Kukaan nainen ei tule raskaaksi pyhästä hengestä ja silti koko ajan ”isättömiä” lapsia tulee vain lisää.
Miksi? Vaikka mies ei kiinnostaisi enää, niin eikö lapsella olisi edes oikeus tuntea ja tavata isäänsä. Ei kaikki miehet halua olla vain siittäjiä, mutta jos nainen hankala ja ilmoittaa vain että et saa tunnustaa isyyttä, niin sillä mennään. Ei mene ihan oikein.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyse on kivoista sosiaalisista tulonsiirroista
Aika usein myös näissä tapauksissa, nainen ei sitten yyhooksi päästyään, jaksakkaan niitä lapsiaan. Ja sitten ne lapset on usein jonkun sukulaisen, naapurin, tms hoivassa, tai sitten ihan vain keskenään heitteillä. Monesti nämä yh-naiset liihottaa ja riekkuu kikattaen kavereidensa kanssa kaikenmaailman kissanristiäisis, samaan aikaan lapset on heitteillä, taikka jonkun puolitutun hoivassa, ja lapset kokee turvattomuutta. Isällä voisi olla aikaa ja haluakin, mutta hän on joutunut jo aiemmin nostamaan kädet pystyyn, hullun yh-naisen mielen oikkujen takia.
Kuka kärsii. Niin, lapset tietenkin.
Näiden mielenvikaisten naisten ei pitäisi tehdä lapsia ollenkaan. Joku psykotutkimus pitäisi tehdä aikaisessa vaiheessa naisille, ja pakkosterilisoida nämä sosiopaatit yms persoonahäiriöiset.
Valitettavasti ne on siitossonneja.