikuolleisuus huipussaan jo.

Kannattaisi ottaa uskonnon sijalle silmä käteen ja katsoa miten paljon kuolleita on tullut, niitä on tuhansien laivalastillisten verran ja ei unohdeta vammautuneita.

Äänestä

Tuo oli selkeää ettei suojaa jo yli vuosi sitten meille ja on nähty ettei suojaa ketään näköjään.
Tappaa ja vammauttaa kyllä, eli on siinä tehoa enemmän kuin koskaan ennen näillä piikeillä yhteensäkään.!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008370902.html
"Itävalta tiukensi korona­sulkuaan: rokotetutkin saavat poistua kotoa vain hyvästä syystä.
Itävallassa on suljettu kaupat, ravintolat ja joulumarkkinat ja palattu koronasulkuun läntisen Euroopan tämän hetken tiukimmilla toimenpiteillä. Aiemmin vain rokottamattomia koskenut sulku koskee tästä päivästä alkaen myös heitä, jotka ovat ottaneet koronarokotukset tai sairastaneet koronataudin.
Sulku kestää aluksi kymmenen päivää. Sen aikana kotoa saa poistua vain hyvästä syystä, kuten työpaikalle, välttämättömille kauppa-asioille tai lähiliikuntaan. Maassa suositellaan etätöihin jäämistä ja koululaisia kehotetaan jäämään kotiin, mikäli vain mahdollista."

Ihmiset eivät silti kyseenalaista rokotetta, vaikka tämä osoittaa, ettei rokote suojaa ja rokotetut ovat samalla viivalla rokottamattomien kanssa eli heitä koskee samat rajoitukset.
Eikö tässä ole jotain vikaa, rokotehan piti antaa rokotetuille vapauden mennä ja liikkua, mutta nyt rokotettujakin aletaan rajoittaa.
Rajoitukset ymmärtää, kun ne koskevat rokottamia, mutta että rokotettujakin.
No eikö rokotettujen pitäisi nousta kapinaan näitä rajoituksia vastaan ja todeta, että olen saanut rokotteen, jonka piti minua suojata, miksi sitten joudun noudattamaan rajoituksia, kuin olisin rokottamaton.
Rokottamattomista suurin osa noudattaa rajoituksia, vaikkei rajoituksia olisikaan, koska koronaa on kaikkialla, niinhän meille on toitotettu jo 2 vuoden ajan ja ilman ffp3 maksia ei minnekään, missä ihmisiä vaan on ja jokaisen ihmisen näen koronaviruksia suustaan hönkivänä yksilönä, jota vastaan on suojauduttava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu