Omaisena kärsin eniten..

En varmaan ainut joka kärsii eniten läheisen sairaudesta.. Syytöksiä milloin mistäkin asiasta ja viimeisin tänä aamuna.. Olen kuulema antanut isälleni luvan tappaa itsensä. Eilen viimeksi kävi kimppuuni, kädet olivat jo kurkullani mutta sain revittyä ne irti. Diagnoosista reilut puoli vuotta ja jo tässä vaiheessa mennään. Isä kuuluisi laitokseen se nyt selvä. Itse kuulema ennemmin lähtee helvettiin kuin laitokseen. Tuo että sanoo lapsen antaneen luvan tappaa itsensä, kertoo jo tilanteesta kaiken oleellisen.
1747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kannattaisi varmaankin ottaa yhteyttä hoitavaan lääkäriin.
Ei taida pärjätä yksi.Lääkäri kyllä hoitaa potilaansa hoitokotiin,valvonnan alle.
Kirjoittamasi näyttää aika pahalta,potilaan ja itsesi osalta.
Terveyskeskuksetkin ottavat ilmoituksia vastaan ja ottavat jatkohoitoon.
Auto tulee hakemaan,vie hoitoon.Kertomasi vain ihmetetyttää väkivaltaisuuden takia.
käyttääkö isäsi alkoholia lääkityksen kanssa tai joitakin muita lääkeitä.Näillä on kyllä vaikutusta suuttumuksiin ja tilanteen hallittavuuteen.
Jos asut samassa rakennuksessa ,olet omaishoitaja,yksikin kurkussa roikkuminen on liikaa,opasta hoidettavaa hoitolaitokseen,tarvitset siihen vain puhelinsoiton.
Olen itse muistisairaan läheinen,meillä alkaa olla asunto täynnä muistilappuja,tunnistaa esineet ,vaan ei osaa nimetä näitä.Numerot alkavat olla sekaisin.ilman käskemättä ei ymmärä edes tehdä kotiaskareita. Pärjää kyllä valvonnan alla,tutussa ympäristössä. Suku kärsii,koetetaan kestää,ei hoitolaitokset pahoja paikkoja ole hoidettavalle,Sukukin saa hetken huilia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

En varmaan ainut joka kärsii eniten läheisen sairaudesta.. Syytöksiä milloin mistäkin asiasta ja viimeisin tänä aamuna.. Olen kuulema antanut isälleni luvan tappaa itsensä. Eilen viimeksi kävi kimppuuni, kädet olivat jo kurkullani mutta sain revittyä ne irti. Diagnoosista reilut puoli vuotta ja jo tässä vaiheessa mennään. Isä kuuluisi laitokseen se nyt selvä. Itse kuulema ennemmin lähtee helvettiin kuin laitokseen. Tuo että sanoo lapsen antaneen luvan tappaa itsensä, kertoo jo tilanteesta kaiken oleellisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu