EI NATOON!

Mielestämme NATO:on liittyminen ei ole hyvä idea. Se ei ole Suomelle kannattavaa, koska uhka muiden maiden sotaan joutumisesta on suurempi, kuin esimerkiksi Suomella. Suomi saisi tietenkin turvan muilta NATO mailta, jos Suomi joutuisi sotaan, mutta jos joku muu NATO maa joutuu sotaan, niin Suomikin joutuu vastavuoroisesti lähettämään miehiä sotaan.
Jos Suomi liittyisi NATO:on niin se tarkoittaisi myös suurempaa terrorismiuhkaa, koska NATO on Yhdysvaltain sotaliittouma/järjestö ja tällöin Suomi siis liittyisi Yhdysvältain puolelle, josta Arabimaat ei varmasti pitaisi. Parempi pysyä liittoutumattomana ja pitää puolustusvoimat kunnossa.
Kaiken muun lisäksi Suomi joutuisi maksamaan NATO:on liittymisestä suuria summia, jonka voisi käyttää myös esimerkiksi koululaitoksen palvelujen edistämiseen. Emme saisi kuitenkaan NATO:lta pakostikkaan sitä hyötyä mitä siitä joutuisimme maksamaan.
3227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Natoon liittyminen on Suomelle kannattavaa. Silloin todistamme, että olemme länsimaa. Missään muussa länsimaassa ei ole pakollista asevelvollisuutta. Saataisiin miehet hyödyllisiin töihin.

Menköön ne armeijaan, jotka sitä pakollisuutta puolustaa. Natoon liittyessä pakollinen asevelvollisuus (joka vain syö rahaa) voitaisiin lopetta, ja miehet voisdivat tehdä jotain tärkeää.

Ja ei huolta, jos johonkin Nato-maahan tehdään aseellinen hyökkäys, sinne lähtevät palkka-armeijaan vapaaehtoisesti lähteneet!

Suomi on maailmanpoliittinen kummajainen. Olemme melkein ainoita euroopassa, jotka vielä pitävät satojentuhansien miesten reserviä sodan varalle.

Ja ne, jotka eivät hallitustaan suostu puolustamaan, laitetaan vankilaan.
Näin ei tulisi myöskään mielipide vankeja, ja Suomen maine kohenisi ulkomailla.

Äänestä
  • "Suomi on maailmanpoliittinen kummajainen. Olemme melkein ainoita euroopassa, jotka vielä pitävät satojentuhansien miesten reserviä sodan varalle. "

    Eikä siinä vielä kaikki. Niiden satojentuhansien miesten varustetaso, koulutustaso ja kunto on pääosin huono, mikä tietysti tositilanteessa maksaisi, no mitäpäs muutakaan kuin hehtolitroittain verta.

    Lisäksi Suomi on poliittisesti liittoutunut mutta sotilaallisesti liittoutumaton. Tätä asiaa ovat muidenkin länsimaiden arvostetut asiantuntijat kuulemma ihmetelleet.

    Suomi myös pyrki vesittämään EU:n keskinäiset turvatakeet, mutta ei kuitenkaan saanut poistettua avunantovelvoitetta, ainoa mitä saavutettiin oli viesti EU-maille ja muille maille että me emme sitten oikeastaan halua mitään apua.

    Entisestään riutuvaa armeijaa halutaan vielä rankaista poistamalla maamiinat presidentin imagosyistä sekä karsimalla maanpuolustukselta budjettirahoja, jotta sitä rahaa riittäisi mm. naisten tasa-arvon (siis naisten etujen) parantamiseen entisestään.

    Äänestä

ja tämä nykyinen tilanne, missä Venäjä tahallisesti loukkaa Suomen ilmatilaa on sitten parempi?

NATO-Baltian ilmatilaa Venäjä ei muuten uskalla loukata....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fjdsifjdio kirjoitti:

Mielestämme NATO:on liittyminen ei ole hyvä idea. Se ei ole Suomelle kannattavaa, koska uhka muiden maiden sotaan joutumisesta on suurempi, kuin esimerkiksi Suomella. Suomi saisi tietenkin turvan muilta NATO mailta, jos Suomi joutuisi sotaan, mutta jos joku muu NATO maa joutuu sotaan, niin Suomikin joutuu vastavuoroisesti lähettämään miehiä sotaan.
Jos Suomi liittyisi NATO:on niin se tarkoittaisi myös suurempaa terrorismiuhkaa, koska NATO on Yhdysvaltain sotaliittouma/järjestö ja tällöin Suomi siis liittyisi Yhdysvältain puolelle, josta Arabimaat ei varmasti pitaisi. Parempi pysyä liittoutumattomana ja pitää puolustusvoimat kunnossa.
Kaiken muun lisäksi Suomi joutuisi maksamaan NATO:on liittymisestä suuria summia, jonka voisi käyttää myös esimerkiksi koululaitoksen palvelujen edistämiseen. Emme saisi kuitenkaan NATO:lta pakostikkaan sitä hyötyä mitä siitä joutuisimme maksamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu