Onko isänmaallisuus hyvä arvo?

Olen jo itse kauan ollut sitä mieltä, että kaikki maailman ihmiset ovat samalla lähtöviivalla.

Haluaisinkin tietää, että miksi isänmaallisuus olisi hyvä ja tavoiteltava arvo?

5

411

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Valitettavasti kaikki maailman ihmiset EIVÄT ole samalla lähtöviivalla ja juuri siksi isänmaallisuus on hyvä arvo.

    • Anonyymi

      Isänmaallisuus on järjettömän hyvä ja tavoiteltava arvo. Isämaallisuuden vahvistuminen avaa portit uusiin näkökulmiin eikä vain niihin joihin olemme nykyaikana tottuneet. Valitettavan yleistä nykypäivänä on se, että jos esität julkisuudessa mitään isänmaallisia arvoja leimataan sinut hyvin usein kansallissosialistiksi, pahaksi ihmiseksi ja idiootiksi joka ei ymmärrä mistään mitään. Toki isänmaalliset ihmiset ovat siitä hyviä että he kunnioittavat maatansa ja sen eteen tehtyä työtä. Jotkut taas näkevät asian siten että ei tarvitse tehdä mitään. Eli isänmaallisuuden kautta saavuttaa myös muita tärkeitä ja suomalaisessa kulttuurissa arvostettavia arvoja kuten ahkeruus, työn teon merkitys, vanhempien ihmisten arvostus jne. Tokihan ihmisiä mahtuu moneen veneeseen. Itse olen isänmaallinen ihminen annan sen näkyä ja kuulua. Kun tiedät itse mitä haluat ja mitä olet, olet vahvimmillasi!

    • Anonyymi

      Isänmaallisuus on vain plösönaamojen keino päästä toteuttamaan miestenväliseen S/M- ja anaaliseksiin sekä ulostefetisseihin liittyviä himojaan.

      • Anonyymi

        Ei se noin ollut ennen kuin turkulaiset pilasivat kaiken.


    • Anonyymi

      Joku on sanonut että isänmaallisuus on rosvojen viimeinen turva. En osaa sanoa että onko näin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe