Pekka Eskelin uni haukasta ja kolmesta variksesta

Pekka Eskelin 19.11.2021 näkemä uni haukasta ja kolmesta variksesta

Katselen taivaalle, jossa lensi kolme varista ja haukka.

Kahden ison variksen välissä lensi pieni varis, jota haukka kyttäsi. Haukka oli matkan päässä vielä, mutta haukka läheni ja läheni variksia, kunnes se kävi pienen variksen kimppuun. Kumpikaan isoista variksista ei auttanut. Sekä haukka että pikku varis putosivat ja räpyttelivät jonnekin maastoon.

Aamulla olin varma unestani. Venäjä on haukka. Mutta kolmea varista en pysty hahmottamaan. Ehkä EU ja Nato.

Kyselin itseltäni. Mihin pieneen Venäjä iskee seuraavana. En tiedä.

Tällä hetkellä isku Ukrainaan näyttää todennäköiseltä.

Jouko Pihon kommentti 23.11.2021:

Uskon myös, että haukka kuvaa Venäjää. Kaksi varista ovat EU ja Nato. Pieni haukan saaliiksi joutuva varis on Suomi.
51158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Varikset eli voronit lienevät maailmansotia. Tämä kolmas on siksi pieni koska on vasta alkamassa.

Äänestä

Kantsisha sitä funsata mitä hyötyä on vallottaa Suomi, tuleva Messias, olet maailman herra.

Äänestä

raamatussahan mainitaan kolme: Minä olen Herra, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä.
Mooses ja Jeesus, kaksi ensimmäistä.
Kolmatta monien ei olisi kannattanut tavatakkaan, Hän ei jätä rankaisematta ei edes
venäläisiä.
Jos eivät hyökkää Suomeen rakaistaan, jos hyökkäävät rankaiataan.
Riipuu suomalaisista.

Äänestä

Tyhmimmätkin käsittävät hyvin pian, kirves on Herran muodossa laskettu Suomi puun juurelle.
Ei pelastusta ole Natost ei Eu, vaan tidän sisältänne kuten talvisodassa, lähimmäisen ihmisen rakastamisesta, sinä olet minä ja minä olen sinä.
Mikäli näin toimimme toisiamme kohtaan väistämättä tämän hehkemme huomaa koko
maailma, ja enää ei puhuta maailmalla Helsingin ehngestä, peresitenttiä ja koko Suomi puhuu Talvisodan hengestä ja noudattaa kaikki kirjaimellisesti tällä hetkellä sitä.
Kaveria ei jätettä, ei leipäjonoihin, ei velkataakkojen alle, ei ilman lääkkeitä, ei ilman kattoa pään päälle jan...
Pelastamalla pakolaisia, ette pelasta Suomea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Pekka Eskelin 19.11.2021 näkemä uni haukasta ja kolmesta variksesta

Katselen taivaalle, jossa lensi kolme varista ja haukka.

Kahden ison variksen välissä lensi pieni varis, jota haukka kyttäsi. Haukka oli matkan päässä vielä, mutta haukka läheni ja läheni variksia, kunnes se kävi pienen variksen kimppuun. Kumpikaan isoista variksista ei auttanut. Sekä haukka että pikku varis putosivat ja räpyttelivät jonnekin maastoon.

Aamulla olin varma unestani. Venäjä on haukka. Mutta kolmea varista en pysty hahmottamaan. Ehkä EU ja Nato.

Kyselin itseltäni. Mihin pieneen Venäjä iskee seuraavana. En tiedä.

Tällä hetkellä isku Ukrainaan näyttää todennäköiseltä.

Jouko Pihon kommentti 23.11.2021:

Uskon myös, että haukka kuvaa Venäjää. Kaksi varista ovat EU ja Nato. Pieni haukan saaliiksi joutuva varis on Suomi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu