Hoh hoijaa

Karu päätös tehohoitajien ja lääkärien pikkujoulujuhlille Espanjassa: Lähes 70 todettu koronapositiivisiksi

Espanjassa lähes 70 tehohoidon puolella työskentelevää lääkäriä ja hoitajaa on todettu koronapositiivisiksi, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Syyksi arvellaan pikkujoulujuhlia, joihin osallistui lähes 200 henkilöä.

Kaikki tartunnan saaneet työntekijät olivat osallistuneet juhliin.

Kaikilla oli ennen juhliin osallistumista joko negatiivinen antigeenitestin tulos tai rokotesarja saatuna. Heidän oireensa ovat olleet lieviä.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä järjestetyissä juhlissa oli läsnä 173 henkeä.

Tartunnan saaneet hoitajat ja lääkärit työskentelevät Malagan yliopistollisessa sairaalassa.

Viranomaisten mukaan on myös mahdollista, että tartunnan lähteenä olisi ollut henkilökunnan nauttima ateria.

Omikronvariantti on rantautunut jo aiemmin Espanjaan ja varovaisuutta olisi syytä noudattaa. Viranomaiset ovat suositelleet, etteivät sairaaloissa työskentelevät henkilöt osallistuisi joulujuhliin. Myös pääministeri Pedro Sanchez on muistuttanut kansalaisia varovaisuudesta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uskokaa Jo hyvällä vain persuja äänestämällä voitte enää vaikuttaa kaikki muut puolueet ovat liian korruptoituneita globalisteja jotka ajavat vain omia etujaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Karu päätös tehohoitajien ja lääkärien pikkujoulujuhlille Espanjassa: Lähes 70 todettu koronapositiivisiksi

Espanjassa lähes 70 tehohoidon puolella työskentelevää lääkäriä ja hoitajaa on todettu koronapositiivisiksi, kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters. Syyksi arvellaan pikkujoulujuhlia, joihin osallistui lähes 200 henkilöä.

Kaikki tartunnan saaneet työntekijät olivat osallistuneet juhliin.

Kaikilla oli ennen juhliin osallistumista joko negatiivinen antigeenitestin tulos tai rokotesarja saatuna. Heidän oireensa ovat olleet lieviä.

Joulukuun ensimmäisenä päivänä järjestetyissä juhlissa oli läsnä 173 henkeä.

Tartunnan saaneet hoitajat ja lääkärit työskentelevät Malagan yliopistollisessa sairaalassa.

Viranomaisten mukaan on myös mahdollista, että tartunnan lähteenä olisi ollut henkilökunnan nauttima ateria.

Omikronvariantti on rantautunut jo aiemmin Espanjaan ja varovaisuutta olisi syytä noudattaa. Viranomaiset ovat suositelleet, etteivät sairaaloissa työskentelevät henkilöt osallistuisi joulujuhliin. Myös pääministeri Pedro Sanchez on muistuttanut kansalaisia varovaisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu