Tuija Suistomaan uninäky hallavasta hevosesta

Tuija Suistomaan 29.11.2021 näkemä uninäky hallavasta hevosesta

Näyssä hallava hevonen nousi ruokapöydällemme. Hevosella oli kengät ja niissä hokit.

Hevonen painoi oikeanpuoleisella etujalallaan oikean käden selkääni, joka lepäsi pöydällä. Pyysin, että hevonen ei siirtäisi painoaan etujalalleen ja murskaisi kättäni.

Sitten hevonen poistui pöydältä. Käsi jäi vahingoittumattomaksi. Pöytään tuli vain pieniä naarmuja.

Tuija Suistomaan tulkintaa:

Hallava hevonen on Ilmestyskirjan kuudennessa luvussa ilmoitettu viimeinen tuhoa tuova hevonen. Sen selässä istuu Kuolema ja Tuonela seuraa sen mukana. Näiden valtaan on annettu neljäsosa maata. Niillä on valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.

Hevonen nousee ruokapöydälle: keskeisiin asioihin arjessamme eikä varmaankaan vähiten ruokaan.

Hevosella oli hokit kengissään: hokkeja käytetään useimmiten talvella liukastumisen estämiseksi.

Oikea käsi symboloi varmaankin kaikkea toimintaa ja toimeliaisuutta. Lohduttavaa oli siis se. että hevonen ei puuttunut siihen puoleen elämässä. Myös pöytä jäi lähes ehjäksi. Selviämmekö siis säikähdyksellä?

Vaara uhkaa kuitenkin! On kiirehdittävä Herran turvaan ja pyydettävä viisautta ja valppautta toimia oikein. Ja iloitaan siitä, että Herra on lohduttanut meitä pikaisella takaisin tulemisellaan!

Tule herra Jeesus!
6876
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Selvästi seksuaalinen kompleksi.

Mutta miksi omaa alitajunnan toimintaa pitää levitellä julkisesti, pahimmilaan raamatuksi asti.

Äänestä

Lapsellista touhua tämä muka tulevaisuuteen näkeminen. Ja miksi "näette" aina vain negatiivisia asioita? Taitaa kertoa enemmän näiden ennustajaukkojen ja -akkojen mielenlaadusta kuin tulevaisuudesta.

Ja oletko muuten koskaan pyytänyt anteeksi kun nämä sinun ennustukset eivät olekaan toteutuneet, kuten tuo Trump sekoilusi? Etpä tietenkään, koska olet pelkuri.

Äänestä

Hevosella oli hokit = piikit jaloissaan ja se painoi käteesi hokilla. Eli saat yhtä monta koronapiikkiä kuin hokkeja oli hevosella, mutta säilyt vahingoittumattomana ja voit jatkaa eloasi ruokapöydässä, yltäkylläisyyden keskellä. Mutta hevosella on neljä jalkaa. Corona nousee neljään massiiviseen pandemiaan ja piikkejä pitää ottaa 4 kertaa kaviossa olevien hokkien määrä. Selvisit siin vain tästä pandemiasta. Kolme kaviota jäi vielä jäljelle. Joku niistä voi murskata kätesi.
Jesus Akbar! Veli.

Äänestä

Sairas näky, noussut peloista ja muusta.

UnOHTAKAA!

Äänestä

Näky kuvaa nyt etelä-Afrikasta liikkeelle lähtenyttä virusta joka nujertaa ennen kaikkea kolmen rokotuksen ottaneita ja joiden immuniteetti on heikentynyt hivin kaltaiseksi.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen tulkinta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


piho kirjoitti:

Tuija Suistomaan 29.11.2021 näkemä uninäky hallavasta hevosesta

Näyssä hallava hevonen nousi ruokapöydällemme. Hevosella oli kengät ja niissä hokit.

Hevonen painoi oikeanpuoleisella etujalallaan oikean käden selkääni, joka lepäsi pöydällä. Pyysin, että hevonen ei siirtäisi painoaan etujalalleen ja murskaisi kättäni.

Sitten hevonen poistui pöydältä. Käsi jäi vahingoittumattomaksi. Pöytään tuli vain pieniä naarmuja.

Tuija Suistomaan tulkintaa:

Hallava hevonen on Ilmestyskirjan kuudennessa luvussa ilmoitettu viimeinen tuhoa tuova hevonen. Sen selässä istuu Kuolema ja Tuonela seuraa sen mukana. Näiden valtaan on annettu neljäsosa maata. Niillä on valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.

Hevonen nousee ruokapöydälle: keskeisiin asioihin arjessamme eikä varmaankaan vähiten ruokaan.

Hevosella oli hokit kengissään: hokkeja käytetään useimmiten talvella liukastumisen estämiseksi.

Oikea käsi symboloi varmaankin kaikkea toimintaa ja toimeliaisuutta. Lohduttavaa oli siis se. että hevonen ei puuttunut siihen puoleen elämässä. Myös pöytä jäi lähes ehjäksi. Selviämmekö siis säikähdyksellä?

Vaara uhkaa kuitenkin! On kiirehdittävä Herran turvaan ja pyydettävä viisautta ja valppautta toimia oikein. Ja iloitaan siitä, että Herra on lohduttanut meitä pikaisella takaisin tulemisellaan!

Tule herra Jeesus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu