Onko uusia kansalaisaloitteita tulossa?

Anonyymi

Miten on, onko aktiiviset palstalaiset tehneet uusia suunnitelmia sen suhteen miten ihmisoikeuksia tulisi kehittää ja abortteja pitäisi vähentää tai naisia saada lisääntymään? Onko ajatukset menneet kansalaisaloitteiksi asti??

Tarkoitan täällä abortinvastustajien esiin nostamia kysymyksia, aiheita ja haluja. Näitä on ainakin

1. Oletettujen aborttiin painostajien vankilaan heitto (käytännössä tarkoittaa abortista kaikilla muilla tavoilla kuin tuomitsevasti puhumista tai se ettei hauku ihmisiä) tai aborttipalvelujen mainintaa.

1.1. Abortin syystä tai toisesta tehneiden rankaisu ja julkinen kivitys/vankeusrangaistus. Tämä takautuvasti kohdistuen viimeisen 50 vuoden aikana abortin tehneisiin.

2. Ehkäisyn kieltäminen syntyvyyden nostamistarkoituksessa. Mikäli mies on lisääntymiskyvytön, mikä (tai kenen) valtionhallinnon elin kävisi kiertämässä siittämässä lisääntymisikäiset naiset ns. siunattuun tilaan? Vapaaehtoisia poikamiehiä tehtävään löytyisi joten työllisyys paranisi.

3. Mukavuusseksin rajoittaminen avioliittoon ja kriminalisointi muuten kuin lisääntymistarkoituksessa. Mikä toimielin ottaisi valvontavastuun? Ehdotuksia riittäisi?

4. Naisten kuukautiskierron seuranta valtion viraston toimesta, ettei vain aborttia tehdä omin luvin tai raskauden alkamista vältellään. Kuukausittaiset gynekologin tarkastukset. Koska gynekologeja ei tehtävään riittäisi niin saarnaajat ja pollliiiisit olisi vapaaehtoisjaostossa.

4.1. Kaikkien raskaana olevien laitto varmuuden vuoksi leirille, jossa raskaus voidaan päättää synnytykseen kun valtio haluaa.

4.2. Kaikkien lisääntymishaluttomien koonti leirille missä heidät hedelmöitetään valtion elinten toimesta. Leirin ulkopuolelle teksti: Synnytys Tekee Vapaaksi. Tässä olisi nykyaikainen versio raamatullisesta mallista missä suvun päämies hedelmöitti kaikki vaikutuspiirissään olevat "vaimot" Eli orjat.

Nyt abortinvastustajat, ideanne pitäisi toteuttaa aloitteiden muodossa! Tästä oli jonkinmoinen konsepti aiemmin, otsikolla "Kunnassasi alkaa aborttien kielto" .. Tms? Mutta meillä ei ainakaan mitään toimenpiteitä ole näkynyt. Ehkä kyseessä ei ollut kansalaisaloite?

70

1146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noilla kyttäys- ym. fantasioilla hekumointisi on turhaa koska kaikesta päätellen valtaosa kansasta haluaa noudattaa lakeja. Joten tehtäväksesi jää osoittaa miksi sama ei pätisi abortin kohdalla.

      • Anonyymi

        Minunko kyttäysfantasiat? 😳

        Minusta ihan joku muu on mm kertonut täällä että naisilta kiellettäisiin matkustaminen, laitettaisiin laitoksiin lepositeisiin ettei kukaan voi keskeyttää raskauttaan, kytättäisiin postit. Heitettäisiin naiset vankilaan ja polttomerkattaisiin abortista. Lisäksi otettaisiin lapset pois jne. Sinun oma ideasi tuossa litaniassa. Miksi väität että nämä SINUN omat ideasi on MINUN? Tuntuukos jotenkin omituisilta kun joku muu kirjoittaa ne sinulle, vaikka nämä on suoraan omista kommenteistasi? Meneppäs tekemään nyt aloitetta! Nähdään sitten löytyykö kannatusta. Muistaakseni olet vielä halunnut että murhat laillistettaisiin. Ei ole vielä aloitetta tosta näkynyt.

        -aloittaja-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja just yksi kertoi naistenalistamisketjussa että aborttimahdollisuudsta mainitsemisesta neutraalisti raskaana olevalle tämän pyytäessökin ja käypähoito sivujen linkittämisestä tulisi sama tuomio kuin henkirikoksesta. Nyt vaan aloitetta siitä. Mitä se hyödyttää rähistä jollain keskustelupalstalla jos on hyviä ideoita. 😆

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minunko kyttäysfantasiat? 😳

        Minusta ihan joku muu on mm kertonut täällä että naisilta kiellettäisiin matkustaminen, laitettaisiin laitoksiin lepositeisiin ettei kukaan voi keskeyttää raskauttaan, kytättäisiin postit. Heitettäisiin naiset vankilaan ja polttomerkattaisiin abortista. Lisäksi otettaisiin lapset pois jne. Sinun oma ideasi tuossa litaniassa. Miksi väität että nämä SINUN omat ideasi on MINUN? Tuntuukos jotenkin omituisilta kun joku muu kirjoittaa ne sinulle, vaikka nämä on suoraan omista kommenteistasi? Meneppäs tekemään nyt aloitetta! Nähdään sitten löytyykö kannatusta. Muistaakseni olet vielä halunnut että murhat laillistettaisiin. Ei ole vielä aloitetta tosta näkynyt.

        -aloittaja-

        Kyseinen ihmisoikeuksien "puolustaja" on yhtenä keinona esittänyt että raskaana olevilta kielletään matkustaminen, ja ulkomaisen terveydenhuollon on evättävä suomalaisilta naisilta terveydenhuolto. Muiden maiden asukkaille tämä olisi edelleen mahdollista.

        Eli nyt saisit tilaisuutesi vaikuttaa kun teet aloitteen tästä! Eikä tarvi saada kuin 4 muuta aloitteen taakse! Löytyykö niin montaa.....

      • Anonyymi

        "oikee osote
        19.06.2008 19:17
        (................. kirjoitti:
        tilanne alistaa ihmisen kuin ihmisen epätoivoisiin tekoihin, itse olin valmis tekemään itsemurhan silkasta kauhusta kun huomasin tulleeni hyväksikäytöstä raskaaksi, onneksi sain abortin ajoissa.)

        on (pakko)hoitolaitos raskauden ajaksi terapioineen."

        Tässä näitä tyypillisiä kyttäysfantasioita. Samassa ketjussa palstan ehkäisykieltoaloitteentekijä esitti meksikossa asuvaa raskaana olevaa" onnellista äitiä" joka tuomitsi abortin. Ei muuten olis paljastunut mutta kun alkoi kirjoittaa" lapsia muinaisille jumalille uhraavista kulteista" 😆 nämä vanhat ketjut on hauskoja. Samassa ketjussa vielä väitettiin ettei Suomessa ole leipäjonoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minunko kyttäysfantasiat? 😳

        Minusta ihan joku muu on mm kertonut täällä että naisilta kiellettäisiin matkustaminen, laitettaisiin laitoksiin lepositeisiin ettei kukaan voi keskeyttää raskauttaan, kytättäisiin postit. Heitettäisiin naiset vankilaan ja polttomerkattaisiin abortista. Lisäksi otettaisiin lapset pois jne. Sinun oma ideasi tuossa litaniassa. Miksi väität että nämä SINUN omat ideasi on MINUN? Tuntuukos jotenkin omituisilta kun joku muu kirjoittaa ne sinulle, vaikka nämä on suoraan omista kommenteistasi? Meneppäs tekemään nyt aloitetta! Nähdään sitten löytyykö kannatusta. Muistaakseni olet vielä halunnut että murhat laillistettaisiin. Ei ole vielä aloitetta tosta näkynyt.

        -aloittaja-

        Joku kristillinen tai persu toisella foorumilla ehdotti että KAIKKI raskaana olevat vankilaan ettei pääse tekemään aborttia. Ja että naiset voisi raiskata ja laittaa koppiin lisääntymään. Siinneet jälkeläiset taas kuljetetaan leirille jossa heistä kasvatetaan palvelijoita ja ilmaisia työntekijöitä ja seksiorjia valkoisille miehille. Tämä on hyvin persua ja kristillistä. Kuulemma raamatun mukaista.

        Tai sitten vääntelet taas kerran omiasi ja harhasi on jälleen pahentuneet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minunko kyttäysfantasiat? 😳

        Minusta ihan joku muu on mm kertonut täällä että naisilta kiellettäisiin matkustaminen, laitettaisiin laitoksiin lepositeisiin ettei kukaan voi keskeyttää raskauttaan, kytättäisiin postit. Heitettäisiin naiset vankilaan ja polttomerkattaisiin abortista. Lisäksi otettaisiin lapset pois jne. Sinun oma ideasi tuossa litaniassa. Miksi väität että nämä SINUN omat ideasi on MINUN? Tuntuukos jotenkin omituisilta kun joku muu kirjoittaa ne sinulle, vaikka nämä on suoraan omista kommenteistasi? Meneppäs tekemään nyt aloitetta! Nähdään sitten löytyykö kannatusta. Muistaakseni olet vielä halunnut että murhat laillistettaisiin. Ei ole vielä aloitetta tosta näkynyt.

        -aloittaja-

        Kyllä yksi täällä sanoi että abortista tulis laittaa kuoleman rangaistus. Ehkä se tuottais vähä hyvää mieltä vastustajalle. Niin vaikeetata heillä kun laki tuli vaan lompsis. Ei auttanu huuto ja haukku .

      • Anonyymi

        "valtaosa kansasta haluaa noudattaa lakeja. "
        Minä noudatan lakia. Laki on sen verran nyt hyvä että sitä on helppoo noudattaa. 12 vk asti ja ilman tyhmiä kysymyksiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "valtaosa kansasta haluaa noudattaa lakeja. "
        Minä noudatan lakia. Laki on sen verran nyt hyvä että sitä on helppoo noudattaa. 12 vk asti ja ilman tyhmiä kysymyksiä.

        Siksi se kunnollisempikin laki toimisi mainiosti, eikä valtaenemmistöllä olisi mitään vaikeuksia noudattaa sitäkin, toisin kuin sakkisi jatkuvasti väittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku kristillinen tai persu toisella foorumilla ehdotti että KAIKKI raskaana olevat vankilaan ettei pääse tekemään aborttia. Ja että naiset voisi raiskata ja laittaa koppiin lisääntymään. Siinneet jälkeläiset taas kuljetetaan leirille jossa heistä kasvatetaan palvelijoita ja ilmaisia työntekijöitä ja seksiorjia valkoisille miehille. Tämä on hyvin persua ja kristillistä. Kuulemma raamatun mukaista.

        Se oli Persujen kuntavaaliehdokas nimeltään Teuvo Roskala. Oikeasti.

        "Raiskatulle pitää abortti suoda, jos tekijä on täysin outo. Tai erivärinen. Avioliitossa kun ei voi edelleenkään tulla raiskatuksi. Ei ainakaan tavallisten valkoisten heteroiden suhteessa."

        - Teuvo Roskalan blogi-

    • Anonyymi

      Nämä abortin vastustajat eivät tunnistaudu juuri siksi, että heidän juttujensa kommentointi helpottuisi, jos heidät toisistaan erottaisi. Nyt he voivat aina kieltää, kun jäävät kiinni näistä omista sairaista ideoistaan.

      Mr X

      • Anonyymi

        Etkö jo voi tajuta, että sinun juttusi ovat niin torsotrolleja, ettei niissä ole mitään kommentoitavaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö jo voi tajuta, että sinun juttusi ovat niin torsotrolleja, ettei niissä ole mitään kommentoitavaa?

        Tajuan, että sinä olet pudonnut juttuinesi jo täysin kritisoinninkin alapuolelle. Tuolle roskalle kommentiksi riittää. 😍

        MrX

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajuan, että sinä olet pudonnut juttuinesi jo täysin kritisoinninkin alapuolelle. Tuolle roskalle kommentiksi riittää. 😍

        MrX

        Osoitit oikeaksi sinuun kohdistuneen arvioinnin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osoitit oikeaksi sinuun kohdistuneen arvioinnin!

        Saat sen kommentin, jonka ansaitset.
        😍

    • Anonyymi

      Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan. Tule tänne pillittämään vasta sitten, kun ensimmäinen abortoitu sikiö tekee valituksen.

      • Anonyymi

        Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan. Totta, mutta naisen oikeus ei ole päättää toisen yksilön, sikiön kehittyvästä kehosta ja varsinkaan sikiön omasta elämästä. YK, Lastenoikeudet: "Sikiöllä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN JA JÄLKEEN syntymänsä." Missään laissa tai julistuksissa, kansallisissa tai YKn julistuksissa ei ole määritelty naiselle oikeutta lopettaa sikiön elämä.

        "Missään laissa tai julistuksissa, kansallisissa tai YKn julistuksissa ei ole määritelty naiselle oikeutta lopettaa sikiön elämä."

        Kyllä suomalaiset naiset omat oikeutensa tietää ja käyttävät sitä. Ole huoletta.

        Itse asiassa aika monen maan laki ihan sallii abortin. Suomenkin just. Siinähän sikiön elämä loppuu, eikä se 50% muutenkaan jatkuisi vaikkei aborttia tekisikään. Uskomatonta että olet niin tietämätön. Naisten oikeuksien sopimuksessa edellytetään turvallista ja hygieenistä aborttia ja oikeus lisääntyä vain halutessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan. Totta, mutta naisen oikeus ei ole päättää toisen yksilön, sikiön kehittyvästä kehosta ja varsinkaan sikiön omasta elämästä. YK, Lastenoikeudet: "Sikiöllä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN JA JÄLKEEN syntymänsä." Missään laissa tai julistuksissa, kansallisissa tai YKn julistuksissa ei ole määritelty naiselle oikeutta lopettaa sikiön elämä.

        "Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan."

        Trollille on varmaan uutinen että kohtu on naisen kehoa.

      • Anonyymi

        Vai että murhan uhrin pitäisi siis tehdä valitus kohtelustaan ja kokemastaan vääryydestä...?? Kaikkea hulluuksia sitä täältä suosijasakilta saa lukeakin.. XD XD XD

        "eikä se 50% muutenkaan jatkuisi vaikkei aborttia tekisikään. Uskomatonta että olet niin tietämätön."

        Valehtelet. Niillä viikoilla kun abortteja tehdään, keskenmenon mahdollisuus normaalissa raskaudessa (rv6 lähtien) on enää 2%n luokkaa. Mutta lisäähän tämäkin tieto toki lapsiaan tappavien tuskaa... tosiaan uskomatonta että olet noin tietämätön.

        "Naisten oikeuksien sopimuksessa edellytetään turvallista ja hygieenistä aborttia"

        Missä ihmisoikeusjulistuksissa tuollaista hölynpölyä lukee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan. Totta, mutta naisen oikeus ei ole päättää toisen yksilön, sikiön kehittyvästä kehosta ja varsinkaan sikiön omasta elämästä. YK, Lastenoikeudet: "Sikiöllä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN JA JÄLKEEN syntymänsä." Missään laissa tai julistuksissa, kansallisissa tai YKn julistuksissa ei ole määritelty naiselle oikeutta lopettaa sikiön elämä.

        "Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan."

        Koska naisella ei ole mielestäsi oikeus päättää omasta kehostaan, mutta ihmiselllä taas on, tuosta on pakko päätellä ettet lue naisia ihmiskastiin ollenkaan.

        Naisen kehoon kuuluu kohtu, se ei ole mikään irrallinen, ilmassa leijuva esine, joka kuuluu sikiölle tai muille ihmisille. Se on ihan naisen oma elin, samalla tavalla kuin sydän ja keuhkot. Sitä ei ole lainkaan näin naisihmisenä vaikea määritellä että kelle se kuuluu. Se mitä sisuksissani tapahtuu kuuluu toden totta minulle itselleni.

        Tätä et voi mitenkään kumota millään argumentilla. Sinun pitää nimittäin kertoa, kelle se kohtu kuuluu, jos ei minulle itselleni. Myös kohdun limakalvo on minun, ja minulla on oikeus päättää mitä sille tapahtuu. Jos se en ole minä, niin kuka se on, joka päättää?

      • Anonyymi
        tieteilijä kirjoitti:

        Kehon osiako saa muutenkin käyttää vaikka toisten tappamiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kehon osiako saa muutenkin käyttää vaikka toisten tappamiseen?

        Sivusta kommentti: saa jos kehoon tunkeutuu jokin jota ei halua riesakseen. Ihan selvä asia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta kommentti: saa jos kehoon tunkeutuu jokin jota ei halua riesakseen. Ihan selvä asia.

        Niinpä, kehosta saa tappaa viruksia ja kasvaimiakin jos ne uhkaa hyvinvointia. Eläviä nekin on. Raskaus ja synnytys aiheuttaa väistämättömiä muutoksia ja vaurioita naiselle. Jokaisella on oikeus välttää onnettomuudet ja kehoaan puolustaa hyökkääjiltä. Raskaus ja lapsien olemassa olo heikentää naista fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Yksinhuoltaja on heikoimmilla yhteiskunnassa kaikilla tavoin. Olisi vielä heikompia, jos ei ne vahvat naiset olisi heikompia naisia puolustaneet. Tämä onkin syy miksi historian aikana naiset on olleet heikkoja, kun joutuvat kantamaan aina raskaimman taakan...paitsi ne harvat onnekkaat ja lapsettomat jotka on syntyneet yhteiskunnan rikkaille. Lähes aina suuret tiedenaiset, muusikot, vaikuttajat, kirjailijat ja taiteilijat on olleet lapsettomia tai lapsia on ollut niin vähän että joku toinen on ne hoitanut, jos ei raskaudet ole tappaneet. Brittien kuningatar Victoria ei itse hoitanut lapsiaan. Historian tutkijat on selvittäneet että vihasi pikemminkin. Ei lapsia ole juuri rakastettu kun niitä ei ole tehty suunnitelmallisesti vaan ne on syntyneet vahingossa, miehen himojen vuoksi. Naisilla ei himoja juuri ehtinyt ollutkaan kun raskaus ja lapsenteko ne himot viimeistään karkotti. Vasta ehkäisy on vapauttanut himotkin kun raskauden pelko on väistynyt.

        Abortin vastustajat puhuu inhimillisyydestä samaan hengenvetoon kun olisivat valmiita sitomaan naisen kiinni sänkyyn melkein vuodeksi ja polttomerkkaamaan ihmisiä. Tämän jälkeen he väittävät että dystooppisen kirjan ja TV-sarja jossa kuvataan juuri sellaista valtiojärjestystä, on muka fiktiota vaikka nämä ajatukset on täysin samoja kuin TV-sarjassa.

        Abortinvastustajat unohtaa senkin tosiseikan että miehet hyväksyy yhtä lailla abortin kuin naiset. Itse asiassa miehet päätti ennen myös naisen kehosta, ja siitä kuka sai syntyä ja elää antiikin aikaan, jonka välimeren alueen tapoja tapoja ihaillaan Raamatun lauseissa täälläkin.

        Mitähän mieltä naisten, joita sidottaisiin "Aborttiväen" toimesta sänkyyn tai laitettaisiin pakkohoitoon vuodeksi, miehet, isät ja veljet ja poikaystävät olisi tästä menettelystä.... Ehkäisykieltomies ja sänkyynsitoja ilmeisesti luulee että miehet kannattaisivat omaisiinsa kohdistuvia pakkotoimia noin vain? Näkee että tämä suuruudenhullu ehkäisykieltotyyppi ei ole koskaan olleet kontaktissa naisiin, ei ilmeisesti äitiinsäkään kun olisivat valmiita kohtelemaan äitiäänkin edellä kuvatulla tavalla. Äiti on ilmeisesti just vihannut ei toivottua lasta? Se on hyvä esimerkki mihin pakottaminen johtaa, vihaan joka vain uusintaa vihaa ja pelkoa. Hitleriä ja, Staliniakin isä kuritti ja vihasi, seuraukset tiedetään

        Nainen on näille kuin joku hyödyke kuin vanhatestamentin aikana, jota nämä sänkyyn sitojat vielä ihailee ja muinaisia runoelmia käyttää ihmisoikeusperusteinaan. Tämmöinen kohteluko ei muka nostattaisi vihaa, ja vastustusta, vaan naiset alistuisi, nykyaikana...?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sivusta kommentti: saa jos kehoon tunkeutuu jokin jota ei halua riesakseen. Ihan selvä asia.

        Missä sellainen yli-ihmis oikeus on julistettu? Oman kallosi uumenissa?

        "kehosta saa tappaa viruksia ja kasvaimiakin jos ne uhkaa hyvinvointia. Eläviä nekin on. Raskaus ja synnytys aiheuttaa väistämättömiä muutoksia ja vaurioita naiselle."

        Ne ei ole ihmisiä, eikä raskaus ole sairaus eikä mikään luonnoton vieras olio kehossa!
        Abortti se vasta vaurioita aiheuttaakin, eikä vähiten psyykelle.

        "Raskaus ja lapsien olemassa olo heikentää naista fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Yksinhuoltaja on heikoimmilla yhteiskunnassa kaikilla tavoin."'

        Taas näitä lapsia vihaavan trollin märkiä fantasioita... XD

        "sitomaan naisen kiinni sänkyyn melkein vuodeksi ja polttomerkkaamaan ihmisiä."

        Paatostelee se joka hinkuaa myrkyttää lapsia kuoliaaksi ja repiä elävältä palasiksi..

        "miehet hyväksyy yhtä lailla abortin kuin naiset."

        Joo, edelleen joku pikku marginaali ja ne muut on siellä harhoissasi.. XD

        "hyvä esimerkki mihin pakottaminen johtaa, vihaan joka vain uusintaa vihaa ja pelkoa"

        Sieltäkö tuo kaikki katkera raivosi kumpuaa? Pakotettiinko sinut tappamaan lapsesi?

        "Missä sellainen yli-ihmis oikeus on julistettu? Oman kallosi uumenissa?"

        Finlexistä luin. Ja katsoin netistä että terveyskeskuksesta voi tilata aborttiin ajan. Jos se susta on yli ihmismäistä niin ok. 🙂 Kohdussani oli joku joka aiheutti pahoinvointia. Oli alkio. Poistettiin ettei enempää voisi pahoin. Myös muut vammat kuten mahan paisuminen ja kropan pilalle meno estettiin. Puhumattakaan siitä että 9 kk päästä olis revitty koko alapää veriseksi tohjoksi jolla ei te enää mitään...

        Missä finlex julistaa IHMISoikeuksia? Vai etkö kykene käsittämään eroja IHMISoikeuksilla ja juridisilla?

        "Poistettiin ettei enempää voisi pahoin. Myös muut vammat kuten mahan paisuminen ja kropan pilalle meno estettiin. "

        Lapsi murhattiin koska aiheutti tilapäistä "pahoinvointia" murhaajalle. Psyyke revittiin ja mielenrauha pilattiin ja on nyt loppuelämä pelkkää itsepetoksellista syyllisyystraumaista tohjoa, jolla ei tee mitään.

        "Missä finlex julistaa IHMISoikeuksia? Vai etkö kykene käsittämään eroja IHMISoikeuksilla ja juridisilla?"

        Perustuslaissa. Julistukset on pelkkiä mielipiteitä ja niitä voi tehdä kuka elämänkoululainen hyvänsä törkyblogeissaan Laki sitoo ja määrää ja sanktioi.

        Eli et näköjään kykene.. homma selvä.
        Perustulaki on samaa juridiikkaa kuin muukin eikä julista mitään ihmisoikeuksia.
        Suomen laki ei koske kuin pikku plänttiä ja noin 5,5 miljoonaa miljardien ihmisten pallolla, ihmisoikeusjulistukset pätee universaalisti niitä riistävistä lainsäädännöistä riippumatta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä finlex julistaa IHMISoikeuksia? Vai etkö kykene käsittämään eroja IHMISoikeuksilla ja juridisilla?

        "Poistettiin ettei enempää voisi pahoin. Myös muut vammat kuten mahan paisuminen ja kropan pilalle meno estettiin. "

        Lapsi murhattiin koska aiheutti tilapäistä "pahoinvointia" murhaajalle. Psyyke revittiin ja mielenrauha pilattiin ja on nyt loppuelämä pelkkää itsepetoksellista syyllisyystraumaista tohjoa, jolla ei tee mitään.

        "Missä finlex julistaa IHMISoikeuksia? Vai etkö kykene käsittämään eroja IHMISoikeuksilla ja juridisilla?"

        Juridiset oikeudet ja rikosnimikkeet on semmoset jotka valtakunnan laki määrittelee. Ne velvoittaa minua.

        Ihmisoikeudet taas on jokaisen omassa pääkopassa ja sinulla on niistä oma versios eikä ne sinun keksimät mitenkään velvoita minua.

        "Ihmisoikeudet taas on jokaisen omassa pääkopassa"

        Universaalit ihmisoikeudet löytyy kyllä ihan myös sieltä YK:n julistuksista ja sopimuksista, ja velvoittaa vähintäänkin moraalisesti toimimaan YK:n toiveiden mukaan. Ne toiveet syntymättömien lasten osalta ei ole sinulle mieluisia, ja Suomenkin laki on ajautunut valovuosien päähän niistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisoikeus on ihmisen oma oikeus päättää omasta kehostaan. Totta, mutta naisen oikeus ei ole päättää toisen yksilön, sikiön kehittyvästä kehosta ja varsinkaan sikiön omasta elämästä. YK, Lastenoikeudet: "Sikiöllä on oikeus omaan elämäänsä ENNEN JA JÄLKEEN syntymänsä." Missään laissa tai julistuksissa, kansallisissa tai YKn julistuksissa ei ole määritelty naiselle oikeutta lopettaa sikiön elämä.

        " Totta, mutta naisen oikeus ei ole päättää toisen yksilön, sikiön kehittyvästä kehosta ja varsinkaan sikiön omasta elämästä"

        Aborttilaki kumoaa sinun väitteesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä sellainen yli-ihmis oikeus on julistettu? Oman kallosi uumenissa?

        "kehosta saa tappaa viruksia ja kasvaimiakin jos ne uhkaa hyvinvointia. Eläviä nekin on. Raskaus ja synnytys aiheuttaa väistämättömiä muutoksia ja vaurioita naiselle."

        Ne ei ole ihmisiä, eikä raskaus ole sairaus eikä mikään luonnoton vieras olio kehossa!
        Abortti se vasta vaurioita aiheuttaakin, eikä vähiten psyykelle.

        "Raskaus ja lapsien olemassa olo heikentää naista fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Yksinhuoltaja on heikoimmilla yhteiskunnassa kaikilla tavoin."'

        Taas näitä lapsia vihaavan trollin märkiä fantasioita... XD

        "sitomaan naisen kiinni sänkyyn melkein vuodeksi ja polttomerkkaamaan ihmisiä."

        Paatostelee se joka hinkuaa myrkyttää lapsia kuoliaaksi ja repiä elävältä palasiksi..

        "miehet hyväksyy yhtä lailla abortin kuin naiset."

        Joo, edelleen joku pikku marginaali ja ne muut on siellä harhoissasi.. XD

        "hyvä esimerkki mihin pakottaminen johtaa, vihaan joka vain uusintaa vihaa ja pelkoa"

        Sieltäkö tuo kaikki katkera raivosi kumpuaa? Pakotettiinko sinut tappamaan lapsesi?

        "Joo, edelleen joku pikku marginaali ja ne muut on siellä harhoissasi.. "

        Oletkosillä kannalla että suurin osa miehistä vastustaa aborttia? Osaat varmaan kertoo miksei he ole muuttaneet lakia tai kampanjoineet kiellon puolesta? Helppoahan se nyt olis. Tämä edesmennyt lakikin oli miesten päätöksellä toteutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli et näköjään kykene.. homma selvä.
        Perustulaki on samaa juridiikkaa kuin muukin eikä julista mitään ihmisoikeuksia.
        Suomen laki ei koske kuin pikku plänttiä ja noin 5,5 miljoonaa miljardien ihmisten pallolla, ihmisoikeusjulistukset pätee universaalisti niitä riistävistä lainsäädännöistä riippumatta.

        "ihmisoikeusjulistukset pätee universaalisti niitä riistävistä lainsäädännöistä riippumatta."

        Kerro missä maissa näin on, joissa pätee ihmisoikeudet paremmin kuin suomessa ja samalla tiukka aborttilaki

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " Totta, mutta naisen oikeus ei ole päättää toisen yksilön, sikiön kehittyvästä kehosta ja varsinkaan sikiön omasta elämästä"

        Aborttilaki kumoaa sinun väitteesi.

        Laki ei ole yhtä kuin moraali tai eettinen oikeutus. Sitäpaitsi lait vaihtelee eri maissa ja aikoina. Joten ei kumoa yhtikäs mitään.

    • Anonyymi

      Myos keskenmenot tulee lailla kieltää! Kirkossa käynti on määrättävä pakolliseksi ja uskonnovapaus poistettava! Ainoastaan luterilaisuus sallittaan ja ateistit ja agnostikot on tapettava! Tämä olisi sitä oikeaa suvatsevaisuutta ja lähimmäisen rakastamista!

    • Anonyymi

      Koska abortinvastustajien mielestä heidän mielipiteensä edustaa kansan enemmistöä ei liene mikään temppu saada vahva tuki moisille aloitteille....?? Eduskuntaan menee että pujahtaa ja koko eduskunnan naiskaarti tottakai kannattaa tämmösiä aloitteita....? 😀

      • Anonyymi

        Sitä minäkin olen ihmetellyt jo pitempään. Valtavan massoin maassamme kuulemma on abortin vastustajia, mutta hiljaa he ovat. Missä he ovat? Eivätkö abortteja vastustavat aktivistit saa millään heitä esille?

        Mr X

      • Anonyymi

        Kun nykyinen aborttioikeus tuli mahdolliseksi, se tuli miesten tahdosta. Ilman miehiä ei laki olisi muuttunut. Vuonna 1969 eduskunta oli miesvaltainen niin kuin on ollut viime päiviin saakka. Miehet kannattaa abottioikeutta samalla lailla kuin naiset. Tämä on tullut taas selväksi kyselyin ja eduskunnan kantaa kysyessä.

        Miehet on pääasiassa olleet silloinkin perheellisiä., v 69. Ei heitäkään pakkosynnyttäminen ja laittomat abortit ole viehättänyt. Kukapa haluaa orjuttaa omia omaisiaan nykyäänkään. Kyllä ne on näitä pienen piirin fanaatikkoja ja uskovaisia, jotka ei pdä naista minään.

        "Miehet kannattaa abottioikeutta samalla lailla kuin naiset."

        Sillä höyrähtäneellä marginaalilla joka tulee esille. Pikku piirin lapsivihamielisä fanaatikkoja siis jotka sattumalta, muiden asioiden puitteissa päässeet mellastamaan vallan kahvaan.. ja verensakea jälki on sen mukaista.

        Miehet ne kyllä äänesti aborttilain tällaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Miehet kannattaa abottioikeutta samalla lailla kuin naiset."

        Sillä höyrähtäneellä marginaalilla joka tulee esille. Pikku piirin lapsivihamielisä fanaatikkoja siis jotka sattumalta, muiden asioiden puitteissa päässeet mellastamaan vallan kahvaan.. ja verensakea jälki on sen mukaista.

        Varmaan harmittaa sua mutta elämä ei vaan oo reilua ja tasapuolista kaikille.

    • Anonyymi

      "Vapaaehtoisia poikamiehiä tehtävään löytyisi joten työllisyys paranisi."

      Tottahan joka jannu antaa panoksensa ja kykynsä kansakunnan käyttöön. Pitöis olla vaan jotkut testit millä geenivirheet tutkitaan ja pitää ceeveehen kirjoittaa mitat ja ulottuvuudet.

    • Anonyymi

      Ajattelun tasolla riittää sidotut kädet. Jos pää kestää.

    • Anonyymi

      Minä olen ajatellut tehdä kansalaisaloitteen että naisten ulkosynnyttimet on tarkistettava kerran viikossa kunnan vapaaehtoistyöntekijä-miesten voimin ettei kukaan vain hairahdu mukavuusseksin kauheuteen. Jos naisella on käytössään pillerit ne otetaan pois ja siittäminen voi tapahtua sen jälkeen vapaaehtoistyöntekijän toimesta. Myös nyt tautiseen aikaan palkataan rokottajia ja kausityöntekijöitä joten syntyvyys voidaan hoitaa näin vapauttamalla naiset ehkäisystä ja työnteosta. Tässä on selvä korrelaatio minkä minä nyt kirjasin ylös. Sana hollanniksi. Minä olen tietenkin ensimmäinen siitosasiamiehen vakanssille haluava.

    • Anonyymi

      Minä olen tekemässä kansalaisaloitetta joka vaatii kriminalisoimaan itsesaastutuksen eli onanoinnin. Jo siittiöllä on oikeus elämään.

    • Anonyymi

      Minulla on just tekeillä ainakin seksin kieltäminen muilta kuin heteroilta ja kiinteässä suhteessa olevilta.

      Jos olisin vanha niin sanoisin jopa että seksi pitää kieltää muilta kuin avioliitossa. Mutta nyt kun se ei ole enää uskottavaa niin sanon että pysyvissä suhteissa. Voihan suhdekin olla pysyvä jopa parikin päivää. Mistä sitä kukaan tietää suhteiden pituutta.

      Mut joo asetan seksinvalvontakomitean valvomaan ettei seksiä harrasteta ilman lupaani.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/5919990/kunnassasi-alkaa-aborttien

      Tämä löytyi. Mutta kirjoittaja ei taida vaivaantua tekemään edes kansalaisaloitetta vaan hän on päättänyt yksin omassa diktaattoriunissaan että kunnissa nyt vaan alkaa ihmisten potilastietojen levitys. Ilmoitusasia, ja kunnanvaltuustot tottelee... 😁 Heh.

    • Anonyymi

      Kyllä on aloite vireillä. Siinä vaaditaan että Lääkäriliiton, Gynekologiyhdistyksen, Amnestyn ja YK:n ihmisoikeus- ja seksuaalioikeuksien artiklat ja eduskunnan päätökset poistetaan laittomina ja valta naisten ruumiista (lähinnä sukuelimistä, muulla ei niin väliä) siirretään kelle se kuuluu eli miehille. Naiset siirretään heti 10-vuotiaina sopiville miehille. Näin naiset vapautetaan raskaasta palkkatyöstä ja suojellaan kuluttamisen ja palvelujen käytön rasitukselta siihen luonnolliseen tehtävään mihin Raamattu on naiset määrännyt. Tapauksissa joissa mies ei kykene elättämään naista elatusvelvollisuus on valtiolla mutta määräysvalta miehellä, esim jos mies on elämäntapa-tukiensuurkuluttaja ja merkonoomi, oleskelee mielummin kotona nettiin päivät kirjoittaen kuin töissä. Abortista ja ehkäisyn käytöstä ja kieltäytyminen seksistä ja raskaudesta ilman miehen lupaa naiset on tuomittava vankilaan kuten henkirikolliset muutenkin. Myös keskenmeno ja luvattomat kuukautiset tutkitaan henkirikoksena. Vankeutta tukee määrätä 30 vuotta. Samalla naista suojellaan näin promiskuittiisilta hyväksikäytöiltä. Naisen tulee kuitenkin päästä kotiin kerran päivässä hoitamaan miehensä luonnolliset seksuaaliset tarpeet ja laittaa ruoka ja siivota ettei mies rasitu liikaa näissä elämän kriiseissä joihin hänen naisensa on hänet saattanut. Aloite tulee lähiaikoina kansalasaloitepalveluun.

      Pastori Lemuel PK. Parva-Kalli

      • Anonyymi

        Tämä on kyllä huikein idea tällä palstalla. 😆

    • Anonyymi

      Luin eräästä vanhasta keskustelusta täällä että abortinvastustajat vaatii naisille kuolemantuomiota abortista. Näin menetettäisiin joka vuosi 9000 hedelmällisyysikäistä naista ja tyttöä. Mitenkä kävisi syntyvyyden.... Ja orpojen lisääntyminen kun vaikka 5 lapsisten perheen yksinhuoltajaäiti tuomittaisiin kuolemaan siksi kun yritti säästää terveytensä ja elämänsä abortilla.

      Ainoa mitä ei abortinvastustaja suostu vastustaan on miesten oikeus ruikkia mällit naisen vaginaan. Koska tämäkin on naisten syy. Eikä miestä saa pakottaa mihinkään, se on väärin jos miehillä ei ole oikeutta seksiin joko naisen suostumuksella tai ilman sitä. Miesten seksioikeutta vastustavat on tietty feminatseja.

      • Anonyymi

        "kun yritti säästää terveytensä ja elämänsä abortilla."

        Kerro nyt jo näiden ainaisten valheidesi sijaan kuka ja missä täällä viimeksi on vastustanut sitä vakavilla terveyssyilläkin?

        "miesten oikeus ruikkia mällit naisen vaginaan"

        Hohhoijaa, blablaa.. Onko sulla joku pakkomielle tähän mällien ruikkimiseen? Siitä puhe mistä puute..?

    • Anonyymi

      Kyllä on aloitetta vireillä ja ihmisoikeuksia puolustava! Joku ihmisoikeuksia vastustava hätärynkytti tämän aloitteen poistoon kun oli niin kiperää totuutta.

      Hedelmöittynyt munasolu on ihminen ja siksi solulle on annettava äänioikeus kokoontumisoikeus ja täysi ehdolle asettautumisoikeus. Onhan hedelmöittynyt munasolu jo ihminen ja täysin samoilla ominaisuuksilla varustettu kuin nainen jonka oikeuksia joku oikeudettomasti pitää suurempina. Eihän hedelmöittynyt munasolu ole edes osa naisen kehoa! Se on erillinen, puolen millimetrin kokoinen yksilö munanjohtimissa ja voi äänestää vaaleissa persuja ja kristillistä puoluetta ja myös keskustan miesehdokkaita. Ja tietenkin naisten äänioikeuden kumoamista ja naisten perustuslaillisia oikeuksia vastaan.

      Raamatussa naisille annettiin riittävät oikeudet miehen irtaimistoon kuuluvana ettei naiset enää maallisia oikeuksia tarvi. Mihin naiset niitä tarvitsee kysyn vaan. Riittää kun naiset heikompina astioina hoitaa palkkatyön, raskaudet, synnytykset, lastenhoidon, kotityöt, lumityöt, kuljettavat veden ämpäreissä järvestä ja kaikki ansiotyöt ja muut työt. Joutilas nainen voi olla altis siveettömille ajatuksille toisin kuin mies. Tai yleensä ajatuksille. Mies voi päättää mitä oikeuksia nainen tarvitsee ja mitä ei. Niin meillä on ja naiset meidän yhteisössämme olisivat samaa mieltä jos sitä heiltä kysyttäisiin.

      Nyt alkakaan heti kerätä nimiä kansalaisaloitetta varten. Minulla on muita kiireitä siittämistehtävissä ja kompjuuterin käyttöä ja kymmensormijärjestelmää opetellessa niin en ehdi aloitteita rustaamaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe