Autoilusta meinaavat tehdä sitten rikkaiden etuoikeuden

Helvetin hienoa madaltaa tavan ihmisten ja köyhien suomalaisten elintasoa vielä lisää, melkein tekee mieli vielä käydä kohta töissä.
V i t t u mitä saatanan paskiaisia tuossa "Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATTissa" oikein puuhastelee.

Muutenkin ihan helvetin hieno tulevaisuuden visio: Suomalainen joka istuu betonikuutiossaan ja liikkuu ikänsä lähikulmillaan kun matkustaminen ja liikkuminen tehdään liian kalliiksi.


"VATT:n mukaan liikenteen päästöjen vähentämisen kannalta on tarpeellista, että valtio loisi kannustimen vähentää polttomoottorilla ajamista.

”On siis väistämätöntä ja toivottavaa, että kotitalouksiin kohdistuu vaikutuksia, jotka ohjaavat toimintaa tähän suuntaan. Tutkimuskirjallisuuden perusteella tiedetään, että polttoaineen hinnan korottaminen on kustannustehokkain tapa vähentää polttoaineiden kysyntää, sillä se kohdistaa lisäkustannuksia autolla ajamiseen ja vaikuttaa tätä kautta sekä ajokilometreihin että uusien autojen hankintapäätöksiin”, lausunnossa todetaan.

VATT näkee lisäksi hyvänä, että korkeampi polttoaineen hinta edistäisi myös paljon polttoainetta kuluttavien ja siten kilometriä kohden laskennallisesti kaikkein saastuttavimpien autojen poistumista ajoneuvokannasta."

/Iltapaska
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat
  • Aika iso porukka?

    Saahan sitä polttoaineen hintaa nostaa, mikäs siinä. Mutta älköön sitten VATTin ihmisetkään haljetko ylpeydestä aikaansaannoksistaan, kun ihmiset jäävät kilometritehtaalle. Ei tavan duunarilla ole varaa maksaa enää yhtään enempää polttoaineesta, sillä hinta on jo ylittänyt kipurajan.
    Itselläni kaveri, joka ajaa päivittäin yli 200 kilometriä työajoja eikä kukaan eikä mikään taho polttoainekuluja sponssaa.
    Kunpa näkisi sen päivän, jona kaikki suomalaiset kaltoinkohdellut duunarit päättäisivätkin ryhtyä yleislakkoon.

    Äänestä

Kotteroporukat maksaa sähköautoilijoiden verot.

Äänestä
  • Ei tuosta sähköautoilusta tule millään isommalla skaalalla koskaan lasta eikä paskaakaan. Täyttä haihattelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuosta sähköautoilusta tule millään isommalla skaalalla koskaan lasta eikä paskaakaan. Täyttä haihattelua.

    Ei siitä ”isommalla skaalalla” mitään tarvitsekaan tulla. Varakkaat ajavat sähköautoilla ja rahvas kulkee jatkossa vain omilla jaloilla tai korkeintaan bussilla. Ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tuosta sähköautoilusta tule millään isommalla skaalalla koskaan lasta eikä paskaakaan. Täyttä haihattelua.

    Sähköautoilla+ei+ole+tarkoitus+korvata+polttomoottorikotteroita.+Sähköautoilla+korvataan+5%+polttomoottoriautoista+ja+loput+autot+eli+95%+romutetaan+ja+niiden+omistajat+ryhtyvät+jalkamiehiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sähköautoilla+ei+ole+tarkoitus+korvata+polttomoottorikotteroita.+Sähköautoilla+korvataan+5%+polttomoottoriautoista+ja+loput+autot+eli+95%+romutetaan+ja+niiden+omistajat+ryhtyvät+jalkamiehiksi.

    Ruoka kulkee marketteihin edelleen dieselillä, eikä se tosiseikka muutamaan kymmeneen vuoteen muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siitä ”isommalla skaalalla” mitään tarvitsekaan tulla. Varakkaat ajavat sähköautoilla ja rahvas kulkee jatkossa vain omilla jaloilla tai korkeintaan bussilla. Ja hyvä niin.

    Hyvä provo kommarilta; reipas kasvoton proletariaatti se kyllä jaksaa mukisematta vaikka kävellä töihin!

    Äänestä

Niinhän ne meinaa tehdä lihansyönnistäkin. Sehän kuuluu globalistien Agenda 2030:een. Lisäksi sinulta viedään oikeudet muutenkin.
Että ei kun vaan kannattamaan rokotepasseja, terveyshän niissä ei ole takana vaan jotain ihan muuta.

Äänestä

Köyhemmistä kansalaisista tehdään pyöräilijöitä ja joukkoliikenteen käyttäjiä.

Äänestä
  • Tai orjia.

    Äänestä

Näin tekee SDP ja vihreät köyhille.

Äänestä
  • Äänestäkää vaan lisää Vihervassariloisia niin tämä pahenee joka päivä.

    Äänestä

VATT:lta törkeää puhetta niidenkin palkanmaksajia kohtaan. Voisivat täysin turhat edes hävetä.

Äänestä

VATT:n toiminnan (henkilökulut) kokonaiskustannukset olivat viime vuonna 5358371 euroa ja maksullisen toiminnan tuotot olivat 59404 euroa. Muut kulut verovaroin.

Äänestä
  • Henkilöstöä on 50 eli keskimäärin vuosipalkka jotain 40000.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Henkilöstöä on 50 eli keskimäärin vuosipalkka jotain 40000.

    Sieltä voitaisiin palkkaa leikata noilta helvetin apinoilta, jotta pääsevät matalapalkka-alaisten tuloille.

    Katsotaan sen jälkeen kuinka paljon haluavat kallistaa ja kurjistaa omaa elämäänsä.

    Äänestä

Melko pienillä tuloilla olevat henkilöt voivat vastaisuudessakin mielestäni autoilla.

Katson aloituksen enemmän luokkaan; palopuheet.

Äänestä
  • Lue mieluummin aloituksen linkin takaa se uutinen.

    Äänestä

VATT :in juttu oli täyttä ongelmajätettä. Kuin " Aivottomien Yhdistyksen" loppulausunto.

Äänestä

VATT on muistaakseni talousguru Vartiaisen entinen torkkupaikka.

Äänestä
  • Vartsu on kyllä hyvin syönyt kun punakoita poskia katsoo...voisi joskus tehdä töitäkin.

    Äänestä

Suomessa on kai jo kymmeniä erilaisia talouden tutkimuslaitoksia. Mitä vitun hyötyä niistä on kenellekään?

Äänestä
  • Suojatyöpaikkoja politiikkojen sukulaisille....

    Äänestä

Tehdään vertaus, halvin sähköauto jonka voi ostaa suomessa on noin 20 000 euroo, uusi vähäpäästöinen bensa auto merkistä riippuen noin 13 000-14 000 euroo. Lisäksi kun ottaa huomioon sähköauton huoltokustannukset sähköjen reistaillessa, wolkkariin uusi halvin akku maksaa noin 6000 euroo, kallein noin 20 000 euroo jolla saa ja uuden bensa auton. Rikkaat voi ostaa köyhät ei.

Äänestä
  • "halvin sähköauto jonka voi ostaa suomessa on noin 20 000 euroo"
    Mitä sillä tekee ympäri vuoden?

    Äänestä

  • Toyota sanoutui jo irti sähköautohysteriasta. Sen tuotanto saastuttaa enemmän kuin polttomoottoriautojen.

    Paskasakki tekee numeroa milloin mistäkin, koska niin käsketään. Olen alkanut inhota Hutisaloa ja vastaavia sivistyksen rasitteita.

    Äänestä

Kusevat omille kintuilleen. Kuka ne työt tekee, jos työntekijöillä ei ole varaa käydä töissä? Oivaa logiikkaa.

Äänestä
  • Vihreiden politiikkaa...

    Äänestä

  • Demareita ei ole älyllä siunattu.

    Äänestä

  • Rikkaat ja erittäin hyvätuloiset päättäjämme eivät vain kerta kaikkiaan tajua millaista elämä on vähävaraisena.
    Helppo se on jeesustella kun ei osu omaan nilkkaan yhtään.

    Äänestä

Tarkoitus on vähentää autoja. Se tarkoittaa sitä ettet saa tulevaisuudessa autoa jollei sinulla ole reilusti rahaa. Köyhät ajaa pyörällä.

Äänestä
  • Köyhät koitetaan muutenkin saada kunnolla satimeen mm. tukia vähentämällä, jotta tulevaisuudessa kaikkia köyhiä odottaa jokin paskaduuni, josta jää käteen juuri sen verran, että pystyy asumaan jossain ylihintaisessa betonikuutiossa jossain räkäisessä paskalähiössä, ja pääsee bussilla tai parilla töihin.

    Toivon mukaan siinä vaiheessa Euroopan Yhdysvallat ovat jo täysin toteutuneet ja voi muuttaa tekemään niitä paskaduunejansa vaikka espanjan lämpöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Köyhät koitetaan muutenkin saada kunnolla satimeen mm. tukia vähentämällä, jotta tulevaisuudessa kaikkia köyhiä odottaa jokin paskaduuni, josta jää käteen juuri sen verran, että pystyy asumaan jossain ylihintaisessa betonikuutiossa jossain räkäisessä paskalähiössä, ja pääsee bussilla tai parilla töihin.

    Toivon mukaan siinä vaiheessa Euroopan Yhdysvallat ovat jo täysin toteutuneet ja voi muuttaa tekemään niitä paskaduunejansa vaikka espanjan lämpöön.

    Eu tän takana on, eli liittovalti on uusi neukkula. Miten luulet olevan köyhän asiat siellä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Helvetin hienoa madaltaa tavan ihmisten ja köyhien suomalaisten elintasoa vielä lisää, melkein tekee mieli vielä käydä kohta töissä.
V i t t u mitä saatanan paskiaisia tuossa "Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATTissa" oikein puuhastelee.

Muutenkin ihan helvetin hieno tulevaisuuden visio: Suomalainen joka istuu betonikuutiossaan ja liikkuu ikänsä lähikulmillaan kun matkustaminen ja liikkuminen tehdään liian kalliiksi.


"VATT:n mukaan liikenteen päästöjen vähentämisen kannalta on tarpeellista, että valtio loisi kannustimen vähentää polttomoottorilla ajamista.

”On siis väistämätöntä ja toivottavaa, että kotitalouksiin kohdistuu vaikutuksia, jotka ohjaavat toimintaa tähän suuntaan. Tutkimuskirjallisuuden perusteella tiedetään, että polttoaineen hinnan korottaminen on kustannustehokkain tapa vähentää polttoaineiden kysyntää, sillä se kohdistaa lisäkustannuksia autolla ajamiseen ja vaikuttaa tätä kautta sekä ajokilometreihin että uusien autojen hankintapäätöksiin”, lausunnossa todetaan.

VATT näkee lisäksi hyvänä, että korkeampi polttoaineen hinta edistäisi myös paljon polttoainetta kuluttavien ja siten kilometriä kohden laskennallisesti kaikkein saastuttavimpien autojen poistumista ajoneuvokannasta."

/Iltapaska

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu