Uskottomuus

tuumin vain

Luin eräästä lehdestä perheasiain johtajan haastattelun. Haastattelussa hän väitti että suurin osa hänen luokseen uskottomuuden takia tulevista pareista, eivät kovallakaan työllä selviä kriisistä. ja vain noin kymmenkunta hänen asiakkaistaan ovat jatkaneet hyvää parisuhdetta uskottomuuden jälkeen ja heistäkin osa ollut sitä mieltä vuosien päästä että olisi ollut kuitenkin parempi erota.
onko näin? eikö tällaisestä kriisistä voi mitenkään päästä yli?
Eihän sitä toki ikään unohda, mutta jos kummallakin on halua jatkaa parisuhdetta ja halua tehdä työtä sen eteen, niin onko koskaan mahdollisuus onnistua luomaan enään hyvää suhdetta esim. aviopuolisoonsa? Pettämisestä huolimatta.

Entäs sitten jos avio/avopuolisot päättävät erota. Onko pettävän osapuolen mahdollista päästä hyvään parisuhteeseen "salarakkaansa" (typerä nimitys)kanssa. Tuleeko se koskaan onnistumaan? Aikaisemmin kyseessä on ollut luultavasti vain "hyvä pano", mutta sitten tuleekin yhteinen elämä ja arki sen "hyvän panon" lisäksi. Olettaen että päätyvät asumaan yhteen.

Ja selvennykseksi: itse en ole se "toinen nainen".

44

6547

    Vastaukset

    • Olen selaillut valtavasti kirjoja ja myös nettikeskusteluja aiheesta. Olen onnekseni löytänyt paljonkin kirjoituksia ja kommentteja siitä, että ainakin pitkän parisuhteen jälkeen, jos kaikki ongelmat pystytään kaivamaan esille ja järkevästi käsittelemään, voi suhteen jatkosta tulla jopa aiempaa onnellisempi ja parempi.

      Keskusteluyhteys paranee ja kumpikin puoliso on paljon aiempaa viisaampi. Ei siis voi yleistää asiaa, ja moni onkin sitä mieltä, että se on kerrasta poikki uskottomuuden jälkeen, mutta itse olen sitä mieltä, että mikäli kumpikin puoliso on valmis yrittämään uutta alkua, niin sille kannattaa antaa mahdollisuus. Erota voi sitten myöhemminkin, jos ei suhde enää kuitenkaan tosissaan yrittämisestä huolimatta onnistu.

      • Minulla sama tilanne. Olen halunnut tietää pettämistilanteesta ja ja yleensä tapahtuneesta kaiken ja sen jälkeen etsinyt kirjallisuudesta, netistä ym. apua. Välillä tulee tehtyä yhteenvetoa, että tänne kirjoittavat kaikki katkeroituneet ja masentuneet, jotka pitävät aina ratkaisuna eroa. Joskus toki ero onkin viisaampaa. MUTTA itselläni on selkeä ja vakaa tunne siitä, että minun tapauksessani yhteisesti rakennettu elämä on arvokas ja siitä haluan pitää kiinni "kynsin ja hampain". Jos molemmat osapuolet haluavat jatkossa rakentaa lisää ja paremmin, on järkevää katsoa mihin se johtaa. Varmasti loukattu osapuoli tuntee pahaa mieltä, mutta on muistettava, että uhreja on muitakin, esim. "loukkaaja". Ei pettäjä ole useinkaan ylpeä siitä mitä teki puolisolleen tai ymmärrä minkä valinnan teki mennessään sänkyyn toisen kanssa. Eron kautta saattaisi tulla vielä lisää kärsijöitä esim. lapset, sukulaiset. Eli pelkästään siksi en hae eroa, että puolisoni hairahtui kännipäissään. Haluan uskoa, että petetyksi tulemisen loukkauksen kokeminen on omassa vallassani. Voin itse valita asennoidunko siihen niin, että tähän loppui maailma, vai otanko sen kannan, että perkeleen pahalta tuntuu, mutta tästä vielä noustaan ja entistä ehompana! Kliinistä tarkastelua omaa elämää kohtaan ja sitten rauhassa päätös. Ei ensishokissa!!


      • Peace kirjoitti:

        Minulla sama tilanne. Olen halunnut tietää pettämistilanteesta ja ja yleensä tapahtuneesta kaiken ja sen jälkeen etsinyt kirjallisuudesta, netistä ym. apua. Välillä tulee tehtyä yhteenvetoa, että tänne kirjoittavat kaikki katkeroituneet ja masentuneet, jotka pitävät aina ratkaisuna eroa. Joskus toki ero onkin viisaampaa. MUTTA itselläni on selkeä ja vakaa tunne siitä, että minun tapauksessani yhteisesti rakennettu elämä on arvokas ja siitä haluan pitää kiinni "kynsin ja hampain". Jos molemmat osapuolet haluavat jatkossa rakentaa lisää ja paremmin, on järkevää katsoa mihin se johtaa. Varmasti loukattu osapuoli tuntee pahaa mieltä, mutta on muistettava, että uhreja on muitakin, esim. "loukkaaja". Ei pettäjä ole useinkaan ylpeä siitä mitä teki puolisolleen tai ymmärrä minkä valinnan teki mennessään sänkyyn toisen kanssa. Eron kautta saattaisi tulla vielä lisää kärsijöitä esim. lapset, sukulaiset. Eli pelkästään siksi en hae eroa, että puolisoni hairahtui kännipäissään. Haluan uskoa, että petetyksi tulemisen loukkauksen kokeminen on omassa vallassani. Voin itse valita asennoidunko siihen niin, että tähän loppui maailma, vai otanko sen kannan, että perkeleen pahalta tuntuu, mutta tästä vielä noustaan ja entistä ehompana! Kliinistä tarkastelua omaa elämää kohtaan ja sitten rauhassa päätös. Ei ensishokissa!!

        Ymmärsinkö oikein!? Pettäjä on uhri... Buuhahahaaa!!


      • Peace kirjoitti:

        Minulla sama tilanne. Olen halunnut tietää pettämistilanteesta ja ja yleensä tapahtuneesta kaiken ja sen jälkeen etsinyt kirjallisuudesta, netistä ym. apua. Välillä tulee tehtyä yhteenvetoa, että tänne kirjoittavat kaikki katkeroituneet ja masentuneet, jotka pitävät aina ratkaisuna eroa. Joskus toki ero onkin viisaampaa. MUTTA itselläni on selkeä ja vakaa tunne siitä, että minun tapauksessani yhteisesti rakennettu elämä on arvokas ja siitä haluan pitää kiinni "kynsin ja hampain". Jos molemmat osapuolet haluavat jatkossa rakentaa lisää ja paremmin, on järkevää katsoa mihin se johtaa. Varmasti loukattu osapuoli tuntee pahaa mieltä, mutta on muistettava, että uhreja on muitakin, esim. "loukkaaja". Ei pettäjä ole useinkaan ylpeä siitä mitä teki puolisolleen tai ymmärrä minkä valinnan teki mennessään sänkyyn toisen kanssa. Eron kautta saattaisi tulla vielä lisää kärsijöitä esim. lapset, sukulaiset. Eli pelkästään siksi en hae eroa, että puolisoni hairahtui kännipäissään. Haluan uskoa, että petetyksi tulemisen loukkauksen kokeminen on omassa vallassani. Voin itse valita asennoidunko siihen niin, että tähän loppui maailma, vai otanko sen kannan, että perkeleen pahalta tuntuu, mutta tästä vielä noustaan ja entistä ehompana! Kliinistä tarkastelua omaa elämää kohtaan ja sitten rauhassa päätös. Ei ensishokissa!!

        Tottakait lapset kärsivät tilanteessa jossa vanhemmat päättävät erota. Mutta pelkästään lasten takia ei mielestäni ole mitään syytä jatkaa liittoa. Se ei tule pitemmän päälle onnistumaan ollenkaan, ja sukulaisia ei kannata ajatella kriisissä ollenkaan.

        Jos on tilanne se että liittoa ei voi muuten pitään kasassa kun vain "lasten takia" niin silloin kyllä kannattaa erota. Kyllä lapset vaistoavat ja tietävät missä mennään. Ja voi olla että on parempi erota juuri "lasten takia".

        Avioliitossa molempien pitäisi uskaltaa ja osata puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

        Meidän avioliitossamme on ollut kivikkoista ja karikkoja. Ja nyt juuri vast'ikään pettämisen takia.
        Olemme puhuneet asiat halki, poikki ja pinoon. Analysoimme syyt, mitkä johtivat pettämiseen ja yritämme kovasti korjata parisuhdettamme. Toivottavasti onnistumme.
        Meillä on 3 lasta, mutta pelkästään heidän takia emme halua pelastaa liittoamme. Välitämme ja rakastamme toisianne. Olemme olleet liitossa jo vuosia.

        Parisuhteemme ei ollut hyvä ennen pettämistä. Asiat vain jotenki pääsivät pikkuhiljaa menemään niin pahasti pieleen. Ehkä kuitenki, jos pettämisestä täytyy löytää jotain positiivista, se on juuri tämä.
        Seksi tai sen puute johti pettämiseen (syitä tähän en lähde erittelemään). Nyt kumpikin olemme kertoneet toisillemme, mitä haluamme, mistä tykkäämme, mitä inhomme ja mitä tarvitsemme. Ennen tätä emme uskaltaneet puhua toisillemme vaikkakin olemme olleet yhdessä jo monta vuotta.

        Meillä on hyvät syyt yrittää pelastaa liittomme, syitä on muitakin kuin pelkästään lapset. Ja sukulaisia en todellakaan tässä tilanteessa ajattele.

        Tilanteeseen, joka johtaa pettämiseen, tarvitaan aina kaksi. Ja jos jompikumpi pettää puolisoaan, niin liitossa on silloin jotain pielessä (minun mielipiteeni). Meillä ainakin oli (paino vahvasti sanalla "oli").

        Tänä päivänä parit tuntuvat eroavan liian helposti. Vai?

        Kaikille aurinkoista ja lämmintä kevättä *hymy*


      • erikoisentoiveikas kirjoitti:

        Tottakait lapset kärsivät tilanteessa jossa vanhemmat päättävät erota. Mutta pelkästään lasten takia ei mielestäni ole mitään syytä jatkaa liittoa. Se ei tule pitemmän päälle onnistumaan ollenkaan, ja sukulaisia ei kannata ajatella kriisissä ollenkaan.

        Jos on tilanne se että liittoa ei voi muuten pitään kasassa kun vain "lasten takia" niin silloin kyllä kannattaa erota. Kyllä lapset vaistoavat ja tietävät missä mennään. Ja voi olla että on parempi erota juuri "lasten takia".

        Avioliitossa molempien pitäisi uskaltaa ja osata puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

        Meidän avioliitossamme on ollut kivikkoista ja karikkoja. Ja nyt juuri vast'ikään pettämisen takia.
        Olemme puhuneet asiat halki, poikki ja pinoon. Analysoimme syyt, mitkä johtivat pettämiseen ja yritämme kovasti korjata parisuhdettamme. Toivottavasti onnistumme.
        Meillä on 3 lasta, mutta pelkästään heidän takia emme halua pelastaa liittoamme. Välitämme ja rakastamme toisianne. Olemme olleet liitossa jo vuosia.

        Parisuhteemme ei ollut hyvä ennen pettämistä. Asiat vain jotenki pääsivät pikkuhiljaa menemään niin pahasti pieleen. Ehkä kuitenki, jos pettämisestä täytyy löytää jotain positiivista, se on juuri tämä.
        Seksi tai sen puute johti pettämiseen (syitä tähän en lähde erittelemään). Nyt kumpikin olemme kertoneet toisillemme, mitä haluamme, mistä tykkäämme, mitä inhomme ja mitä tarvitsemme. Ennen tätä emme uskaltaneet puhua toisillemme vaikkakin olemme olleet yhdessä jo monta vuotta.

        Meillä on hyvät syyt yrittää pelastaa liittomme, syitä on muitakin kuin pelkästään lapset. Ja sukulaisia en todellakaan tässä tilanteessa ajattele.

        Tilanteeseen, joka johtaa pettämiseen, tarvitaan aina kaksi. Ja jos jompikumpi pettää puolisoaan, niin liitossa on silloin jotain pielessä (minun mielipiteeni). Meillä ainakin oli (paino vahvasti sanalla "oli").

        Tänä päivänä parit tuntuvat eroavan liian helposti. Vai?

        Kaikille aurinkoista ja lämmintä kevättä *hymy*

        Kiitos vietistä!
        Elän itse juuri nyt elämäni suurinta kriisiä. Olen kokenut uskomuuden kipeyden ja mietin kuumeisesti kuinka pääsisin sen yli. Voin sanoa ihan samaa kuin sinä, meidänkään liitto ei ollut hyvä ennen uskottomuutta, asioista ei puhuttu, elettiin vain päivä kerrallaan ja lopulta ei enää tiedetty yhtään mitä toiselle kuuluu. Se oli yhtä helvettiä. meillä on myös kolme lasta joiden vuoksi haluamme säilyttää perheen.

        Paljon ollaan keskusteltu, enemmän yhteensä näiden parin viikon aikana kun viimeisten kolmen vuoden. Ehkä tästä joskus selviää. Ehkä en selviä ja vielä joskus eroamme. kai sen sitten aika näyttää. Ehkä tästä alkaa parempi aika meidän parisuhteen kannalta. Ja jos tästä kriisistä selviämme, luulisin että selviämme mistä vain.

        Parempaa kevättä sulle ja teidän perheelle.


      • Peace kirjoitti:

        Minulla sama tilanne. Olen halunnut tietää pettämistilanteesta ja ja yleensä tapahtuneesta kaiken ja sen jälkeen etsinyt kirjallisuudesta, netistä ym. apua. Välillä tulee tehtyä yhteenvetoa, että tänne kirjoittavat kaikki katkeroituneet ja masentuneet, jotka pitävät aina ratkaisuna eroa. Joskus toki ero onkin viisaampaa. MUTTA itselläni on selkeä ja vakaa tunne siitä, että minun tapauksessani yhteisesti rakennettu elämä on arvokas ja siitä haluan pitää kiinni "kynsin ja hampain". Jos molemmat osapuolet haluavat jatkossa rakentaa lisää ja paremmin, on järkevää katsoa mihin se johtaa. Varmasti loukattu osapuoli tuntee pahaa mieltä, mutta on muistettava, että uhreja on muitakin, esim. "loukkaaja". Ei pettäjä ole useinkaan ylpeä siitä mitä teki puolisolleen tai ymmärrä minkä valinnan teki mennessään sänkyyn toisen kanssa. Eron kautta saattaisi tulla vielä lisää kärsijöitä esim. lapset, sukulaiset. Eli pelkästään siksi en hae eroa, että puolisoni hairahtui kännipäissään. Haluan uskoa, että petetyksi tulemisen loukkauksen kokeminen on omassa vallassani. Voin itse valita asennoidunko siihen niin, että tähän loppui maailma, vai otanko sen kannan, että perkeleen pahalta tuntuu, mutta tästä vielä noustaan ja entistä ehompana! Kliinistä tarkastelua omaa elämää kohtaan ja sitten rauhassa päätös. Ei ensishokissa!!

        Kovin yksipuolisesti ihmiset luulevat, että pettäminen olisi ihan järjettömän helppoa. Ei se läheskään aina ole. Mielettömän usein myös pettäjä kärsii pettämisestään yhtä paljon kuin petetty, mutta sitäkään ei petetty ymmärrä ja jostain kumman syystä ei näköjäkään tarvitsekaan ymmärtää! On vaan niin kivaa syyttää pettäjää huonoista fiiliksistään , rypeä ja kieriskellä niissä. Sehän paljon auttaakin eteenpäin.

        Jos saisin valita olisinko mieluummin petetty vai pettäjä niin olisin edellistä. Silti en pitäisi itseäni pettämisen "uhrina". Siihen en ikinä suostuisi.


      • mies kirjoitti:

        Ymmärsinkö oikein!? Pettäjä on uhri... Buuhahahaaa!!

        Jokainen on uhri: petetty, pettäjä ja toinen rakkaus. Mieheni, se pettäjä, sairastui fyysisesti - vaikeat sydämen rytmihäiriöt ja korkea verenpaine. Luulimme syksyllä, että emme selviä hengissä kesään.

        Nyt kuitenkin olemme aviokriisimme koskenlaskussa suvantovaiheessa. Eropapereiden ja erilleen muuttamisen jälkeen olemme löytäneet toisemme ja sen rakkauden, joka on ollut koko ajan olemassa. Uskon, että olemme yksi niistä pareista, jotka voivat jatkaa liittoaan onnellisina pettämisenkin jälkeen. Rakkautemme on kuolemaakin väkevämpi!


      • Petetty kirjoitti:

        Jokainen on uhri: petetty, pettäjä ja toinen rakkaus. Mieheni, se pettäjä, sairastui fyysisesti - vaikeat sydämen rytmihäiriöt ja korkea verenpaine. Luulimme syksyllä, että emme selviä hengissä kesään.

        Nyt kuitenkin olemme aviokriisimme koskenlaskussa suvantovaiheessa. Eropapereiden ja erilleen muuttamisen jälkeen olemme löytäneet toisemme ja sen rakkauden, joka on ollut koko ajan olemassa. Uskon, että olemme yksi niistä pareista, jotka voivat jatkaa liittoaan onnellisina pettämisenkin jälkeen. Rakkautemme on kuolemaakin väkevämpi!

        Kunnioitan sinua kun pystyt antamaan anteeksi ja rakastamaan. Itse en vastaavassa tilanteessa pystynyt. Vilpittömästi toivon onnea ja menestystä suhteellenne!

        Olen kuitenkin sitä mieltä että pettäjä on tekijä, ei tekemisen kohde. Uhri harvemmin on tekijä. Luuletko todella ettei miehesi ymmärtänyt tai tiennyt mitä teki pettäessään? On mahdollista ettet sinä ole uhri tai toinen rakkaus ei ole uhri, mutta sen tiedän ettei pettäjä ole koskaan uhri. Hän se homman kuitenkin aloitti...


      • Mindi kirjoitti:

        Kovin yksipuolisesti ihmiset luulevat, että pettäminen olisi ihan järjettömän helppoa. Ei se läheskään aina ole. Mielettömän usein myös pettäjä kärsii pettämisestään yhtä paljon kuin petetty, mutta sitäkään ei petetty ymmärrä ja jostain kumman syystä ei näköjäkään tarvitsekaan ymmärtää! On vaan niin kivaa syyttää pettäjää huonoista fiiliksistään , rypeä ja kieriskellä niissä. Sehän paljon auttaakin eteenpäin.

        Jos saisin valita olisinko mieluummin petetty vai pettäjä niin olisin edellistä. Silti en pitäisi itseäni pettämisen "uhrina". Siihen en ikinä suostuisi.

        Kuka tässä on pettämisen vaikeudesta tai helppoudesta puhunut? Kyllä kai jokainen pettäjä oman "kiirastulensa" asian kanssa joutuu läpi käymään, mutta sitten kun tekee päätöksen pettämisestä on ihan turha tulla itkemään olevansa uhri.

        Tietenkin huonot fiilikseni ovat/olivat pettäjän syytä, mutta itsesäälissä en ole kierinyt. Panin vain suhteen kerrasta poikki. Ei ole mitään syytä miksi jatkaisin pettäjän kanssa, enkä häntä koskaan voi ymmärtää.

        Minä en voi olla kuin petetty, koska pystyn hoitamaan asiani siten ettei tarvitse pettää. Eikä se edes vaadi kovin paljon suoraselkäisyyttä. Asennetta ihmiset!


      • Peace kirjoitti:

        Minulla sama tilanne. Olen halunnut tietää pettämistilanteesta ja ja yleensä tapahtuneesta kaiken ja sen jälkeen etsinyt kirjallisuudesta, netistä ym. apua. Välillä tulee tehtyä yhteenvetoa, että tänne kirjoittavat kaikki katkeroituneet ja masentuneet, jotka pitävät aina ratkaisuna eroa. Joskus toki ero onkin viisaampaa. MUTTA itselläni on selkeä ja vakaa tunne siitä, että minun tapauksessani yhteisesti rakennettu elämä on arvokas ja siitä haluan pitää kiinni "kynsin ja hampain". Jos molemmat osapuolet haluavat jatkossa rakentaa lisää ja paremmin, on järkevää katsoa mihin se johtaa. Varmasti loukattu osapuoli tuntee pahaa mieltä, mutta on muistettava, että uhreja on muitakin, esim. "loukkaaja". Ei pettäjä ole useinkaan ylpeä siitä mitä teki puolisolleen tai ymmärrä minkä valinnan teki mennessään sänkyyn toisen kanssa. Eron kautta saattaisi tulla vielä lisää kärsijöitä esim. lapset, sukulaiset. Eli pelkästään siksi en hae eroa, että puolisoni hairahtui kännipäissään. Haluan uskoa, että petetyksi tulemisen loukkauksen kokeminen on omassa vallassani. Voin itse valita asennoidunko siihen niin, että tähän loppui maailma, vai otanko sen kannan, että perkeleen pahalta tuntuu, mutta tästä vielä noustaan ja entistä ehompana! Kliinistä tarkastelua omaa elämää kohtaan ja sitten rauhassa päätös. Ei ensishokissa!!

        Minä sain myös tietää, että avomieheni on pettänyt minua n. puolitoista vuotta sitten. Hän oli kännissä, eikä juuri muista tapahtuneesta, mutta teki sen kuitenkin.

        Olo on todella kurja. Olen aina ollut sitä mieltä, jos minua petetään, se on kerrasta poikki. Mutta nyt ajattelenkin eri lailla. En pysty heittämään hukkaan yhteisiä vuosiamme ja tulevaisuutta. Mies on aidosti pahoillaan.
        En tiedä miten tästä selviän. Mietin vaan koko ajan, että miksi? Miten oma rakkaani pystyi tekemään minulle näin? En halua millään hyväksyä tapahtunutta todeksi.

        Olo on kuitenkin sellainen, että on pakko yrittää. Peacen ja parin muunkin kirjoitus lohdutti ja antoi tsemppiä. "Petetyksi tulemisen loukkauksen kokeminen on omassa vallassani", oli hyvin sanottu.


      • mies kirjoitti:

        Kuka tässä on pettämisen vaikeudesta tai helppoudesta puhunut? Kyllä kai jokainen pettäjä oman "kiirastulensa" asian kanssa joutuu läpi käymään, mutta sitten kun tekee päätöksen pettämisestä on ihan turha tulla itkemään olevansa uhri.

        Tietenkin huonot fiilikseni ovat/olivat pettäjän syytä, mutta itsesäälissä en ole kierinyt. Panin vain suhteen kerrasta poikki. Ei ole mitään syytä miksi jatkaisin pettäjän kanssa, enkä häntä koskaan voi ymmärtää.

        Minä en voi olla kuin petetty, koska pystyn hoitamaan asiani siten ettei tarvitse pettää. Eikä se edes vaadi kovin paljon suoraselkäisyyttä. Asennetta ihmiset!

        Jos panit suhteen kerrasta poikki ei se sinulle paljon merkinnytkään. Mikäli et kykene ymmärtämään onko se kenenkään etu? Edes sinun itsesi?

        Miksi muuten otsikoit "voi sinua pettäjää"? En ole pettäjä. Kerran hullaannuin täysin (ts. rakastuin) toiseen mieheen, mutta en "pettänyt". Opin asiasta lähinnä sen, ettei ole pettäjiä ja petettyjä. On vain ihmisiä.


      • Mindi kirjoitti:

        Jos panit suhteen kerrasta poikki ei se sinulle paljon merkinnytkään. Mikäli et kykene ymmärtämään onko se kenenkään etu? Edes sinun itsesi?

        Miksi muuten otsikoit "voi sinua pettäjää"? En ole pettäjä. Kerran hullaannuin täysin (ts. rakastuin) toiseen mieheen, mutta en "pettänyt". Opin asiasta lähinnä sen, ettei ole pettäjiä ja petettyjä. On vain ihmisiä.

        Suhteeni merkitsi minulle kaikkea. Se oli sillä hetkellä koko elämäni ja kesti yhteensä kymmenen vuotta. Rakastin häntä ja rakastan varmaan vähän vieläkin, mutta tiedän ettei se enää johda mihinkään hyvään. Tiedostan että kriisi johtui myös minusta. En tietenkään ole täydellinen minäkään.

        En edelleenkään ymmärrä mitä pitäisi ymmärtää. Pitäisikö minun todella yrittää ymmärtää ihmistä joka valehteli minulle, petti luottamukseni ja loukkasi minua puheillaan ja teoillaan. Eihän sellainen ihminen arvosta minua pätkääkään! Miksi haluaisin olla moisen ihmisen kanssa edes tekemisissä!? Ymmärrän ettei ihminen joka haluaa olla myös muiden kuin minun kanssani ole tarpeeksi hyvä minulle. Tämän näen etuna. Aion pitää tästä ymmärryksestä kiinni jatkossakin. Eikä se ole mielestäni itserakkautta negatiivisessa mielessä.

        Menee vähän ohi aiheen, mutta lue kiltti ja uskoton-otsakkeen alta millaisina jotkut petturinaiset miehiään pitävät. Ei tietenkään saa yleistää, mutta viimeinen asia olisi että joutuisin moisen lapasen rooliin kuin missä heidän miehensä ovat. Jotkut naiset osaa...

        Hyvä ettet ole pettäjä. Sen verran pettureita puolustat, että vedin siitä johtopäätökseni. Hoidit kiirastulesi kuten asia pitää hoitaa. Siitä saat minulta paijauksen ja kehut. ;)


      • mies kirjoitti:

        Kunnioitan sinua kun pystyt antamaan anteeksi ja rakastamaan. Itse en vastaavassa tilanteessa pystynyt. Vilpittömästi toivon onnea ja menestystä suhteellenne!

        Olen kuitenkin sitä mieltä että pettäjä on tekijä, ei tekemisen kohde. Uhri harvemmin on tekijä. Luuletko todella ettei miehesi ymmärtänyt tai tiennyt mitä teki pettäessään? On mahdollista ettet sinä ole uhri tai toinen rakkaus ei ole uhri, mutta sen tiedän ettei pettäjä ole koskaan uhri. Hän se homman kuitenkin aloitti...

        Kun olen nyt nähnyt kuinka paljon tämä sattuu kaikkiin kolmeen osapuoleen, niin todellakin tuntuu, että aivan kaikki ovat tässä uhreja. Pettäjä ja kolmas osapuolikaan eivät tähän lähtiessään ole kuitenkaan tajunneet täysin mitä ovat olleet tekemässä. Uhri-käsitteellä ajattelen ennemminkin sitä, kuinka pahalta asia tuntuu myös pettäjästä. Ehkä se on lopultakin kaikista osapuolista vaikein osa. Itse olen onneksi se petetty, luulen että se on helpoin osa näistä kaikista. Kyseessä ei ole kertasyrjähyppy, vaan kunnon suhde kolmanteen.


      • hemppu kirjoitti:

        Kun olen nyt nähnyt kuinka paljon tämä sattuu kaikkiin kolmeen osapuoleen, niin todellakin tuntuu, että aivan kaikki ovat tässä uhreja. Pettäjä ja kolmas osapuolikaan eivät tähän lähtiessään ole kuitenkaan tajunneet täysin mitä ovat olleet tekemässä. Uhri-käsitteellä ajattelen ennemminkin sitä, kuinka pahalta asia tuntuu myös pettäjästä. Ehkä se on lopultakin kaikista osapuolista vaikein osa. Itse olen onneksi se petetty, luulen että se on helpoin osa näistä kaikista. Kyseessä ei ole kertasyrjähyppy, vaan kunnon suhde kolmanteen.

        Tottakai se sattuu! Ainakin petettyyn ja pettäjään (jep, se yleensä sattuu myös pettäjään ennemmin tai myöhemmin). Kolmannesta pyörästä en olisi niinkään varma.

        Käsitän sanan _uhri_ kyllä aivan erilailla. Uhri on kohde jota satutetaan. Ei satuttaja voi mielestäni olla uhri. Säälittävä ja kipeä kyllä, mutta ei uhri. Hän se itse on olotilansa valinnut ja aikaan saanut. Tuskin sinäkään pidät itseäsi uhrina jos pistät sormeesi neulalla vai mitä!? Ja siis edelleen uskon että petturi on tajunnut ennalta mitä petos saattaa saada aikaan. Ei kukaan ole niin tyhmä ettei tajuaisi...

        Älä ymmärrä väärin. En ole täällä tuomitsemassa anteeksi antavaa pettäjää. Ehei! Nostan sellaiselle ihmiselle hattua ja totean hänet vahvaksi ihmiseksi. Mutta puhutaan nyt kuitenkin asioiden oikeilla nimillä eikä aleta romantisoimaan. Petturi on petoksen tekijä, yleensä valehtelija ja suhteen likaaja. Ei hänestä saa uhria millään, kuten ei savannilla antiloopin tappavasta leijonasta.


      • mies kirjoitti:

        Tottakai se sattuu! Ainakin petettyyn ja pettäjään (jep, se yleensä sattuu myös pettäjään ennemmin tai myöhemmin). Kolmannesta pyörästä en olisi niinkään varma.

        Käsitän sanan _uhri_ kyllä aivan erilailla. Uhri on kohde jota satutetaan. Ei satuttaja voi mielestäni olla uhri. Säälittävä ja kipeä kyllä, mutta ei uhri. Hän se itse on olotilansa valinnut ja aikaan saanut. Tuskin sinäkään pidät itseäsi uhrina jos pistät sormeesi neulalla vai mitä!? Ja siis edelleen uskon että petturi on tajunnut ennalta mitä petos saattaa saada aikaan. Ei kukaan ole niin tyhmä ettei tajuaisi...

        Älä ymmärrä väärin. En ole täällä tuomitsemassa anteeksi antavaa pettäjää. Ehei! Nostan sellaiselle ihmiselle hattua ja totean hänet vahvaksi ihmiseksi. Mutta puhutaan nyt kuitenkin asioiden oikeilla nimillä eikä aleta romantisoimaan. Petturi on petoksen tekijä, yleensä valehtelija ja suhteen likaaja. Ei hänestä saa uhria millään, kuten ei savannilla antiloopin tappavasta leijonasta.

        Eh, siis en tuomitse anteeksi antavaa PETETTYÄ. Se nyt vielä puuttuisi että pettäjältä pitäisi pyytää anteeksiantoa. ;)


      • mies kirjoitti:

        Suhteeni merkitsi minulle kaikkea. Se oli sillä hetkellä koko elämäni ja kesti yhteensä kymmenen vuotta. Rakastin häntä ja rakastan varmaan vähän vieläkin, mutta tiedän ettei se enää johda mihinkään hyvään. Tiedostan että kriisi johtui myös minusta. En tietenkään ole täydellinen minäkään.

        En edelleenkään ymmärrä mitä pitäisi ymmärtää. Pitäisikö minun todella yrittää ymmärtää ihmistä joka valehteli minulle, petti luottamukseni ja loukkasi minua puheillaan ja teoillaan. Eihän sellainen ihminen arvosta minua pätkääkään! Miksi haluaisin olla moisen ihmisen kanssa edes tekemisissä!? Ymmärrän ettei ihminen joka haluaa olla myös muiden kuin minun kanssani ole tarpeeksi hyvä minulle. Tämän näen etuna. Aion pitää tästä ymmärryksestä kiinni jatkossakin. Eikä se ole mielestäni itserakkautta negatiivisessa mielessä.

        Menee vähän ohi aiheen, mutta lue kiltti ja uskoton-otsakkeen alta millaisina jotkut petturinaiset miehiään pitävät. Ei tietenkään saa yleistää, mutta viimeinen asia olisi että joutuisin moisen lapasen rooliin kuin missä heidän miehensä ovat. Jotkut naiset osaa...

        Hyvä ettet ole pettäjä. Sen verran pettureita puolustat, että vedin siitä johtopäätökseni. Hoidit kiirastulesi kuten asia pitää hoitaa. Siitä saat minulta paijauksen ja kehut. ;)

        Olen lukenut "kiltti ja uskoton" otsakkeen kirjoituksia, vaikkei ne liiemmin kiinnosta... Lähinnä siksi, etten oikein kestä avioliittoja, joissa ei enää jommankumman puolelta ole rakkautta ollenkaan. Tai sitä kunnioitusta tai edes jotain!

        Olet varmasti tehnyt oikean päätöksen erota jos sinusta tuntuu ihan täysillä, ettet ymmärrä mitä pitäisi ymmärtää :).

        Minusta tuntui tuon kiirastuleni kanssa, etten ymmärrä itseäni. Silloin mietin, että jos mieheni joutuisi joskus samantapaiseen tilanteeseen niin voisin hyvin ymmärtää sen! Jos asiat kotona olisivat muuten kohdallaan niin tuskin asiasta älämölöä nostaisin. Ihmiselle on annettava rauha parisuhteessakin asioiden miettimiseen - yksin. Tästä kiitän miestäni -hän pysyi ylväästi taka-alalla, vaikka kaikesta päätellen tiesi kiirastulestani. Jaksoi myös kehua ja paijata entistä enemmän ;D.


      • Mindi kirjoitti:

        Olen lukenut "kiltti ja uskoton" otsakkeen kirjoituksia, vaikkei ne liiemmin kiinnosta... Lähinnä siksi, etten oikein kestä avioliittoja, joissa ei enää jommankumman puolelta ole rakkautta ollenkaan. Tai sitä kunnioitusta tai edes jotain!

        Olet varmasti tehnyt oikean päätöksen erota jos sinusta tuntuu ihan täysillä, ettet ymmärrä mitä pitäisi ymmärtää :).

        Minusta tuntui tuon kiirastuleni kanssa, etten ymmärrä itseäni. Silloin mietin, että jos mieheni joutuisi joskus samantapaiseen tilanteeseen niin voisin hyvin ymmärtää sen! Jos asiat kotona olisivat muuten kohdallaan niin tuskin asiasta älämölöä nostaisin. Ihmiselle on annettava rauha parisuhteessakin asioiden miettimiseen - yksin. Tästä kiitän miestäni -hän pysyi ylväästi taka-alalla, vaikka kaikesta päätellen tiesi kiirastulestani. Jaksoi myös kehua ja paijata entistä enemmän ;D.

        Heh. Yritetään nyt vielä. On tämä niin hauskaa. ;)

        Eli, et oikein saa minua vakuuttuneeksi siitä mitä pitäisi ymmärtää. Vaimoni sanoi minulle rakastavansa toista eikä tiedä onko ikinä oikeastaan rakastanut minua. Ja halusi tietenkin eroa. Se että hän myöhemmin pyörsi puheensa, sanoi olleensa sekaisin eikä ymmärrä mitä miehessä näki (tämä siis ilman että he koskaan seurustelivat tms) on yhdentekevää. Itsekin kirjoitit ettet kestä (=ymmärrä) avioliittoja joissa ei ole rakkautta, kunnioitusta tai edes jotain. Minusta tuntui ettei ollut rakkautta, kunnioitusta tai mitään muuta kuin minun tunteeni häntä kohtaan. Eikä hyvältä tuntunut.

        Olen ehkä vähän narsisti, mutta annan tilaa toiselle jos hän sitä pyytää ja haluaa. Olen varmaan tyhmempi kuin sinun miehesi, mutta en tiennyt suhteesta mitään. Vaikea oli myös paijata tai kehua ihmistä joka hylki minua pitkän aikaa, eikä antanut kysyttäessä mitään järkevää selitystä käytökselleen. Oma lepsuiluni ja mustasukkaisettomuuteni (onko se edes oikea sana :)) esti minua selvittämästä ja tajuamasta tapahtuvaa.

        Nyt tietenkin sanot etten saisi yleistää oman kokemukseni pohjalta. Minusta kuitenkin tuntuu että tarinani on huomattavan samanlainen monien petturitarinoiden kanssa. Petturi nyt vain on suoraan sanottuna keskenkasvuinen tunteidensa vietävissä oleva ja muista piittaamaton oman edun tavoittelija joka ei mielestäni ansaitse sääliä eikä ymmärrystä. Ymmärrän että ihminen voi rakastua ja jättää puolisonsa, tai että ihminen ihastuu mutta ei petä ja taistelee tiensä takaisin oman puolisonsa luo. Pettämistä ja sen jälkeistä anteeksiantoa en vain ymmärrä. Pettäjä on mielestäni aina tiensä valinnut...


      • mies kirjoitti:

        Eh, siis en tuomitse anteeksi antavaa PETETTYÄ. Se nyt vielä puuttuisi että pettäjältä pitäisi pyytää anteeksiantoa. ;)

        Kyllä olen nyt sinun perusteillasi valmis toteamaan, että pettäjä ei ole uhri. Vaikka pettäjän osa ei helppo olekaan. Itse olen tällainen anteeksiantava petetty, ja olen kyllä huomannut olevani vahva ihminen. Tuntuu vain välillä, että liiankin vahva, nimittäin haluaisin välillä olla heikompi ja tehdä helpomman ratkaisun ja lopettaa pitkän suhteemme. Tiedän kuitenkin jälkikäteen katuvani sitten sitä, etten antanut meille ja perheellemme uutta mahdollisuutta entistä parempaan elämään. Eikä toisaalta se suhteen lopettaminenkaan ole helppo ratkaisu. Vähän kiirastulessa oleva olo tässä on, se on myönnettävä.


      • mies kirjoitti:

        Heh. Yritetään nyt vielä. On tämä niin hauskaa. ;)

        Eli, et oikein saa minua vakuuttuneeksi siitä mitä pitäisi ymmärtää. Vaimoni sanoi minulle rakastavansa toista eikä tiedä onko ikinä oikeastaan rakastanut minua. Ja halusi tietenkin eroa. Se että hän myöhemmin pyörsi puheensa, sanoi olleensa sekaisin eikä ymmärrä mitä miehessä näki (tämä siis ilman että he koskaan seurustelivat tms) on yhdentekevää. Itsekin kirjoitit ettet kestä (=ymmärrä) avioliittoja joissa ei ole rakkautta, kunnioitusta tai edes jotain. Minusta tuntui ettei ollut rakkautta, kunnioitusta tai mitään muuta kuin minun tunteeni häntä kohtaan. Eikä hyvältä tuntunut.

        Olen ehkä vähän narsisti, mutta annan tilaa toiselle jos hän sitä pyytää ja haluaa. Olen varmaan tyhmempi kuin sinun miehesi, mutta en tiennyt suhteesta mitään. Vaikea oli myös paijata tai kehua ihmistä joka hylki minua pitkän aikaa, eikä antanut kysyttäessä mitään järkevää selitystä käytökselleen. Oma lepsuiluni ja mustasukkaisettomuuteni (onko se edes oikea sana :)) esti minua selvittämästä ja tajuamasta tapahtuvaa.

        Nyt tietenkin sanot etten saisi yleistää oman kokemukseni pohjalta. Minusta kuitenkin tuntuu että tarinani on huomattavan samanlainen monien petturitarinoiden kanssa. Petturi nyt vain on suoraan sanottuna keskenkasvuinen tunteidensa vietävissä oleva ja muista piittaamaton oman edun tavoittelija joka ei mielestäni ansaitse sääliä eikä ymmärrystä. Ymmärrän että ihminen voi rakastua ja jättää puolisonsa, tai että ihminen ihastuu mutta ei petä ja taistelee tiensä takaisin oman puolisonsa luo. Pettämistä ja sen jälkeistä anteeksiantoa en vain ymmärrä. Pettäjä on mielestäni aina tiensä valinnut...

        Siitä ymmärtämisestä vielä... Kai kuitenkin ymmärrät sen, että meidän jokaisen lähtökohdat parisuhteessa ovat täysin erilaisia? Ja niistä riippuu aika pitkälti tapa miten toimimme.

        Kun kamppailin tuon toisen miehen lumousta vastaan ajattelin "En ole koskaan ennen tuntenut näin voimakkaasti - nyt tiedän mitä on intohimo" Toki tunsin jotain sinnepäin omaa miestäni kohtaan suhteemme alkuaikoina, mutta tunne ei ollut läheskään yhtä järjetön! Onneksi. Parisuhteen täytyy perustua paitsi rakkauteen myös järkeen, mutta sivusuhteet/ihastumiset/rakastumiset jne. eivät siihen perustu. Siksi on täysin mahdotonta antaa niille järjellistä selitystä!!!

        Vaimosikin "halusi tietenkin eroa". Ehkäpä siinä on juuri se suurin ja mahtavin syy miksi siihen päädyitte.. En missään nimessä olisi halunnut erota miehestäni, vaikka puolitoista vuotta ajattelin joka hetki tuota toista miestä. Vaikka suhteestamme olisi tullut intiimimpi en olisi sittenkään halunnut eroa miehestäni. Siksi siis suhteesta ei tullut intiimiä ;D. En olisi jaksanut itseni kanssa... Kysyin itseltäni joka päivä miljoona kertaa "mihin tämä johtaa?" vaikka tiesin, että se johtaa juuri sinne mihin sen ohjaa. Mitä pidemmälle menee sitä vaikeampaa sieltä on päästä takaisin.

        Merkillepantavaa on, että tämä toinen mies taisi ihan oikeasti rakastaa minua - ei siis halunnut "vain sitä yhtä", jota miehet kuulemma aina hinkuvat... Puhui järkeä silloin kun omani oli lopussa jne. Tosi siistiä, eikö?


      • Mindi kirjoitti:

        Siitä ymmärtämisestä vielä... Kai kuitenkin ymmärrät sen, että meidän jokaisen lähtökohdat parisuhteessa ovat täysin erilaisia? Ja niistä riippuu aika pitkälti tapa miten toimimme.

        Kun kamppailin tuon toisen miehen lumousta vastaan ajattelin "En ole koskaan ennen tuntenut näin voimakkaasti - nyt tiedän mitä on intohimo" Toki tunsin jotain sinnepäin omaa miestäni kohtaan suhteemme alkuaikoina, mutta tunne ei ollut läheskään yhtä järjetön! Onneksi. Parisuhteen täytyy perustua paitsi rakkauteen myös järkeen, mutta sivusuhteet/ihastumiset/rakastumiset jne. eivät siihen perustu. Siksi on täysin mahdotonta antaa niille järjellistä selitystä!!!

        Vaimosikin "halusi tietenkin eroa". Ehkäpä siinä on juuri se suurin ja mahtavin syy miksi siihen päädyitte.. En missään nimessä olisi halunnut erota miehestäni, vaikka puolitoista vuotta ajattelin joka hetki tuota toista miestä. Vaikka suhteestamme olisi tullut intiimimpi en olisi sittenkään halunnut eroa miehestäni. Siksi siis suhteesta ei tullut intiimiä ;D. En olisi jaksanut itseni kanssa... Kysyin itseltäni joka päivä miljoona kertaa "mihin tämä johtaa?" vaikka tiesin, että se johtaa juuri sinne mihin sen ohjaa. Mitä pidemmälle menee sitä vaikeampaa sieltä on päästä takaisin.

        Merkillepantavaa on, että tämä toinen mies taisi ihan oikeasti rakastaa minua - ei siis halunnut "vain sitä yhtä", jota miehet kuulemma aina hinkuvat... Puhui järkeä silloin kun omani oli lopussa jne. Tosi siistiä, eikö?

        Ööhh... juuh. Toimintaamme ohjaa parisuhteen tila, puoliso, oma tila, mahdolliset lapset, opittu, menneisyys jne. Tätäkö tarkoitit? Kaikki parisuhteet ovat omanlaisia, sitä en kiellä. Petturi on kuitenkin petturi suhteesta riippumatta. Petturuuden mielelläni yleistän. En vain voi ymmärtää mikä oikeuttaisi petturuuden. Mielestäni ei mikään. Avaa ihmeessä noita "lähtökohtia" jos ymmärsin asian väärin.

        En kaipaa ihastumiselle tai rakastumiselle järjellistä selitystä. Tiedän tunteen. Olen itsekin rakastunut, ja monta kertaa. ;) Kaipaan ihmisiltä järkeä käytökseen, kypsyyttä hoitaa järjetön tunne ilman pettämistä. Otetaan reilusti ero puolisosta ja vaihdetaan, tai sitten ei koskaan mennä ihastumisessa petturuuden asteelle (kuten sinä teit). Pahin tilanne on nimenomaan se että petetään ja halutaan vielä jatkaa puolison kanssa. Suhteen pohjahan on siinä vaiheessa poissa. Myös tulevaisuus on pelkkää kysymysmerkkiä uudelleen pettämisen pelon takia.

        Syy eroomme on juuri vaimoni petturuus ja halu erota eli loukkaukset. Ei se etten ymmärtänyt. Hyvä että ymmärsit asian. ;) Vaimoni tosiaan halusi minut takaisin "en tiedä mitä tein"-selityksineen, mutta en vain siihen pystynyt. Halu erotahan on vain petturuuden johdannainen. Yksi niistä järjettömistä tunteista. En pystynyt antamaan petturuutta ja loukkauksia (halu erota, en ole koskaan rakastanut sinua lausahdukset, valehtelu jne.) anteeksi. Tuskin pystyn ikinä. No, tämä lienee jo selvää.

        Alan todella arvostamaan toimintaasi oman kriisisi keskellä. Olet puolitoista vuotta kärvistellyt tunteissasi, mutta pystynyt järjellä hoitamaan asian. Mahtavaa! Olen aivan varma että se kannatti ja uskon sinunkin näin ajattelevan.

        En halua analysoida ihastustasi. Jos saan neuvoa, niin yritä nyt vain pitää ajatuksesi neutraalina häntä kohtaan. Mieti mielummin miten ihana mies sinulla jo on, mitä hän tuntee sinua kohtaan ja mitä hän on valmis tekemään sinun eteesi.


      • hemppu kirjoitti:

        Kyllä olen nyt sinun perusteillasi valmis toteamaan, että pettäjä ei ole uhri. Vaikka pettäjän osa ei helppo olekaan. Itse olen tällainen anteeksiantava petetty, ja olen kyllä huomannut olevani vahva ihminen. Tuntuu vain välillä, että liiankin vahva, nimittäin haluaisin välillä olla heikompi ja tehdä helpomman ratkaisun ja lopettaa pitkän suhteemme. Tiedän kuitenkin jälkikäteen katuvani sitten sitä, etten antanut meille ja perheellemme uutta mahdollisuutta entistä parempaan elämään. Eikä toisaalta se suhteen lopettaminenkaan ole helppo ratkaisu. Vähän kiirastulessa oleva olo tässä on, se on myönnettävä.

        Niin. Olen tosiaan itse petetty ja siitä tiukka suhtautumiseni asiaan. Vähän tyhmäähän tämä on termeistä kiistellä mutta kun... :)

        Tiedän kiirastulesi. Olen ollut siellä. Aika huonoin arvosanoin selvisin. Ero tuli. Anteeksianto lienee mahdollista, mutta itse en siihen pystynyt. Paljon tsemppiä sinulle! Muista että tapahtui mitä tahansa, niin tulevaisuus on aina valoisa.


      • mies kirjoitti:

        Ööhh... juuh. Toimintaamme ohjaa parisuhteen tila, puoliso, oma tila, mahdolliset lapset, opittu, menneisyys jne. Tätäkö tarkoitit? Kaikki parisuhteet ovat omanlaisia, sitä en kiellä. Petturi on kuitenkin petturi suhteesta riippumatta. Petturuuden mielelläni yleistän. En vain voi ymmärtää mikä oikeuttaisi petturuuden. Mielestäni ei mikään. Avaa ihmeessä noita "lähtökohtia" jos ymmärsin asian väärin.

        En kaipaa ihastumiselle tai rakastumiselle järjellistä selitystä. Tiedän tunteen. Olen itsekin rakastunut, ja monta kertaa. ;) Kaipaan ihmisiltä järkeä käytökseen, kypsyyttä hoitaa järjetön tunne ilman pettämistä. Otetaan reilusti ero puolisosta ja vaihdetaan, tai sitten ei koskaan mennä ihastumisessa petturuuden asteelle (kuten sinä teit). Pahin tilanne on nimenomaan se että petetään ja halutaan vielä jatkaa puolison kanssa. Suhteen pohjahan on siinä vaiheessa poissa. Myös tulevaisuus on pelkkää kysymysmerkkiä uudelleen pettämisen pelon takia.

        Syy eroomme on juuri vaimoni petturuus ja halu erota eli loukkaukset. Ei se etten ymmärtänyt. Hyvä että ymmärsit asian. ;) Vaimoni tosiaan halusi minut takaisin "en tiedä mitä tein"-selityksineen, mutta en vain siihen pystynyt. Halu erotahan on vain petturuuden johdannainen. Yksi niistä järjettömistä tunteista. En pystynyt antamaan petturuutta ja loukkauksia (halu erota, en ole koskaan rakastanut sinua lausahdukset, valehtelu jne.) anteeksi. Tuskin pystyn ikinä. No, tämä lienee jo selvää.

        Alan todella arvostamaan toimintaasi oman kriisisi keskellä. Olet puolitoista vuotta kärvistellyt tunteissasi, mutta pystynyt järjellä hoitamaan asian. Mahtavaa! Olen aivan varma että se kannatti ja uskon sinunkin näin ajattelevan.

        En halua analysoida ihastustasi. Jos saan neuvoa, niin yritä nyt vain pitää ajatuksesi neutraalina häntä kohtaan. Mieti mielummin miten ihana mies sinulla jo on, mitä hän tuntee sinua kohtaan ja mitä hän on valmis tekemään sinun eteesi.

        Nuo kaksi sanaa pitäisi olla aina tuossa järjestyksessä: 1. Järki 2. Tunteet.

        Pidän itseäni vaatimattomasti ehkäpä maailman järjellisempänä ja tunteikkaampana ihmisenä :). En silti voinut koskaan kuvitella rakastuvani toiseen mieheen sellaisella voimalla niin kuin sitten vain tapahtui. Vaati todella paljon työstää itseäni takasin kuriin ja järjestykseen.

        Siksi ymmärrän, että jotkut ihmiset parisuhteessaan eivät halua erota, mutta aloittavat ja jatkavat intiimiä kakkossuhdettaan hamaan tulevaisuuteen asti. Jotkut taitavat oikein odottaa, että jäävät kiinni? Heitä on paljon. Kaikki eivät todellakaan ole yhtä vahvoja kuin minä (ei kai heitä siitä voi syyttää??? ;D), kaikilla ei taatusti ole yhtä hyvää kumppaniakaan kuin minulla; sellaista, joka todella ymmärtää eikä vain tee asioita entistä monimutkaisemmaksi! Jotkut hakevat ja saavat kakkoseltaan pelkästään seksiä, koska saavat ykkössuhteeltaan kaikkea muuta paitsi sitä. Kaikki eivät ajattele, että jostain pitää luopua saadakseen jotain enemmän/lisää. Ts. tätä tarkoitin sillä, että jokainen suhde on omanlaisensa. Ei parempi tai huonompi. Jos joku muu päättää maistaa kiellettyä hedelmää niin sitten hänen täytyy tehdä niin. Mutta jokaisen olisi kuitenkin hyvä muistaa, että on oman onnensa seppä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei kannata tehdä mitään ennenkuin pohtinut seurauksia. Joku toinen tietysti sanoisi tuohon, että jos aina pohtii seurauksia tulee elämästä tylsää...

        Mitä muuten jos vaimosi olisi alusta alkaen sanonut rakastavansa ensimmäisenä sinua (vanha rakkaus on kuitenkin aina vahvempi kuin uusi) eikä olisi halunnut erota, loukata. Olisitko silloin halunnut eroa? Tai olisitko edes jaksanut odottaa vaikkapa puolitoista vuotta ;) ja erota vasta sitten, ellei mitään edistystä asiassa olisi tapahtunut?


      • Mindi kirjoitti:

        Nuo kaksi sanaa pitäisi olla aina tuossa järjestyksessä: 1. Järki 2. Tunteet.

        Pidän itseäni vaatimattomasti ehkäpä maailman järjellisempänä ja tunteikkaampana ihmisenä :). En silti voinut koskaan kuvitella rakastuvani toiseen mieheen sellaisella voimalla niin kuin sitten vain tapahtui. Vaati todella paljon työstää itseäni takasin kuriin ja järjestykseen.

        Siksi ymmärrän, että jotkut ihmiset parisuhteessaan eivät halua erota, mutta aloittavat ja jatkavat intiimiä kakkossuhdettaan hamaan tulevaisuuteen asti. Jotkut taitavat oikein odottaa, että jäävät kiinni? Heitä on paljon. Kaikki eivät todellakaan ole yhtä vahvoja kuin minä (ei kai heitä siitä voi syyttää??? ;D), kaikilla ei taatusti ole yhtä hyvää kumppaniakaan kuin minulla; sellaista, joka todella ymmärtää eikä vain tee asioita entistä monimutkaisemmaksi! Jotkut hakevat ja saavat kakkoseltaan pelkästään seksiä, koska saavat ykkössuhteeltaan kaikkea muuta paitsi sitä. Kaikki eivät ajattele, että jostain pitää luopua saadakseen jotain enemmän/lisää. Ts. tätä tarkoitin sillä, että jokainen suhde on omanlaisensa. Ei parempi tai huonompi. Jos joku muu päättää maistaa kiellettyä hedelmää niin sitten hänen täytyy tehdä niin. Mutta jokaisen olisi kuitenkin hyvä muistaa, että on oman onnensa seppä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei kannata tehdä mitään ennenkuin pohtinut seurauksia. Joku toinen tietysti sanoisi tuohon, että jos aina pohtii seurauksia tulee elämästä tylsää...

        Mitä muuten jos vaimosi olisi alusta alkaen sanonut rakastavansa ensimmäisenä sinua (vanha rakkaus on kuitenkin aina vahvempi kuin uusi) eikä olisi halunnut erota, loukata. Olisitko silloin halunnut eroa? Tai olisitko edes jaksanut odottaa vaikkapa puolitoista vuotta ;) ja erota vasta sitten, ellei mitään edistystä asiassa olisi tapahtunut?

        Alkaa menemään näin tyhmälle vähän vaikeaksi. :) Selvästi ajattelemme monista asioista samoin, mutta siitä huolimatta sinun mukaasi pettäminen on hyväksyttävissä ja anteeksiannettavissa, mutta minun mukaani ei. Pitääkö paikkansa? Pelkäänpä että olemme kuitenkin vain niin erilaisia ettemme saa toistemme kalloihin mahtumaan omaa näkemystämme, ja arvomme ja maailmankatsomuksemme ovat niin erilaisia ettei asia koskaan ratkea puoleen tai toiseen. Toisaalta kyllähän maailmaan näkemyksiä ja puhetta mahtuu eikä monessakaan asiassa ole yhtä oikeaa käyttäytymis -ja ajattelutapaa...

        Asiaan. Olemme ehkä puhuneet vähän eri asioista. Siis ymmärrän että ihminen voi ihastua. Ymmärrän että joku on niin päättämätön ja heikko että aloittaa rinnakkaissuhteen. Ymmärrän että ihminen hakee seksiä muualta kun oma ei riitä, mutta voiko asiaa hyväksyä? Mielestäni ei. En siis ymmärrä miksi joku pettää jos tietää ettei toinen hyväksy sitä. En siis ymmärrä pettäjän tyhmyyttä, heikkoutta ja kenties jopa kaikkivoipaisuutta. Miksi näitä asioita ei yritetä hoitaa suhteessa?

        Sen enempää kumppaniasi tuntematta ja hänen hyvyyttään kyseenalaistamatta kysyisin sinulta tiesikö hän oikeasti mitä sinulla oli meneillään? Sain sen käsityksen että uskot hänen tietäneen, mutta olitteko esim. jutelleet asiasta? Naisilla kun on omien kokemusteni perusteella ihmeellinen tapa luulla tietävänsä mitä mies tuntee/ajattelee/tietää. Mies kun ei ole sen enempää ajatustenlukija kuin nainenkaan.

        Ethän muuten ole tosissasi sanoessasi että seurausten pohtiminen pettämisasiassa tekee elämästä tylsää. Tiedoksi vaan että on olemassa laskuvarjohyppyä, kiipeilyä ja vaikka kauhuleffoja, siis jos haluaa jännitystä ja eloa elämään. :) Vaimoni muuten sanoi että se oli jännittävää. Vähän hymyilytti...

        En tiedä olisiko asia muuttunut vaikka vaimoni olisi vain paljastanut pettämisen ja halunnut jatkaa kanssani. Näin nimittäin käytännössä oikeastaan tapahtui. Ensin hän petti, sitten pitkän pohtimisen jälkeen loukkasi ja halusi erota, mutta perui puheensa muutaman päivän päästä ja halusi jatkaa. Kyllä, palasin ja yritin ymmärtää, mutta ei vaan onnistunut. Suhde oli jo pilalla. Jokainen jota on petetty varmasti tietää mitä silloin tuntee kun ymmärtää tulleensa petetyksi. Ja tunnustan, myös ylpeydellä on tekemistä sen kanssa mitä petetty tekee paljastumisen jälkeen, ei tärkeimpänä vaikuttimena mutta kuitenkin. Tämän kun kaikki petturit tajuaisivat petosta suunnitellessaan. Odottaminen taas on kuin sitä kuuluisaa löysässä hirressä roikkumista.


      • mies kirjoitti:

        Alkaa menemään näin tyhmälle vähän vaikeaksi. :) Selvästi ajattelemme monista asioista samoin, mutta siitä huolimatta sinun mukaasi pettäminen on hyväksyttävissä ja anteeksiannettavissa, mutta minun mukaani ei. Pitääkö paikkansa? Pelkäänpä että olemme kuitenkin vain niin erilaisia ettemme saa toistemme kalloihin mahtumaan omaa näkemystämme, ja arvomme ja maailmankatsomuksemme ovat niin erilaisia ettei asia koskaan ratkea puoleen tai toiseen. Toisaalta kyllähän maailmaan näkemyksiä ja puhetta mahtuu eikä monessakaan asiassa ole yhtä oikeaa käyttäytymis -ja ajattelutapaa...

        Asiaan. Olemme ehkä puhuneet vähän eri asioista. Siis ymmärrän että ihminen voi ihastua. Ymmärrän että joku on niin päättämätön ja heikko että aloittaa rinnakkaissuhteen. Ymmärrän että ihminen hakee seksiä muualta kun oma ei riitä, mutta voiko asiaa hyväksyä? Mielestäni ei. En siis ymmärrä miksi joku pettää jos tietää ettei toinen hyväksy sitä. En siis ymmärrä pettäjän tyhmyyttä, heikkoutta ja kenties jopa kaikkivoipaisuutta. Miksi näitä asioita ei yritetä hoitaa suhteessa?

        Sen enempää kumppaniasi tuntematta ja hänen hyvyyttään kyseenalaistamatta kysyisin sinulta tiesikö hän oikeasti mitä sinulla oli meneillään? Sain sen käsityksen että uskot hänen tietäneen, mutta olitteko esim. jutelleet asiasta? Naisilla kun on omien kokemusteni perusteella ihmeellinen tapa luulla tietävänsä mitä mies tuntee/ajattelee/tietää. Mies kun ei ole sen enempää ajatustenlukija kuin nainenkaan.

        Ethän muuten ole tosissasi sanoessasi että seurausten pohtiminen pettämisasiassa tekee elämästä tylsää. Tiedoksi vaan että on olemassa laskuvarjohyppyä, kiipeilyä ja vaikka kauhuleffoja, siis jos haluaa jännitystä ja eloa elämään. :) Vaimoni muuten sanoi että se oli jännittävää. Vähän hymyilytti...

        En tiedä olisiko asia muuttunut vaikka vaimoni olisi vain paljastanut pettämisen ja halunnut jatkaa kanssani. Näin nimittäin käytännössä oikeastaan tapahtui. Ensin hän petti, sitten pitkän pohtimisen jälkeen loukkasi ja halusi erota, mutta perui puheensa muutaman päivän päästä ja halusi jatkaa. Kyllä, palasin ja yritin ymmärtää, mutta ei vaan onnistunut. Suhde oli jo pilalla. Jokainen jota on petetty varmasti tietää mitä silloin tuntee kun ymmärtää tulleensa petetyksi. Ja tunnustan, myös ylpeydellä on tekemistä sen kanssa mitä petetty tekee paljastumisen jälkeen, ei tärkeimpänä vaikuttimena mutta kuitenkin. Tämän kun kaikki petturit tajuaisivat petosta suunnitellessaan. Odottaminen taas on kuin sitä kuuluisaa löysässä hirressä roikkumista.

        on kaksi eri näkemystä, kun on kaksi eri ihmistäkin :). Ja juuri tähän seikkaan paneudun nyt...

        Mielestäni siis pettäminen on hyväksyttävissä ja anteeksiannettavissa, mutta tietenkin VAIN jos siltä tuntuu! Ei suinkaan aina eikä jokatapauksessa.

        Tämän oman kohtaloni jälkeen tosin tuntuu vähän siltä, ettei pettämistä olekaan. On vain eri näkemyksiä asioista. Minusta näet alkoi tuntua, että olen pettänyt pelkästään tuntemalla toista kohtaan sitä mitä tunsin; sieluni ja ruumiini olivat tulessa (kytevät edelleen)! Osa minusta halusi sammuttaa tuon tulen, osa taas ei. Siinä kärvistellessäni ajattelin, että hei - olen hieno ihminen, kun en sorru seksiin ja ole uskoton :D. Onneksi seksi on se yleisin uskottomuuden merkki... Silti minun kävi oikein sääliksi niitä, jotka leimataan heti uskottomaksi yhden yön hurvittelun jälkeen tuntemattoman ihmisen kanssa. Merkitseekö se muka enemmän kuin minun järjettömät fiilikseni? Mielestäni ei, ainakaan juuri minun kohdallani. Pidättäytymällä (...) seksistä toisen kanssa tunsin itseni myös varsin tekopyhäksi! Tärkein asia mitä siitä opin: Se olin minä itse, joka kieltäytyi minun takia - en siis kieltäytynyt seksistä, koska mieheni ei sitä olisi hyväksynyt. Ja koska kieltäytymiseni johtui vain minusta (tässä tapauksessa) niin se ei tarkoita, etteikö joku muu olisi voinut olla kieltäytymättä. Enkä pitäisi häntä yhtään sen huonompana ihmisenä kuin itseänikään, hänellä vain olisi eri näkemys asiasta.

        Sanoit, ettet ymmärrä tai hyväksy jos toinen hakee seksiä muualta. En oikeastaan minäkään jos siitä tulee tapa. Mutta sitä en ihan tosissani ymmärrä miksei joillain ole parisuhteessa yhtään seksihaluja ja siitä huolimatta; vuodesta toiseen he odottavat "seksinnälkäiseltä" kumppaniltaan uskollisuutta. Ei sitäkään voi hyväksyä eikä siinäkään ole mitään järkeä.

        No juu. Minulla ei ainakaan ole ollut tylsää pohtiessani näitä pettämisasioita ihan rankemman päälle. Mutta koska olen hyperempaattinen ihminen voisin kuvitella, ettei kovin monet yhdy mielipiteeseeni... On aina ihmisiä, jotka tekevät ensin ja ajattelevat vasta sitten ;D.

        Mieheni tiesi, että olen ihastunut (vaikka tosin olin rakastunut!) ja kohteenkin tiesi: Ei silti kysellyt mitään turhaa. Jos olisi kysellyt/kuulustellut meidän suhteemme olisi todella paljon huonommalla mallilla nyt.


      • Mindi kirjoitti:

        on kaksi eri näkemystä, kun on kaksi eri ihmistäkin :). Ja juuri tähän seikkaan paneudun nyt...

        Mielestäni siis pettäminen on hyväksyttävissä ja anteeksiannettavissa, mutta tietenkin VAIN jos siltä tuntuu! Ei suinkaan aina eikä jokatapauksessa.

        Tämän oman kohtaloni jälkeen tosin tuntuu vähän siltä, ettei pettämistä olekaan. On vain eri näkemyksiä asioista. Minusta näet alkoi tuntua, että olen pettänyt pelkästään tuntemalla toista kohtaan sitä mitä tunsin; sieluni ja ruumiini olivat tulessa (kytevät edelleen)! Osa minusta halusi sammuttaa tuon tulen, osa taas ei. Siinä kärvistellessäni ajattelin, että hei - olen hieno ihminen, kun en sorru seksiin ja ole uskoton :D. Onneksi seksi on se yleisin uskottomuuden merkki... Silti minun kävi oikein sääliksi niitä, jotka leimataan heti uskottomaksi yhden yön hurvittelun jälkeen tuntemattoman ihmisen kanssa. Merkitseekö se muka enemmän kuin minun järjettömät fiilikseni? Mielestäni ei, ainakaan juuri minun kohdallani. Pidättäytymällä (...) seksistä toisen kanssa tunsin itseni myös varsin tekopyhäksi! Tärkein asia mitä siitä opin: Se olin minä itse, joka kieltäytyi minun takia - en siis kieltäytynyt seksistä, koska mieheni ei sitä olisi hyväksynyt. Ja koska kieltäytymiseni johtui vain minusta (tässä tapauksessa) niin se ei tarkoita, etteikö joku muu olisi voinut olla kieltäytymättä. Enkä pitäisi häntä yhtään sen huonompana ihmisenä kuin itseänikään, hänellä vain olisi eri näkemys asiasta.

