jos sen kerran voi saada myös rokottamaton henkilö negatiivisella testituloksella! Tämähän tarkoittaa että hän pääsee rokotettujen kanssa samoihin tilaisuuksiin jossa nämä rokotetut viruksen kantajat levittävät koronaa ja näin tämä rokottamaton saa tartunnan!
Eikös nämä rokottamattomat terveet ihmiset nyt ole juurikin niitä jotka pitäisi ENSISIJAISESTI pitää loitolla tästä koronaviruksesta EIKÄ päästää heitä mihinkään joukko- tai massatilaisuuksiin!
Eikös nämä rokottamattomat terveet ihmiset nyt ole juurikin niitä jotka pitäisi ENSISIJAISESTI pitää loitolla tästä koronaviruksesta EIKÄ päästää heitä mihinkään joukko- tai massatilaisuuksiin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omalla vastuulla, joka tapauksessa. Järjetön on koko passitouhu.
Oma vastuu ei kerro kaikkea silloin, kun kaikki muut joutuvat veroillaan kustantamaan toisten töppäilyt.
Rokottamattomuus olisi oma asian vain siinä tapauksessa, ettei ole saanut yhteiskunnalta mitään eikä tule käyttämään sen terveyspalveluita.
Tämä passiasia on selvästi päätetty saunan lauteilla. Ja kun löyly haihtui, sitten vasta tuli mieleen, että asia ei tainnutkaan hoitua yksistään passia vilauttamalla.
Niin rokotettu kuin rokottamatonkin, niin passin haltija kuin passitonkin, voivat kaikki olla viruksen kantajia, siis tartuttajia.
Korona on monille täysin oireeton tai niin lievä, ettei sitä edes epäile. Yllästystestituloksia on tullut. Satunnaislöydöksiä on tullut. On siis ihan selvää, että korona leviää, koska se ei välttämättä anna mitään merkkejä, että kantaa virusta.
Rokotetut ovat omaksuneet elämäntyylin, jossa saa olla ilman maskia, koska he uskovat rokottuina olevansa turvassa - vaikka koskaan ei ole sanottu niin, että rokottettu olisi turvassa. Siksi tauti ryöpsähti. Siis rokotettujen maskittomuuden ja ns.normaalin elämäntyylin vuoksi.
Ja todellakin on asiantuntijatkin syypäitä siihen, että niin kävi, koska he eivät korostaneet tarpeeksi turvatoimien tarpeellisuutta rokotetuillakin.
Oispa saanut olla kärpäsenä katossa tässä tyttöjen saunaillassa. Mitähän siellä oli tarjolla? Kuohujuomaa ja shamppakaljaa? Menikö aamuun asti?
Niinhän se on.
Rokotetuilla vakavan taudin riski on olematon ja ne, jotka sen saavat, kärsivät lähes aina jostain sairaudesta, joka heillä on itsellään tiedossa.
Rokottamattomilla sen sijaan on erinomaiset mahdollisuudet sairastua vakavasti ikään, kuntoon ja sukupuoleen katsomatta.
Onko mitään lääktieteellistä tai edes maalaisjärjellistä perustetta sille, ettei myös rokottamattomissa pahimmat oireet tulisi heikoille ja perussairaille. Aivan kuten rokotettujenkin keskuudessa?
Ei ole.
On aivan päivänselvää, että suurin ongelma leviämisen kannalta on se, että ihmiset elävät kuin siat pellossa, aivan sama onko rokotettu vai ei.
Silti sitä rokotteen autuutta vain rummutetaan, vaikka pitäisi pistää täydellinen lockdown päälle pariksi kuukaudeksi.
Tämä totuus tekee vaan kaikille liian kipeää.
Kummassakin rokotuksessa kerrottiin tämä tilanne. Ja olen edelleen jatkanut suojatoimia, niinkuin muutkin rokotetut. Koronapassia en ole tarvinnut vielä missään.
Ajateltiin, että rokottamattomat ovat ns. terveitä ja heillä tauti on lievempi. Otettiin käyttöö tämä hybridistrategia. Toisia rokotetaan ja toiset sairastavat itse ilman seurauksia.
Niin ei käynyt, nyt ne ns. terveet ovat täyttämässä tehohoidon kapasiteettia. Surullista.