Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Walking Dead - vähän toisesta näkökulmasta

Mä olen jäänyt ihan koukkuun Walking Dead sarjaan, tosin ehkä vähän erilaisesta näkökulmasta kuin sarjan tekijät ovat ajatelleet. Mua ei niinkään kiinnosta ne zombie -jutut, vaan sen asetelma, joka sarjassa on. Sii se maailmanlopun asetelma. Mä olen kehitellyt siitä ihan oman sarjan, jossa yhtenä juomihahmoina muiden lisäksi ovat äiti ja täysi-ikäinen poika, jotka matkaavat yhdessä. He jäivät hädin tuskin henkiin alun kaaoksessa, jossa perheen isä kuoli ja muuttui. Äiti ja poika lähtivät yhdessä pakoon ja ovat siitä asti matkanneet maailmalopun maailmassa. He ovat turvautuneet kaikessa vain toisiinsa, yöpyneet milloin missäkin ja jossain vaiheessa, heidän hakiessa turvaa hylätystä talosta, se kaikkein luonnollisin tapahtui. He harrastivat seksiä. Aluksi se tietenkin hämmensi heitä, mutta vähitellen he huomasivat, että maailmassa, jossa kaikki säännöt olivat kadonneet, sillä ei ollut enää merkitystä. He saivat turvaa ja lohtua, hyvää oloa, toisistaan. Niinpä he jatkavat tuota uutta elämää, matkaavat päivisin ja yöksi etsiytyvät hylättyihin taloihin, joiden makuuhuoneessa he nukkuvat samassa sängyssä, ja harrastavat seksiä.

Eräänä päivänä, noin kuuden kuukauden kuluttua kaiken alusta he törmäävät Rickin porukkaan ja liittyvät siihen. He ovat oppineet luottamaan vain toisiinsa ja oppineet, ettei naisen ole hyvä olla yksin tässä uudessa maailmassa, joten he esittäytyvät pariskuntana. Heillä on tietenkin hieman ikäeroa, äiti on ehkä 45- vuotias ja poika noin 20-vuotias, mutta tässä uudessa maailmassa sillä ei ole mitään merkitystä. Kaikki hyväksyvät heidät sellaisenaan, pitävät heitä kohtalon yhteen tuomana pariskuntana eivätkä kysele sen enempää. Äiti ja poika jatkavat eloaan yhdessä, nyt aivan avoimesti pariskuntana. He asuvat yhdessä talossa, jonka he saivat kylässä, jossa Rickin joukko asuu. Kaikki pitävät heitä pariskuntana, kukaan ei tiedä totuutta.

Heidän uusi elämänsä asettuu vähitellen uomiinsa. He ovat osa yhteisöä, eikä kukaan osaa aavistaa heidän salaisuuttaan.
051
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mä olen jäänyt ihan koukkuun Walking Dead sarjaan, tosin ehkä vähän erilaisesta näkökulmasta kuin sarjan tekijät ovat ajatelleet. Mua ei niinkään kiinnosta ne zombie -jutut, vaan sen asetelma, joka sarjassa on. Sii se maailmanlopun asetelma. Mä olen kehitellyt siitä ihan oman sarjan, jossa yhtenä juomihahmoina muiden lisäksi ovat äiti ja täysi-ikäinen poika, jotka matkaavat yhdessä. He jäivät hädin tuskin henkiin alun kaaoksessa, jossa perheen isä kuoli ja muuttui. Äiti ja poika lähtivät yhdessä pakoon ja ovat siitä asti matkanneet maailmalopun maailmassa. He ovat turvautuneet kaikessa vain toisiinsa, yöpyneet milloin missäkin ja jossain vaiheessa, heidän hakiessa turvaa hylätystä talosta, se kaikkein luonnollisin tapahtui. He harrastivat seksiä. Aluksi se tietenkin hämmensi heitä, mutta vähitellen he huomasivat, että maailmassa, jossa kaikki säännöt olivat kadonneet, sillä ei ollut enää merkitystä. He saivat turvaa ja lohtua, hyvää oloa, toisistaan. Niinpä he jatkavat tuota uutta elämää, matkaavat päivisin ja yöksi etsiytyvät hylättyihin taloihin, joiden makuuhuoneessa he nukkuvat samassa sängyssä, ja harrastavat seksiä.

Eräänä päivänä, noin kuuden kuukauden kuluttua kaiken alusta he törmäävät Rickin porukkaan ja liittyvät siihen. He ovat oppineet luottamaan vain toisiinsa ja oppineet, ettei naisen ole hyvä olla yksin tässä uudessa maailmassa, joten he esittäytyvät pariskuntana. Heillä on tietenkin hieman ikäeroa, äiti on ehkä 45- vuotias ja poika noin 20-vuotias, mutta tässä uudessa maailmassa sillä ei ole mitään merkitystä. Kaikki hyväksyvät heidät sellaisenaan, pitävät heitä kohtalon yhteen tuomana pariskuntana eivätkä kysele sen enempää. Äiti ja poika jatkavat eloaan yhdessä, nyt aivan avoimesti pariskuntana. He asuvat yhdessä talossa, jonka he saivat kylässä, jossa Rickin joukko asuu. Kaikki pitävät heitä pariskuntana, kukaan ei tiedä totuutta.

Heidän uusi elämänsä asettuu vähitellen uomiinsa. He ovat osa yhteisöä, eikä kukaan osaa aavistaa heidän salaisuuttaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu