Julkinen häpäisy on osa tätä kulttuuria edelleenkin tänä päivänä, vaikka sekin kuulemma poistettiin rangaistuksena laista jo vuonna 1894.
Suomessa oli käytössä ainakin kahdenlaista eri kirkon antamaa häpeän rangaistusta. Tuomion antoivat maalliset tuomioistuimet sekä kirkollinen tuomioistuin. Maallisen antaman tuomioistuimen oli tarkoitus leimata ja eristää yksilö muista. Kirkollinen taas pyrki palauttamaan uhrin takaisin yhteisöön.
Ajatelkaa miltä tuntuisi, kun kaikki teistä kirjoitetut negatiiviset asiakirjat (diagnoosit, tutkimukset jne.) heitettäisiin julkisesti maahan uteliaiden työkavereiden, kavereiden ja tuttavien eteen luettavaksi. Ette kuulu enää mihinkään, kukaan ei halua olla enää lähellänne.
Leiman saaminen ja yhteisön, joka ei koskaan aidosti edes hyväksynyt sinua jäsenekseen, mutta oli kuitenkin ainoa asia jonka tiesitte ,käänsi selän julmimmalla mahdollisella tavalla.
Koen itse joutuneeni tähän asemaan. Pelkäänpä myös että selvisin aiemmin kohtuullisesti siitäkin huolimatta, mutta tulossa on ajat jolloin minulta viedään kaikki. Kyllä vaan jotkut osaa olla julmia, en muuta voi sanoa. On olemassa sanonta: ”Mikään ei ole vaarallisempi kuin ihminen, jolla ei ole mitään menetettävää”. Tämä ei ole uhkaus, tämä on toteamus, joka perustuu tietoon.
Lisää aiheesta: https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Häpeärangaistus

Vastaukset 11
Vanhimmat
Jep jalkapuu takaisin.
Täällä on Persekärpänen julkisen pilkan alaisena.
Eli kaikki Nasua viisaammat, lopeta jo lapsellisuudet.
Hiphei vaan! Meitä persekärpäsiä on täällä ainaskin kymmenen!
googlaa samantien suomen joukkovainotut
ja gang stalking
Gang stalking on jo Suomen poliisilla, ainakin valveutuneilla sellaisilla, tiedossa. On vain ajan kysymys, milloin oikeudenkäynnit täällä noista aiheista alkaa. Ilmeisesti poliisilla on osa tekijöistä ja GS-ryhmien vastaavistakin tiedossa. Vain älykääpiöt lähtevät mukaan toimintaan, joka on täysin moraalitonta ja joka paljastuu ja on jo osittain paljastunut. Tekijät vastaa aina teoistaan, vaikka vuosien viiveellä. "Ei koskaan savua ilman tulta."
Niin tai sitten itse pelkäät liikaa sitä mitä muut sinusta ajattelevat. Vapauta itsesi tuosta häpeän vankilasta.
”The greatest prison people live in is the fear of what other people think.”
- David Icke
Kerropas vielä nimesi jotta tietäisimme kuka se siinä uikuttaa.
Eli tarkoitatko, että jouduit tämän hakkeroinnin kohteeksi, jossa tämän erään mielenterveyspalvelun kaikki asiakirjat hakkeroitiin ja hakkeri julkaisi ne netissä?
Jos tästä on kyse, niin se ei ollut rangaistus, vaan sinä olet joutunut rikoksen uhriksi. Mikäli jotkut lukevat vuodettuja tietojasi, niin he myös tekevät rikoksen, josta voidaan nostaa syyte.
Me persekärpäset olemme nyt kokoontuneet miettimään uutta strategiaa.
Tuo on ihan totta, että tuollainen toiminta on äärettömän rikollista ja äärettömän raukkamaista. Kannattaa tuollaiset rikokset ilmoittaa sekä poliisille että esim. Kyberturvallisuuskeskukselle, sieltä osaavat neuvoakin tuon tyyppisissä asioissa. Rikosuhripäivystyksessäkin antavat neuvoa. Rikosilmoituksen voi myös jättää vuosien jälkeen, koska rikosnimikkeet yksityiselämään liittyvät tiedon levittämisessä ja törkeissä sellaisissa on niin pitkiä ja vain ohjeellisia.
Tuollaisiin rikoksiin syyllistyneet eivät ole yhteiskuntakelpoisia vaan pitää saada visusti lukkojen taakse. Persoonallisuushäiriöisiä on vaan aika vaikea hoitaa ja vain sellaiset ihmiset syyllistyy tuon luokan rikoksiin. Kieroa korkkiruuvia on kovin vaikea vääntää suoraksi.