Uutta keskustelun kulttuuria opettelemaan!

Keskustelu menee Haapavesipalstalla jatkuvasti väärille urille, jossa ei sanan säilää säästellä hyvässä, kuin pahassakaan. Monille tulee paha mieli ja mieliä pahoitellaan puolin ja toisin, koska käytöstavat ovat päässeet monilla pahemman kerran unohtumaan!

Eikö me todellakaan muisteta sitä kuuluisaa yhteistä hiiltä, johon kannattaa kaikella parhaalla mahollisella tahdolla puhaltaa, jotta kaikille tulisi hyvä mieli ja joulukin saisi rauhassa jolkottaa. Jos jatkamme riitelevän keskustelun kulttuuria, ei joulurauhakaan saa laskeutua kaupunkimme ylle. Muutoinkin kuin jouluna, olisi hyvä olla rauha ihmisillä ja hyvä tahto. Siksi oi rakkaat haapavetiset siellä ja täällä. Alkakaamme vihdoin puhaltamaan siihen kuuluisaan yhteiseen hiileen ja lopetetaan niin vihapuhelu, kuin kaikkinainen kaunan kanto toisia kohtaan, sekä valhettelu ja kaikkinainen muu pahatahtoisuus. Annetaan uuden kulttuurin, jossa kaikkinainen hyvyys kukkii, nousta uuteen kukoistukseen. Vain tällöin kaupunki voi kehittyä ja nousta uuteen nousuun! Tähän pyrkikäämme!
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...ja väärinkäytökset oikaistava ja syyllinen vastuuseen !

Äänestä

Vuosikausia on odoteltu Haapaveden kaupunginvaltuustolta esimerkkiä kiusaamisen ja tämän vihapuheen kitkemiseksi.
Kivikorvaiset ja sydämiset valtuutetut eivät ole korvaansa lotauttaneet saati tehneet yhtikäs mitään paikkakunnan ilmapiirin parantamiseksi.

Paikkakunnan maine on mennyt ja asioita piiloteltu sekä hyssytelty ja ikäviä päätöksiä lakaistu maton alle.
Henkiseltä ilmapiiriltään Haapavesi on vielä pahemmassa kriisissä kuin taloudellisesti. Mittareina vertailun 1 piste ja CCC-talousluokituksen saanut kriisipaikkakunta.

Yllättävän moni kaipailee yhä Silvolan aikaa vaikka vikoja oli niin kokonaisvaltainen kiusaaminen ja valtuustotyöskentelyn totaalijäätyminen ei ollut niin läpinäkyvää..

Yksinomaan tästä syystä paikkakunnan kehitys on kääntynyt takaperoiseksi ja osaavin väki muuttaa pois..

Äänestä
  • Immersiivisyys ja toisien kunnioitus tosiaan loistaa poissaolollaan haapavetisissä keskusteluissa, joka väjäämättä johtaa takaperoisuuteen ja taantumuksellisuuteen. Kuten näemme, Haapavesi ei ole lainkaan kehittynyt, vaan pikemminkin umpioitunut. Tähän pitäjään ei kukaan halua enää satsata ja väki ottaa ja lähtee paremmille vesille. Siksikin kulttuurin muutos olis nyt paikallaan. Lisää immersiivisyyttä päätöksen tekoon ja toisten kunnioitusta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Immersiivisyys ja toisien kunnioitus tosiaan loistaa poissaolollaan haapavetisissä keskusteluissa, joka väjäämättä johtaa takaperoisuuteen ja taantumuksellisuuteen. Kuten näemme, Haapavesi ei ole lainkaan kehittynyt, vaan pikemminkin umpioitunut. Tähän pitäjään ei kukaan halua enää satsata ja väki ottaa ja lähtee paremmille vesille. Siksikin kulttuurin muutos olis nyt paikallaan. Lisää immersiivisyyttä päätöksen tekoon ja toisten kunnioitusta!

    Negaation kierre ja takaperoisuus syyllisiä etsittäessä keskittyisin ensisijaisesti viime vuosina Kaupunginvaltuutettuina toimineisiin henkilöihin. Heidän saamattomuus ja yhteistyökyvyttömyys kuin myös keskinäinen riitely aiheettomine syytöksineen on luonut negatiivisen kokonaisvaikutelman paikkakunnasta.
    Yleisesti vallalla olevaa mielikuvaa että Kaupunginhallitus priorisoi koko arvovaltansa kehityksen jarruttamisen on erittäin vaikea kumota..

    Todennettavissa on myös se että yksittäisen valtuutetun aloitteet tai toiminta kehityksen eteen teilataan valtuustoryhmän johdosta käsin koskettaa kaikkia puolueita.

    Tästä syystä elinkeinoelämälle jää päällimmäiseksi vaikutelmaksi se että vain oman hegemonian ja omien saavutettujen etuuksien varmistaminen on valtuutetuille pääprioriteetti.
    Tarkasteltaessa priorisointia syntyy kokonaismielikuva että yhteiset asiat ja elinkeinoelämän kukoistaminen on toisarvoista eli se työ mihin heidät on valittu siis yhteisten asioiden hoitajiksi ja paikkakunnan elinmahdollisuuksien parantamiseen ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen jää aina vaan jalkoihin omanedun tavoittelun jyräämäksi....

    Äänestä

Hyttikallion koulu siis. jotenkin katkoo tää kone pahanen kirjoituksia :(

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustelu menee Haapavesipalstalla jatkuvasti väärille urille, jossa ei sanan säilää säästellä hyvässä, kuin pahassakaan. Monille tulee paha mieli ja mieliä pahoitellaan puolin ja toisin, koska käytöstavat ovat päässeet monilla pahemman kerran unohtumaan!

Eikö me todellakaan muisteta sitä kuuluisaa yhteistä hiiltä, johon kannattaa kaikella parhaalla mahollisella tahdolla puhaltaa, jotta kaikille tulisi hyvä mieli ja joulukin saisi rauhassa jolkottaa. Jos jatkamme riitelevän keskustelun kulttuuria, ei joulurauhakaan saa laskeutua kaupunkimme ylle. Muutoinkin kuin jouluna, olisi hyvä olla rauha ihmisillä ja hyvä tahto. Siksi oi rakkaat haapavetiset siellä ja täällä. Alkakaamme vihdoin puhaltamaan siihen kuuluisaan yhteiseen hiileen ja lopetetaan niin vihapuhelu, kuin kaikkinainen kaunan kanto toisia kohtaan, sekä valhettelu ja kaikkinainen muu pahatahtoisuus. Annetaan uuden kulttuurin, jossa kaikkinainen hyvyys kukkii, nousta uuteen kukoistukseen. Vain tällöin kaupunki voi kehittyä ja nousta uuteen nousuun! Tähän pyrkikäämme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu