Kenen evijärveläisen turkistarha määrättiin lopetettavaksi?

Anonyymi

Ylen alueuutisissa kerrottiin 9.12.2021 ja Ilkka-lehtikin uutisoi, että Evijärven kunnan tekninen lautakunta on määrännyt paikkakunnalla toimivan turkistarhan keskeyttämään toimintansa ympäristöluvan vastaisen toiminnan vuoksi. Kuka sen toimintansa lopettamaan määrätyn tarhan on omistanut?

22

3819

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nimi löytyy pöytäkirjasta siinä pykälässä. Seuraava pykälä salainen joten siitä kuuluu sitten aikanaan.

    • Anonyymi

      Kaikkien ketturahojen toiminta pitäisi keskeyttää!

      • Anonyymi

        Höpö, höpö. Suomessa muutakin eläinten suojelua, kuin kettutarhat.

        On naurettavaa kohdistaa kettutarhoihin huomio ja satojatuhansia lemmikkikoiria ja kissoja joille tapetaan muita eläimiä ruuaksi.

        Koirat makaa pienissä sisätiloissa odottaen isäntää töistä ja asioilta. Ei ne koirien olot ole missään tapauksessa lajikohtaista. Ei koira ole tarkoitettu antamaan ihmiselle hyvänolon tunnetta makaamalla sohvalla ja hänen sängyssään.

        Hajut turhan voimakkaita ulkoilua ei nimeksikään ja tuuhea turkki kuumassa huoneessa. Ihminen ajaa koiraan pahan olonsa ja ilonsa koska ihmissuhteet ovat vääristyneet.


      • Anonyymi

        Juuri niin...eläinrääkkäystä


    • Anonyymi

      höpö höpö,
      tarhaus on murha!
      maailman turhanpäiväisin elinkeino.
      vain todellinen idiootti enää tarhaa eläimiä.

      • Anonyymi

        Selitä nyt miten suuri ero on lemmikkikoiran pidolla ja tarhaketulla?

        Mun mielestä ei kummallakaan ole tarvetta ja tarhakettua pidetään edes taloudellisen tulon takia.

        Koiraa pidetään yhden ihmisen sairaan addiktin vuoksi. Ketusta jää sentään turkki mutta koirasta ei yhtikäs mitään, kuopataan multiin.


      • Anonyymi

        Turkistarhaus tulee eläinrääkkäyksenä lailla kieltää ja ihmettelenkin minkä takia nykyhallituksen joutavanpäiväisin puolue vihreät eivät ole hallituspuolueena ponnekkaasti ajaneet turkistarhauksen kieltävää lakialoitetta.

        Turkistarhaus on eläinrääkkäystä eikä Suomessa turkiksia tarvita, täällä pärjää talvipakkasilla aivan hyvin villavaatteissa.


      • Anonyymi

        Totta puhut.


    • Anonyymi

      Ei se ole sen kummempaa touhua kuin nautojen, broilerien, kanojen, kalkkunoiden, sikojen ja jopa villisikojen tarhaus. Mainitaan nyt vielä lampaat, laamat, alpakat ja strutsit. Kaikkia toimintoja säädellään lailla. Kuitenkin joukossa on syystä tai toisesta huonosti asiansa hoitavia. Suomessa on siis sun mielestä paljon idiootteja.

      • Anonyymi

        Tai poliittinen vaalitarhaus. Niin, vasemmisto on kommunismin syntymisen jälkeisestä toisesta aamusta lähtien huolehtinut, että yhteiskunnissa elää kurjuudessa ja toivottomuudessa niin suuri joukko ihmisiä kuin mahdollista. Ihmisiä joille pienikin, mutta valheellinen toivon pilkahdus saa heidät äänestämään huijaria, joka lupaa heille populistisesti valehdellen hyvän tulevaisuuden.
        Meidän demarimme ovat luoneet tästä todellisen vallikarjatalouden, josta on tullut elinkeino.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai poliittinen vaalitarhaus. Niin, vasemmisto on kommunismin syntymisen jälkeisestä toisesta aamusta lähtien huolehtinut, että yhteiskunnissa elää kurjuudessa ja toivottomuudessa niin suuri joukko ihmisiä kuin mahdollista. Ihmisiä joille pienikin, mutta valheellinen toivon pilkahdus saa heidät äänestämään huijaria, joka lupaa heille populistisesti valehdellen hyvän tulevaisuuden.
        Meidän demarimme ovat luoneet tästä todellisen vallikarjatalouden, josta on tullut elinkeino.

        Lopussa piti olla sana: vaalikarjatalouden. Anteeksi lyöntivirheeni.


      • Anonyymi

        Jos tämä kettutarhaus loppuu, tulee susitarhaus tilalle, susiturkki on tulossa muotiin.


    • Anonyymi

      Salaisen pykälän täytyy olla jotain todella törkeää, taitaa olla tuo toiminnan keskeyttäminen pientä siihen verrattuna. Poliisi tiedottaa aikanaan.

      • Anonyymi

        Mutta mistä saisin sudenpentuja, voisin alkaa tuossa naapurin tyhjässä kettutarhassa kasvattamaan susia. Pariisissa jo viimekesänä kakki hienot Friidut käveli susiturkki päällä vaikka oli kova helle. Nyt pitää olla aikaansa edellä.


    • Anonyymi

      Tarhaus on katoava maaseudun yrittäjyysmuoto. Se on maailman meno tällä hetkellä. Aika aikaansa kutakin.

    • Anonyymi

      Nimi esille kiitos.

      • Anonyymi

        Keskittyisit sinäkin johonkin tärkeään kuten vaikkapa työpaikan hankkimiseen. Voisit myös jättää turkistarha iskut ja turkiseläinten salakuvaamiset tekemättä, koska yhteiskunnan tarjoama ilmainen sosiaaliturva ei ole tarkoitettu tuollaisen toiminnan rahoittamiseen.

        Toki tiedän ettei teitä turkistarhoja häiriköiviä sabotöörejä perinteinen työelämä hirvittävästi kiinnosta, mutta sinä voisit olla muutoksen ensimmäinen airut ja muille aktivisteille esimerkki normaaliin elämään siirtymisestä.


    • Anonyymi

      Joku aika sitten siemenmyyntipetos ja nyt tämä. Nämä tuottaa valtavaa häpeää Evijärveläisille ja haittaa koko kunnan maineelle. Surullista...

      • Anonyymi

        Viherhippi hörhöpuolueen, eli Ohisalo & Co:n pösilöiden äänestäminen olisi sellainen häpeä, että se löisi kaikki muut asiat laudalta 100-0


    • Anonyymi

      Keskustapuolueen ministeri Antti Kurvinen, joka on vielä turkistarhauksen puolustaja saa myös kantaa vastuun tästä mielettömyydestä. Onneksi turkistarhaus tullaan lopettamaan. Kurvisen kaltaiset viimeiset vähemmistössä olevat seteliselkärankaiset valitettavasti pitkittää kettujen kärsimyksiä.

    • Anonyymi

      Taidan äänestää jatkossa vihreitä, jotka ovat aina suhtautuneet turkistarhauksen kielteisesti. Todellisena luontopuolueena laittaisivat Evijärven vesistön kuntoon. Muissa puolueissa en enään näe toivoa.

      • Anonyymi

        Älä itke Iines.

        Kaikesta huolimatta pidä nykyisestä sukupuolestasi kiinni vielä edes muutaman vuoden ajan. Toisin sanoen niin kauan, että saat ensimmäiset kokemuksesi sukupuolielämästä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      148
      11347
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8082
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5854
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      159
      4529
    5. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4312
    6. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      83
      4169
    7. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3457
    8. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3220
    9. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      9
      2444
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1711
    Aihe