Suomi arvioidaan ulkomailla sotilaallisesti heikoksi

Suomalaisilta poliitikoilta kuulee usein että Suomella on "uskottava puolustus" eikä liittoutumiselle ole tarvetta.

Suomi arvioidaan kuitenkin sotilaallisesti aika heikoksi ulkomailla. Sijalle 56. Ruotsi on vahvin Pohjoismaa sijalla 31. Norja sijalla 33. Tanska sijalla 54.

Tässä arviossa on huomioitu maiden kaikki mahdolliset sotilaalliseen voimaan vaikuttavat tekijät.

Ei pelkästään aseiden ja miehistön määriä.

https://www.globalfirepower.com/countries-listing.php
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Maantiedekin on huomioitu. Eli sotilaallisesti ylivoimaisen Venäjän rajanaapuruus . Venäjällä on mahdollisuus hyökätä Suomeen yllättäen suoraan rajan yli kuten 1939.

Ruotsilla tätä uhkaa ei ole

Äänestä

Myönteistä on että vihreä nuoli osoittaa Suomen kohdalla ylöspäin eli Suomen arvioidaan vahvistuvan sotilaallisesti.

1Äänestä

" total available active military manpower "

Eri kokoiset valtiot painivat tietysti eri sarjoissa.
Ryssän vaarallisuus on ainut asia, josta Suomen on syytä olla huolissaan. Mistään muusta meidän ei Suomen turvallisuuden näkökulmasta tarvitse suuremmin tuossa listassa huolestua.

Afganistan on listassa Suomea heikompi, listan kärkivaltiot ei silti saa sitä alistettua.

Intia on luettelossa sijalla 4. Voi olla, ettei niiden kannata tulla kokeilemaan sotimista Suomen olosuhteisiin, meillä ei ole mitään ongelmia vertailussa Intian kanssa.

Liittoutuminen on silti ainut turvallisuutta lisäävä keino silloin, kun pienen valtion vieressä on epäluotettava sotilaallinen suurvalta.

1Äänestä

''Suomi arvioidaan ulkomailla sotilaallisesti heikoksi''
Eikä Suomea silti ole pystytty valloittamaan, ei se niin heikolta vaikuta.

1Äänestä
  • Ei pidä muistella vanhoja!

    Maailma on muuttunut sittemmin.

    Äänestä

Suomen+Nato+mieliset+arvioivat+Suomen+sotilaallisesti+heikoksi.MTV:n+ja+Upseeriliiton+kysely:+65%+upseereista+kannattaa+Nato-jäsenyyttä.+Upseereitahan+ei+kovin+paljon+Suomessa+ole.+Puolustusvoimien+palveluksessa+on+n.+12+000+ammattisotilasta+ja+siviiliä,+joista+ehkä+hieman+alle+puolet+puolet+on+upseereita.Ei+siis+todellakaan+kaksi+kolmasosaa+vaan+vain+65%+upseereista+(n.+2000-+3000)+pelkää+ja+on+todennut+valinneensa+värän+ammatin,+varautuneet+matkustamaan+Lontooseen+kriisiaikana,+välttääkseen+häviämisen+tuhoon+tuomitussa+huonossa+Suomen+armeijassa.

Äänestä

Täytyisi laittaa ne rahat nykyaikaisiin puolustusratkaisuihin, eikä hörhöjen asefirmojen ylihintaisiin, varastoon seisomaan jääneisiin häviäjäkoneisiin.

Äänestä

Parasta olisi jos Suomi ja Ruotsi yhdessä liittyisivät Natoon. Natolla, Suomella ja Ruotsilla kun on yhteinen intressi pitää Itämeri hallinnassaan joka tilanteessa.

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/analyysi-ruotsi-lupaa-5 000-miesta-suomen-maaperalle-jo-ennen-sotaa-suomea-on-yha-vaikeampi-eristaa-yksinaiseksi-uhriksi-743449/

Äänestä
  • https://www.kaleva.fi/analyysi-ruotsi-lupaa-5-000-miesta-suomen-maaperal/1713005

    Kriisitilanteessa Suomen tärkein satama olisi Göteborg. Suursatama Tanskan salmien takana olisi meriliikenteestä riippuvaisen Suomen elämänlanka Eurooppaan ja maailmalle.

    Ruotsin puolustuspolitiikan loppuraportti tunnistaa Göteborgin sataman merkityksen niin Ruotsi, Suomen ja Norjan huoltovarmuudelle.

    Ruotsin kannalta Suomen vahva puolustus ja sen tukeminen on etu. Suomi estää suoran maahyökkäyksen Ruotsiin ja ilmahyökkäykset Pohjois-Ruotsiin. Suomessa Ruotsi voisi puolustaa itseään Suomen maaperällä. Itämeren rannikkoa ja maihinnousuja Ruotsi puolustaa muun muassa meri- ja ilmavoimin sekä Gotlannin saarelle sijoitetuilla joukoilla.

    Samasta syystä Ruotsin puolustaminen on Suomelle elintärkeää. Mikä tahansa Venäjän hyökkäys Ruotsiin katkaisisi myös Suomen merellisen elämänlangan ja yhteyden ulkomaille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.kaleva.fi/analyysi-ruotsi-lupaa-5-000-miesta-suomen-maaperal/1713005

    Natolla on tärkeä intressi auttaa Baltian maita ja siihen tarvitaan Etelä-Ruotsia. Ei pelkkä Suwalkin käytävä riitä.

    Äänestä

Naton, Ruotsin ja Suomen intressit on niin yhteen sidotut että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon olisi välttämätöntä.

Äänestä

Noin+65%+upseereista+(n.+2000-+3000)+pelkää+ja+on+huomannut+valinneensa+väärän+ammatin.+He+ovat+varautuneet+matkustamaan+Lontooseen+mahdollisena+kriisiaikana,+välttääkseen+häviämisen,+keskuudessaan+tuhoon+tuomitsemassa+huonossa+Suomen+armeijassa.

Äänestä
  • Ajattele sossuryssä että se sama valtio mikä ylläpitää sitä ''huonoa'' armeijaa ruokkii verovaroin myös teikäläisten roskasakin.
    Mutta jonain päivänä ei enää ruoki.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajattele sossuryssä että se sama valtio mikä ylläpitää sitä ''huonoa'' armeijaa ruokkii verovaroin myös teikäläisten roskasakin.
    Mutta jonain päivänä ei enää ruoki.

    Mutta jo tänä päivänä sinnuu sanotaan HitonAntiksi.

    Äänestä

Amerikka meidän käskee sijoittaa lisää aseisiin.
Ja mehän emme nykyisellään muuta voi kuin kuin ponnistella että Amerikan puolustus täällä meidänkin sektorilla tulisi hoidetuksi.
Tykkien paukkeessa poliitikkomme hurmattiin ja allekirjoitukset tuli tehtyä.

Äänestä

Pienen pieni Suomi on itse asiassa huomattavan korkealla asteikossa.

Äänestä
  • Vastaavan väkiluvun valtioista vain ökyrikkaat Norja ja Singapore ovat listalla Suomea korkeammalla. Ei ollenkaan huono sijoitus.

    Äänestä

Teidän poliitikot...politbyroota tarkoittanet?

Äänestä

HitonAntti vähättelee Suomen puolustusvoimia!

Äänestä

Trolli menetti hermonsa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Suomalaisilta poliitikoilta kuulee usein että Suomella on "uskottava puolustus" eikä liittoutumiselle ole tarvetta.

Suomi arvioidaan kuitenkin sotilaallisesti aika heikoksi ulkomailla. Sijalle 56. Ruotsi on vahvin Pohjoismaa sijalla 31. Norja sijalla 33. Tanska sijalla 54.

Tässä arviossa on huomioitu maiden kaikki mahdolliset sotilaalliseen voimaan vaikuttavat tekijät.

Ei pelkästään aseiden ja miehistön määriä.

https://www.globalfirepower.com/countries-listing.php

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu