Luontoonusk./pakanat

Haluaisin keskustella pedonmerkistä kanssanne kristityt.
Samoin teidän kanssanne, jotka ovat lukeneet ja saaneet hengensilmät aukaisemaan ilmestyskirjaa.

Aloitan luvusta 666. Tiedämme, että vatikaanin
paavilla se lukee hänen tötteröhattunsa
etureunassa.

Samoin tämän viivakoodisysteemin
kehitti alkujaan ranskalainen 60-
luvulla Hubert de Lemesos ja hänen
yhtiö kumppaninsa Italialainen Serra
san Quirico, kumpikin kristittyjä ja
omistavat useita yhtiöitä kuten viinitiloja ja muuta teollisuutta. Tämän edellämaitun tiedon olen saanut ystävältäni.

He sitten myivät sen
Apple/Macintoshille, eteenpäin
kehittelyä varten. Viivakoodissa on
aina ensimmäinen, keskimmäinen ja
viimeinen on luku 6 = yht.6?????6?????6.
Koska se on jaollinen useimilla muilla
luvuilla, näin tietokoneet sen
helpommin ymmärtävät. Näin olen kuullut.

Jos tulevaisuudessa tämä
viivakoodisysteemi laitettaisiin
pakolliseksi, en usko että kukaan
maailmassa sen jo edeltä tietäen ja
raamattua lukeneena antaisi itseensä
tatuoida, vaan vastustaa jo ajatusta
tänään siitä. Silloin siitä ei
tulisikaan mitään, ja ennustukset eivät
toteutuisi.

Siksi en usko missään nimessä asian
näin olevan, vaan sen pitää, olla
yhteinen tekijä jonkun muun kanssa
josta suomi24:ssa olen sanonut, ja myös
näillä sivuilla.

Koska sen merkin on oltava kuitenkin
sellainen, josta ihmiset menevät
harhaan ja samoin he palavat halusta
pitää sitä itsellään siten että
puolustelevat sen oikeellisuudesta. Eli
merkki on siellä, missä sen vähiten
uskotaan olevan.

Ja jos eletään niin sanottua
lopunaikaa, niin eikö toden näköisemmin
sen ole oltava jotain sellaista, joka
on jo ihmisillä josta he pitävät kynsin
hampain kiinni, ja jota he palvovat ja
jolle antavat voimansa?

Jos olisin näin, että merkkiä ei vielä
ihmiset kanna, silloinhan emme vielä
edes eläisi lopunajassa. Siinä
tapauksessa lopunaika on vielä kaukana
edessäpäin.

Täytyy "päättää" elämmekö lopunajassa,
vaiko emme.

Mutta kun tiedän, että elämme
lopunajassa, silloin ihmisillä on JO
pedonmerkki.

Kysymykseen tulee siis, millainen
pedonmerkin on oltava?

Ei löydy mitään muuta pedonmerkkiä,
kuin että ihmisten otsan "sisäpuolella"
on risti, ja kauloissan kantavat
samanlaista. Samoin, että he saavat
ostaa ja tehdä kauppaa = saavat
kertoa/levittää Evankeliumia
Jeesuksesta syntien sovittelijana
(kolminaisuus opistaan)
Aivan niinkuin joh.ilm.kirja 18luku
jakeet:1-5, 21-24 kertovat.
Jos lukee luvut 16,17 ja 18 kokonaan
voi sen ymmärtää näistä
evankeliuminkauppiasta, ja
maailanlaajuisesta kristikunnasta, että
seon = peto, ja porttonainen
helakanpunaisissaan, on Vatikaani.
Pedonpäät = kuninkaat, sarvet ovat joko
piispoja, tai muita uskonnollisia
hallitsijoita kuten Ulf Ekman livets
ord:ista

Mitä muuta pedonmerkkejä voisi löytää
nykyhetkestä, jossa ihmisillä olisi
jokin merkki joka erottuisi muista
selvästi ja kuitenkin sivusta seuraajan
silmin olisi kauhistuttava ymmärtämättä
sen tarkoitusta/ideaa.

Minulle sivusta seuraajana tämä risti
on murha-ase, niin kuin kaikki muutkin
mestausvälineet. Ja tämän vuoksi
minulle tämän murha-ase on kuvottava,
merkki ihmisestä, sen sarkaalisuudesta
kantaa kaulassaan tällaista kuoleman
tuottamukseen ja kärsimykseen/
kiduttamiseen käytetyn mestaus välineen
pienoismallin kantajaa.

Samoin kun ajattelen tällaisen ihmisen
Luoja käsitteen kieroutumaa, että joku
lihassa/veressä elänyt ihminen olisi
voinut ja ottanut Luojani paikan tämän
miniatyyrimurha-aseen kantajan edestä.

Millainen Luojakäsite silloin
tälläisellä ihmisellä on?

Näkemykseni mukaan tämä henkilö ei
silloin palvele Luojaansa, vaan tätä
ristillä kidutettua ihmispoloista, joka
on kuollut ja kuopattu tuhansia vuosia
sitten.
Samoin hän antaa myös rukouksensa tälle
3-yhteiselle vainaa Jumalalleen.

Tämä on minun arkumenttini asiasta ja
pedonmerkistä: 666. Tämä on
vatikaanista, kristillisyyden isästä,
tuleva merkki. Vatikaani on ottanut
kaikille kristikunnille, kirkoille,
seurakunnille ja yksittäisille
kristityille ihmisille merkikseen
RISTIN. Mielestäni RISTI kuvastaa
pedonmekkiä siinä täydellisyydessään.

Pyydän teitä luontouskovaiset ja luontoEmoon uskovat, samoin pakanat, että ottaisimme tämän uskontopalstan omaksemme keskustelu ja ajatustenvaihto palstaksi! Mitä mieltä olette? Koska täällä suomi24:ssä ei ole erikseen luontoon uskoville eikä pakanoille palstaa.

Angelsky
6192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yksi pakana on ainakin paikalla, nimittäin nimimerkin perusteella. Pakana(M). Sitä tosin en tiedä minkä sortin pakana hän on olevaisiaan.

Sitten... En ymmärrä, mitä pakanoille kuuluvat Raamatun tarinat pedonmerkeistä ja sen profetioista?

Voisitko hieman valaista? Kiitos.

Äänestä
  • Eihän se teille kuulukkaan, vaan että valloitetaan tämä palsta, kun olemme vähemmistö muutta kovä äänisimmät niin meillä ainakin olisi oma paikka aina vaihtaa mielipiteitä, väitellä, puhua paskaa ja jutella omista jutuistamme rauhassa ja voidaan vittuilla hihulit pois.

    Äänestä

  • Eihän se teille kuulukkaan, vaan että valloitetaan tämä palsta, kun olemme vähemmistö muutta kovä äänisimmät niin meillä ainakin olisi oma paikka aina vaihtaa mielipiteitä, väitellä, puhua paskaa ja jutella omista jutuistamme rauhassa ja voidaan vittuilla hihulit pois.

    Äänestä

  • Eihän se teille kuulukkaan, vaan että valloitetaan tämä palsta, kun olemme vähemmistö muutta kovä äänisimmät niin meillä ainakin olisi oma paikka aina vaihtaa mielipiteitä, väitellä, puhua paskaa ja jutella omista jutuistamme rauhassa ja voidaan vittuilla hihulit pois.

    Äänestä

  • Joka aikakaudella on omat jumalansa, pedonmerkki on tois arvoinen asia,se tarkoittaa ihmistä.
    Kansat kautta aikojen ovat palvoneet eri tavoin luontoa,eläimiä,metsänhenkijä ja niin monia eri jumalia,unohtamatta tähtiä.
    Shamaanina olen käynyt alisessa.Matka sinne ei ole helppo.
    Vasta jälkeenpäin jostain kumman syystä luin Johanneksen ilmestyksen,huomaten sen kuvaavan juuri matkaa aliseen.Kaikkine vaaroineen,hirvityksineen ja pelkoineen jotka on sivuutettava, ennenkuin pääsee perille.
    Siinä lukiessa meni se vähäisinkin usko Johanneksen maailman lopun maalailuun.Alin ajattelemaan josko hän olisi syönyt jotain sopimatonta nähnyt unta näyistään,tai ollut todella Shamaani matkaaja.
    Puita palvotaan monessa kansassa me olemme unohtaneet kuinka riippuvaisia olemme historian aikana olleet esim.riistasta lämmöstä,maan antimista

    Äänestä

  • Angelsky kirjoitti:

    Eihän se teille kuulukkaan, vaan että valloitetaan tämä palsta, kun olemme vähemmistö muutta kovä äänisimmät niin meillä ainakin olisi oma paikka aina vaihtaa mielipiteitä, väitellä, puhua paskaa ja jutella omista jutuistamme rauhassa ja voidaan vittuilla hihulit pois.

    Mainitsit tosiaan monia eri suuntauksia, selvä juttu.

    Noh, ei meistä pakanoistakaan täällä pidetä:-)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luontoonusk./pakanat kirjoitti:

Haluaisin keskustella pedonmerkistä kanssanne kristityt.
Samoin teidän kanssanne, jotka ovat lukeneet ja saaneet hengensilmät aukaisemaan ilmestyskirjaa.

Aloitan luvusta 666. Tiedämme, että vatikaanin
paavilla se lukee hänen tötteröhattunsa
etureunassa.

Samoin tämän viivakoodisysteemin
kehitti alkujaan ranskalainen 60-
luvulla Hubert de Lemesos ja hänen
yhtiö kumppaninsa Italialainen Serra
san Quirico, kumpikin kristittyjä ja
omistavat useita yhtiöitä kuten viinitiloja ja muuta teollisuutta. Tämän edellämaitun tiedon olen saanut ystävältäni.

He sitten myivät sen
Apple/Macintoshille, eteenpäin
kehittelyä varten. Viivakoodissa on
aina ensimmäinen, keskimmäinen ja
viimeinen on luku 6 = yht.6?????6?????6.
Koska se on jaollinen useimilla muilla
luvuilla, näin tietokoneet sen
helpommin ymmärtävät. Näin olen kuullut.

Jos tulevaisuudessa tämä
viivakoodisysteemi laitettaisiin
pakolliseksi, en usko että kukaan
maailmassa sen jo edeltä tietäen ja
raamattua lukeneena antaisi itseensä
tatuoida, vaan vastustaa jo ajatusta
tänään siitä. Silloin siitä ei
tulisikaan mitään, ja ennustukset eivät
toteutuisi.

Siksi en usko missään nimessä asian
näin olevan, vaan sen pitää, olla
yhteinen tekijä jonkun muun kanssa
josta suomi24:ssa olen sanonut, ja myös
näillä sivuilla.

Koska sen merkin on oltava kuitenkin
sellainen, josta ihmiset menevät
harhaan ja samoin he palavat halusta
pitää sitä itsellään siten että
puolustelevat sen oikeellisuudesta. Eli
merkki on siellä, missä sen vähiten
uskotaan olevan.

Ja jos eletään niin sanottua
lopunaikaa, niin eikö toden näköisemmin
sen ole oltava jotain sellaista, joka
on jo ihmisillä josta he pitävät kynsin
hampain kiinni, ja jota he palvovat ja
jolle antavat voimansa?

Jos olisin näin, että merkkiä ei vielä
ihmiset kanna, silloinhan emme vielä
edes eläisi lopunajassa. Siinä
tapauksessa lopunaika on vielä kaukana
edessäpäin.

Täytyy "päättää" elämmekö lopunajassa,
vaiko emme.

Mutta kun tiedän, että elämme
lopunajassa, silloin ihmisillä on JO
pedonmerkki.

Kysymykseen tulee siis, millainen
pedonmerkin on oltava?

Ei löydy mitään muuta pedonmerkkiä,
kuin että ihmisten otsan "sisäpuolella"
on risti, ja kauloissan kantavat
samanlaista. Samoin, että he saavat
ostaa ja tehdä kauppaa = saavat
kertoa/levittää Evankeliumia
Jeesuksesta syntien sovittelijana
(kolminaisuus opistaan)
Aivan niinkuin joh.ilm.kirja 18luku
jakeet:1-5, 21-24 kertovat.
Jos lukee luvut 16,17 ja 18 kokonaan
voi sen ymmärtää näistä
evankeliuminkauppiasta, ja
maailanlaajuisesta kristikunnasta, että
seon = peto, ja porttonainen
helakanpunaisissaan, on Vatikaani.
Pedonpäät = kuninkaat, sarvet ovat joko
piispoja, tai muita uskonnollisia
hallitsijoita kuten Ulf Ekman livets
ord:ista

Mitä muuta pedonmerkkejä voisi löytää
nykyhetkestä, jossa ihmisillä olisi
jokin merkki joka erottuisi muista
selvästi ja kuitenkin sivusta seuraajan
silmin olisi kauhistuttava ymmärtämättä
sen tarkoitusta/ideaa.

Minulle sivusta seuraajana tämä risti
on murha-ase, niin kuin kaikki muutkin
mestausvälineet. Ja tämän vuoksi
minulle tämän murha-ase on kuvottava,
merkki ihmisestä, sen sarkaalisuudesta
kantaa kaulassaan tällaista kuoleman
tuottamukseen ja kärsimykseen/
kiduttamiseen käytetyn mestaus välineen
pienoismallin kantajaa.

Samoin kun ajattelen tällaisen ihmisen
Luoja käsitteen kieroutumaa, että joku
lihassa/veressä elänyt ihminen olisi
voinut ja ottanut Luojani paikan tämän
miniatyyrimurha-aseen kantajan edestä.

Millainen Luojakäsite silloin
tälläisellä ihmisellä on?

Näkemykseni mukaan tämä henkilö ei
silloin palvele Luojaansa, vaan tätä
ristillä kidutettua ihmispoloista, joka
on kuollut ja kuopattu tuhansia vuosia
sitten.
Samoin hän antaa myös rukouksensa tälle
3-yhteiselle vainaa Jumalalleen.

Tämä on minun arkumenttini asiasta ja
pedonmerkistä: 666. Tämä on
vatikaanista, kristillisyyden isästä,
tuleva merkki. Vatikaani on ottanut
kaikille kristikunnille, kirkoille,
seurakunnille ja yksittäisille
kristityille ihmisille merkikseen
RISTIN. Mielestäni RISTI kuvastaa
pedonmekkiä siinä täydellisyydessään.

Pyydän teitä luontouskovaiset ja luontoEmoon uskovat, samoin pakanat, että ottaisimme tämän uskontopalstan omaksemme keskustelu ja ajatustenvaihto palstaksi! Mitä mieltä olette? Koska täällä suomi24:ssä ei ole erikseen luontoon uskoville eikä pakanoille palstaa.

Angelsky

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu