Siirto yliopistosta toiseen

Olen saanut ristiriitaista tietoa siirron hausta yliopistosta toiseen. Eli nyt ne joilla OIKEASTI on kokemusta asiasta kertokaa minulle...onko se vaikeaa vai ei?
Olen hakemassa kauppatieteitä opiskelemaan ja kolmanneksi ns. varmaksi vaihtoehdoksi olen ajatellut Rovaniemen yliopistoa...ja jos sinne päädyn enkä siellä viihdy niin siirto voisi olla yksi vaihtoehto. Ja en edes halua siirtoa Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle vaan ennemmin Ouluun, Vaasaan tai Kuopioon. Eli siis mitkä on siirto mahdollisuudet?
43093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä,että en ole itse yo:ta joutunut vaihtamaan,mutta yleisesti voisi sanoa,että vaihtoon täytyy olla erityisen painavat perusteet. -Pelkkä viihtymis-nihkeys ei riitä.
Siirto mahdollisuus käy kivuttomimmin siten,että
menet seuraavana vuonna pääsykokeiden kautta sisälle. sellainen varoituksen sana vielä,että älä erehdy pitämään Rovaniemeä liian helppona paikkana päästä sisään. Ko. yliopisto kun sai aikamoista sukseeta mm. läppäreitten jaolla, hyvin pientä korvausta vastaan kaikille viime vuonna opintonsa
aloittaville. Kyseinen temppu sai ainakin aika monta katsomaan pääsykokeita. Sitäpaitsi esim Helsingin asuntojen hinnat saavat monet opiskelijaksi pyrkivät miettimään olisiko viisainta sittenkin hakea muualle. Etkä suinkaan ole ainoa,joka ei syystä tai toisesta halua muuttaa mainitseemisemiisi kolmeen kaupunkiin:Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun.
Summa summarum sensijaan,että heti mietit siirto mahdollisuuksia, niin hae suoraan paikkaan,jossa
oikeasti haluat opiskella. Se on yksinkertaisinta ja säästää turhalta "säätämiseltä."
Jos pelkäät pääsykokeiden vaikeutta,niin meneppä hetkeksi itseesi ja ajattele: Kuinka voin selvitä itse opiskelusta,jos en luota siihen,että pääsen siihen paikkaan kovalla työllä,johon haluan?
Jokaisessa yliopisto kaupungissa on hyvät ja huonot puolensa,mutta uudet ympäritöt voivat karaista,josta myöhemmin saattaa olla apua.
Suomessa on se hyvä puoli,että ainakin toistaiseksi jokaisen yliopiston tarjoama koulutus on verraten korkea tasoista. Ja kaikissa niistä opiskelusta,jopa maksetaan.

Äänestä
  • Kiitos näistä vastauksista!

    Tarkennukseksi haluan sanoa sinulle Yo-Opiskelija, että tosiaan olen hakemassa lukemaan niitä kauppatieteitä, joissa on yhteisvalinta eli saa laittaa 3 vaihtoehtoa joihin haluat hakea. Ja olen kyllä laittamassa 1. ja 2. vaihtoehdoiksi yliopistot, joissa tosiaan haluan opiskella ja myös luotan itseeni sisäänpääsyn suhteen, mutta koskaan ei mielestäni saa sulkea muita vaihtoehtoja pois. Eli kolmanneksi ajattelin Rovaniemeä, varmaa vaihtoehtoa siis vaikka ehkä väitätkin muuta.
    Halusin vaan tarkentaa, etten tule väärin ymmärretyksi. Siis itseeni olen jo mennyt pari vuotta sitten, kiitos kuitenkin vinkistä.

    Äänestä

Yleensä pitää olla pohjalla pääaineen perus- ja aineopintokokonaisuudet kasassa, jotta siirtyminen ilman pääsykoetta onnistuu ja hyvillä arvosanoilla. Ja mielellään myös suoritettuna jo yleis- ja kieliopintoja. Eli tarkoittaa suht. kovalla opiskeluvauhdilla n. kahden vuoden opintoja. Pääsykoe voi olla siis helpompi ratkaisu.

Sitten vaan sumplii korvaukset niistä opinnoista mitä on saanut aikaiseksi. Suositeltavaa olisi, että saisit jonkin opintokokonaisuuden kasaan, esim. kaikki perusopinnot, niin niillä saa suoraan sitten toisessa paikassa perusopinnot korvattua - muussa tapauksessa menee sitten yksittäisten kurssien kanssa sähläämiseksi.

Äänestä
  • Haluan toivottaa hyvää menestystä hakemiseen sekä tulevissa opinnoisasi ja iloista vappua,vaikka se menisi osaksi pääsykokeisiin lukiessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiki kirjoitti:

Olen saanut ristiriitaista tietoa siirron hausta yliopistosta toiseen. Eli nyt ne joilla OIKEASTI on kokemusta asiasta kertokaa minulle...onko se vaikeaa vai ei?
Olen hakemassa kauppatieteitä opiskelemaan ja kolmanneksi ns. varmaksi vaihtoehdoksi olen ajatellut Rovaniemen yliopistoa...ja jos sinne päädyn enkä siellä viihdy niin siirto voisi olla yksi vaihtoehto. Ja en edes halua siirtoa Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle vaan ennemmin Ouluun, Vaasaan tai Kuopioon. Eli siis mitkä on siirto mahdollisuudet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu