Liukuva työaika tuo työntekijälle vapautta päättää työajoistaan. Aamu-uninen voi tulla töihin silloin, kun on virkeimmillään ja pienten lasten vanhemmat voivat sumplia arkeaan ja lasten hakua päiväkodista. Stressi vähenee, kun elämässä on joustoa. Eikö isännöintialalla pitäisi olla työajassa joustoa molempiin suuntiin, jos vuodessa joutuu istumaan yli 100 iltakokousta? Eikö yli 300 ylityötunnin vastapainona voisi olla mahdollisuus tehdä lyhyempää päivää vuoden hiljaisina aikoina eli syksyllä?
Liukuva työaika tarkoittaa sitä, että työntekijä voi sovituissa rajoissa päättää, milloin tulee töihin ja milloin lähtee kotiin. Lain mukaan liukuvassa työajassa työntekijä saa halutessaan venyttää työpäiväänsä enintään kolme tuntia pidemmäksi kuin normaali työpäivän pituus. Jos siis sovittu työpäivän pituus on kahdeksan tuntia, saa halutessaan tehdä korkeintaan 11 tunnin päivän. Jonain päivänä työntekijä voi päättää tekevänsä lyhyemmän päivän ja toisinaan pitemmän.
Jos esimerkiksi säännöllinen työaika on kello 8–16, voidaan sopia, että töihin tullaan kello 6 ja 9 välillä ja kotiin lähdetään kello 14–17. Kiinteä työaika on sitten vastaavasti kello 9–14. Silloin kaikkien työntekijöiden on oltava paikalla.
Ei taida olla kenenkään intressi, että vuoden hiljaisimpaan aikaan työntekijä tulee klo 8 töihin ja istuu töissä kahdeksan tuntia tekemässä kolmen tunnin työt. Se ei ole työntekijän kannalta mielekästä enkä tiedä mitä työnantaja hyötyy siitä, että työntekijä istuskelee toimistolla ”päivystämässä” normaalin työajan klo 8-16, jos puhelin sattuisi pirahtamaan vaikka klo 15.30. Jos päivän työt on tehty klo 8.30, niin kahdeksan tunnin työpäivä tuntuu pitkältä, vaikka siitä käyttäisi 5 tuntia netissä surffaillen, kuten tein eilen ja taidan tehdä taas tänään.
Liukuva työaika isännöintialalle
15
224
Vastaukset
- Anonyymi
Liukuvaa työaikaa voi olla hankala järjestää, jos työpaikalla ei ole työajan seurantaa. Näin omalla työpaikallani: Työaikaa ja ylitöitä ei seurata millään tavalla, joten toisaalta ei ihmetytä, ettei näin ollen yliöitä voi antaa vapaana, kun virallisesti ylitöitä ei ole, vaikka niitä on vuositasolla yli 300 tuntia.
- Anonyymi
Isommissa toimistoissa (kuten Realiassa) työajan seuranta taitaa olla hoidettu kuten laki sanoo. Isommalla toimijalla on muutenkin vähän erilaisia ongelmia kuin pienemmillä toimistoilla.
Miten muuten Realian työaikaliukumat on hoidettu? Saatko siellä kaiken ylityön vapaana, jos työntekijä haluaa? Eli ei kokouspalkkioita työntekijäisännöitsijälle, vaan kaikki iltakokousten ylityöt vapaana. Onko tämä mahdollista? Onko täällä Realialaisia?
- Anonyymi
Isännöintialan ongelmat työntekijän kannalta. Esim.
- oltava jatkuva valmius jäädä istumaan iltakokouksia klo 8-16 työpäivän päälle ympäri vuoden
- tilinpäätökset, talousarvioiden, korjaus- ja kunnossapitoarvioiden teko, tilintarkastusten teettäminen sekä hallituksen kokoukset ja yhtiökokoukset kutsuineen ja pöytäkirjoineen tuovat paljon lisää työmäärää keväälle
- keväällä helmikuun ja kesäkuun välillä iltakokouksia jatkuvasti, normaali työpäivä on 12 tuntia keväisin ainakin neljän kuukauden ajan
- iltakokouksia on myös syksyllä, ei tietenkään niin paljon kuin keväällä
- työmäärän epätasainen jakautuminen: keväällä paljon ylitöitä, syksyllä aivan ”kuolleita” työpäiviä, kun ei ole mitään tekemistä. Silti istuskellaan töissä, kun on kiinteä työaika klo 8-16.
Näitä ongelmia ei vaan pystytä selättämään, vaikka ongelmat on tiedostettu jo vuosikymmeniä sitten. - Anonyymi
Vähän vois tosiaan olla liukumaa. Tulin tänään töihin klo 8 ja nyt on päivän työt tehtynä ja työpöytä tyhjä. Klo on 8.20.
- Anonyymi
Oman fiilistelyni pohjalta tähän aikaan vuodesta isännöitsijöiden kuuluu tehdä klo 10-14 työpäivää ei puolikasta päivää. Keväällä saa tehdä pidempää päivää, arvailisin.
Puolikas työpäivä tarkoittaa tietysti sitä, että työnantajan pitää lomauttaa työntekijä ja tarjota puolikasta päivää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman fiilistelyni pohjalta tähän aikaan vuodesta isännöitsijöiden kuuluu tehdä klo 10-14 työpäivää ei puolikasta päivää. Keväällä saa tehdä pidempää päivää, arvailisin.
Puolikas työpäivä tarkoittaa tietysti sitä, että työnantajan pitää lomauttaa työntekijä ja tarjota puolikasta päivää.Varsinkin, jos iltaa menee pitkäksi (nukkumaan klo 01 perjantain vastaisena yönä), niin hyvin voisi olla joustoa työntekijällä itsellään päättää, ettei menekään väsyneenä nuokkumaan töihin klo 8:ksi, vaan vaikkapa klo 9 tai klo 10 alkava työpäivä.
Mutta kun joustoa ei ole, niin ei ole. Töihin mennään vaikka väsyneenä, mutta joustoa ei ole! Paitsi jos on iltakokous, niin silloin työpäivä joustaa aina pituussuunnassa iltaan asti, mutta koskaan ei töihin voi saapua mihinkään muuhun aikaan kuin klo 08:00.
Että näin vuonna 2021. Milloinkohan työelämään ja työaikoihin tulee joustoa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsinkin, jos iltaa menee pitkäksi (nukkumaan klo 01 perjantain vastaisena yönä), niin hyvin voisi olla joustoa työntekijällä itsellään päättää, ettei menekään väsyneenä nuokkumaan töihin klo 8:ksi, vaan vaikkapa klo 9 tai klo 10 alkava työpäivä.
Mutta kun joustoa ei ole, niin ei ole. Töihin mennään vaikka väsyneenä, mutta joustoa ei ole! Paitsi jos on iltakokous, niin silloin työpäivä joustaa aina pituussuunnassa iltaan asti, mutta koskaan ei töihin voi saapua mihinkään muuhun aikaan kuin klo 08:00.
Että näin vuonna 2021. Milloinkohan työelämään ja työaikoihin tulee joustoa?Rapiat 5 tunnin yöunet takana ja täällä olen taas: töissä "sorvin" ääressä. Taitaa tulla hiljainen työpäivän, mutta kun kerran ylitöitä ei saa pitää vapaana eikä edes vuosilomaa/talvilomaa pitää tässä kohtaa vuotta, niin täällä on istuttava 8 tuntia päivässä surffaamassa netissä. On tämäkin työtä. Ensi viikolla taas useampi iltakokous, niin saa tehdä 11-12 tuntista työpäivää. Mikä työ. Koskaan ei kuitenkaan alle 8 tunnin työpäivää.
Yhtenä haaveena saada pitää vuosilomat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rapiat 5 tunnin yöunet takana ja täällä olen taas: töissä "sorvin" ääressä. Taitaa tulla hiljainen työpäivän, mutta kun kerran ylitöitä ei saa pitää vapaana eikä edes vuosilomaa/talvilomaa pitää tässä kohtaa vuotta, niin täällä on istuttava 8 tuntia päivässä surffaamassa netissä. On tämäkin työtä. Ensi viikolla taas useampi iltakokous, niin saa tehdä 11-12 tuntista työpäivää. Mikä työ. Koskaan ei kuitenkaan alle 8 tunnin työpäivää.
Yhtenä haaveena saada pitää vuosilomat.Kello on 8.25 ja päivän työt on tehty. Sähköposti on tyhjä. Ei ole mitään tekemistä. Miten työelämä joustaa tässä kohtaa, kun työntekijällä on kaikki päivän työt tehtynä, mutta työpäivää rapiat 7 h 30 minuuttia jäljellä? Vaikea tästä on lähteä puolen tunnin työpäivän jälkeen kotiin ja ottaa tämä vuosilomapäiväksi enää tässä vaiheessa.
Kaukaa viisas olisi eilen torstaina tajunnut, että "otanpa perjantain vapaaksi". Tähän aikaan vuodesta perjantait ovat hiljaisempia kuin heinäkuussa! Turha tulla töihin istuskelemaan, jos ei ole työtä tehtäväksi. Mutta menee tämä isännöitsijän työpäivä tässä netissä pyöriessäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kello on 8.25 ja päivän työt on tehty. Sähköposti on tyhjä. Ei ole mitään tekemistä. Miten työelämä joustaa tässä kohtaa, kun työntekijällä on kaikki päivän työt tehtynä, mutta työpäivää rapiat 7 h 30 minuuttia jäljellä? Vaikea tästä on lähteä puolen tunnin työpäivän jälkeen kotiin ja ottaa tämä vuosilomapäiväksi enää tässä vaiheessa.
Kaukaa viisas olisi eilen torstaina tajunnut, että "otanpa perjantain vapaaksi". Tähän aikaan vuodesta perjantait ovat hiljaisempia kuin heinäkuussa! Turha tulla töihin istuskelemaan, jos ei ole työtä tehtäväksi. Mutta menee tämä isännöitsijän työpäivä tässä netissä pyöriessäkin.Tällaisena hetkenä miettii, että yrittäjyys voittaisi työntekijänä olemisen. Yrittäjä voi tehdä töitä silloin, kun on töitä. Jos työpöytä on viikon verran tyhjä jossain kohtaa vuotta, et yrittäjän tarvitse lähteä töihin kahdeksaksi tunniksi istuskelemaan työaikaa tappamaan.
Työntekijän tilanne on toinen: jos työaika on klo 8-16, niin siinäpä istut töissä vaikka ei olisi yhtään mitään tekemistä! Melkein niin turhauttava tilanne, että pistää miettimään irtisanoutumista ja alan vaihtoa. Keväällä 300 tuntia ylitöitä iltakokouksista ja syksyllä istutaan töissä tekemättä mitään.
Tuskin asfalttimiehetkään töihin lähtevät tammi-helmikuussa. Töitä tehdään silloin, kun niitä on. Miksi isännöitsijä istuu töissä, jos ei ole töitä?
Pian on kevät ja töitä taas on isännöitsijälläkin! 300 tuntia ylityötä on ihan nurkan takana. Valitettavasti. Ihanat tilinpäätökset ja loputtomat iltakokoukset alkavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällaisena hetkenä miettii, että yrittäjyys voittaisi työntekijänä olemisen. Yrittäjä voi tehdä töitä silloin, kun on töitä. Jos työpöytä on viikon verran tyhjä jossain kohtaa vuotta, et yrittäjän tarvitse lähteä töihin kahdeksaksi tunniksi istuskelemaan työaikaa tappamaan.
Työntekijän tilanne on toinen: jos työaika on klo 8-16, niin siinäpä istut töissä vaikka ei olisi yhtään mitään tekemistä! Melkein niin turhauttava tilanne, että pistää miettimään irtisanoutumista ja alan vaihtoa. Keväällä 300 tuntia ylitöitä iltakokouksista ja syksyllä istutaan töissä tekemättä mitään.
Tuskin asfalttimiehetkään töihin lähtevät tammi-helmikuussa. Töitä tehdään silloin, kun niitä on. Miksi isännöitsijä istuu töissä, jos ei ole töitä?
Pian on kevät ja töitä taas on isännöitsijälläkin! 300 tuntia ylityötä on ihan nurkan takana. Valitettavasti. Ihanat tilinpäätökset ja loputtomat iltakokoukset alkavat.Jos olisi liukuvat työaika, olisin tullut tänään töihin klo 10 ja lähtenyt kotiin klo 14. Siinäkin on muutama tunti liikaa, mutta parempi sekin kuin istua 7 h 30 minuuttia töissä netissä surffaten. Olisin mieluusti nukkunut aamulla vähän pidempään, kiitos!
Aika paljon on kehitettävää isännöintialalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos olisi liukuvat työaika, olisin tullut tänään töihin klo 10 ja lähtenyt kotiin klo 14. Siinäkin on muutama tunti liikaa, mutta parempi sekin kuin istua 7 h 30 minuuttia töissä netissä surffaten. Olisin mieluusti nukkunut aamulla vähän pidempään, kiitos!
Aika paljon on kehitettävää isännöintialalla.Huomaatteko, että minulla ei oikeasti ole töitä ollenkaan, vaan istuskelen töissä ja surfaan netissä? Välillä kirjoitan tänne. Nyt tuli mieleen tällaista:
Miksi isännöintiala tarvitsee liukuvaa työaikaa? No, jos työntekijällä on oltava valmius istua vaikka 150 iltakokousta vuodessa ja kerryttää niistä noin 400 tuntia ylitöitä, niin onhan se oikeus ja kohtuus, että työaika joustaa toiseen suuntaan siinä kohtaa, kun ei ole iltakokouksia ja työpöytä on tyhjä. Jos nyt edes vuosilomat saisi pitää, niin se on hyvä lähtökohta, mutta se ei riitä. Tänä päivänä ei riitä, että saa tehdä joka vuosi 400 tuntia ylitöitä ja ehkä pitää vuosilomat, ainakin joinakin vuosina. Kyllä työntekijälle pitää olla tarjolla mahdollisuus muuttaa edes osa laittomista 400:sta ylityötunnista vapaaksi.
Ylityötä saa teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana. Työehtosopimuksissa voi olla laista poikkeavia määräyksiä tämän tarkastelujakson pituudesta. Kalenterivuoden aikana ylityötä saa teettää enintään 250 tuntia. Onko joku yllättynyt, että isännöintialalla nämä lakisääteiset rajat paukkuvat joka vuosi? Eikä siinä mitään. Tehdään töitä silloin kun niitä on, mutta ei nyt sentään istuta töissä silloin, kun töitä ei ole! Ihan ääliömäistä hommaa isännöintialalla, mitä tulee ylitöiden määrään. Missä on Ylen MOT, kun sitä oikeasti tarvitaan? Eikö MOT:tä kiinnosta, millä alalla teetetään laiton määrä ylitöitä eikä niitä voi edes saada vapaaksi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaatteko, että minulla ei oikeasti ole töitä ollenkaan, vaan istuskelen töissä ja surfaan netissä? Välillä kirjoitan tänne. Nyt tuli mieleen tällaista:
Miksi isännöintiala tarvitsee liukuvaa työaikaa? No, jos työntekijällä on oltava valmius istua vaikka 150 iltakokousta vuodessa ja kerryttää niistä noin 400 tuntia ylitöitä, niin onhan se oikeus ja kohtuus, että työaika joustaa toiseen suuntaan siinä kohtaa, kun ei ole iltakokouksia ja työpöytä on tyhjä. Jos nyt edes vuosilomat saisi pitää, niin se on hyvä lähtökohta, mutta se ei riitä. Tänä päivänä ei riitä, että saa tehdä joka vuosi 400 tuntia ylitöitä ja ehkä pitää vuosilomat, ainakin joinakin vuosina. Kyllä työntekijälle pitää olla tarjolla mahdollisuus muuttaa edes osa laittomista 400:sta ylityötunnista vapaaksi.
Ylityötä saa teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana. Työehtosopimuksissa voi olla laista poikkeavia määräyksiä tämän tarkastelujakson pituudesta. Kalenterivuoden aikana ylityötä saa teettää enintään 250 tuntia. Onko joku yllättynyt, että isännöintialalla nämä lakisääteiset rajat paukkuvat joka vuosi? Eikä siinä mitään. Tehdään töitä silloin kun niitä on, mutta ei nyt sentään istuta töissä silloin, kun töitä ei ole! Ihan ääliömäistä hommaa isännöintialalla, mitä tulee ylitöiden määrään. Missä on Ylen MOT, kun sitä oikeasti tarvitaan? Eikö MOT:tä kiinnosta, millä alalla teetetään laiton määrä ylitöitä eikä niitä voi edes saada vapaaksi?Liukumaa kaivataan: olen nyt istunut 2 tuntia töissä tänään tekemättä mitään. Nolla puhelua, kaksi sähköpostia, joiden hoitamiseen meni 2 minuuttia. 1 h 58 minuuttia istuskelua turhaan tähän mennessä tänään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liukumaa kaivataan: olen nyt istunut 2 tuntia töissä tänään tekemättä mitään. Nolla puhelua, kaksi sähköpostia, joiden hoitamiseen meni 2 minuuttia. 1 h 58 minuuttia istuskelua turhaan tähän mennessä tänään.
Olen tänään istunut töissä noin 6 tuntia tekemättä mitään. Sen aistii suht nopeasti jo aamulla, tuleeko päivästä hiljainen vai ei. Tällainen marraskuinen perjantai, kun kaikki juoksevat Black Friday -tarjousten perässä on isännöitsijälle vuoden hiljaisin työpäivä. Koko päivän aikana on tullut ehkä kaksi puhelua ja kolme sähköpostia. Ne olen käsitellyt 15 minuutin työpanoksella. Vain 5h 45 minuuttia on mennyt elämästäni tänään hukkaan.
Istut töissä koko päivän ilman, että olisi yhtään mitään tekemistä. Järjetöntä minun ja työnantajani kannalta. Ehkä toiset eivät turhaudu yhtä helposti kuin minä. Olen tottunut, että töissä tehdään töitä. Jos ei ole töitä, ei olla töissä. Miten palkka ja työaika joustavat on sitten toinen juttu. Tietenkään palkkaa ei makseta, jos työntekijä ei ole töissä. Ei haittaa minua. Tyhjän panttina istuminen haittaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tänään istunut töissä noin 6 tuntia tekemättä mitään. Sen aistii suht nopeasti jo aamulla, tuleeko päivästä hiljainen vai ei. Tällainen marraskuinen perjantai, kun kaikki juoksevat Black Friday -tarjousten perässä on isännöitsijälle vuoden hiljaisin työpäivä. Koko päivän aikana on tullut ehkä kaksi puhelua ja kolme sähköpostia. Ne olen käsitellyt 15 minuutin työpanoksella. Vain 5h 45 minuuttia on mennyt elämästäni tänään hukkaan.
Istut töissä koko päivän ilman, että olisi yhtään mitään tekemistä. Järjetöntä minun ja työnantajani kannalta. Ehkä toiset eivät turhaudu yhtä helposti kuin minä. Olen tottunut, että töissä tehdään töitä. Jos ei ole töitä, ei olla töissä. Miten palkka ja työaika joustavat on sitten toinen juttu. Tietenkään palkkaa ei makseta, jos työntekijä ei ole töissä. Ei haittaa minua. Tyhjän panttina istuminen haittaa.Kahdeksan tunnin työpäivä alkaa olla lusittu. Tylsyydessään tämä oli rankka päivä. Kyllä se jotain vaatii, kun istuu töissä kahdeksan tunnin työpäivän ja koko työpäivän aikana on pari puhelua ja pari sähköpostia. Vajaan puolen tunnin työt tuli tehtyä.
Olo on yhtä tylsistynyt kuin kahdeksan tunnin lentomatkalla sillä erolla, että olen istunut isännöintitoimistolla, en lentokoneessa. Kahdeksan tunnin kärvistelystä huolimatta en ole liikkunut Helsingistä New Yorkiin, vaan astun samasta ovesta pian ulos, josta tulin klo 08 sisään. Olen siis kärsinyt turhaan, toisin kuin lentomatkustaja.
Ensi viikolla sitten taas iltakokouksia ja ylitöitä luvassa ainakin kolmena iltana. Mukavaa vastapainoa kahdeksan tunnin toimistolla istuskeluun saada vetää taas 11 tunnin työpäivää! Lisää ylitöitä, joita ei saa koskaan lyhyempänä päivänä takaisin. Missä on järki ja joustava työaika? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kahdeksan tunnin työpäivä alkaa olla lusittu. Tylsyydessään tämä oli rankka päivä. Kyllä se jotain vaatii, kun istuu töissä kahdeksan tunnin työpäivän ja koko työpäivän aikana on pari puhelua ja pari sähköpostia. Vajaan puolen tunnin työt tuli tehtyä.
Olo on yhtä tylsistynyt kuin kahdeksan tunnin lentomatkalla sillä erolla, että olen istunut isännöintitoimistolla, en lentokoneessa. Kahdeksan tunnin kärvistelystä huolimatta en ole liikkunut Helsingistä New Yorkiin, vaan astun samasta ovesta pian ulos, josta tulin klo 08 sisään. Olen siis kärsinyt turhaan, toisin kuin lentomatkustaja.
Ensi viikolla sitten taas iltakokouksia ja ylitöitä luvassa ainakin kolmena iltana. Mukavaa vastapainoa kahdeksan tunnin toimistolla istuskeluun saada vetää taas 11 tunnin työpäivää! Lisää ylitöitä, joita ei saa koskaan lyhyempänä päivänä takaisin. Missä on järki ja joustava työaika?En tunne tai tiedä yhtään Isn toimistoa jossa ei olisi joustavaa työaikaa. Ja siis täysin joustavaa kuhan hommat tulee tehtyä. Toki niitä sähköposteja tulee hiljaisena päivänä 60 ja kiireisenä aikana 20 tunnissa 9-16 välissä. Yön aikana jotain 25. Puhelut sitten päälle. Kokouksia 5-11 viikossa pl. Heinäkuu. Vuodessa 150-270. Että joustaa kyllä vapaasti, mutta hommat tehtävä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768