Kun lukee taisteluista Suomen alueella niin 1700-luvulla kuin Suomen sodassa niin lähes aina puoolustajat joutuivat lähtemään vahvoista asemistaan kun vihollinen kiersi sivustojen kautta eli koukkasi.
Kyllä tämä Suomenkin käyttämä tapa on Venäjällä aina osattu ja osataan. Jatkosodasssa sitä neukku käyttikin mm. Rukajärven suunnalla, meinasi saada 14. divisioonan mottiin Ontrosenvaarassa.
Kyllä tämä Suomenkin käyttämä tapa on Venäjällä aina osattu ja osataan. Jatkosodasssa sitä neukku käyttikin mm. Rukajärven suunnalla, meinasi saada 14. divisioonan mottiin Ontrosenvaarassa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jostakin syystä he olivat 1700-luvun jälkeen taantuneet mestarillisiksi mottiin jääjiksi ja todistivat tätä mainiota uutta osaamista jo Talvisodassa ja lisää vielä vuoden 1941 syksyllä, kun heitä jäi Itärintamalla sotavangeiksi peräti 3,5 miljoonaa!
Kyllä venäläiset suorittivat saarrostusliikkeitä myös talvisodan alussa, ennen kuin lunta tuli niin paljon, että se sitoi heidät teihin kiinni, jolloin suksin liikkuneet suomalaiset pääsivät niskan päälle. Eteneminen Suomussalmelle oli sekin saarrotusliike, joka yllätti suomalaiset, mutta mottiin meikäläiset eivät jääneet, vaan livahtivat suksineen tiehensä. Yleensä suomalaiset pystyivät pelastautumaan hyvinkin pienestä reiästä ja hyvin harva saartorengashan on täysin pitävä.
Jatkosodassa he pyrkivät usein saarrostaviin liikkeisiin, hyvänä esimerkkinä syksyllä 1941 usealta suunnalta Ratsuväkiprikaatia vastaan suoritettu operaatio. Suomalaiset niin sotilaat kuin johtajatkin oli kuitenkin koulutettu preussilaisessa hengessä sodan kaikki kommervenkit hyvin osaaviksi ja osastomme murtautuivat omatoimisesti saarrostuksista ja kun ne taas saivat yhteyden prikaatin esikuntaan ja Ryhmä Oinoseen, sekä partioin selvittivät vihollisen ryhmityksen, ne nopeasti reservien vahvistamina etenivät takaisin asemiinsa, tällä kertaa saarrostaen venäläisiä. Taistelu aaltoili kuin Napoleonin Pohjois-Italiassa johtama.
Koko sodan ajan venäläiset olivat jonkin verran kömpelömpiä metsäsodankäynnissä myös kesällä. Talvisin ero meikäläisten hyväksi oli vielä suurempi.
Yksi hyvä esimerkki laajamittaisemmasta saarrostusoperaatiosta oli Tuuloksen maihinnousu, jonka muodostaman tulpan senkin suomalaiset onnistuivat kiertämään vähin menetyksin.
Tunnetuin kerta suomalaisten jäämisestä saarroksiin lienee syksyn 1941 taistelut Kiestingissä, joissa kärkenä edennyt Turtolan rykmentti jäi saarroksiin suoaluetta vasten, kun saksalaiset eivät pystyneet etenemään sen tasalle eivätkä saamaan siihen yhteyttä venäläisten tuotua vahvistuksia paikalle. Lopulta senkin rykmentin miehistö livahti suon yli pimeän turvin takaisin omalle puolelle, mutta kalustoa se menetti. Turtola, joka ei saanut tukea esimieheltään Siilasvuolta, ei palannut miestensä mukana, vaan ampui itsensä.
"unnetuin kerta suomalaisten jäämisestä saarroksiin lienee syksyn 1941 taistelut Kiestingissä,"
Kiestingin motti ei ollut oikeasti mikään motti vaan puolittainen saarrostus ja joukot olisivat voineet poistua paikalta milloin halusivat.
Turtola oli päässyt pitkälle rautatien ja maantien risteykseen n. 20 -25 km päähän Louhesta ja vallannut jopa huollon kenttävaraston mutta menettänyt sen venäläisten saadessa vahvistuksia. Tämä taso haluttiin pitää ja odotettiin saksalaisten hyökkäyksen etenemistä maantietä pitkin.
Turtola olisi halunnut perääntyä mutta häntä käskettiin pitämään asemat.
Saarrettujen suomalaisten ja saartaneiden venäläisten huoltotiet kulkivat toistensa yli ristiin... näin olen kuullut.
Suomalaisten sodankäyntiä voisi kuvata käärmemäiseksi. Aina kun vihollinen luuli saaneensa otteen, suomalainen käärme luisti ja livahti käsistä ja hetken kuluttua se oli kietonut itsensä kuristavasti vihollisen itsensä ympärille.
Jotain suomalainen sotilaskoulutus teki aivan fundamentaalisesti oikein.
Monet suomalaiset sotilasjohtajat olivat saaneet oppia Ranskassa, jossa Napoleonin perinteet olivat korkealla. Sieltä ne opit ovat; esim. aloitteen ottamisen tärkeys.
Nyt ei Venäjän sotakoulutus ole enää niin kaavamaista kuin 1930-luvulla. Paikalliset olosuhteet johtajien t ulee huomioida eli uusi Venäjän ammattilaisarmeija kykenee myös korpisotaan, ehkä jopa paremmin kuin Suomen kaupunkilaispojat.
Ei venäläisten saavutukset ainakaan Ukrainassa kovin vakuuta. Aivan varmasti heillä on joukko-osastoja, jotka kykenevät kovaan taisteluun äärimmäisissä olosuhteissa, kuten Murmanskin alueen joukot, mutta reserviläiset eivät taida olla sen parempaa ainesta kuin olivat 1939.
Meikäläisten on syytä panostaa edelleen tulivoiman kasvattamiseen ja tiedustelun tehostamiseen tulivoiman suuntaamiseksi mahdollisimman tarkasti ja tuhoisasti. Kuten Ihantalassa tai Nietjärvellä, meikäläisen tuli-iskun jälkeen ei ryöpyn niskaansa saaneesta osastosta saa jäädä taistelukykyisiä miehiä jäljelle. Silloin pelkät kunnollisella käsituliaseiden tulivoimalla aseistetut partiot voivat eri suunnista iskemällä tappaa loput ja eliminoida tunkeuvan osaston lopullisesti.
Jotain sen suuntaistahan uusi taistelutapa onkin, tuhovoiman mahdollisimman tehokasta käyttöä vihollista vastaan joka metrillä.
Venäjä on käynyt ainakin vuodesta 1979 jatkuvasti sotaa jossainkin. Kai siellä 60-vuotiaat veteraanit ovat jotain oppineet elämänsä aikana. Samaan aikaan me olemme käyneet varusmieskoulutuksen ja luulemme tietävämme jotain sotimisesta.
-----Venäjä on käynyt ainakin vuodesta 1979 jatkuvasti sotaa jossainkin.------
Luettele paikkoja missä. USA on kyllä käynyt jatkuvaa sotaa vuodesta 1945 mutta ei neukku/Venäjä ole. Natsitunkio omiaan vaan päästelee, ei mitään vakavaa.
Olin verusmiehenä jouluna 1979. Jos olisimme silloin olleet osa Neuvostoliittoa, olisin ollut varusmeihenä Afganistanin sodassa. Samanikäiset venäläiset ovat saattaneet olla yli 40 vuotta sotilaina tosi toimissa. Kunniottakaamme kokemusta.
Ainakin Tshetseenian sodan aikana kaupunkisotaan vietiin surutta pari kuukautta aiemmin riviin otettuja alokkaita!
Siinä maassa ei pikkuasiat häiritse!
Austerlitzissa 2.12.1805 venäläis-itävaltalainen liittokunta koukkasi komeasti ja innolla ranskalaisten oikeaa sivustaa vastaan, mikä oli Napoleonin tarkoituskin antaa vihollisen luulla sen olleen heikko kohta.
Kun vihollinen hyökkäsi heikennetty oikeaa sivustaa vastaan, napoleon määräsi joukkonsa vihollisen rintaman keskustaa vastaan hyökkäykseen ja murskasi vihollisasemat lyöden vihollisarmeijat kahteen osaan. Sen jälkeen voitto ranskalaisille oli helppo.
Yksi hyvä esimerkki laajamittaisemmasta saarrostusoperaatiosta oli Kiovan taistelu.
Kiovan taistelu oli Saksan ja Neuvostoliiton joukkojen välinen taistelu ukrainalaisen Kiovan kaupungin hallinnasta toisessa maailmansodassa 23. elokuuta – 26. syyskuuta 1941.
Taustaa
Heinäkuun 1941 lopulla Saksan keskustan armeijaryhmän nopea eteneminen itärintaman keskiosassa ja suuret tasangot etelän armeijaryhmän välirajalla mahdollistivat lähes koko Neuvostoliiton Kiovan kaupungin ympäristöön ryhmittyneen Luoteisrintaman kohtaamisen. Puna-armeijan Umanin taistelussa kärsimät panssarivaunu- ja kuljetusvälinetappiot estivät joukkojen tehokkaan siirtämisen, mutta siitä huolimatta alueella olleet joukot aiheuttivat vakavan uhan saksalaisten etenemiselle. Keskittymä oli suurin itärintaman puna-armeijan ryhmityksistä.
Hitler keskeytti 3. elokuuta etenemisen kohti Moskovaa keskittäen joukkoja Kiovan kukistamiseen. Direktiivin No. 34 täydennys julkaistiin 12. elokuuta, ja siinä esitettiin kompromissi Kiovan ja Moskovan suuntien välillä. 2. ja 3. panssariryhmä pidettiin keskustan armeijaryhmässä eikä niitä siirretty alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pohjoiseen ja etelään. Lisäksi pohjoisen armeijaryhmän 4. panssariryhmä siirrettiin keskustan armeijaryhmään, kunhan armeijaryhmä olisi saavuttanut suunnitellut tavoitteensa. Kolme panssariryhmää johtaisi lopullista marssia Moskovaan.
Taistelujen kulku
Heinz Guderianin 2. panssariryhmä hyökkäsi 7. syyskuuta pohjoisesta Kiovan itäpuolen Romnyä kohti. Ewald von Kleistin 1. panssariryhmä hyökkäsi 10. syyskuuta etelästä Kiovan itäpuolelle.
Neuvostoliittolaisten komentaja Semjon Budjonnyi huomasi jo varhain uhkaavan mottivaaran ja suunnitteli vetäytymistä. Josif Stalin kielsi vetäytymisen.
Taistelussa Gerd von Rundstedtin johtamat 2. armeija ja 2. panssaridivisioona yhdessä 6. ja 17. armeijan kanssa onnistuivat lyömään Mihail Kirponosin komentamat Neuvostoliiton joukot, joihin kuuluivat muun muassa Neuvostoliiton 5., 37., 26., 21., ja 40. armeija. Kirponos kaatui taistelussa yrittäessään vetäytyä joukkoineen. Panssariryhmät kohtasivat toisensa 14. syyskuuta ja sulkivat Kiovan mottiin viisi armeijaa.
Lopputulos
Saksalaiset ottivat taistelussa 665 000 vankia ja saivat tuhansittain tykkejä ja liki 900 panssarivaunua.
"Jatkosodasssa sitä neukku käyttikin mm. Rukajärven suunnalla, meinasi saada 14. divisioonan mottiin Ontrosenvaarassa"
Liioittelua!
14. Divisioona oli pitkin korpia tukikohdissa Seesjärveltä Nuokkijrvelle. Hyökkäyksellä yritettiin tuhota 14. D esikunta Ontrosenvaarassa.
Ryssä yritti hyppiä pöydällä, kun isäntä oli pois kotoa Ilomantsissa antamassa selkaään venäläisille.
Tuli äkäinen lähtö myös Ontrosenvaarasta edes suomalaiset takaa-ajajat eivät pysyneet perässä, kun painuivat omalle puolelle.
-----Tuli äkäinen lähtö myös Ontrosenvaarasta edes suomalaiset takaa-ajajat eivät pysyneet perässä, kun painuivat omalle puolelle-----
Päinvastoin, jäivät asemiinsa Ontrosenvaaran lähelle. Suomi yritti vielä koukaten tuhota ne mutta pieleen meni se yritys ja takkiin tuli.
Maaorjat siis kuolivat piiskan pakottamina peräkorvessa. Taisivat olla 'yhtä älykkäitä' kuin sinä.