Eläkejärjestöt.

Anonyymi

Onko enää järkeä Kontiolahdessakaan eläkejärjestöille jotka on puolueiden alaosastoja?
Kontiolahdella on ainakin Eläkkeensaajat ja Eläkeliitto jotka on SDP ja Keskustan aatemaailman edustajia. Arvelisin kuitenkin että ihmiset jotka osallistuu em. järjestöjen toimintaan erilaisten kerhojen ja tapahtumien kautta eivät valtaosaltaan piittaa tuontaivaallista puolueideologiasta vaan osallistuvat kun on mukava touhuta ihmisten seurassa.
Olen aavistellut että porukoiden vetäjistä on pulaa ja esim. puheenjohtajan saaminen on pikku pakon takana eikä niihin ole juurikaan tunkua, varsinkin kun vanhat puolueveturit vanhenee ja into näin laantuu eikä nuorempi polvi ole innostunut leimauntumaan minkään puolueen edustajaksi.
Olisiko nyt aika unohtaa nuo keskusjärjestö vetoiset alaosastot ja yhtyä riippumattomaksi eläkeryhmäksi ilman mitään ylhäältä ohjailua?
Keskusjärjestöjen keräämät jäsenmaksuosuudet jäisi pois ja sekin raha jäisi omaksi hyödykseen.
Lisäksi keskusjärjestöjen julkaisemat lehdet ei jaksa kiinostaa sekä niiden tarjoamat edut lomajärjestöissä on marginaalista.
Olisi mielenkiintoista kuulla myös muiden mielipiteitä ko. asiasta.

7

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onhan se hyvä että poliittisesti samanmieliset puuhastelevat omissa joukoissaan.
      Silloin oman aatteen kehumista ja muiden mollaamista riittää.

      Yhteisissä tilaisuuksissa saattaisi tulla mielipiteenvaihtoa isoillakin kirjaimilla kun etenkin tärkeänä itseään pitävät kellokkaat pyrkisivät osoittamaan omaa tärkeyttään.
      Pienenkin joukon johtaminen nostaa monen omaa itsetuntoa.

      Kun on paljon noita eri kerhoja, pomojen paikkoja on enemmän, ei tarvitse riidellä.
      Äänekkäät ja asiastaan varmat persu ja vihreä kun eivät oikein mahdu samaan pöytään.

      • Anonyymi

        Onhan se mukava kun voi terveenä jäädä eläkkeelle ja joutaa riennoissa kulkemaan.Toista se on silloin kun "työ vei terveyden".Se on raskasta silloin.


    • Anonyymi

      Ei ole tätäpäivää että puolueet omivat eläkeläiset vaikka eivät pidä heidän puoliaan päätostenteossa muulloinkuin vaalin alla.

      • Anonyymi

        Vihreet ei ainakaan omi eläkeläisiä ja pidä heidän puoliaan kun heitä kiinnostaa kuinka päästä sairaista eroon eutanasian avulla.Luulen että osa nuorten ja aikuistenkin/eläkeläisten hädästä johtuu juuri vihreiden luotsaamasta eutanasia- ja ilmastoaiheesta.Ei jakseta elää kun "meidät lopetetaan kuin eläimet".


      • Anonyymi

        On tätäpäivää että ihmiset ajavat oman aatteellisen vakaumuksensa mukaisesti myös eläkeläisten asiaa. Eivät eläkeläiset tyhjiössä elä eikä järki katoa päästä sillä hetkellä kun eläkepaperit on saatu, samalla pitkällä linjalla ollaan silloinkin. Tervetuloa Eläkkeensaajat EKLn joukkoon, näin esimerkiksi.


    • Anonyymi

      Mutta jos ei ole demari, niin ei oikein viitsisi laulaa työn orjista tai muita yhtä typeriä mielen nostatuksia.

      • Anonyymi

        Valtaosa järjestöjen jäsenistä ( 95%? ) antaa piut paut puolueiden hehkutuksille eikä niitä taida kerhoissa ja yhteisissä tapahtumissa juurikaan kuulua. Tämä on minun arvioni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      241
      2608
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      12
      2152
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      323
      1880
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      103
      1629
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      85
      1540
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1250
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1200
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1131
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      50
      1083
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      1016
    Aihe