Kun pahuutta ja vallanhimoa harjoitetaan hyveiden nimissä, on syytä olla erittäin huolissaan. Olemme nyt todistamassa ilmiötä, jossa pahuutta ja vallanhimoa harjoitetaan mm. antirasismin, feminismin ja seksuaalisen tasavertaisuuden kautta.
Radikalisoituneet ihmiset, pääasiassa vasemmalta laidalta, julistavat hyvyyttä ja hyviä asioita, kuinka tärkeää on auttaa vähemmistöjä, kuinka tärkeää on rakkaus ja välittäminen ja kuinka tärkeää on empatia. Näitä asioita hyväksikäyttäen he aiheuttavat yhteiskunnassa epäjärjestystä, kaaosta, vihaa, rodullistamista, totalitarismia jne. He esineellistävät naissukupuolen, etnisyydet ja seksuaalivähemmistöjen edustajat omiksi hyödykkeiksiin oman ideologiansa ajamiseksi.
Kun tällainen pahuus ja vallanhimo ulottuu poliitiikan ja valtiovallan tasolle, on valtava riski, että se saastuttaa sivistyksen, oikeusvaltioperiaatteen, perustuslain, demokratian ja yhteiskuntarauhan. Sieltä se laskeutuu kansalaisten keskuuteen, jotka alkavat jakautumaan ja toteuttamaan vihollisuuksia ja vihanpitoa, uskoen, että näin kuuluu tehdä. Poliitikot saavat ihmisen alkukantaiset piirteet heräämään ja he käyttävät sitä hyväkseen.
Woke- ja cancel-kulttuurit ovat tätä pahuutta ja vallanhimoa. Sama syöpä on pesiytynyt myös feminismiin, antirasismiin ja antifasismiin. Näitä kuuluukin vastustaa ja jos radikaalit syyllistävät siitä, antaa syyllistää. Heidän tuhovimmansa kääntyy heitä itseään vastaan. Jos ei käänny, se käännetään. Ei meidän tarvitse heitä sietää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.