Kuormasta syöjät eivät tajua varojen riittämättömyyttä

Suomen punavihreän hallituksen ikärakenne on sellainen , että suurinpiirtein kaikki on tähän mennessä ollut heille ilmaista : Todella pitkä koulutus veronmaksajain varoin kolmikymppisiksi eikä juuri kokemusta oikeasta työelämästä vaan ilmaiskoulutuksesta suoraan politiikkaan elämään yhä edelleen veronmaksajain varoilla.
Poliittisista virkanimityksistä aiemmin rääkyneet istuttivat heti valtaan päästyään
omat politrukkinsa mm. sisäministeriöön tekemään heille mieluisia poliittisia päätöksiä.
Nyt ollaan mm. tekemässä laittomuudesta laillisuus : Tuhansille laittomasti maahan tunkeutuneille eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille aiotaan hallituksen ja sen politrukkien toimesta antaa oleskeluoikeus Suomessa.

Talouden realiteettien tajuamattomuus leimaa koko punavihreää ajatusmaailmaa:
Kaikki on yleismaailmallisesti Suomessa kaikille täysin ilmaista : Sähkökin tulee töpselistä , ja raha seinästä, ja täysin vastikkeettomasti ja ilmaiseksi.
13144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja kansalaisilla on varaa maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Vaikka ajetaan Euroopan vanhimmilla autoilla ja käydään leipäjonoissa.

Äänestä

suomessa+pakolaisiin+menee+nyt+n+4,5+miljardia+euroa+vuodessammpk-seudun+toimeentulotuesta+puolet+menee+nyt+maahanmuuttajillesuomen+asuntotuesta+40+%+menee+maahanmuuttajilleViime+vuonna+pk-seudun+väestönkasvusta+100+%+oli+maahanmuuttajiaVeikkauksen+varoista+puolet+jaetaan+mamu+järjestöillejne+jne

Äänestä

Mistään piitaamatomuus on näillä elämän motto ja kaiken hyvän hävitäminen ja järestelmien sotkeminen näiten tavoille sopiviksi, tämä on kehitysmaiten tavoiteelisuutta kulturellia näille

Äänestä
  • Tähän pitää saada muutos!

    Äänestä

Imettelen suuresti , kuinka tuo reuhkapäätrolli saa terrorisoida palstoilla , niksutella pois toisten rehellisiä mielipiteitä ja "keskustella " loputtomasti itsensä kanssa .

Eivätkö palstat ole tarkoitettu oikeaan erilaisia mielipiteitä esittävien keskusteluun , eikä jonkun sairaan trollin loputtomaan trollaamiseen ?

Äänestä
  • No voi että, eikö vieläkään uppoa kaaliin? Ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    No voi että, eikö vieläkään uppoa kaaliin? Ei vanha niksuta, vanha osaa kirjoittaa. ;)

    Et sinä osaa. Turpaasi osaat ottaa komeasti:)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et sinä osaa. Turpaasi osaat ottaa komeasti:)

    Vaan kun ei löydy sitä, joka pystyisi laittamaan turpaan. Ei ainakaan näistä porukoista.

    Eiköhän naureta yhdessä. Vai mitä sanot, ystäväni puskassa pullistelija? ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Vaan kun ei löydy sitä, joka pystyisi laittamaan turpaan. Ei ainakaan näistä porukoista.

    Eiköhän naureta yhdessä. Vai mitä sanot, ystäväni puskassa pullistelija? ;)

    Kyllä löytyy, nimesi kun paljastuu. Odottele.

    Äänestä

"Vaan kun ei löydy sitä, joka pystyisi laittamaan turpaan. Ei ainakaan näistä porukoista."

On siinä äijänrääpäleellä itsestään kovat luulot.

Äänestä
  • Tyttöset haluavat Suomeen lisää ja lisää elätettäviä kehitysmaista

    Äänestä

  • Kovat ovat aina kovia. Myös luuserit ovat aina vain luusereita, vaikka kuinka puskasta huutelevat.

    Mieti sitä.
    Parhain terveisin, Moktar. ;)

    Äänestä

Totuus on, ettei täällä yhtään kukaan tajua vetää kotiin päin.

Kiinalaiset ostaa vain kiinalaista; saksalaiset saksalaista, mutta suomalainen kusee omaan koloonsa, minkä ehtii.

Mee vaikka kattoo peiliin ja kysy, mitä ostit joululahjoiksi? Oliko paljonkin kotimaista.

V!tun ääliöt.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomen punavihreän hallituksen ikärakenne on sellainen , että suurinpiirtein kaikki on tähän mennessä ollut heille ilmaista : Todella pitkä koulutus veronmaksajain varoin kolmikymppisiksi eikä juuri kokemusta oikeasta työelämästä vaan ilmaiskoulutuksesta suoraan politiikkaan elämään yhä edelleen veronmaksajain varoilla.
Poliittisista virkanimityksistä aiemmin rääkyneet istuttivat heti valtaan päästyään
omat politrukkinsa mm. sisäministeriöön tekemään heille mieluisia poliittisia päätöksiä.
Nyt ollaan mm. tekemässä laittomuudesta laillisuus : Tuhansille laittomasti maahan tunkeutuneille eli kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille aiotaan hallituksen ja sen politrukkien toimesta antaa oleskeluoikeus Suomessa.

Talouden realiteettien tajuamattomuus leimaa koko punavihreää ajatusmaailmaa:
Kaikki on yleismaailmallisesti Suomessa kaikille täysin ilmaista : Sähkökin tulee töpselistä , ja raha seinästä, ja täysin vastikkeettomasti ja ilmaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu