Jälkiviisastelija töppäsi aika pahasti.

Blåfieldin voivotellessa Valtaojan tapaa ilmaista kantaansa hän sanoi, lauseen "me valkoiset ihmiset". Minusta tuo särähti pahasti ja vei ajatukset pahoille teille, toinen töppäys oli mennä Valtaojan henkilöön sisälle ja kertoa että viisas Valtaoja tekeytyi tyhmäksi, johon Kreeta Karvala ja toimittajakin puuttui ja aihe vaihtui nopeasti. Valtaoja ei saanut minkäänlaista sympatiaa, vaikka Valtaoja ei kertonut kenenkään olevan n- sanainen vaan päästi sanan esimerkin kertoessaan.
51141
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Voi mikä kukkahattutyperys toi Villekin näköjään on. Saakohan se nyt wokejengiltä irtopisteitä.

1Äänestä
  • Tuli paha mieli Esko Valtaojan puolesta, hänestä ei rasistia saa keittämälläkään, olisihan nuo jälkiviisastelijat voineet sanoa toisenkin näkökulman asiaan. Valtaoja on yksi hienoimpia luonteita Suomessa, viisas keskustelija, kiltti setä ja nyt hänestä tehtiin suurikin pahis.

    Toivottavasti Valtaoja ei lähde puolustelemaan tekemisiään ja pyyteleen anteeksi, se olisi suurta herkkua näille wokeliberaaleille. On näköjään viisas eikä ole lähtenyt.

    Äänestä

  • Sitä käytetään vain vähänaikaa hyväksi totaalisena idioottina ja kun aika koittaa ja asia on valmis. Tullee kengänkuva persuukseen muhamedilta.

    1Äänestä

  • Niin, kuka voisikaan olla seuraava öyhötyksen kohde,kun kaksi nuorehkoa naista on saateltu sanoin rajoille.

    Äänestä

  • Saman huomasin, ei kai se bloofieldi kuulu siihen Woke lahkoon, kun sitä niin raivoisasti puolusti.
    Woke=rasistinen ja fasistinen uskonnon kaltainen lahko, joka on osana vihervaspunikki aatetta.
    Lahkon kannattajista suurin osa ei todennäköisesti käsitä eikä ymmärrä ko uskontoa/lahkoa, eli ovat niitä stalinin arvostamia hyödyllisiä idiootteja. Kuuntelin ko keskustelun kahdesti ja en edelleenkään ymmärrä sen kurditoimittajan puheita ja tavoitteita. Yritin olla positiivinen ja osallistua kuuntelemalla, mutta mikäli henkilö on kärsinyt henkisesti ja vahingoittunut kohtelustaan, ei parannusta omaan hyvinvointiin kannata ehkä hakea ajankohtaisohjelmassa, vaan oman mielen hoitoon löytyy Suomestakin asiantuntijoita.

    Äänestä

  • Tohtori Jukka Hankamäki on blogissaan tuonut hyvin esiin mistä on kysymys.

    'Valtaojan hyvä yritys selittää, että on aivan eri asia käyttää N-sanaa kuin mainita se, epäonnistui täysin Ebrahimin oman tyhmyyden tai tahallisen ilkeyden, uhriutumisen ja ymmärtämättömyyden vuoksi.

    Filosofian piirissä eroa käsitteen käyttämisen ja mainitsemisen välillä on kutsuttu de re- ja de dicto -puhetavan eroksi. Huomauttamalla eri merkitysyhteyksistä koko kohu olisi voitu todeta pelkäksi kuplaksi.

    Tapaus todistaa, että woke- ja cancel-aktivistit eivät ole kovin älykkäitä, tai sitten he ovat yksinkertaisesti häijyjä pyrkiessään tietoisesti pilaamaan arvollisten ihmisten maineita, uria ja työsuhteita.'

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli paha mieli Esko Valtaojan puolesta, hänestä ei rasistia saa keittämälläkään, olisihan nuo jälkiviisastelijat voineet sanoa toisenkin näkökulman asiaan. Valtaoja on yksi hienoimpia luonteita Suomessa, viisas keskustelija, kiltti setä ja nyt hänestä tehtiin suurikin pahis.

    Toivottavasti Valtaoja ei lähde puolustelemaan tekemisiään ja pyyteleen anteeksi, se olisi suurta herkkua näille wokeliberaaleille. On näköjään viisas eikä ole lähtenyt.

    Kulttuurivallankumouksen aikaan Kiinassa syyteltiin muita jottei itse joudu syytetyksi. Nyt moni yrittää olla tuomitseva ettei joudu itse tuomiolle.

    Äänestä

  • Tulis sota ja tappais nuo turhaakin turhemmat LÄSSYTTÄJÄT!!!! Eikö niillä tosiaankaan ole mitään hyödyllistä tekemistä????

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tohtori Jukka Hankamäki on blogissaan tuonut hyvin esiin mistä on kysymys.

    'Valtaojan hyvä yritys selittää, että on aivan eri asia käyttää N-sanaa kuin mainita se, epäonnistui täysin Ebrahimin oman tyhmyyden tai tahallisen ilkeyden, uhriutumisen ja ymmärtämättömyyden vuoksi.

    Filosofian piirissä eroa käsitteen käyttämisen ja mainitsemisen välillä on kutsuttu de re- ja de dicto -puhetavan eroksi. Huomauttamalla eri merkitysyhteyksistä koko kohu olisi voitu todeta pelkäksi kuplaksi.

    Tapaus todistaa, että woke- ja cancel-aktivistit eivät ole kovin älykkäitä, tai sitten he ovat yksinkertaisesti häijyjä pyrkiessään tietoisesti pilaamaan arvollisten ihmisten maineita, uria ja työsuhteita.'

    "Tapaus todistaa, että woke- ja cancel-aktivistit eivät ole kovin älykkäitä, tai sitten he ovat yksinkertaisesti häijyjä pyrkiessään tietoisesti pilaamaan arvollisten ihmisten maineita, uria ja työsuhteita.'"
    Kanssasi samaa mieltä.
    Mielestäni Ebrahimin toi esiintymisellään julki sen, että hän tuskin on jatkanut mitään opintoja peruskoulun jälkeen. Toi myös esiin sen, että hänhän ei ole kirjoja lukenut.
    Itse ihmettelin eniten sitä, että hänen työ rasismin vastustamisessa on klikkailla peukkuja hyville kirjoituksille.
    Toi myös esiin sen, että hänen kasvatuksensa on poikennut melkoisesti meidän "hyväksi käytökseksi"-kutsutusta linjasta.
    On kuitenkin ymmärrettävä se, että hän on saanut kotonaan Iranilaisen kasvatuksen ja kulttuurin perintönään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulis sota ja tappais nuo turhaakin turhemmat LÄSSYTTÄJÄT!!!! Eikö niillä tosiaankaan ole mitään hyödyllistä tekemistä????

    Kyllä ihmisen pitää riitelyä sietää,miten muuten aatteet muuttuisi,vai onko jo kaikki valmiiksi saatu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuli paha mieli Esko Valtaojan puolesta, hänestä ei rasistia saa keittämälläkään, olisihan nuo jälkiviisastelijat voineet sanoa toisenkin näkökulman asiaan. Valtaoja on yksi hienoimpia luonteita Suomessa, viisas keskustelija, kiltti setä ja nyt hänestä tehtiin suurikin pahis.

    Toivottavasti Valtaoja ei lähde puolustelemaan tekemisiään ja pyyteleen anteeksi, se olisi suurta herkkua näille wokeliberaaleille. On näköjään viisas eikä ole lähtenyt.

    Mielisairaat haistapaskan omahyväiset idiootit eivät tajua niin päivänselvää asiaa, että itse ovat rasisteja ja itse ovat sitä nostattaneet joka ikisessä maassa, minne ovat riivaajansa mukanaan vetäneet, kun eivät osaa elää missään ihmisiksi. Yksinkertaisesti ylimielistä ja kuvottavaa lössiä.

    Äänestä

Ei Esko arvannut viikko sitten että on tänäpäivänä suomen vihatuin henkilö.

Voimia Renazille. Olet ihana <3

Äänestä
  • Siltähän se tietysti näyttää woke-kuplan sisälle poteroituneesta.

    Kyllä asia taitaa kuitenkin olla oikeassa maailmassa päin vastoin.

    Äänestä

  • Esko
    Ebrahimi - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - rasismilla ratsastava feministi

    Äänestä

  • "Ei Esko arvannut viikko sitten että on tänäpäivänä suomen vihatuin henkilö.

    Voimia Renazille. Olet ihana <3", sarkasmi on vaikea laji, mutta taisit onnistua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ei Esko arvannut viikko sitten että on tänäpäivänä suomen vihatuin henkilö.

    Voimia Renazille. Olet ihana <3", sarkasmi on vaikea laji, mutta taisit onnistua.

    Pässi

    Äänestä

  • Mainitse nimeltä kaikki suomalaiset jotka vihaavat Valtaojaa, oi oraakkeleista suurin! :)

    Hiekkis? 🍼

    Äänestä

Meikäläinen ei ainakaan vihaa Eskoa.

1Äänestä
  • Minä potkaisisin John Travoltaa munille jos en joutuisi siitä minkäänlaiseen vastuuseen.

    Äänestä

  • Se onkin vaan interseksuaalejen etuoikeus. Tai jotain tullaista?

    Äänestä

  • Not me too!

    Äänestä

Tuon toisen keskustelijan ei edes tarvinnut tekeytyä tyhmäksi, oli sitä ihan luonnostaan.

Äänestä
  • Olisipa ollut se partainen opiskelijamies mukana, mikä nimi olikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olisipa ollut se partainen opiskelijamies mukana, mikä nimi olikaan.

    Abdul.

    Äänestä

Blåfieldin tausta huomioiden hänen mielipiteensä on ymmärrettävä, mutta onko hän itse ymmärtänyt asemoitumisensa näissä sorrettujen vähemmistöjen asioiden esittelyssä.

Äänestä

Miksi Valtaoja vihaa tummempi-ihoisia ihmisiä. Se ei ole ollenkaan viisaalle ihmiselle ominaista, vaan paljastaa suunnattoman tyhmyyden ja sivistyksen puutteen.

Äänestä
  • Mistä päättelet että hän vihaisi? Siksikö että ala-astekin taisi jäädä sinulta väliin.

    Äänestä

  • Täällä taas tollot esittelevät tyhmyyttään, koska eivät ymmärrä mitään tästä:

    "Valtaojan hyvä yritys selittää, että on aivan eri asia käyttää N-sanaa kuin mainita se, epäonnistui täysin Ebrahimin oman tyhmyyden tai tahallisen ilkeyden, uhriutumisen ja ymmärtämättömyyden vuoksi.

    Filosofian piirissä eroa käsitteen käyttämisen ja mainitsemisen välillä on kutsuttu de re- ja de dicto -puhetavan eroksi. Huomauttamalla eri merkitysyhteyksistä koko kohu olisi voitu todeta pelkäksi kuplaksi."

    En tiedä ovatko Valtaojaa aiheetta syyttävät pelkästään tyhmiä, vaiko myös tahallaan ilkeitä. Kumpikaan vaihtoehto ei mairittele näitä tolvanoita, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää käsitteitä ja kontekstia, koska silloinhan ei olisi aihetta öyhöttää asiattomasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä taas tollot esittelevät tyhmyyttään, koska eivät ymmärrä mitään tästä:

    "Valtaojan hyvä yritys selittää, että on aivan eri asia käyttää N-sanaa kuin mainita se, epäonnistui täysin Ebrahimin oman tyhmyyden tai tahallisen ilkeyden, uhriutumisen ja ymmärtämättömyyden vuoksi.

    Filosofian piirissä eroa käsitteen käyttämisen ja mainitsemisen välillä on kutsuttu de re- ja de dicto -puhetavan eroksi. Huomauttamalla eri merkitysyhteyksistä koko kohu olisi voitu todeta pelkäksi kuplaksi."

    En tiedä ovatko Valtaojaa aiheetta syyttävät pelkästään tyhmiä, vaiko myös tahallaan ilkeitä. Kumpikaan vaihtoehto ei mairittele näitä tolvanoita, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää käsitteitä ja kontekstia, koska silloinhan ei olisi aihetta öyhöttää asiattomasti.

    Valtaoja vain luuli olevansa fiksu rakentamalla etukäteen "hyväksyttävän kontekstin" jonka suojista paukuttaa rasistista solvausta päin tummaihoisen naamaa, kuin sakemanni maschinengewehrillä bunkkerissaan. Kävi Valtaojallekin kuten schutzstaffeleille ylipäätään, ja valkoisen ylivallan bunkkeriin mojahti Renazin verbaali kasapanos. Vihaöyhöttäjä lensikin pershiilleen ja alkoi itkemään. Mitäs lähti rumaan leikkiin.

    Valtaojan esiintymisessä paistoi harkittu ylimielisyys. Juuri sellainen siirtomaaisännän ja orjaplantaasin kivääreineen ratsastelevan KFC-viiksivallun herrarotumainen nenänvarttaan pitkin katseleva kehonkieli. Yhdistyneenä äänensävyyn jolla sanotaan pikkulapselle että pitäköön suunsa kiinni kun aikuinen nyt kertoo mikä on mitä. Juuri tämä asennoituminen on sitä rakenteellista rasismia jota suomessa esiintyy valtavasti joka paikassa, eikä eroa mitenkään amerikkalaisesta orjakulttuuritavasta jossa valkoihoinen kutsuu tummaa nimestä tai iästä piittaamatta kutsumanimillä "boy" tai "girl".

    Äänestä

  • Ei vihaaa!!! Hitto!!!!!!.

    Äänestä

On vain yksi oikea Blåfeld, Ernst Stavro Blåfeld

Äänestä

Blåfield ei ymmärrä, että valkoisena miehenä hänetkin vielä korvataan Jälkiviisaissa jollain ruskealla jälkiviisastelijalla. Hän puolustelee sinisilmäisenä niitä, jotka hänetkin vielä joskus syrjäyttävät.

Äänestä

Menikö Blåfield sisään Valta-ojalle? Blå kun on hinttari.

Äänestä
  • Villellä näytti olevan yhtä turvaton olo kuin Ebrahimilla.
    Valtaoja nyt viimeksi on rasisti kaikista setä-miehistä (positiivinen ilmaus)

    Äänestä

Ebrahimi vihjaili jotakin, että hän on lukenut Valtaojan kirjoituksia ja tietää tämän. Mitä Valtaoja on kirjoittanut? En ole lukenut, mutta auttaisi ymmärtämään naisen purkausta. Ei herätä sympatiaa tämä naisihminen väristään riippumatta, eikä hänen asiansa. Sääli että vei ehkä hyvää tahtoa muita maahanmuuttajia kohtaan.

Äänestä
  • Sannikalta ja Ebrahimilta loppuivat työt, Valtaoja onneksi eläkkeellä.

    Äänestä

  • Voisiko Iranilainen nainen, kurdi osata lukea?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisiko Iranilainen nainen, kurdi osata lukea?

    Ehkä, jos tarpeeksi kauan koulutettais?
    Kestihän toi vain 4 vuotta mitälie kulttuuri-diibadaaba-oppilaitosta et Ebrahimi oppi soittamaan CD-levyjä, joten en pidä ollenkaan mahdottomana etteikö kykenisi oppimaan myös lukutaidon!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sannikalta ja Ebrahimilta loppuivat työt, Valtaoja onneksi eläkkeellä.

    Ei womettajilta varsinkaan Yleisessä Mamutusradiossa työt lopu! Sehän siirtyy vaan A-studioon. Ja yks mikä on varma on se ettei niin suurta mokaa olekaan minkä takia YLE jonkun matusensa menis erottamaan.

    Äänestä

LÖYTY SAMANLAINEN PÄLÄTTÄJÄ KUIN SE MUUAN JOKA EROTETTIIN
alisti valkoisia että oltaisi syyllisiä että eivät saa ajatella .
voe sentään tehkää välillä työtäraskasta

Äänestä

No toisaalta: Sallittakoon jälkibimboille Valtaojan tyhmittely, koska hehän kuuluvat itse samaan viiteryhmään, ilman että heidän tarvitsee edes leikkiä! :) :P

Mut joskus muinoin oli sellainenkin aika että se olisi ollut jonkun toimittajaplantun viimeinen julkinen esiintyminen jos olisi erehtynyt kutsumaan professoria julkisesti tyhmäksi!

Oi niitä aikoja! :/

Äänestä

Ville on vassari mutta onko homppelikin?

Äänestä
  • En tiedä,mutta suvakki on ainakin.Minä akateeminen nainen putosin samanlailla kärryiltä kuin Valtaojakin sen kiihkoilijan puheista.
    Karvalakin myönsi,että ristiriitaisuuksia oli.Villen ajatuksenjuoksu outoa!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä,mutta suvakki on ainakin.Minä akateeminen nainen putosin samanlailla kärryiltä kuin Valtaojakin sen kiihkoilijan puheista.
    Karvalakin myönsi,että ristiriitaisuuksia oli.Villen ajatuksenjuoksu outoa!!

    Petyin,ettei Karvala ottanut enemmän kantaa asiassa,mutta pelkää hänkin varmaan tätä herhiläislaumaa,joka käy heti kimppuun!!

    Äänestä

  • Ville on reilusti tullut kaapista jo nuorena, mutta sitä ihmettelen, että nykyään on aina toimittajan lisäksi vähintään kaksi julkisestikin vihervasemmistolaista henkilöä raadissa.

    Äänestä

Ville mokasi pahasti puolustaessaan vauhkoontunutta Iranin kurdia

Äänestä

Miten edes näin kaksi eritasoista ihmistä pystyisi keskustelemaan mistään koska eivät puhu edes samaa kieltä. Toinen on twitteristä omaksunut asioita, eli käytännössä ei kykene ajattelemaan tai käsittelemään asioita monitasoisesti. Yleissivistys kehno. Ainoa reaktio on silloin uhriutuminen,kuten agenda kehottaa.

Äänestä

Valtaojan havainnollistama esimerkki n-sanan erilaisesta käytöstä on hölmönkin ymmärrettävissä mutta asennevammaiset torjuvat sen alitajuisesti.

Minusta n-sanan käytössä raja tarkoituksessa on selvä
Neekeri on neutraali ja kuvaava.
Nekru muodossa on jo leimaavaa sävyä.
Sama ero myös englannissa!

Tällä lähivuosien älyttömyydellä on minusta, vuosikymmenten demarien äänestäjästä tehty persu.

Äänestä

Woke-ilmiötä ei voi ymmärtää, jos miettii liian monimutkaisesti.

Kyse on vihasta, joka etsii maaleja, joiden kimppuun hyökätä.
Se elää ja kasvaa tästä väkivallasta.
Vaatii kasvualustakseen nuorten ihmisten mustavalkoista ajatusmaailmaa.

Vanhat syrjintärakenteet halutaan säilyttää tai jopa rakentaa uusia, mutta edunsaajia pyritään vaihtamaan toisiksi.

Äänestä
  • Kyllä pahimpia on ihmiset jotka näkee jotain helvetin Woke-ilmiötä kun muutamat mielisairaat jotain hokee. Mitään tuollaista ilmiötä ei edes ole olemassa. Ihminen jos käyttäytyy kuten muka "woke" ihmiset on yksinkertaisesti mielisairas ja se pitäisi sulkea pakkohoitoon.
    Nyt mielisairaiden höpötyksille annetaan nimi ja näitä mielisairaita pitää raahata jopa telvisioon ja niitä pitää kohdella terveinä tasaarvoisina ihmisinä.

    Äänestä

Kurdi Iranista. Mitenhän on kouluja käyty?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Blåfieldin voivotellessa Valtaojan tapaa ilmaista kantaansa hän sanoi, lauseen "me valkoiset ihmiset". Minusta tuo särähti pahasti ja vei ajatukset pahoille teille, toinen töppäys oli mennä Valtaojan henkilöön sisälle ja kertoa että viisas Valtaoja tekeytyi tyhmäksi, johon Kreeta Karvala ja toimittajakin puuttui ja aihe vaihtui nopeasti. Valtaoja ei saanut minkäänlaista sympatiaa, vaikka Valtaoja ei kertonut kenenkään olevan n- sanainen vaan päästi sanan esimerkin kertoessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu