Pakkosijoitukset jos tulijoita olisi miljoona

Muistakaa vuoden 2015 pakkosijoitukset kuntiin. Kunnilla ei ole ääretöntä kapasiteettia joten historia toistaisi itseään.

Asuinosakkeet ovat sähköisessä rekisterissä, ja sieltä katsottavissa, että keneltä liikenee tilaa pakolaiselle, ja että kuinka monelle.

Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa demokraattisin keinoin, ja lähettää sopivaksi katsomalleen ministerille asiallisen sähköpostin, jossa kertoo, että minun kotini ei ole käytettävissä, vaikka tulijoita olisi kaksi miljoonaa.

Muistakaa asiallisuus, niin viesti menee perille, eikä voi syyttää ahdistelusta, vihapuheesta, tai muusta sellaisesta.

Kansalaisaloite viestin viejänä tai adressi aiheesta voisi myös olla paikallaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Muistakaa vuoden 2015 pakkosijoitukset kuntiin. Kunnilla ei ole ääretöntä kapasiteettia joten historia toistaisi itseään.

Asuinosakkeet ovat sähköisessä rekisterissä, ja sieltä katsottavissa, että keneltä liikenee tilaa pakolaiselle, ja että kuinka monelle.

Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa demokraattisin keinoin, ja lähettää sopivaksi katsomalleen ministerille asiallisen sähköpostin, jossa kertoo, että minun kotini ei ole käytettävissä, vaikka tulijoita olisi kaksi miljoonaa.

Muistakaa asiallisuus, niin viesti menee perille, eikä voi syyttää ahdistelusta, vihapuheesta, tai muusta sellaisesta.

Kansalaisaloite viestin viejänä tai adressi aiheesta voisi myös olla paikallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu