naisille- lenkille vaan kaikki- paitsi ei kannata jäisellä säällä lähteä lenkille.
Upeaa että pitää kunnostaan huolta.
Upeaa että pitää kunnostaan huolta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Moni suomalainen käy lenkillä, salilla, urheilemassa yms. ihan ilman schwabbistipapittaren esimerkkiä. Sanna on huono esimerkki suomalaisille, koska hän puhuu kuin olisi heidän puolellaa, mutta vie selän takana heidän rahansa ja hyvinvointinsa. Toivon syvästi, että Marinin poliittinen ura Suomessa päättyy 2023. Ihan kaikkien suomalaisten eduksi.
Kun katsoo julkisten vessojen, varsinkin miesten käyttämien , siisteyttä, tulee aina mieleen, että kyllä Sanna Marinilla olisi täälläkin työtä vessojen jynssäämisessä puolilta öin eikä vain Kesärannassa.
Kerrankin olisi pääminisreri, joka tekisi kansalleen hyödyllistä työtä eikä vain ajaisi omaa taloudellista etuaan palkkansa korotuksin, ilmaisin asunnoin keplotellen asuntoon muka kuuluvilla ilmaisilla aamupaloilla,, uusine isoinen bematreineen ja yksityisjetteineen jne.
persukommentoijalla mopo karannut käsistä- kokooms-katainen kaivoslaki vei suomelta 8000 000 miljoonaa euroa! (= 8000 miljardia euroa - eli 8 miljoonaa miljoonaa)
Siihen verrattuna on korona-kriisiajan hyvin hoitanut Marin hallitus isänmaan paras hallitus ja suomen pelastaja.
Sitä paitsi korona ei ole alkuunkaan hoidossa.
Sanna Marin hoiti hienosti koronaepidemian ja Suomi avautui näyttävästi jo syksyllä. Nyt saa tulla ja mennä taas vapaasti. Biletys pystyi alkamaan. Ihana joulu lähestyy. Talven lomamatkat kutsuvat hangille ja after skii- tapahtumiin Leville yms. nauttimaan ja unohtamaan epidemian vaivat.
Epidemian vaimennuttua hallituksessa on myös aloitettu tuhansien ulkomaalaisten oleskelulupien myöntö, Suomi ei lähde militaristisen Israelin tielle sulkemaan rajojaan, minkä jo perustuslain tulkintakin kieltää.
EU:ssa Suomi voisi olla tiennäyttäjä: muun EU:n kieltäessä lennot E-Afrikasta, Finnair voisi avata sinne suoran yhteyden, joka avaisi taas afrikkalaisille mahdollisuuden päästä EU:hun.
EK- eliittikopla kokoomus vaati ravintolat auki ja koronapassin ja ryyppäjäiset päälle- hallituksella ei vaihtoehtoja...
Niin kyllä nuo on rottia kaikki. Voi kun ihmiset muistaisivat nämä kataiset ja marinit ja haloskat ja vanhaset. Niin sontaa kun voi olla.
Leikkikoulun lapsikin olisi parempi maan johtotehtäviin kun noista ketään.
Niinpä. Nämä kirjoittelijat taitavat olla niitä sosialistisannan palkattuja valehtelijoita.
Itse lenkkeilen lenkkimakkaran ja oluen voimalla.
naisten pidettävä linjat hoikkana-
mutta miesten keskityttävä tärkeisiin ajatustyöhommiin makkaralenkin parissa ja häppää olusia jne kyytipoikana hiukan hermosauhuja ja pössistä että voidaan parantaa maailmaa esim täällä suomi24ssä.
Liikunta ok mutta älykkyyden puute on huono juttu.
Kova doku kuulemma, ja milloinkohan on lapsensa kanssa kun aina vapaa ajallaan baarissa tai muissa kissanristiäisissä nuorison kanssa. Luulisi keski-ikäisen tätiihmisen jo hieman hillitsevän biletys intoaan.
Trolli taas liikneteessä, sillä SANNA MARIN ISTUI KAPAKASSA KALJALLA KALLIOSSA. Siitä on oikein lehtikuviakin.
Onko Kesärannan Tuksu taas ollut baaripuolimaratonilla, vai miksi moinen aloitus?
Osinko Sanna on hyvä esimerkki nuorisolle!
purra vain juopottelee