Missä olivat maahan muuttaneet ahkerat työntekijät?

Olin rakentamassa teollisuuslaitosta Södertäljeen.
Asuntomme oli Fittjassa.

Koko kahden vuoden aikana en nähnyt yhtään maahanmuuttajaa rakentamassa laitosta.
Fittja on todella pelottava paikka asua.
Kun maassa oli lunta seurasimme toihin lähteviä maahanmuuttajia, vain kolmet jäljet meidän lisäksemme, kantaruotsalainen maalari, muurari ja kirvesmies lähtivä työhommiin.
Fittjan kerrostalokompleksissa asuu kuitenkin arviolta n. 5000 maahanmuuttajaa.
Eräänä kesäpäiväna asunnostamme näkyvällä sisäpihalla ammuttiin vihanneskauppias kojunsa eteen.
Työtoveriltamm varastettiin auto joka löytyi parin päivän päästä poltettuna.
Ramadann aikaan yöt juhlitaan ja melutaan.

Sekä Södertälje että Botkyrka ovat maahanmuuttaja enemmistöisiä fittja (65%)
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työnteko ei nappaa maahanmuuttajille kun paikalliset maksavat olosuhteet kuntoon. Ja sikäli kun eivät maksa niin ainahan voi tuikata muutaman auton tuleen elintason ylläpitimiksi. Södertälje ei kuitenkaan ole mahdottoman etäällä Suomesta.

Äänestä

Eipäs nyt mollata Moktarin parhaita frendejä. Tää on rikkautta kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olin rakentamassa teollisuuslaitosta Södertäljeen.
Asuntomme oli Fittjassa.

Koko kahden vuoden aikana en nähnyt yhtään maahanmuuttajaa rakentamassa laitosta.
Fittja on todella pelottava paikka asua.
Kun maassa oli lunta seurasimme toihin lähteviä maahanmuuttajia, vain kolmet jäljet meidän lisäksemme, kantaruotsalainen maalari, muurari ja kirvesmies lähtivä työhommiin.
Fittjan kerrostalokompleksissa asuu kuitenkin arviolta n. 5000 maahanmuuttajaa.
Eräänä kesäpäiväna asunnostamme näkyvällä sisäpihalla ammuttiin vihanneskauppias kojunsa eteen.
Työtoveriltamm varastettiin auto joka löytyi parin päivän päästä poltettuna.
Ramadann aikaan yöt juhlitaan ja melutaan.

Sekä Södertälje että Botkyrka ovat maahanmuuttaja enemmistöisiä fittja (65%)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu