Sen pituinen se Ruotsin uusi hallitus

Muistetaan edellinenkin hallitus miten otti synnytys tiukille, meni monet kuukaudet. Vihreät heilläkin kaikkeen jarruna.


Ruotsin hallitus hajosi ennen kuin kerkisi edes aloittaa – ympäristöpuolue jätti hallituksen.
Maan historian ensimmäinen naispääministeri on ollut heti vaikeuksissa.

Magdalena Anderssonin hallituksen on määrä astua virkaansa perjantaina, mutta hänen paikastaan pääministerinä saatetaan joutua äänestämään uudestaan.

Ruotsissa pidetään ensi vuonna valtiopäivävaalit, joten Anderssonin pääministerikausi saattaa joka tapauksessa jäädä lyhyeksi.

Sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson valittiin keskiviikkona aamulla Ruotsin seuraavaksi pääministeriksi.

Hallituskumppani ympäristöpuolue ilmoitti kuitenkin keskiviikkona alkuillasta, että se lähtee hallituksesta. Näin kahden puolueen vähemmistöhallituksesta tuli yhden puolueen vähemmistöhallitus.

Ympäristöpuolue ilmoitti lähtevänsä, kun hallituksen esitys budjetiksi hävisi valtiopäivien äänestyksessä oppositiossa olevien oikeistopuolueiden kristillisdemokraattien, ruotsidemokraattien ja maltillisen kokoomuksen ehdotukselle selvin numeroin.

Äänestystappion jälkeen ympäristöpuolue ilmoitti jättävänsä hallituksen, koska se vieroksuu ”äärioikeistolaisen puolueen valmistelemaa budjettia".

6

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskusta petti taas
      Ei hyväksynyt köyhien eläkkeen nostoa Ruotsissa.
      Hallitus joutui sitten eroamaan.

    • Anonyymi

      Ei keskusta ollut. Kai kansakoulun sait suoritettua, kun et osaa lukea.
      "Ympäristöpuolue ilmoitti lähtevänsä, kun hallituksen esitys budjetiksi hävisi valtiopäivien äänestyksessä oppositiossa olevien oikeistopuolueiden kristillisdemokraattien, ruotsidemokraattien ja maltillisen kokoomuksen ehdotukselle selvin numeroin."

      • Anonyymi

        Kepu lähti ekana, tuon eläkeasian takia.


    • Suomalaisittain omituiselta vaikuttava järjestelmä Ruotsissa. Kun meillä äänestetään hallituksen budjettiesityksestä JAA tai EI, siinä EI-äänten voitto tarkoittaa ainoastaan hallituksen esityksen kaatumista. Se ei tarkoita, että joku vastaehdotus nousisi budjetiksi, jota hallituksen pitää joko noudattaa seuraava vuosi tai erota.

      Lakialoitteissa toki meilläkin voidaan äänestyttää hallituksen esityksiä ja jonkun oppositiopuolueen vastaesityksiä sekä lisätä erilaisia ponsiehdotuksia täydentämään hallituksen aloitteita, mutta silloin kyseessä on eri luokan asia kuin budjettiehdotus.

      • Anonyymi

        Keskusta vei tukensa budjetilta

        Keskusta horjutti hallitusta jo ennen pääministeriäänestystä ilmoittamalla, ettei aio antaa tukeaan hallituksen budjettiesitykselle, köyhien eläkekorotukselle.

        Andersson arvioi voivansa hallita maata myös oikeisto-opposition budjetilla. Ympäristöpuolue sen sijaan ilmoitti harkitsevansa, voiko se hyväksyä hallitsemista opposition budjetilla.

        Iltapäivällä opposition budjettivaihtoehto voitti valtiopäivien äänestyksen luvuin 154–143.

        Pian äänestyksen jälkeen ympäristöpuolueen edustajat Märta Stenevi ja Per Bolund kertoivat puolueen lähtevän hallituksesta. Ympäristöpuolue ei halua hallita opposition laatimalla budjetilla, Stenevi sanoi.

        Opposition budjettiesityksen laativat maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja ruotsidemokraatit.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Keskusta vei tukensa budjetilta

        Keskusta horjutti hallitusta jo ennen pääministeriäänestystä ilmoittamalla, ettei aio antaa tukeaan hallituksen budjettiesitykselle, köyhien eläkekorotukselle.

        Andersson arvioi voivansa hallita maata myös oikeisto-opposition budjetilla. Ympäristöpuolue sen sijaan ilmoitti harkitsevansa, voiko se hyväksyä hallitsemista opposition budjetilla.

        Iltapäivällä opposition budjettivaihtoehto voitti valtiopäivien äänestyksen luvuin 154–143.

        Pian äänestyksen jälkeen ympäristöpuolueen edustajat Märta Stenevi ja Per Bolund kertoivat puolueen lähtevän hallituksesta. Ympäristöpuolue ei halua hallita opposition laatimalla budjetilla, Stenevi sanoi.

        Opposition budjettiesityksen laativat maltillinen kokoomus, kristillisdemokraatit ja ruotsidemokraatit.

        Eihän pelkkä köyhien eläkekorotus voi olla kokonaisen budjettiesityksen sisältö!

        Nähtävästi olit itse lisännyt kyseisen sanaparin tähän uutiseen:

        https://urly.fi/2kA0


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      139
      2763
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      269
      2370
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      26
      1446
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1112
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      98
      1085
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1033
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      972
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      57
      871
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      62
      834
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      282
      820
    Aihe