suunnitelmallinen paha vs. inhimilliset virheet

Olen tehnyt sellaisen virheen, että olen moralisoinut paria itseäni fiksummin elänyttä ihmistä. Minulle taas on jotkut operoineet todella julmia tekoja joiden motiivina on ollut puhdas pahuus. Mikä näitä asioita sitten erottaa?

Mielestäni se on inhimillistä, että ihminen esimerkiksi loukkaantuneena tai ahdistuneena sanoo asioita mitä ei pitäisi sanoa. Myöhemmin hän voi katua sitä paljonkin. Inhimilliset erehdykset tai virheet voi antaa joskus itselleen anteeksi kunhan korjaa tapansa ja tietää sydämessään ettei tee kenellekään pahaa tarkoituksella. Tämä pätee myös ihmisten välisiin riitoihin. Riidoissa ihmiset sanoo asioita usein mitä katuvat myöhemmin. Se on ikävää mutta silti inhimilistä ihmisenä olemista. Riidoissa ihminen näkee yleensä vain toisen osapuolen virheet ja on omalle toiminnalleen sokea. Kukaan ei riitele niin että raivoaisi toiselle että " minä prkl menin sitten ja tein asian x), vaan kyllä se on aina toisen moittimista. Riidoissa ihminen on narsistisimmillaan olemassa kuitenkaan narsisti.

Se mikä erottaa pahuuden inhimillisyydestä on suunnitelmallisuus ja pyrkimys aiheuttaa kärsimystä muille. Jotkut oikeuttaa pahuuden tekemisen sillä, että taistelevat ikäänkuin vääryyttä vastaan. He oikeuttavat mitä tahansa toimenpiteitä toisia kohtaan sillä että perustelevat sen itselleen niin, että ovat suunnitelmallisesta pahanteosta huolimatta muiden yläpuolella. Samaa ajatteluva sovelletaan usein myös sodissa. Vastapuoli demonisoidaan lähes epä-ihmiseksi jotta voidaan oikeuttaa itselle hurjimmatkin pahanteot. Kokevat siitä huolimatta olevansa moraalisempia vaikka käyttävät täysin moraalittomia ja ihmistä vyön alle lyöviä metodeita.

Uskoisin, että suurin osa ihmisistä arvostaa riitelyissäkin sitä, että ei lyödä vyön alle vastapuolta vaan kerrotaan avoimesti ja asiallisesti kritiikki ihmiselle ja ollaan valmiita kuulemaan myös vastineet kritiikkiin. Nyrkkeilyotteluihinkaan ei osallistuta niin, että toisella ottelijalla on selän takana paistinpannu jolla lyö vastustajaa täysin yllättäin päähän. Vaikka tällaisella tavalla voittaisikin ottelun niin kukaan ei arvosta sellaista "voittoa" koska se on saatu mahdollisimman kieroilla keinoilla.

Meistä useimmat on epätäydellisiä ihmisiä jotka tekevät elämässä virheitä. Useimmat meistä myös tiedostaa virheensä myöhemmin ja osaa katua niitä eivätkä toista niitä loputtomiin koska heidän pyrkimys on olla parempia ihmisiä kuin olivat aiemmin. Samalla tavalla kaikissa asioissa ihminen jalostuu ajan saatossa. Tuskin kukaan voi pitää itseään täydellisenä eikä tarvikaan. Kukaan ei tule elämään täysin virheettä mutta ratkaisevaa on mielestäni se, että ihminen oppii virheistään ja ei lähde harjoittamaan pahuutta.

Ongelmana maailmassa on omantunnon määrän variaatio maailmassa. Tunnen ihmisen joka kokee omantunnontuskia hyvinkin pienistä asioista. Toisaalta on ihmisiä joilla ei ole lainkaan omaatuntoa.

Minä en aio julistautua täydelliseksi missään asiassa koska aina on opittavaa. Mutta silloin ihminen voi antaa itselleen virheensä anteeksi kun se katuu ja ottaa opikseen ja tietää ainakin sydämessään sen, ettei ole koskaan pyrkinyt aiheuttamaan kärsimystä kenellekään tarkoitushakuisesti.