Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua on täällä varmaan kyllästymiseen asti tarkasteltu ainoastaan siitä näkökulmasta, että "homous on syntiä". Tarjoan teille tässä erilaisen näkökulman.
Yleensä ajatellaan, että Jumalan viha on pelottava asia. Ihmiset ajattelevat, että Jumalaa kuuluu pelätä: Jumala on antanut Lain, sitä pitää noudattaa rangaistuksen uhalla eli pakolla.
Roomalaiskirjeessä ei kuitenkaan uhata rangaistuksella. Siinä ei sanota, että Jumala estää tekemästä syntiä ja pakottaa tottelemaan. Siinä sanotaan: "Jumala on hylännyt heidät, heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." Jumala siis antaa jumalattoman toimia niin kuin tämä sydämessään haluaa! Jumalan viha ei ole pelottava asia, sillä "Hän lyö jokaista, jonka ottaa lapsekseen". Paavali siis sanoo, että Jumalan viha on isällistä kuritusta, jota ei tunnu kivalta saada, mutta kun siihen suhtautuu oikein, se kasvattaa vanhurskauteen. Jumalan viha ei ole paha asia. Olen iloinen, kun Jumala osoittaa vihastustaan minua kohtaan, sillä muuten olen ns. kuriton äpärä/vapaan kasvatuksen lapsi. Paha asia on päinvastoin se, että Jumala lakkaa vihaamasta. Jumala silloin pitää toivottomana tapauksena, nostaa kätensä ja sanoo: "Miksi minä edes vaivaudun? Tee mitä ikinä tahdot! Minua ei kiinnosta miten sinun käy." Pahinta ei olekaan Jumalan viha vaan se, että Jumala hylkää.
Ateistit sanovat, ettei Jumalan olemassaolosta ole mitään todisteita. Ei tietenkään ole! Kapinallinen ihmiskunta elää EROSSA Jumalasta, ilman YHTEYTTÄ Jumalaan, jolloin Jumalan läsnäolo ei ole ihmisten välitön kokemus. Kun ihmisellä ei ole suhdetta Jumalaan, ihminen ennen pitkää ajautuu epätasapainoon. Hän ei ole sinut itsensä kanssa. Hän alkaa luoda mielessään uhkakuvia talouden romahtamisesta, taudeista, liikenneonnettomuudesta, sodasta... Kun Jumalaa ei ole varjelemassa tai parantamassa, tarvitaan korvike tai useampikin. Rahaa, rahaa ja vielä rahaa tarvii haalia loppuun palamisenkin uhalla, sillä entä jos jää työttömäksi tai yllättävä sairastuminen, miten pärjään? Tai joku muu uhkakuva. Nämä vievät yöunet ja lopulta epävarmuutta lääkitään alkoholilla tai kovemmilla päihteillä. Elämää ei kestä muuten. Tai mennään toiseen ääripäähän, että leikitään kuolematonta ja ajaudutaan tahallaan järjettömään vaaraan. Tai harrastetaan nautintoja, missä sinällään ei ole mitään väärää, mutta syyllistytään kohtuuttomuuteen. Kai niistä haetaan tiedostamatta turvaa kuin lapsi nallesta? Ääri esimerkkejä, mutta tahdon sanoa, että ihminen kokee eroahdistusta Jumalasta. Tai jos ei koe, niin onhan sekin epätasapainoista, että uskoo liiaksi omiin kykyihin ja ihmiskunnan mahdollisuuksiin. Ei tiedosta tai tunnusta omaa rajallisuuttaan, joka kuuluu luotuna olemiseen. Ihmisen kaikkivoipuus fiktiosta kannattaa päästää irti. Sillä ihminen on usein mielestään fiksu, mutta ei ymmärrä mitä tekee ja aiheuttaa harmia. Eli... kun ihminen ei ole oikeassa suhteessa Luojaan, niin ei ole oikeassa suhteessa itseensä, ei lähimmäiseen, eikä luontoon. Valitettavasti edes usko Jumalaan ei korjaa taikasauvan heilahduksella ihmisen kaikkia ongelmia. Ihmisen kuva Jumalasta voi olla vääristynyt: Etäinen/välinpitämätön, armoton/sairaalloisen ankara, kaiken salliva... Uskovalla voi olla ongelmia, ei pelkästään jumalattomalla. Ongelmia, jotka on itse aiheutettu, vaikka onkin kiusaus syyttää kaikesta vanhempia, opettajia, kaveripiiriä, yhteiskuntaa.
Ymmärrän ateistien kritiikkiä kirkkoa/kristinuskoa kohtaan. Jeesuksen vilpittömät seuraajat syyllistyvät virheisiin, kuten muutkin: Ihmiset ovat syntisiä, itsekkyys nostaa välillä päätään (toki on tervettäkin itsekkyyttä) ja synnistä päästyäänkin luotuna olemiseen kuuluu aina tietty epätäydellisyys/rajallisuus. Ihmiset eivät olleet tyytyväisiä edes synnittömään Jeesukseen, kuinka sitten olisivat tyytyväisiä hänen seuraajiinsa, jotka eivät ole synnittömiä?! Lisäksi kaikki uskovat eivät ole vilpittömiä: Uskontoa on helppo käyttää vallan välineenä, huiputtaakseen sen avulla rahaa tai ihan vaan pahuuden verhona. Kritiikki usein on siis aiheellista, ansaittua. Toki myös ateistit tekevät virhearvioita, on vääriä käsityksiä. Esim. kristinuskon alkuaikoina seurakunnan kokoontumiset oli ulkopuolisilta suljettuja tilaisuuksia, jolloin puheet Kristuksen ruumiin syömisestä ja veren juomisesta synnyttivät vääriä mielikuvia ja huhuja kannibalismista, vaikka kyse oli vain leivän ja viinin nauttimisesta sekä niiden vertauskuvasta.
Kannustan kaikkia etsimään yhteyttä Jumalaan. Siihen ei tarvita kirkkoa. Jumalanpalveluksessa tosin pidetään saarna, hiljennytään yhdessä rukoukseen ja lauletaan yhdessä hengellisiä lauluja. Siinä on hyvät puolensa, mutta hartautta voi harjoittaa yksinäänkin. Hyvää joulua niille, jotka sitä viettävät, muille toivotan muuten vaan hyvää!
Yleensä ajatellaan, että Jumalan viha on pelottava asia. Ihmiset ajattelevat, että Jumalaa kuuluu pelätä: Jumala on antanut Lain, sitä pitää noudattaa rangaistuksen uhalla eli pakolla.
Roomalaiskirjeessä ei kuitenkaan uhata rangaistuksella. Siinä ei sanota, että Jumala estää tekemästä syntiä ja pakottaa tottelemaan. Siinä sanotaan: "Jumala on hylännyt heidät, heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia." Jumala siis antaa jumalattoman toimia niin kuin tämä sydämessään haluaa! Jumalan viha ei ole pelottava asia, sillä "Hän lyö jokaista, jonka ottaa lapsekseen". Paavali siis sanoo, että Jumalan viha on isällistä kuritusta, jota ei tunnu kivalta saada, mutta kun siihen suhtautuu oikein, se kasvattaa vanhurskauteen. Jumalan viha ei ole paha asia. Olen iloinen, kun Jumala osoittaa vihastustaan minua kohtaan, sillä muuten olen ns. kuriton äpärä/vapaan kasvatuksen lapsi. Paha asia on päinvastoin se, että Jumala lakkaa vihaamasta. Jumala silloin pitää toivottomana tapauksena, nostaa kätensä ja sanoo: "Miksi minä edes vaivaudun? Tee mitä ikinä tahdot! Minua ei kiinnosta miten sinun käy." Pahinta ei olekaan Jumalan viha vaan se, että Jumala hylkää.
Ateistit sanovat, ettei Jumalan olemassaolosta ole mitään todisteita. Ei tietenkään ole! Kapinallinen ihmiskunta elää EROSSA Jumalasta, ilman YHTEYTTÄ Jumalaan, jolloin Jumalan läsnäolo ei ole ihmisten välitön kokemus. Kun ihmisellä ei ole suhdetta Jumalaan, ihminen ennen pitkää ajautuu epätasapainoon. Hän ei ole sinut itsensä kanssa. Hän alkaa luoda mielessään uhkakuvia talouden romahtamisesta, taudeista, liikenneonnettomuudesta, sodasta... Kun Jumalaa ei ole varjelemassa tai parantamassa, tarvitaan korvike tai useampikin. Rahaa, rahaa ja vielä rahaa tarvii haalia loppuun palamisenkin uhalla, sillä entä jos jää työttömäksi tai yllättävä sairastuminen, miten pärjään? Tai joku muu uhkakuva. Nämä vievät yöunet ja lopulta epävarmuutta lääkitään alkoholilla tai kovemmilla päihteillä. Elämää ei kestä muuten. Tai mennään toiseen ääripäähän, että leikitään kuolematonta ja ajaudutaan tahallaan järjettömään vaaraan. Tai harrastetaan nautintoja, missä sinällään ei ole mitään väärää, mutta syyllistytään kohtuuttomuuteen. Kai niistä haetaan tiedostamatta turvaa kuin lapsi nallesta? Ääri esimerkkejä, mutta tahdon sanoa, että ihminen kokee eroahdistusta Jumalasta. Tai jos ei koe, niin onhan sekin epätasapainoista, että uskoo liiaksi omiin kykyihin ja ihmiskunnan mahdollisuuksiin. Ei tiedosta tai tunnusta omaa rajallisuuttaan, joka kuuluu luotuna olemiseen. Ihmisen kaikkivoipuus fiktiosta kannattaa päästää irti. Sillä ihminen on usein mielestään fiksu, mutta ei ymmärrä mitä tekee ja aiheuttaa harmia. Eli... kun ihminen ei ole oikeassa suhteessa Luojaan, niin ei ole oikeassa suhteessa itseensä, ei lähimmäiseen, eikä luontoon. Valitettavasti edes usko Jumalaan ei korjaa taikasauvan heilahduksella ihmisen kaikkia ongelmia. Ihmisen kuva Jumalasta voi olla vääristynyt: Etäinen/välinpitämätön, armoton/sairaalloisen ankara, kaiken salliva... Uskovalla voi olla ongelmia, ei pelkästään jumalattomalla. Ongelmia, jotka on itse aiheutettu, vaikka onkin kiusaus syyttää kaikesta vanhempia, opettajia, kaveripiiriä, yhteiskuntaa.
Ymmärrän ateistien kritiikkiä kirkkoa/kristinuskoa kohtaan. Jeesuksen vilpittömät seuraajat syyllistyvät virheisiin, kuten muutkin: Ihmiset ovat syntisiä, itsekkyys nostaa välillä päätään (toki on tervettäkin itsekkyyttä) ja synnistä päästyäänkin luotuna olemiseen kuuluu aina tietty epätäydellisyys/rajallisuus. Ihmiset eivät olleet tyytyväisiä edes synnittömään Jeesukseen, kuinka sitten olisivat tyytyväisiä hänen seuraajiinsa, jotka eivät ole synnittömiä?! Lisäksi kaikki uskovat eivät ole vilpittömiä: Uskontoa on helppo käyttää vallan välineenä, huiputtaakseen sen avulla rahaa tai ihan vaan pahuuden verhona. Kritiikki usein on siis aiheellista, ansaittua. Toki myös ateistit tekevät virhearvioita, on vääriä käsityksiä. Esim. kristinuskon alkuaikoina seurakunnan kokoontumiset oli ulkopuolisilta suljettuja tilaisuuksia, jolloin puheet Kristuksen ruumiin syömisestä ja veren juomisesta synnyttivät vääriä mielikuvia ja huhuja kannibalismista, vaikka kyse oli vain leivän ja viinin nauttimisesta sekä niiden vertauskuvasta.
Kannustan kaikkia etsimään yhteyttä Jumalaan. Siihen ei tarvita kirkkoa. Jumalanpalveluksessa tosin pidetään saarna, hiljennytään yhdessä rukoukseen ja lauletaan yhdessä hengellisiä lauluja. Siinä on hyvät puolensa, mutta hartautta voi harjoittaa yksinäänkin. Hyvää joulua niille, jotka sitä viettävät, muille toivotan muuten vaan hyvää!
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Tämä on sen liiton merkki, jonka minä ikuisiksi ajoiksi teen itseni ja teidän ja kaikkien elävien olentojen välillä, jotka teidän luonanne ovat.
minä panen kaareni pilviin, ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä."
"Ja kun minä kokoan pilviä maan päälle ja kaari näkyy pilvissä,
muistan minä liittoni joka on minun ja teidän kaikkien elävien olentojen, kaiken
lihan välillä, eikä vesi enää paisu tulvaksi hävittämään kaikkea maata"
1 Moos: 9: 12 - 15