Vanhoja juttuja

Muistaako kukaan Siltabaarin historiaa? Siinä oli v -69-70 paikkeilla yrittäjänä vakavailmeinen mies, jolla oli työasunaan valkoinen takki. Tyhjiä kaljapulloja pöydistä kerätessään ei puhunut mitään.
4578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Siltabaari??? En tuollaista muista. Ravintola Silta kylläkin oli. "Puuvinttinäkin" tunnettu. Myöhemmin siinä oli nuoritalo. Sijainti vinettoympyrän vieressä.

Äänestä
  • Se baari oli siinä keskimmäisessä, vanhassa talossa jossa on pohjakerroksen lisäksi kaksi kerrosta. Olihan Siltakadulla toinenkin baari 60-70 lukujen vaihteessa, muistaakseni siinä hanaliikken talossa?
    Ravintola Sillan (Suonikohjujen kiitorata) vastapäätä oli N***isen vaneriliike ja sen vieressä vapaaseurakunnan rukoushuone. Ympyrän alkosta sain v -68 viinakortin 21-vuotiaana. Rituaaliin kuului, että johtaja piti pienen puheen, luovutti sen kortin, ja palveli asiakastaan ensi kerran. Meni hieman hiljaiseksi kun sanoin, että 4 drai votkaa. Muita kirkkaita ei saanut kuin kaksi kerrallaan, eli jos halusi koko poikueen oli otettava esim. kaksi jallua ja kaksi kossua, ellei ottanut sitten sitä votkakvartettia. Enpä tiedä mikä kieltolain peruja oleva sääntö tuo oli silloin 60-luvulla. 70-luvullahan sivistyttiin ja alettiin nauttia Rioja Tintosta ja Vin Rouge Du Algeriesta. Ja sitten Marlin hölmöilevästä omenaviinistä. Taisivat teekkareiden tekemän hintalistan mukaan olla halvimpia Alkon tuotteita jotka menivät hyvin päähän. Ellei hyväksynyt alkon muovikassia, joka myös meni Alkon myyjän mukaan hyvin päähän.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se baari oli siinä keskimmäisessä, vanhassa talossa jossa on pohjakerroksen lisäksi kaksi kerrosta. Olihan Siltakadulla toinenkin baari 60-70 lukujen vaihteessa, muistaakseni siinä hanaliikken talossa?
    Ravintola Sillan (Suonikohjujen kiitorata) vastapäätä oli N***isen vaneriliike ja sen vieressä vapaaseurakunnan rukoushuone. Ympyrän alkosta sain v -68 viinakortin 21-vuotiaana. Rituaaliin kuului, että johtaja piti pienen puheen, luovutti sen kortin, ja palveli asiakastaan ensi kerran. Meni hieman hiljaiseksi kun sanoin, että 4 drai votkaa. Muita kirkkaita ei saanut kuin kaksi kerrallaan, eli jos halusi koko poikueen oli otettava esim. kaksi jallua ja kaksi kossua, ellei ottanut sitten sitä votkakvartettia. Enpä tiedä mikä kieltolain peruja oleva sääntö tuo oli silloin 60-luvulla. 70-luvullahan sivistyttiin ja alettiin nauttia Rioja Tintosta ja Vin Rouge Du Algeriesta. Ja sitten Marlin hölmöilevästä omenaviinistä. Taisivat teekkareiden tekemän hintalistan mukaan olla halvimpia Alkon tuotteita jotka menivät hyvin päähän. Ellei hyväksynyt alkon muovikassia, joka myös meni Alkon myyjän mukaan hyvin päähän.

    Puurakenteiseen ravintola Siltaan ei päästetty kuorma-autoilijoita viettämään pikkujouluja koska loppuillasta eivät rakenteet olisi kestäneet tolkuttomia ylikuormia. Muitakin vitsejä liittyy tuohon kohteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puurakenteiseen ravintola Siltaan ei päästetty kuorma-autoilijoita viettämään pikkujouluja koska loppuillasta eivät rakenteet olisi kestäneet tolkuttomia ylikuormia. Muitakin vitsejä liittyy tuohon kohteeseen.

    Siinä Siltakadun kivijalkakuppilassa yrittäjänä ollut tyyppi oli se kolme tyttöä surmannut kaheli. Ajeli Dodge Dartilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muistaako kukaan Siltabaarin historiaa? Siinä oli v -69-70 paikkeilla yrittäjänä vakavailmeinen mies, jolla oli työasunaan valkoinen takki. Tyhjiä kaljapulloja pöydistä kerätessään ei puhunut mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu