Uskovan naisen sanoma lopunajoista

Uskovan naisen sanoma lopunajoista

Minulle lähetettiin linkki erään uskovien ryhmän videokokouksesta, jossa yhteydessä eräs nainen toi julki saamansa sanoman Jeesukselta.

Olen samaa mieltä esille tuoduista asioista ja olen kirjoittanut niistä jo useamman vuoden ajan.

Eli tulee aika, että koko maailman raha- ja sähköverkosto romahtaa. Tämän takia Jeesus kehottaa uskovia muuttamaan maaseudulle ja mieluummin veden äärelle.

Juutalaisia ja uskovia kristittyjä aletaan vainota. Kaikkia vaaditaan liittymään Suomessakin yhteen kirkkoon, joka ei ole luterilainen kirkko, vaan antikristillinen uuden maailmanuskonnon mukainen porttokirkko. Osa jopa vapaiden suuntien, kuten helluntailaisten, uskovista suostuu vaadittavaan rekisteröintiin, mutta osa ymmärtää sentään kieltäytyä.

Tällöin vainottujen uskovien on syytä palata apostoliseen rakkauteen ja omaisuuden jakamiseen, jota varten eri puolille Suomea on perustettava keskuksia, joihin uskovat voivat viedä itselleen tarpeettomia tavaroita ja ruoka-aineita, jotta tarvitsevat voida hakea niitä varastoista ilmaiseksi.

Näissä keskuksissa voi olla myös eri alojen asiantuntijoiden työpalveluksia, koska uskovat eivät voi enää ostaa mitään palveluksia, koska he eivät ota pedonmerkkiä, jonka vuoksi he joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle.

Keskukset voivat toimia myös kouluina lapsille ja hoitopaikkana vanhuksille ja sairaille.

Tässä jotakin äänilinkin sisällöstä. Kuuntele koko sanoma linkistä:
https://www.biblecenter.se/Online-Rukous/Lopunajan_pr..

18

956

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö

    • Anonyymi

      Anteeksi nyt mutta pakanakansojen olisi pitänyt oppia omaisuuskansan historiasta. Toisia vuosituhansia oppia ei ole tulossa.

    • Anonyymi

      Tämä linkki ja sitten sen kautta, kun se ei toimi, niin ei tule esille missä tämä ihmeellinen ilmoitus on!

      no se vähä mitä tulee selville, on että tulee ASENTAA ja sitten, en tiedä, mitä antaa sen ohjemlan omistajalle, jota koko Rapsodia sitten vastustaa ja mistä varoittaa!

      eli se paha, jota tulee varoa ja vältää, niin sitä sitten suositellaa?

      eli herra piho joka olet pihalla,
      laita se oikea linkki niin että sen ihmeellisen ilmoituksen voi ilman epämääräisiä ohjemia, PAKOLLISIA, katsella!

      eli
      EN SUOSITTELE KENELKÄÄ, joak sitten jo pihalla olevan Pihon mukaan:

      "Eli tulee aika, että koko maailman raha- ja sähköverkosto romahtaa. Tämän takia Jeesus kehottaa uskovia muuttamaan maaseudulle ja mieluummin veden äärelle.

      Juutalaisia ja uskovia kristittyjä aletaan vainota. "

      eli tämälö on sitten sitä piilossa olemista?

      antaa "viholliselle" pääsy omaan koti koneeseen ja puhelimeen ja sitä kautta kaikkien osallistujien nimet ja puhelimet sekä tietokonee ip?

      menikö omasta mielestäsi nyt hyvin?

      ÄLKÄÄ tehkö mitä neuvotaan, jos ei muuta foorumia voi käyttää niemttömän ja tor-verkon ja salattujen yhteyksien kautta, miksi tämä!

    • Anonyymi

      "Ja hän tekee sen valtion voimalla. Sinut yhdistetään petoon identifiointimerkin kautta. Ja tämä on nyt sitä, mitä Bill Gates on kuvaillut digitaalisena identiteettinä."

      eli tämä EI OLE PETO EIKÄ SEN MERKKI,
      mutta
      miksi valmistaa itsensä, sitä lähelle!

      miksi leikkiä tulella.

      ja tämä sitten juuri siitä sivustosta, joka varoittaa ja "taistelee" sitä vastaan että vapaa ehtoisesti annamme tietomme, idetiteetti, jollekin taholle, joka asentaessa pyytää eli ottaa OIKEUDEN, mihin lie ottaa.

      eli

      KAHAVTAKAA KAIKKEA tämän kaltaista.

      ja samalkla. kaikkea mitä Piho tuo esille.

      • Anonyymi

        "Kavahtakaa kaikkea tämänm kaltaista"

        Puhut menneen ajan lausein. Siihen uskovat vain kehittymättömät idiootit. Paholainen osaa tekeytyä "uskottavaksi".


    • Anonyymi

      Eli meille oma, joka kuitenkin perustuu samaa tekniikaa ja omistajiin!

      "Digitaalinen identiteetti eurooppalaisille"
      https://ec.europa.eu/info/strategy/priorities-2019-2024/europe-fit-digital-age/european-digital-identity_fi

      "Eurooppalainen digitaalinen identiteetti on EU-kansalaisille, EU:ssa asuville henkilöille sekä yrityksille tarkoitettu väline tunnistautumista tai tiettyjen henkilötietojen vahvistamista varten. Sitä voidaan käyttää sekä julkisissa että yksityisissä sähköisissä ja muissa palveluissa."

      "Aina kun jokin sovellus tai verkkosivusto pyytää meidän luomaan uuden digitaalisen identiteetin tai kirjautumaan helposti jonkin suuren verkkoalustan kautta, emme alkuunkaan tiedä, mitä meitä koskeville tiedoille tapahtuu. Sen takia komissio aikoo ehdottaa suojattua eurooppalaista sähköistä henkilöllisyyttä. Sähköistä henkilöllisyyttä, johon voimme luottaa ja jota kaikki ihmiset voivat käyttää eri puolilla Eurooppaa esimerkiksi veroja maksaessaan tai polkupyörää vuokratessaan. Teknologiaa, jonka avulla voimme itse valvoa, mitä meitä koskevia tietoja käytetään ja miten."

      Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja, puheessaan unionin tilasta 16. syyskuuta 2020.

      eli, mitä olet tekemässä!

      jos teet, et voi ikinä poistaa sitä ja jos siinä on kuten on, oma identitettisi, nyt vileä kutsutaan sos, niin se on aina sama vaikka vaihtaisit sukupuolta !

      eli
      Ettekö osaa ajatella !

      • Anonyymi

        Jopas tuli kiire... Ihan sama kuin maailmanmenoa palstalla Luoman tapauksessa...


    • Anonyymi

      Sähköinen allekirjoitus

      Henkilön sähköisessä muodossa antama hyväksyntä asiakirjan sisällölle. Toiminto integroidaan lompakkoon.
      ja
      Auttaa allekirjoittamaan oikeudellisia asiakirjoja ja sähköpostiviestejä ilman paperitulosteita

      eli ei tarvitse olla ENÄÄ kynää ja mustetta, kun se digitaali kirjoitus on yhtävahva oikeudelliesti.

      Joten, jsos väärennetyllä digi.allekirjoituksella tehdään jotain, millä TODISTAT ettet se ollut sinä!

      "Sähköinen leima

      Takaa asiakirjan alkuperän ja muuttamattomuuden."

      ofcause!
      ja kuka takaa sen että se tieto on varmassa tallessa ja muuttumaton?
      maailman tehokkain tietokone, joka muuten on SUomessa, jossain karjalassa, niin että kaikki kiinalaiset ovat vihreitä kateudesta, ja se on eu,n rahoittama ja haltisema kone!

      nyt mitä sanoi, eun;pää?

      "Aina kun jokin sovellus tai verkkosivusto pyytää meidän luomaan uuden digitaalisen identiteetin tai kirjautumaan helposti jonkin suuren verkkoalustan kautta, emme alkuunkaan tiedä, mitä meitä koskeville tiedoille tapahtuu. "

      Ursula von der Leyen, Euroopan komission puheenjohtaja, puheessaan unionin tilasta 16. syyskuuta 2020.

      no tästä vois paljonkin sanoa, mutta eiköhän tämä riitä JOS lukee Mitä Jumala sanoo!
      voit aloittaa vaikka tästä:

      Ilm. 13:
      13 Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.
      (2 Tes 2 !)
      14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.

      villitsee, pettää ja harhauttaa ja viekoittelee eli viettelee!
      voi sitä joka viettelee, villitsee, yhdenkään näistä pienistä sanoo Herra Jeesus.

      Eikö nyt koko maailma ole villitetty, petokseen ja viettee kansaa tekemään, mitä ei ole hyvä tehdä?

      VALHEE kaikella voimalla ja ihmeillä!

      Jumalalle Kiitos, ei vielä ole ihmeitä joista Herra itse sanoo:
      Matt. 24:
      24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

      SUURIA TUNNUSTEKOJA!

      Herra näytä meille joku tunnesteko, että uskomme!
      ja Herra EI NÄYTTÄNYT!

      Joten voideltu, tietyssä mielesssä ei tarvitse olle hengellinen "opettaja2 tahi profeetta.

      Nyt joku valhe opettaja opettaa, Ilm 2
      Ilm. 2:
      14 Mutta minulla on vähän sinua vastaan: sinulla on siellä niitä, jotka pitävät kiinni Bileamin opista, hänen, joka opetti Baalakia virittämään Israelin lapsille sen viettelyksen, että söisivät epäjumalille uhrattua ja haureutta harjoittaisivat.

      VIETTELEE koko maailma ja tästä osan Seurakuntaa!

      20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.

      Nyt tämä ei ole ensijaisesti, joku fyysinen nainen vaan sen mitä sanotaan:
      Opettaa = opettaja
      Johtaa = johtaja
      profeetta = eksyttäjä joka tekee ihmeitä !

      Miksi te ette TAHDO YMMÄRTÄÄ!

      Jeesus selvästi sanoo:

      25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.

      Nyt lue edes se mitä Jeesus sitten sanoo, eikä vain tätä!

      Ei paha ja sitten se paha profeetta ja ne pienmmät tule ja sano että hylkää Herra Jeesus ja iikuinen elämä, ja palvele asatanaa!

      ei vaan se ON PETOS ja valhe ja viettelys, villitys!

      Mitä ja missä yhteydessä Paavali sanoo, villitys?
      1. Tim. 4:
      1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
      ja
      Gal. 3:
      1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?

      Lumoonut kuin käärmeen lumoaja!

      joten,
      Oi Herra, olen väsynyt huutamaan kun he ne, eivät TAHDO KUULLA!

      joten taas, Herrani,
      Notkista taivaat ja astu alas ja auta minua!
      Herran Jeesuksen nimessä, kuten teit, Mookseselle ja Salomolle ja Paavalille.
      Tule Herra, etten perinpohjin kyllästy.
      Tule Herra, anna mitä suun anoaa ja mitä sieluni etsii ja kaipaa.
      Älä ole ääneti vaan riennä ja pelasta minut.

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      • Anonyymi

        Ja raamattuakin vielä perään, että uskovaisille menee varmasti perille?


      • Anonyymi

        Mitäs tässä on ihmeellistä. On ollut käytössä jo vuosikausia ainakin yritysmaailmassa.


    • Anonyymi

      Minulle puolestaan tullut ajatuksia siitä, että jokaiselle suomalaiselle tarjotaan Venäjän passia. Ehkä merkillisesti jokainen saa omalla osoitteellaan kirjeen, jossa asia ilmaistaan.

      • Anonyymi

        Jumalalle kiitos jos se toteutuu. Silloin voi jokainen halukas lähteä toiseen maahan asumaan.


    • Anonyymi

      https://www.mk.ru/science/2021/11/29/uchenyy-sprognoziroval-internetapokalipsis-izza-vspyshki-na-solnce.html?utm_source=mk&utm_medium=smi2&utm_campaign=anons

      Tiedemies ennusti "Internet-apokalypsin" auringonpurkauksen vuoksi.

      Voimakkaan auringonpurkauksen vuoksi voi tapahtua laajamittaisia ​​häiriöitä ja "Internet-apokalypsi". Asiasta kertoi ruotsalainen Dagens Nyheter viitaten Kalif. yliop. tietotekn. asiant. Sangeet Abdu Jyotiin.
      Hänen mukaansa se ei vaikuta suuriin suojeltaviin palvelimiin, vaan Atlantin valtameren pohjalla oleviin merenalaisiin kaapeleihin, jotka ovat Internetin perusta. Niiden nopea korjaaminen on mahdotonta.
      Hän huomautti, että tällaisia ​​ongelmia esiintyy noin kerran 100:ssa vuodessa. Viimeisen sadan vuoden aikana tällaisia ​​myrskyjä ei ole kirjattu, mikä tarkoittaa, että niitä saattaa pian esiintyä.

    • Anonyymi

      > Tällöin vainottujen uskovien on syytä palata apostoliseen rakkauteen ja omaisuuden jakamiseen, jota varten eri puolille Suomea on perustettava keskuksia

      Nyt tosiaan näyttää siltä, että olisi hyvä suunnitella syteemi, jonka avulla Jeesukselle uskolliset pystyvät elää, kun tulevat suljetuksi ulos yhteiskunnasta. Minkälaisia idoita olisi esim. ruoan järjestämiseksi?

      • Anonyymi

        "Nyt tosiaan näyttää siltä"

        On näyttänyt jo monta kymmentä vuotta. Tätä on hoettu. Yksi yritys käynnistää taas mottori, joka ei sano mitään, koska tarvittavia kappaleita ei ole, ja sähköpiuhoja ei ole liitetty oikein. Onko pyöriäkään laitettu vielä? Tai ymmäretäänkö pakoputken ja katalysaattorin merkitys?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Nyt tosiaan näyttää siltä"

        On näyttänyt jo monta kymmentä vuotta. Tätä on hoettu. Yksi yritys käynnistää taas mottori, joka ei sano mitään, koska tarvittavia kappaleita ei ole, ja sähköpiuhoja ei ole liitetty oikein. Onko pyöriäkään laitettu vielä? Tai ymmäretäänkö pakoputken ja katalysaattorin merkitys?

        Ja todisteena sielä siitä, että kyseessä ei ole moottori, on tuossa sanassa kirjoitusvirhe. Mottori sanaa en ole ennen kuullutkaan.


    • Anonyymi

      "Minkälaisia idoita olisi esim. ruoan järjestämiseksi?"

      Katselkaa taivaan lintuja!

    • Anonyymi

      Tapahtumien järjestys maapallolla tulisi löytää raamatun sanasta . Eli mikäli profetiaa ei tue raamatun ilmoitukset se on väärä.
      Nyt ensimmäinen suuri tapahtuma on morsiusseurakunnan ylös tempaus. Siitä merkkinä kannattaa seurata Israelin tapahtumia. Tempauksen jälkeen alkaa maapallolla vaikeat ajat jotka lopulta johtavat antikirustuksen vallanpitoon. Silloin voidaan tulla Jeesuksen opetuslapsiksi koska tälle ajalle on säädettyy 144.000 juutalaista evankelioimaan maailmaa . Heidän kautaan uskoon tulleita vainotaan ja tullaan tappamaan uskonsa tähden. Sehän on tietenkin voitto uskoville jotka eivät olleet valmiita vielä tempauksen ajankohtana. Tämän voi lukea raamatusta säädetttynä aikana juutalaisille eikä tarvitse profetioita selityksekseen.Lue raamatttua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En minä alussa sua pitänyt kauniina

      Mutta nyt olet silmissäni maailman ihanin nainen. En edes käsitä, mitä tapahtui. Pikkuhiljaa muutuit silmissäni haluttavimmaksi naiseksi koko maailmas
      Tunteet
      175
      2048
    2. Tämäkin vielä! Steppi suviseuroissa

      Nyt on maailmankirjat sekaisin, En ollut uskoa silmiäni. Selvänä teltassa lauloi muiden mukana.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      1848
    3. Voisitko mies kirjoittaa

      Jotain kivaa ja siten että tunnistaisin itseni varmasti? Ei ilkeilyjä..
      Ikävä
      48
      1017
    4. Kirjoitan sulle sydämestäni

      Syvin toiveeni on päästä kanssasi suhteeseen, saada tutustua sinuun ja että sinäkin tuntisit minut sellaisena kuin olen. Minulla on paljon rakkautta s
      Tunteet
      53
      726
    5. uskallatkohan laittaa

      Kerro jotain mistä sinussa pidän? Tunnemme toisemme riittävän hyvin tietääksemme toisistamme nämä asiat melko osuvasti.
      Ikävä
      36
      714
    6. Homseksuaaliksi syntyminen - vuosisadan sumutus?

      Tieteellinen fakta on ettei homoseksuaaliksi voi syntyä vaan homoseksuaaliksi ruvetaan. Tätä kylmää ja itsestäänselvää tosiasiaa ei aivan viime vuosik
      Luterilaisuus
      253
      660
    7. Meillä on vain telepaattinen suhde

      Tai siis mulla suhun. Yksipuolinen se on, ja romanttinen kaikesta huolimatta. Mielikuvitus korvaa sen, mitä ei koskaan ollut.
      Ikävä
      61
      660
    8. Ei tiemme enää kohtaa

      Joten älä odota, että ilmestyisin elämääsi. Se, mitä on tapahtunut on mennyttä, eikä sitä enää saa takaisin. Voi olla, että et näe minua pitkään aikaa
      Ikävä
      69
      631
    9. Body count

      Sanotaan että miehellä tulevaisuus ratkaisee ja naisella menneisyys kun etsitään oikeasti vakavaan parisuhteeseen toista. Jos naisella paljastuu oleva
      Sinkut
      238
      608
    Aihe