Korona-aika ja pitkä yksinäisyys vei minulta mielenterveyden ja ajauduin syvään masikseen. Nyt kun seuroja taas järjestetään, en ole päässy enää toimintaan kiinni. Tai no seuroihin kyllä pääsee, muttei porukkoihin. Työvuoroissakin saan olla huolella sivussa. Muilla on hauskat jutut, mutta mulla ei ole enää paikkaa tässä yhteisössä. Tai no on työvuoron tekijänä, mutta hiljaisena sellaisena. Ketään ei kiinnosta mun kuulumiset ja toisaalta munkin on vaikeeta alkaa muiden kans juttelee, ku kaikilla tuntuu menevän niin hyvin. Enkä edes pystyisi yhtymään näihin keskusteluihin, koska ne liittyvät pääosin harrastuksiin, kuten säbään, jalikseen, jäkikseen yms yms. Olen viimeiset ajat ollut täysin yksin seuroissa ja hatunjaotkin ovat nykyään ihan kauheita. En jaksa enää raahautua seuroihin. En kuulu enää tähän joukkoon…
En kuulu enää tähän joukkoon!
Anonyymi
17106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Puhut porukoista. Onko todella niin että VL on jakautunut niin että sinä et jostakin syystä kuulu " porukkaan".
Muista ettei alkuseurakunnassa ollut mitään porukoita vaan kaikilla oli sama yhteenkuuluvuus hengellisesti. Siellä kaikki olivat samanarvoisia kun heillä oli Pyhä Henki. Parasta jättää liike koska siellä ovat ne paremmat ihmiset kuin sinä.
Näen että vanhoillislestadiolaisuudessa hengellisyys on väline pitää porukka kasassa.
Perustelen ajatustani sillä, että opetuksessa on paljon kulmakiviä Raamatun ulkopuolelta. Esimerkkinä syntikäsitykset. Eli opetus ei ole kokonaan Raamatun mukaista, vaan on muokattu tukemaan vain me -ajattelua. Luulisin, ettei tuolla ajattelulla taivaaseen pääse.
No ainakin heidän opissaan on järkyttävä väite että kuollut menee taivaaseen. Jeesus meni kuoltuaan tuonelaan odottamaan että Isä herättää hänet kuolleista.
Niin on kaikkien kohdalla. Taivaassa ei ole kuolleita ja Jeesus herättää viimeisenä päivänä kaikki tuonelassa lepäävät.
muuutta pääasia että jälkeen jääneille jää todistus että taivaaseen meni etä kolahti !
Ainoa mikä kolahtaa on multa arkun kannelle. Siellä on tuonela.
Kysy köyhältä puhemieheltä apua!
Älkää kuuluko joukkoon katalaan
Kas, kohtalon toveri. Minäkään en kuulu joukkoon syntiseen.
Toivon että mietit asiaa vielä ja puhut vaikka jonku puhujan kanssa että olet kokenut yksinäisyyttä nii he kyllä auttavat ja juttelevat. Saat kaiken lisäksi uskoa kaiken anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Minkä takia neuvot sellaista joka on vastoin totuutta? Yksikään ihminen ei voi antaa toisen ihmisen syntejä anteeksi. VL liike on pettureiden liike jossa totuuden vääristelijät leikkivät Jumalaa. Vain Jumala antaa synnit anteeksi, ei joku eksyttäjä Tauno.
Eihän nämä usko edes sitä mitä rukoilevat! " Anna meille meidän syntimme anteeksi "
Se rukous on osoitettu Isä Jumalalle, ei norttia polttavalle saarnamiehelle.
Tämä on ikävä kyllä huono neuvo. Koettu on. "Neuvojen" jälkeen tuli olo, että miksi ihmeessä edes avauduin tästä. Kun "apu" oli uskoa epäilyksen synnit anteeksi. Eli mikään ei muuttunut. Ellei sitten itellä ollut entistä pahempi olla.
Eihän syntejä VOI uskoa anteeksi. Siis uskomalla. Mitä sinä uskot? Ketä sinä uskot? Et ainakaan usko Jeesukseen etkä Jumalaan vaan liikkeen keksimiin valheisiin. Silläkö luulet pelastuvasi? Jos niin on niin uskosi ihmisiin on turha ja olet hylännyt Jumalan ja totuuden.
Älä nyt taas aloita tuota ratkuttamista! Eikö tekstistäni ilmene juuri, että neuvo oli huono. Joten en siihen usko.
Ei tässä paljoa uskomiset auta, kun kärsii yksinäisyydestä ja täydellisestä tyhjyydestä.
Seuroissa olisi kiva kokea yhteisöllisyyttä, mutta en voi mitään sille, että siellä yksinäisyys vain korostuu ja ahdistun lisää. Kaikilla tuntuu olevan kivaa ja ovat hyvää pataa keskenään. Paha siinä on mennä ikään kuin sivullisena lokkina sörkkimään toisten keskusteluja, joista ite ei edes ymmärrä mitään. Sen verran insaidia ku tuppaa olemaan. Vaikka kuinka joku siunais evankeliumilla, se ei tilannetta muuksi muuta. Olen kokeillut. Olen myös rukoillut itselleni ystäviä tuloksetta. Aiemmin mulla oli ystäviä, mutta koronatauon jälkeen olen menettänyt heidät. Heidän elämäntilanne on nyt hyvin eri mitä mun. He ovat menneet urillaan eteenpäin, perheet on kasvanut jne. Ite sen sijaan työtön ja syvästi masentunut… Ei mulla oo hirveänä mitää annettavaa. Pääni on tyhjä, kuin helisevä vaski….
Korona-aika on siis vienyt minulta kaiken. Työn, ystävät ja mielenterveyden. Ystäväni olivat onnellisempia. Korona-aika ei vienyt heiltä töitä. Moni on mennyt naimisiin ja ne, jotka olivat jo, ovat ostaneet uusia koteja jne…. En tiedä, kuinka moni putos mun lailla ”ulos”. Luulen, etten ole ainut. Mistä tavoittaa näitä muita pudokkaita?
Saat kysyä sitäkin Jeesukselta. Olethan hänelle edelleen rakas!
https://www.youtube.com/watch?v=0nY2xftg-QI