        Sanoit, ettet ymmärrä tai hyväksy jos toinen hakee seksiä muualta. En oikeastaan minäkään jos siitä tulee tapa. Mutta sitä en ihan tosissani ymmärrä miksei joillain ole parisuhteessa yhtään seksihaluja ja siitä huolimatta; vuodesta toiseen he odottavat "seksinnälkäiseltä" kumppaniltaan uskollisuutta. Ei sitäkään voi hyväksyä eikä siinäkään ole mitään järkeä.

        No juu. Minulla ei ainakaan ole ollut tylsää pohtiessani näitä pettämisasioita ihan rankemman päälle. Mutta koska olen hyperempaattinen ihminen voisin kuvitella, ettei kovin monet yhdy mielipiteeseeni... On aina ihmisiä, jotka tekevät ensin ja ajattelevat vasta sitten ;D.

        Mieheni tiesi, että olen ihastunut (vaikka tosin olin rakastunut!) ja kohteenkin tiesi: Ei silti kysellyt mitään turhaa. Jos olisi kysellyt/kuulustellut meidän suhteemme olisi todella paljon huonommalla mallilla nyt.

        Varmaankin teko on anteeksiannettavissa jos siltä vain tuntuu. En halua tuomita ketään joka haluaa antaa anteeksi. On vain pirun vaikeaa näillä tunnoilla ymmärtää miksi kukaan haluaisi antaa tällaista anteeksi. Vaikka olisi ihmisiä jotka pystyvät nämä tunteet hallitsemaan ja anteeksiantamaan, niin luulen että ovat vähemmistöä. Luulenpa että anteeksiannon puolella ovat nimenomaan ne ihmiset joita ei ole petetty. Onko sinua koskaan petetty?

        Tuota olen muuten joskus miettinyt. Kumpi on pahempi; yksi yö vai sata päivää ilman yötä. Periaatteessa sata päivää ilman yötä koska se yleensä vaatii järjestelmällisyyttä ja valehtelua. Yksi yö vaatii vain heikon hetken. Toisaalta en usko että voisin sulattaa yhtä yötäkään. Olen edelleen sitä mieltä ettei arvostava, kunnioittava ja ennen kaikkea rakastava ihminen petä.

        Hauska ajatus ettei ole pettämistä, on vain eri näkemyksiä. Tulee sellainen tunne että haluat vieläkin käydä itsesi kanssa kauppaa pettämisestä. Oletteko puhuneet miehenne kanssa koskaan yleisesti pettämisestä?

        En tietenkään ymmärrä pihtausta. Sillehän täytyy olla jokin syy joka sitten yhdessä selvitetään. Sitähän se parisuhde on, yhteisen sävelen etsimistä/löytämistä. Petturi hakee seksiä muualta.

        Jos todella olet miehellesi avoimesti ihastuksesta kertonut, niin nostan kyllä parivalinnallsei hattua. Upea mies! Varsinkin jos ihastumisesi on vaikuttanut suhteeseenne esim. seksittömyyden tai muun muodossa.


      • mies kirjoitti:

        Heh. Yritetään nyt vielä. On tämä niin hauskaa. ;)

        Eli, et oikein saa minua vakuuttuneeksi siitä mitä pitäisi ymmärtää. Vaimoni sanoi minulle rakastavansa toista eikä tiedä onko ikinä oikeastaan rakastanut minua. Ja halusi tietenkin eroa. Se että hän myöhemmin pyörsi puheensa, sanoi olleensa sekaisin eikä ymmärrä mitä miehessä näki (tämä siis ilman että he koskaan seurustelivat tms) on yhdentekevää. Itsekin kirjoitit ettet kestä (=ymmärrä) avioliittoja joissa ei ole rakkautta, kunnioitusta tai edes jotain. Minusta tuntui ettei ollut rakkautta, kunnioitusta tai mitään muuta kuin minun tunteeni häntä kohtaan. Eikä hyvältä tuntunut.

        Olen ehkä vähän narsisti, mutta annan tilaa toiselle jos hän sitä pyytää ja haluaa. Olen varmaan tyhmempi kuin sinun miehesi, mutta en tiennyt suhteesta mitään. Vaikea oli myös paijata tai kehua ihmistä joka hylki minua pitkän aikaa, eikä antanut kysyttäessä mitään järkevää selitystä käytökselleen. Oma lepsuiluni ja mustasukkaisettomuuteni (onko se edes oikea sana :)) esti minua selvittämästä ja tajuamasta tapahtuvaa.

        Nyt tietenkin sanot etten saisi yleistää oman kokemukseni pohjalta. Minusta kuitenkin tuntuu että tarinani on huomattavan samanlainen monien petturitarinoiden kanssa. Petturi nyt vain on suoraan sanottuna keskenkasvuinen tunteidensa vietävissä oleva ja muista piittaamaton oman edun tavoittelija joka ei mielestäni ansaitse sääliä eikä ymmärrystä. Ymmärrän että ihminen voi rakastua ja jättää puolisonsa, tai että ihminen ihastuu mutta ei petä ja taistelee tiensä takaisin oman puolisonsa luo. Pettämistä ja sen jälkeistä anteeksiantoa en vain ymmärrä. Pettäjä on mielestäni aina tiensä valinnut...

        Etkai ottanut naista takaisin, pettänyt huora ota ero naisen toivomuken mukaan


      • mies kirjoitti:

        Heh. Yritetään nyt vielä. On tämä niin hauskaa. ;)

        Eli, et oikein saa minua vakuuttuneeksi siitä mitä pitäisi ymmärtää. Vaimoni sanoi minulle rakastavansa toista eikä tiedä onko ikinä oikeastaan rakastanut minua. Ja halusi tietenkin eroa. Se että hän myöhemmin pyörsi puheensa, sanoi olleensa sekaisin eikä ymmärrä mitä miehessä näki (tämä siis ilman että he koskaan seurustelivat tms) on yhdentekevää. Itsekin kirjoitit ettet kestä (=ymmärrä) avioliittoja joissa ei ole rakkautta, kunnioitusta tai edes jotain. Minusta tuntui ettei ollut rakkautta, kunnioitusta tai mitään muuta kuin minun tunteeni häntä kohtaan. Eikä hyvältä tuntunut.

        Olen ehkä vähän narsisti, mutta annan tilaa toiselle jos hän sitä pyytää ja haluaa. Olen varmaan tyhmempi kuin sinun miehesi, mutta en tiennyt suhteesta mitään. Vaikea oli myös paijata tai kehua ihmistä joka hylki minua pitkän aikaa, eikä antanut kysyttäessä mitään järkevää selitystä käytökselleen. Oma lepsuiluni ja mustasukkaisettomuuteni (onko se edes oikea sana :)) esti minua selvittämästä ja tajuamasta tapahtuvaa.

        Nyt tietenkin sanot etten saisi yleistää oman kokemukseni pohjalta. Minusta kuitenkin tuntuu että tarinani on huomattavan samanlainen monien petturitarinoiden kanssa. Petturi nyt vain on suoraan sanottuna keskenkasvuinen tunteidensa vietävissä oleva ja muista piittaamaton oman edun tavoittelija joka ei mielestäni ansaitse sääliä eikä ymmärrystä. Ymmärrän että ihminen voi rakastua ja jättää puolisonsa, tai että ihminen ihastuu mutta ei petä ja taistelee tiensä takaisin oman puolisonsa luo. Pettämistä ja sen jälkeistä anteeksiantoa en vain ymmärrä. Pettäjä on mielestäni aina tiensä valinnut...

        Ota ero, toinen jätti vaimosi tuli hätä


    • ole niinkin, että ne jotka hakevat ulkopuolista apua ovat jo todella vaikean paikan edessä. Suurin osa selvittää varmasti asiat keskenään ja jatkavat liittoaan. Onhan tälläkin palstalla moneen kertaan todettu, että useimmiten perhe on vaakakupissa painavampi kuin "se toinen".

      • helppoa!itse taistelin vuosikausia ex-ni kanssa kun hän piti toista koko ajan,mikään keskustelu ei auttanut.Vaikka vannoi että olen rakkain,silti piti toista ja jäin kynnysmatoksi.Oman terveyteni takia minun piti ottaa avioero,mikään ei enää auttanut.Annoin anteeksi usein nuorempana mutta sama toistui ja elämä oli h-ttiä!Vieläkin mietin,miksi kidutin itseäni vuosikausia kun ex-n käytös ei muuttunut vaikka kuinka vannoi lopettavan pettämisen.


      • Kriisin läpikäyneenä olen saanut lopulta itselleni mielenrauhan ja luotan että tästä selvitään. Ulkopuolisen apua ei haettu vaikka sitä harkittiinkin välillä kun näytti siltä, että asiat menee anteeksiantamattomuuteni ja kostonraivoni takia pahasti ylilyönneiksi(siis uhkailuina ja puheina).

        Eniten kävin läpi asiaa mieheni kanssa, mutta en voi ylpeänä kertoa pysyneeni kovin asiallisena. Juttelin myös ystävieni kanssa,joistakin keskusteluista sain paljon apua, mutta toisista pääni täyttyi vain uusista kysymyksistä.

        Olin lopulta ihan hulluuden partaalla sillä mielikuvitus ja avoimet kysymykset loihtivat aina vain uusia kauhukuvia. Lopulta päätin käydä tapaamassa tätä naista, ja jutella myös hänen kanssaan. Näin että hän oli hyvin pahoillaan ja pyysi anteeksi aiheuttamaansa sotkua. Käänne tapahtui, ja aloin ajatella ensimmäistä kertaa muitakin kuin itseäni. Minua myös rauhoitti ja jopa nolotti nähdä, ettei hänkään mikään yli-ihminen ollut, vaan samanlainen ihminen kuin mekin omine ongelmineen.

        Tärkeintä oli tietysti se, että mieheni vakuutti rakastavansa minua (vaikka itse en olisi pystynyt rakastamaan sellaista petoa joksi muutuin). Kyllä parisuhde voi jatkua vaikka se voi alkuun vaikealta tuntua. Jokaisen pitäisi löytää oma tapansa purkaa kauna ja katkeruus, mitä se sitten onkin, jotta ikävät asiat voi jättää taakseen. Kaikille pettäjille ja petetyille voimia selviämiseen. Kyllä se onnistuu.


    • Juu..minäkin luin tuon jutun se oli Pirkka-lehdessä (k-kaupan asiakaslehti,löytyy netistäkin).Oli muuten hyvä juttu,setä puhui asiaa.Ottakaamme opiksi ja kunnioittakaamme parisuhdetta ja tehdään työtä suhteen eteen eikä hypitä vieraisiin.

      • oli hyvä juttu, mutta osittain aivan huuhaata.


      • Mindi kirjoitti:

        oli hyvä juttu, mutta osittain aivan huuhaata.

        Onko sinulla kokemusta asiasta kun sanot noin?Ja mikä siinä oli huuhaata?Luulisi sen miehen tietävän mistä puhuu,onhan nähnyt elämää muustakin kuin avaimen reijästä tai oman navan ympäriltä.....


      • hyvä juttu kirjoitti:

        Onko sinulla kokemusta asiasta kun sanot noin?Ja mikä siinä oli huuhaata?Luulisi sen miehen tietävän mistä puhuu,onhan nähnyt elämää muustakin kuin avaimen reijästä tai oman navan ympäriltä.....

        ovat nähneet elämää muusta kuin avaimenreiästä eikä vain tuo Pirkka-mies. On lukuisia mahdollisuuksia hoitaa asioita eikä tämä uskollisuus/uskottomuus ole sen kummempi juttu kuin muutkaan. En sano, että sen hoitaminen ja käsittely olisi helppoa - kaikki eivät siihen edes pysty. Jos joskus on elämässään selviytynyt yksin jostain kunnon kriisistä niin ymmärtää sen olevan kasvun paikka. Uskottomuus voi parhaassa tapauksessa parantaa parisuhdetta.


      • Mindi kirjoitti:

        ovat nähneet elämää muusta kuin avaimenreiästä eikä vain tuo Pirkka-mies. On lukuisia mahdollisuuksia hoitaa asioita eikä tämä uskollisuus/uskottomuus ole sen kummempi juttu kuin muutkaan. En sano, että sen hoitaminen ja käsittely olisi helppoa - kaikki eivät siihen edes pysty. Jos joskus on elämässään selviytynyt yksin jostain kunnon kriisistä niin ymmärtää sen olevan kasvun paikka. Uskottomuus voi parhaassa tapauksessa parantaa parisuhdetta.

        Mieheni uskottomuus on elämäni kamalin juttu (onneksi, voin kuvitella paljon kamalampiakin juttuja). En olisi ikinä voinut uskoa tai kuvitella, että hän tämän tekisi meille. Nyt tunnen itseni niin tyhmäksi. Mutta enivei....olemme selvinneet siitä yhdessä ja tämä kriisi on parantanut meidän suhdetta, paljon työtä sen eheyttämiseksi on vielä jäljellä, ja siinäkin olet oikeassa että tämä on ollut kasvun paikka. Kumpikin olemme syyllisiä tilanteeseen, mutta tunnustan (vaikka se niin vaikeaa onkin), että kuitenkin suurin syyllinen mieheni uskottomuuteen olen minä itse. Olen joutunut todella tarkkaan katsomaan itseäni peilistä, ja se mitä olen nähnyt ei ole ollut miellyttävää.

        Vaikka asia luistavat nyt paremmin, niin silti joskus tunnen pahaaoloa ja välillä masentaa aivan kympillä. Tiedän että suhteemme/perheemme on turvassa, mutta kuitenkin välillä tämä katala tunne hiipii seläntakaa ja yllättää. Luotan mieheeni, mutta en enään niin paljon kuin aikaisemmin. Useasti huomaan miettiväni miten voisin satuttaa "henkisesti" tätä toista naista yhtä paljon kuin hän on minua satuttanut. Tiedän hänestä paljon, mutta ikään en ole tavannut. Olen sen verran "kiltti" etten kuitenkaan häntä tule satuttamaan. Tai toisin sanoen "pokka" ei riitä.

        Pettäminen kävi ilmi vasta 3kk sitten. Toivottavasti aika parantaa kaikki haavat.


      • erikoisentoiveikas kirjoitti:

        Mieheni uskottomuus on elämäni kamalin juttu (onneksi, voin kuvitella paljon kamalampiakin juttuja). En olisi ikinä voinut uskoa tai kuvitella, että hän tämän tekisi meille. Nyt tunnen itseni niin tyhmäksi. Mutta enivei....olemme selvinneet siitä yhdessä ja tämä kriisi on parantanut meidän suhdetta, paljon työtä sen eheyttämiseksi on vielä jäljellä, ja siinäkin olet oikeassa että tämä on ollut kasvun paikka. Kumpikin olemme syyllisiä tilanteeseen, mutta tunnustan (vaikka se niin vaikeaa onkin), että kuitenkin suurin syyllinen mieheni uskottomuuteen olen minä itse. Olen joutunut todella tarkkaan katsomaan itseäni peilistä, ja se mitä olen nähnyt ei ole ollut miellyttävää.

        Vaikka asia luistavat nyt paremmin, niin silti joskus tunnen pahaaoloa ja välillä masentaa aivan kympillä. Tiedän että suhteemme/perheemme on turvassa, mutta kuitenkin välillä tämä katala tunne hiipii seläntakaa ja yllättää. Luotan mieheeni, mutta en enään niin paljon kuin aikaisemmin. Useasti huomaan miettiväni miten voisin satuttaa "henkisesti" tätä toista naista yhtä paljon kuin hän on minua satuttanut. Tiedän hänestä paljon, mutta ikään en ole tavannut. Olen sen verran "kiltti" etten kuitenkaan häntä tule satuttamaan. Tai toisin sanoen "pokka" ei riitä.

        Pettäminen kävi ilmi vasta 3kk sitten. Toivottavasti aika parantaa kaikki haavat.

        Miksi ihmeessä sanot, että miehesi pettäminen olisi lähinnä sinun vika? Huh huh sentään.

        JOS minä olisin päätynyt eräänkin kerran harrastamaan seksiä toisen miehen kanssa, johon olin palavasti rakastunut (ja luoja tietää, tuskin sekään MIKSI: Tuo mies oli juuri sellainen, johon en ikinä rakastuisi ;D) niin se olisi kyllä ollut pelkästään minun vika (tai oikeastaan puolet eli 50% olisi tuon toisen miehen vika...- tai ehkä ei....)

        Älä ole ilkeä sille toiselle naiselle: Hänellähän on hyvä maku kun miehestäsi tykkää. Voisithan tietysti sanoa, että jos miehestäsi alkaa olla enemmän surua kuin iloa niin passitat hänet tuon naisen luokse :).


    • Minulle tuli masentunut olo, kun luin tuosta Pirkasta tuon jutun. Itse olen jatkanut parisuhdetta lähes 11 vuotta miehen pettämisen ilmitulon jälkeen. Välillä on kurjaa, mutta toisaalta avioliiton parhaat hetket ovat tapahtuneet vasta tuon asian ilmitulon jälkeen.

      • luin minäkin ko. jutun. Tuntui hiukan provosoivalta vähän siihen suuntaan, että yksikin erehdys on liikaa ja johtaa eroon. Todellisuus on ihan oikeasti toinen. Onneksi suurin osa ihmisistä on inhimillisiä kumppanilleen eikä pidä häntä täydellisenä jumalolentona. Oikein ehdoton asenne missään asiassa ei sovi avioliittoon.


      • Mindi kirjoitti:

        luin minäkin ko. jutun. Tuntui hiukan provosoivalta vähän siihen suuntaan, että yksikin erehdys on liikaa ja johtaa eroon. Todellisuus on ihan oikeasti toinen. Onneksi suurin osa ihmisistä on inhimillisiä kumppanilleen eikä pidä häntä täydellisenä jumalolentona. Oikein ehdoton asenne missään asiassa ei sovi avioliittoon.

        Saattaisi olla hyväkin jos jossakin asiassa olisi ehdoton esim.uskollisuudessa.En usko että sillä ainakaan mitään vahinkoa aikaan saisi.Kyllähän sitä voi huonoa omaatuntoa rauhoitella puolustelemalla että ei yksi erehdys välttämättä johda eroon.Ei ehkä sinun suhteessa,mutta naapurin suhteessa voi sekin olla liikaa.


      • tytteli kirjoitti:

        Saattaisi olla hyväkin jos jossakin asiassa olisi ehdoton esim.uskollisuudessa.En usko että sillä ainakaan mitään vahinkoa aikaan saisi.Kyllähän sitä voi huonoa omaatuntoa rauhoitella puolustelemalla että ei yksi erehdys välttämättä johda eroon.Ei ehkä sinun suhteessa,mutta naapurin suhteessa voi sekin olla liikaa.

        Ei uskollisuudella varmasti mitään vahinkoa aikaiseksi saa. Vahinkoa voi kuitenkin saada aikaan paljon yksinkertaisemmillakin asioilla kuin uskottomuus. Suhteellisuudentaju on se mitä parisuhteessa tarvitaan eikä sitä kaikilla ole... valitettavasti.


      • Mindi kirjoitti:

        Ei uskollisuudella varmasti mitään vahinkoa aikaiseksi saa. Vahinkoa voi kuitenkin saada aikaan paljon yksinkertaisemmillakin asioilla kuin uskottomuus. Suhteellisuudentaju on se mitä parisuhteessa tarvitaan eikä sitä kaikilla ole... valitettavasti.

        Ja tulee väkisin mieleen lukiessani noita sun mielipiteitä,että toinen asia jolla saa myös pahaa aikaan suhteessakin on OMAHYVÄISYYS ja liiallinen ITSERAKKAUS.Onko nämä sinulle mitenkään tuttuja käsitteitä?


      • tytteli kirjoitti:

        Ja tulee väkisin mieleen lukiessani noita sun mielipiteitä,että toinen asia jolla saa myös pahaa aikaan suhteessakin on OMAHYVÄISYYS ja liiallinen ITSERAKKAUS.Onko nämä sinulle mitenkään tuttuja käsitteitä?

        Vaikka olisinkin omahyväinen ja liiallisen itserakas niin sillä en suhteessamme ole saanut mitään pahaa aikaan. Rakastan miestäni ja hän minua; se on pääasia :). Epäilen, että asiamme olisivat aivan sekaisin jos sanoisin jokaiseen miehen ehdotukseen "kyllä kulta, tehdään niin".


    • Mies puhui asiaa Pirkka-lehdessä. Kas kun en ole aiemmin keksinyt moista miestä. Uskollisuus parisuhteessa on kaiken perusta. Luottamuksen voi menettää vain kerran. Minulle sen korjaaminen on todella vaikeaa, vaikka kuinka haluaisin. Koko parisuhde on kärsinyt uskottomuusepäilyn tähden. Eikä minulla ole ainuttakaan konstia ohittaa itseäni ja auttaa liittoani, jota pidän kutenkin tärkeimpänä elämäni kokemusena.

    • Mieheni ei pystynyt ikinä antamaan anteeksi pettämistäni. Minä olisin halunnut jatkaa, mutta en jaksa sitä vihjailua enää.

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Britti kehuu Suomalaista terveydenhoitoa.

      MTV HS: Brittimies virui Suomessa viisi viikkoa tajuttomana hengityskoneessa – elämästä kamppailu juuri Suomessa oli onnekas sattuma Brittiläinen toi
      Maailman menoa
      112
      5787
    2. Stefan Thermanin firmaa haetaan konkurssiin

      Tuoreita kuulumisia: https://www.seiska.fi/Uutiset/Stefan-Thermanin-firmaa-haetaan-konkurssiin/1151960
      150
      3074
    3. Maskisekoilu riittäsi jo -STM!

      STM:n maskisekoilu vain jatkuu. Mitä ihmettä onkaan tapahtunut? Onko nyt menossa jälkien peittelyvaihe ja mielipiteitten hämärtämisprojekti? LUE TÄMÄ:
      Maailman menoa
      178
      1550
    4. Ketä kaipaatte?

      Sanokaa edes kaupunki tms. jossa hän asuu.
      Ikävä
      98
      1194