Jumalat ovat Antikristuksia spiritteineen, demoneineen. Olen jo ihan liikaakin ollut hiljaa tästä asiasta, joka on minulle ollut selvä, absoluuttinen tosiasia, jo vuosikausia.
Jumalat ovat ensinnäkin kaiken takana, kaikessa pahassa ja kolttosissa olleet mukana: Heillä on Apocalyptiset Aikansa menossa eli aika, jolloin He yrittävät pelotella, kauhistuttaa ihmisiä ns. Lopun Ajan löpinöillään ja teoillaan. Kaikki profetiat Jumalat ovat ensin ilmoittaneet uskovilleen ja sitten tulleet tuota pikaa ne Itse laittamaan toteen.
V. 2007-2008 taitteessa mm. eräs Jumala ilmoitti uskovilleen: ’Minä vien Suomen elintason!’ No, aika nopeasti tämän jälkeen Suomen Nokia lähti syöksylaskuun, mikä oli kaikin tavoin mahdotonta: Nokia oli erittäin menestynyt kansainvälinen firma, jonka konkurssi oli mahdottomuus. Tämä kaikki selittyy sillä, että samoihin aikoihin JUmalat olivat aloittaneet ns. Antikristus-lärväilyt ja -uskottelut ihmisille, ihan tavallisillekin. He loivat mm. minun naamastani ns. Antikristus-ilmestyksiä, joita He esittelivät ilmatilassa toisille. Tämän seurauksena Jenkeissä kuulemma kukaan ei edes katonut enää Nokian hyllyihin. Jenkithän ovat yleisesti ottaen helposti peloteltavissa ja uskoteltavissa, ja tämä Antikristus-lärväly sai heidät lopettamaan Nokian ostamisen: Nokia menetti jättisuuren asiakasmääränsä pelkästään Jenkkien takia.
Suomihan EI ollut tehnyt mitään pahaa tai väärin, ei myöskään ollut jättänyt mitään oikein ja hyvää tekemättä. Silti Jumala antoi tämän profetian uskovilleen ennen kuin tuli sen laittamaan toteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kun Jumala varoittaa ihmiskuntaa, olisi siihen reagoitava ja tehtävä parannusta. Näemme Raamatusta, että Joona pelasti saarnallaan Niniven, kun hän saarnasi heille Jumalan antamaa kadotus varoitusta, koska he olivat vaipuneet paatumukseen. Ninive kääntyi pois synneistään ja pelastui. Suomessa on paljon rukoilijoita. rukousketjut rukoilevat Suomen ja maakuntien puolesta ja näin tuovat siunausta kaikille, myös Jumalan pilkkaajille, jotka saavat ansiotta nauttia hyvistä oloistamme siipeilijöinä, luullen ettei Jumala näe. Mutta hyvä Jumalamme antaa teillekin armon aikaa, jotta voisitte kääntyä pois mestarinne saatanan vallasta.