Hän antoi jakaa Venäjän maan näennäisitsenäisiksi Neuvostotasavalloiksi omine rajoineen. Ilman tätä jakoa vanha Venäjä olisi ollut vaikeasti hajotettavissa eri valtioiksi kun mitään rajoja ei olisi ollut valmiina joihin vedota. Niin Ukraina kuin Baltian maatkin olisivat kiltisti osa suurta Venäjää. Eipä tiennyt Lenin mitä teki.
Ukrainan ja muut rettelöt ovat Leninin syytä
Anonyymi
12140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Lännelle nämä Kansallisuusasiain komissaari Stalinin rajanvedot ovat pyhiä ja loukkaamattomia vaikka Stalinia muuten kuvataankin hirviöksi. Ei siis niin pahaa jottei jotakin hyvää.
Länsi on selvästi jakomielitaudin kurimuksessa. Kierosti haukutaan Venäjää etupiirien haalimisesta vaikka ajaa samaa kuin USA Kuuban kriisissä.
Stalinin jälkeen ei itänaapuri ole halajanut etupiirejä.
Bolsevikkihallinnolla riitti joukkoja hädin tuskin Venäjän ydinalueiden järjestyksen ylläpitämiseen. Jopa käynnissäoleva sota Saksaa vastaan jouduttiin laittamaan prioriteettilistalla kakkossijalle (Venäjän kannalta katastrofaalisin seurauksin).
Jos Lenin ei olisi itsenäisyysksiä myöntänyt, ne maat (mukaanlukien Suomi) olisivat itsenäistyneet joka tapauksessa, koska Venäjä ei olisi sitä pystynyt estämään. Lenin toivoi joka tapauksessa pystyvänsä ylläpitämään hyviä valtiollisia suhteita uusiin naapureihinsa.
Stalin puolestaan ei välittänyt aatteesta tuon taivaallista vaan näki vallankumouksen vain keinona nostaa itsensä yhteiskunnan eliittiin, missä tietysti onnistuikin, päästen lopulta tsaariksi tsaarin paikalle. Stalinin valtakaudella Venäjän sisäinen epäjärjestys oli jo saatu enimmäkseen kuriin, ja uusi tsaari tietysti halusi valloittaa takaisin vanhan keisarikunnan itsenäistyneet osat.
----- ne maat (mukaanlukien Suomi) olisivat itsenäistyneet joka tapauksessa, koska Venäjä ei olisi sitä pystynyt estämään. ------
Kun Venäjän sisällissota päättyi oli Trotskin johtaman Puna-armeijan vahvuus n. 3 miljoonaa miestä. Kyllä sieltä olisi riittänyt porukkaa estämään Suomen ja monen muunkin itsenäisyys jos olisivat halunneet estää.
-----Niin Ukraina kuin Baltian maatkin olisivat kiltisti osa suurta Venäjää. -----
Ja saisivat ollakin. Nyt ovat vain pummeja käsi parempiensa kuten Suomen taskuissa. Venäjän osina joutuisivat elättämään itse itsensä ja sehän olisi ihan kamalaa.
Logiikkasi mukaan Suomenkin pitäisi olla osa suurta Venäjää, vai mitä? Kuinka paljon se Ukraina on sinulta pummannut rahaa, kun se sinussa tuollaista katkeruutta aiheuttaa.
Tuliko tomppelin mieleen ollenkaan sitä tosiasiaa, että Baltian maat jäivät yleisestä kehityksestä jälkeen siksi kun olivat Neuvostoliiton vallan alla 51 vuotta. Sen riiston alaisina.
Elättivät osaltaan sitä Neuvostoliiton hallitsevaa kommunistista yläluokkaa.
Joten kyllä Baltian maille voi hiukan solidaarisuutta osoittaa.
Osallistuivat innokkaina juutalaisten joukkotuhontaan natsien kätyreinä. Ihan sopiva pikkurangaistus olla vähän aikaa N-liiton osana. Kun vainoaa toista niin voi joutua itse vainotuksi.
"Ukrainan ja muut rettelöt ovat Leninin syytä"
Nimenomaan, perusti Neuvosto-Venjän bolseviikeineen!
Kaiken pahan alku ja juuri.
-----"Ukrainan ja muut rettelöt ovat Leninin syytä"
Nimenomaan, perusti Neuvosto-Venjän bolseviikeineen!
Kaiken pahan alku ja juuri.-----
No nythän siellä eivät leniniläiset enää ole vallassa. Onko jotenkin parempi naapuri, mitäs tykkäät ?
Kyllä boseviikit kohtelivat sikamaisesti ukrainalaisia, kun Ukraina liitettiin Neuvosto-Venäjään.
Vastustajat yksinkerteisesti tapettiin nälkään!
Jos ei olisi ollut neuvostotasavaltoja ei vanhaa Venäjää olisi voitu palastella. Tämä olisi ollut koko Euroopan onni, ei olisi elätti-virolaisia sotaa lietsomassa. Eläisivät tyytyväisinä Venäjän osana eikä Ukrainakaan nyt tuhoutuisi.