Koronarajoituksista ja koronapassista ja koko koronasta

Heipparallaa. Täällä sitä taas jälleen kerran ollaan. Taas ollaan suunnittelemassa koronarajoituksia. Jos yhteiskuntaa aletaan taas sulkemaan, niin se on todella raukkamainen temppu. Yhteiskunnan sulkeminen ei ole mikään ratkaisu. Monissa maissa on tehty niin. Se kertoo siitä pelkuruudesta, että antaudutaan tälle vallitsevalle tilanteelle, niin ei saa tehdä. Monissa maissa on ollut jo mellakoita, ja mellakat houkuttelevat rikollisuuteen, ryöstetään liikkeitä ja sen sellaista. No toisaalta päättäjäthän näillä koronarajoituksilla johdattelee porukkaa rikoksiin. Päättäjät ovat tässä tapauksessa rikollisia, eivät tavalliset kansalaiset. Rajoitukset ja yhteiskunnan sulkeminen eivät tuo rahaa valtion kassaan, joudutaan ottamaan velkaa, ja sitten voi käydä niinkin, että jotkut köyhemmät maat menee konkurssiin. No vaihtoehtona on tietenkin se että luovuttaa alueita isolla rahalla naapurimailleen.Ja mitä koronapassiin tulee, niin se on todella liikaa, jos se tulee työpaikalle. Se on syrjimistä. Tarkoitus on varmaankin luoda uusia työpaikkoja, mutta se ei onnistu tällä tavalla. Ehdoton EI koronapassia työpaikoille. Nyt taas surkutellaan, että koronaan kuolee taas paljon ihmisiä. No, hautausurakoitsijat hyötyy tästä, hierovat käsiään yhteen ja hykertelevät, että jos hyvin käy niin voi laajentaa liiketoimintaa. Jokainen kuollut ihminen on (valitettavasti) hautausurakoitsijoille onnenpotku. Valitettavaa, mutta totta. Nyt järki käteen ja tällaiset typerät toimenpiteet romukoppaan. Tulee vaan paljon vahinkoa kaikille. Se on nähty jo.

0

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        243
        4243
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        120
        2704
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        41
        2462
      4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        82
        1497
      5. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        116
        1466
      6. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        48
        1189
      7. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        78
        1107
      8. Ne viimeiset kerrat

        Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
        Ikävä
        59
        983
      9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

        Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
        Ikävä
        45
        976
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        172
        959
      Aihe