Neeekerit taas köyrivät naapurissa - monta kertaa päivässä ja yössä

Kuuluu huuto ja sängynpääty napsaa seinään tahissa.
pentuja lisää jo enristen viiden lisäksi.Ainii, töissä eivät ole käyneet 15v aikana ja suomea ei puhuta,
Välillä solkotetaan ja tapellaan että koko talo raikaa ja käydään shoppailemassa kärryt täynnä.
13116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kiva kun oot kaiket päivät ja yöt kotona että voit raportoida. Onko itselläsi puolisoa?

Äänestä
  • Ilmeisesti ei, kovin oli kateellisen kuuloinen kommentti.

    Äänestä

On ja korkeakoulutettuja aikuisia lapsia.

Äänestä

Muuttaisit jo pois tuollaisesta talosta. Itse ainakin lähtisin. Masokismia tuollainen mölyn kuunteleminen.

Äänestä

Toiset tekee vaan yövuoroa. Katteus Matteus.

Äänestä

Mitenpä tuommoiselle sanot mitään melusta tai tappelu äänistä. Aika pelottavaa, en edes ymmärrä miksi se on noin suomessa.

Äänestä

Hiljaa rasistit. Menkää töihin veroja maksaa. Polvistukaa!

Äänestä

soita 112 tiijähäntä miksi hutoo jäänyt hellanväliin.

Äänestä

Tummat ovat kauniita.

Äänestä

Onko talon muijat jonossa oven takana?

Äänestä

Vain viisi lasta, 12 toisi suuremmat Kelan tuet. Paljonko Afrikassa maksetaan loiselämisestä? Joka ei töitä tee, ei pidä leipääkään syömään.

Äänestä

Meidän tulevaisuuden veronmaksajat. Kohdelkaa kunnioittavasti. Niinkuin muitakin lähimmäisiänne.

Äänestä

Köyriikö ne siellä mustaa vai valkoista lammasta??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuuluu huuto ja sängynpääty napsaa seinään tahissa.
pentuja lisää jo enristen viiden lisäksi.Ainii, töissä eivät ole käyneet 15v aikana ja suomea ei puhuta,
Välillä solkotetaan ja tapellaan että koko talo raikaa ja käydään shoppailemassa kärryt täynnä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu