Mitä vain rahasta,tietämättömät mainostaa lisäravinteita,googlaa lisäravinteiden haitat

Lääkkeiden ja lisäravinteiden yhteisvaikutus voi olla vaarallinen. Osa mainituista lisäravinteista on aiheuttanut niitä käyttäneille oksentelua, pahoinvointia, huimausta, ajokyvyn heikkenemistä ja hengitysongelmia. Joillekin ravinteet ovat aiheuttaneet jopa maksavaurioita, syöpää sekä vakavia sydänongelmia. SIINÄ FAKTAA SOMETIIMILLE JOTKA PUOLUSTELEVAT JULKKIS IDOLIENSA MAINOSTAMISTA,GOOGLETTAMALLA LÖYTYY LISÄÄ
25<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Erittäin asiallista keskustella lisäravinteiden haitoista,suolistotulehdusta ym muita haittoja ja hyödyistä turha puhua kun ei ole kuin blasebo vaikutus,lahjoittakaa rahanne mielummin vanhusten hoitoon ym vähävarasille kuin näille minä minä julkisille,tulee hyvä fiilis kun saa auttaa oikeasti apua tarvitsevia eikä rahoittaa näitä julkkujen ulkomaanlomia missä maistuu vähän muukin kuin kaurapuuro

Äänestä
  • Syyttkää nyt sitten apteekkeja siellä myydään lisäravinteita ja paljon. Viimeaikoina vedettiin pois tuotteita, joissa oli inkivääri aineosat vääriä tai liikaa.Vaikka apteekeissa on henkilökunta asiantuntijoita, niin ei hekään voi tietää et niissä on jotain aineosia vääriä.

    Äänestä

  • Jokainen tietää itse mitä ostaa ja mitä käyttää.Olemme kuitenkin luku ja kirjoitus taitoisia kaikki. 🌹

    Äänestä

  • Eiköhän ihmiset saa käyttää itse tienaamansa rahat miten haluaa? Kommentissasi oli jopa hiven asiaakin, mutta loppuosa oli taas tuota: "eikä rahoittaa näitä julkkujen ulkomaanlomia missä maistuu vähän muukin kuin kaurapuuro" - höpinää. Sanon vielä, että en ole tosi-fani, en fani, en tiimi enkä edes Anne, mutta nuo johonkin ihan työtä tekevään henkilöön kohdistetut ilkeilyt on niin puuduttavan lapsellisia ja läpinäkyviä, että tulee puolestasi vähän surullinenkin olo.

    Äänestä

    Äänestä

Niin välitettiin jossain vaiheessa, et ruisleipäkin voi aiheuttaa syöpää.

Äänestä

No aivan varmasti syytetään niitä tahoja, kelle vastuu kuuluu. Ehkäpä tästä koituu ihan hyväkin siinä suhteessa, että saadaan myös kielletyksi näitä tuotteita, joissa luvataan vaikka mitä hyötyjä, ilman todisteita. On myös oma järjenkäyttö sallittu siinä, mihin kukakin ihminen uskoo. Tietoa on ollut saatavissa jo vuosia, mutta myyntiähän ei toistaiseksi ole voitu kieltää, koska kaikissa ei ole kiellettyjä aineita. Ihmiset voivat minun puolestani laittaa rahansa mihin haluavat. Itse otan mieluummin kraanasta puhdasta porakaivovettä ilmaiseksi ja uskon, että se on terveellistä. Kippis.

Äänestä

Nyt sitten vaan päätös että ei yhteenkään verkkokauppaan, ei yhteenkään apteekkiin, ei yhteenkään luontaistuotekauppaan, ei yhteenkään tavarataloon ja pienempäänkään kauppaa astuta jalallaankaan, koska niissä myydän luontaistuotteita.

Äänestä
  • Juupati joo ja vielä tulostetaan E-koodi lista, kun kauppaan mennään ja tutkitaan ostamiemme elintarvikkeiden lisä aineet. Kaupasta lähtiessä olemme helkutin onnellisia, kun rahat säästyi, vaikkakin nälkä jäi. 🤔

    Äänestä

Turha business on pillerikauppa, kun ravinnosta saa kaikki vitamiinit!🍎🍍🍅🍌🍋🌶️

Äänestä
  • Ei ole ihan noin yksinkertaista. On paljon ihmisiä, jotka joutuvat pillereitä hankkimaan, jotka on hoitava lääkäri määrännyt. Esim. jos jatkuva lääkehoito haurastuttaa luustoa, jolloin tarvitaan lisäravinteita luustoa vahvistamaan jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ihan noin yksinkertaista. On paljon ihmisiä, jotka joutuvat pillereitä hankkimaan, jotka on hoitava lääkäri määrännyt. Esim. jos jatkuva lääkehoito haurastuttaa luustoa, jolloin tarvitaan lisäravinteita luustoa vahvistamaan jne.

    Kalsium vahvistaa luustoa ei siihen tarpeettomia lisäravinteita tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kalsium vahvistaa luustoa ei siihen tarpeettomia lisäravinteita tarvita.

    Puutunpa keskusteluun, itseni kohdalla onkologi määräsii syömään kalsium- ja D-vitamiini lisää muun lääkityksen ohella ja kyllä minun ei tullut mieleeni vastaan pyristellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puutunpa keskusteluun, itseni kohdalla onkologi määräsii syömään kalsium- ja D-vitamiini lisää muun lääkityksen ohella ja kyllä minun ei tullut mieleeni vastaan pyristellä.

    Syö kalaa niin ei tarvitse purnukasta ottaa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syö kalaa niin ei tarvitse purnukasta ottaa

    Maallikkläkäri paikalla 😂

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Syö kalaa niin ei tarvitse purnukasta ottaa

    Ilmeisesti minulla on tämä luottamus hoitavaa tahoa kohtaan (auktoriteettia) niin vahva, ettei tulisi mieleenkään poiketa annetuista ohjeista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puutunpa keskusteluun, itseni kohdalla onkologi määräsii syömään kalsium- ja D-vitamiini lisää muun lääkityksen ohella ja kyllä minun ei tullut mieleeni vastaan pyristellä.

    Vitamiinit on lisänä ihan eri juttu kuin nuo sekalaiset lisäravinteita, joista nyt on ollut puhetta. Ei ole puhdasta kalkkia tai d vitamiinia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ihan noin yksinkertaista. On paljon ihmisiä, jotka joutuvat pillereitä hankkimaan, jotka on hoitava lääkäri määrännyt. Esim. jos jatkuva lääkehoito haurastuttaa luustoa, jolloin tarvitaan lisäravinteita luustoa vahvistamaan jne.

    Ny ei puhuta yksittäisestä vitsmiinista, vaan noista "ennen nukkumaanmenoa " "kauneus " yms pulverisekoituksista. Nämä on täysin eri asioita

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole ihan noin yksinkertaista. On paljon ihmisiä, jotka joutuvat pillereitä hankkimaan, jotka on hoitava lääkäri määrännyt. Esim. jos jatkuva lääkehoito haurastuttaa luustoa, jolloin tarvitaan lisäravinteita luustoa vahvistamaan jne.

    Tässä hyvä kommentti. Itse joudun ihan lääkärin määräyksestä syömään purkista vitamiineja. Vakuutusyhtiö korvaa koska kyseinen lääke vaatii nämä vitamiinit.

    Äänestä

Kaikki samalla kieltoon, myös apteekkien myymät lisäravinteet, on se ihmeellistä, joku yksittäinen tuote kielletään, toisia saa markkinoida vapaasti vaikka samasta ainesosasto on kyse (5-HTP), hyväksytty kun kyseistä tuotetta markkinoidaan luonnon tuotteena ei ravintolisänä se on se ero: löytyy googlettamalla todella paljon ko. aineosaa markkinoivia tuotteita netti pullollaan
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=5 htp annostus

Äänestä

Opettele nyt hyvä ihminen välilyönnit ja pilkun paikat. Joka päivä teet näitä kammottavia aloituksia niin tee ne edes oikein. Mukavampi nauraa sun pellejutuille jos yltäisit edes alakoululaisen tasolle.

Äänestä
  • Kirjoitusvirheistä huolimatta aloituksessa on tosiasiat. Lisäravinteiden hyödyistä ei ole mitään tieteellistä näyttöä, mutta haitoista on. Liikakuorma rasittaa maksaa, munuaisia, jopa tuhoten ne

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kirjoitusvirheistä huolimatta aloituksessa on tosiasiat. Lisäravinteiden hyödyistä ei ole mitään tieteellistä näyttöä, mutta haitoista on. Liikakuorma rasittaa maksaa, munuaisia, jopa tuhoten ne

    Miksi tämä ketju on julkkisjuorut palstalla? Minä vaan kysyn.

    Siispä kohtuus kaikessa. Järjen käyttö on sallittua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi tämä ketju on julkkisjuorut palstalla? Minä vaan kysyn.

    Ei kyllä juorua ole nähnytkään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lääkkeiden ja lisäravinteiden yhteisvaikutus voi olla vaarallinen. Osa mainituista lisäravinteista on aiheuttanut niitä käyttäneille oksentelua, pahoinvointia, huimausta, ajokyvyn heikkenemistä ja hengitysongelmia. Joillekin ravinteet ovat aiheuttaneet jopa maksavaurioita, syöpää sekä vakavia sydänongelmia. SIINÄ FAKTAA SOMETIIMILLE JOTKA PUOLUSTELEVAT JULKKIS IDOLIENSA MAINOSTAMISTA,GOOGLETTAMALLA LÖYTYY LISÄÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu