Itselleni hyvin rakas isosisko on äänestänyt varmaan 2000 luvun alusta asti perussuomalaisia ja kun itse olen aikuisuuteen tullut ja politiikasta kiinnostunut oli hänen puheensa ihan järkeviä vaikkakin olin joistakin asioista eri mieltä.
Sitten Halla Ahon päästyä puolueen johtoon oli hänenkin puheensa alkaneet vaikuttamaan enemmän ja enemmän ei niin rationaalisilta ja nyt korona aikana on hän muuttunut rokotevastaiseksi ja alkanut linkkaamaan Ano Turtiaisen puheita ja aikoo äänestää Turtiaisen puoluetta.
Minusta aivan kauheaa miten ennen niin älykäs ja vahva ihminen on näin lyhyessä ajassa muuttunut aivan erilaiseksi joka uskoo tosissaan kaiken maailman salaliittoteorioihin.
Itse en ole hänen postauksiinsa mitään kommentoinut enkä politiikasta hänen kanssaan enää puhu saati edes rokotteista enkä usko että voin enää mitään tehdä mutta miten minun pitäisi suhtautua asiaan?
Pelkään että jos hän älykkäänä ja vahvana naisena voi hurahtaa täysin salaliittoteorioihin miten lähellä olemme Yhdysvaltoja jossa vajaa puolet kansasta elää ihan omassa todellisuudessaan jossa muut kuin heidän porukkansa on vihollisia.
Itse haluan siskoni kanssa olla tekemisissä mutta pelkään että hän alkaa karsimaan lähipiiristään rokote-ja hallitusmyönteisiä pois ja katoaa lopullisesti siihen salaliittoteoria kuplaan.
Rakas siskoni on vaihtanut perussuomalaiset Ano Turtiaiseen miten pitäisi suhtautua?
63
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvin on hallitus saanut kansalaiset toinen toisiaan vastaan. Se on tuon viidennen kolonnan myyräntyön tarkoituskin, vastakkainasettelua, syyttelyä ja kaaosta. Minä pidän siitä huolimatta välejä, tosin turvavälejä rokotettuihin sukulaisiin ja ystäviin.
- Anonyymi
Hyvin on aloittajaan uponnut aivopesu propaganda ja varmaan montakin myrkkypiikkiä otettu. R.I.P. vaan etukäteen.
Suurin osa rokotetuista kuolee 3 vuodessa. - Anonyymi
Yhteen saanut, ainuastaan surkeat opposittiossa olevien kannattajat haikailevat edellisenhallituksen perään.
Vaatii vähän masokistisiäpiirteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin on aloittajaan uponnut aivopesu propaganda ja varmaan montakin myrkkypiikkiä otettu. R.I.P. vaan etukäteen.
Suurin osa rokotetuista kuolee 3 vuodessa.Siellä taas 🐒Persu laukoo läpiäpäähän.
Sitähän Persu politiikkaa on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin on aloittajaan uponnut aivopesu propaganda ja varmaan montakin myrkkypiikkiä otettu. R.I.P. vaan etukäteen.
Suurin osa rokotetuista kuolee 3 vuodessa."Suurin osa rokotetuista kuolee 3 vuodessa."
Miksi vatipää valehtelee?
Tuletko 3 vuoden päästä palstalle myöntämään olleesi vatipää valehtelija, jos muutama miljardi ihmistä ei ole kuollut? - Anonyymi
Koska ei tykkää Messias-Anosta?
- Anonyymi
Mahtaako VKK haukata aluevaaleissa isonkin palan? Katellaan...:)
- Anonyymi
Rokotevastaiset ovat Suomessa marginaalisen pieni ryhmä. Pitävät kovaa ääntä ja luulevat että heidän öyhötyksellään olisi jotakin merkitystä, mutta yhteiskunta ei pyöri pienen marginaalisen ryhmän ehdoilla.
Elävät sosiaalisen median kuplassaan ja kuvittelevat että heitä olisi valtavasti, mutta sitten kun kutsuvat kokoon SUURmielenosoituksen Helsingissä niin siihen osallistuu 1500 ihmistä. Ja hekin vain siksi että heitä on haalittu ulkomaita myöten ja kuskattu autokyydeillä muualta. Äänekkäimmät ja ahkerimmat sosiaalisen median rokotevastaisia valheita suoltavat kun eivät edes asu Suomessa, nuo ruplililla palkatut trollit, eivätkä siksi tietenkään myös osallistu mielenosoituksiin.
Tätä palstaa lukiessa voisi luulla että rokotevastaisia olisi paljon ja että heillä olisi suurikin merkitys. Mutta ei tällä palstalla ole mitään merkitystä. Tein työpaikallani kyselyn asiasta. Kysyin kuinka moni sieltä lukee tätä palstaa, tai MV-kuraa, tai Tollontuupia tai Rapsodiaa. Kukaan ei lue tätä palstaa, koskaan. Kukaan ei lue MV-kuraa koskaan, osa ei edes tiennyt mikä se on. Kukaan ei tiennyt mitä ovat Tokentube ja Rapsodia.
Marginaaliset huuhaahörhöt mölisevät keskenään, suurta enemmistöä ei voisi vähempää kiinnostaa.Sehän se on. Täällä on muutama kellon ympäri pyörivä reppana syöttämässä palstalle kuraa. He ovat kuumana, kun heidän juttujaan kiistää. Se on oikeastaan hupaisaa.
- Anonyymi
TruthReallyHurts kirjoitti:
Sehän se on. Täällä on muutama kellon ympäri pyörivä reppana syöttämässä palstalle kuraa. He ovat kuumana, kun heidän juttujaan kiistää. Se on oikeastaan hupaisaa.
Pellejähän ne on kuten muutkin äärioikeistohörhöt.
Anonyymi kirjoitti:
Pellejähän ne on kuten muutkin äärioikeistohörhöt.
Pitkälti totta.
Kuka tuon on todennut? Missä? Millä sanoilla? Mikä on ollut asiantuntijoiden näkemys?
- Anonyymi
No jos vaikka kommarityylisesti pakkosijoittaisit siskosi Siperiaan? 👍🏾
- Anonyymi
Toteaa porvari Persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toteaa porvari Persu.
Persu pienellä, porvari vielä pienemmällä ja toteaa = saa aivoverenkiertohäiriön.
Ja sit tutti suukkiin ja hiekkikselle reippailemaan! 👍🏾 🍼
Konttaa varovasti siellä on liukasta.
- Anonyymi
Se on sentään näiden puolella muut on komposteja 😂🤣
https://sinunpuolella.fi/allekirjoitus.html - Anonyymi
Nämä "salaliittoteoriat" ovat alkaneet toteutua.
- Anonyymi
Aloittaja voisi todisteiden kera torpata Anon jutut. Minä en pysty siihen koska en väitä hänen puhuvan varmaa totuutta mutta toisaalta en usko sata miljoonaa ihmistä tappaneen aatteen kannattajiin jotka pakottavat ottamaan tuon myrkyn. Punaisista puhun. Kuka hallitukseen voi luottaa tai tuon aatteen kannattajiin? Kuka?

Kuka rehellinen ja rauhaa rakastava voisi luottaa yhdenkään punaisen juttuihin? Se aate on niin kauhistuttava.

Tässä näkee että punainen ihminen ei tunne käsitettä vapaaehtoisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä näkee että punainen ihminen ei tunne käsitettä vapaaehtoisuus.
Mikä pahinta, teko-oikeistolaiset puolueet kepu ja kokkarit ovat liittyneet punaisiin. Heidän politiikkansa ei eroa käytännössä mitenkään tunnettujen vasuripuolueiden touhusta. Jotain pientä eroa jossain voi olla, siinä kaikki.

Jos näyttää siltä että persut pettävät, silloin jää jäljelle vain Anon puolue. Heitä minäkin silloin äänestän. Vielä olen persu.

Kuinka monta kuollut ilman rokoteta. 🤔
Heitä möys se luku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka rehellinen ja rauhaa rakastava voisi luottaa yhdenkään punaisen juttuihin? Se aate on niin kauhistuttava.
Millä sanoilla kuvaisi edellisenhallituksen tekeleet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä näkee että punainen ihminen ei tunne käsitettä vapaaehtoisuus.
Mimeä 🐒yksikinpuolue joka hallitusvastuussa toimisi toisin. Käsisdämmellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos näyttää siltä että persut pettävät, silloin jää jäljelle vain Anon puolue. Heitä minäkin silloin äänestän. Vielä olen persu.
Jos Persut pettävät 😂😂pettivät jo.
Jollet ole yrittäjä, tulee uusi pettymys.
Mennään niin oikealla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä pahinta, teko-oikeistolaiset puolueet kepu ja kokkarit ovat liittyneet punaisiin. Heidän politiikkansa ei eroa käytännössä mitenkään tunnettujen vasuripuolueiden touhusta. Jotain pientä eroa jossain voi olla, siinä kaikki.
Pitää olla rehellisesti äärioikeistoa, kuten me persut. Heil Aatu ja Putin!
- Anonyymi
Sisko on vaihtanut yhden rokotevastaisen idioottiporukan toiseen rokotevastaiseen idioottiporukkaan. Mitä väliä sillä.
- Anonyymi
Tämäkin väite on täyttä hapatusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin väite on täyttä hapatusta.
Aina kun väitetään jotain, pitää asiat perustella eikä vain haukkua ihmisiä. Se haukkuminen nolaa jo haukkujaa itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin väite on täyttä hapatusta.
Hapatusta siksi että kukaan ei ole rokotusvastainen sinänsä. Tämä myrkky jota työnnetään ihmiseen, se on äärimmäisen arveluttava aine. Koska punaiset sitä ajaa, silloin pitää hälytyskellojen soida. Se kauhistuttava aate ei ole mitään hyvää saanut maailmassa aikaan. Pelkkää kuolemaa ja hävitystä. Siksikään en halua tuota kokeellista piikkiä ottaa.

Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Kuka rehellinen rauhaa rakastava ihminen voi sellaisiin ihmisiin luottaa?
- Anonyymi
Ai saiko hän työpaikan terveydenhuolto-alalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hapatusta siksi että kukaan ei ole rokotusvastainen sinänsä. Tämä myrkky jota työnnetään ihmiseen, se on äärimmäisen arveluttava aine. Koska punaiset sitä ajaa, silloin pitää hälytyskellojen soida. Se kauhistuttava aate ei ole mitään hyvää saanut maailmassa aikaan. Pelkkää kuolemaa ja hävitystä. Siksikään en halua tuota kokeellista piikkiä ottaa.
Olet Kärkkäinen, henkeen ja vereen riisto yrittäjä.
Nyt duunarin ei joudu tekemään ilmaistatyötä kuten edellinenhallituksen aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommunismi on vaikuttanut sadan miljoonan ihmisen kuoleman. Kuka rehellinen rauhaa rakastava ihminen voi sellaisiin ihmisiin luottaa?
Se on kumma että tuollaista aatetta ei ole haluttu kieltää. No,Ven ihmettele yhtään sillä ihminen muuttuu pimeäksi näinä lopunaikoina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kumma että tuollaista aatetta ei ole haluttu kieltää. No,Ven ihmettele yhtään sillä ihminen muuttuu pimeäksi näinä lopunaikoina.
Ei ven vaan en.
- Anonyymi
Eipä hän ole paljoa muuttunut, samaa öyhötystä. Mutta sitä se todellisuudesta erkaantuminen.
- Anonyymi
"Lakkasiko "rakas" antamasta?"!!!
- Anonyymi
Mitenkö pitäisi suhtautua? Huvittuneen pilkallisesti ja sääliä tuntien. En nyt yhtäkkiä keksi miten muutenkaan.
- Anonyymi
Suurin osa piikkikauhuisista öyhöttäjistä ja ääliömäisistä salaliittovöyhöttäjistä on joko persuja tai Anon peppua pussaavia. (vkk = valta kuuluu kaljulle). En näe noiden kahden ääliöporukan välillä mitään eroa, samaa aivotonta mölinää.
- Anonyymi
… verrattuna omaan laadukkaaseen debaattiisi? :)
*BuaHaHa!* 🤪 - Anonyymi
Oliko tämä kenenkään mielestä rakentavaa keskustelua asiasta? Mielestäni tuo kertoo enemmänkin kirjoittajansa mielenmaisemasta ja murentuvasta sekä hauraasta poliittisesta uskostaan, että sen aiheuttamista pelkotiloista.
Tässä tuolle kommentoijalle lähimmäisen apua ojentava käsi:
https://mieli.fi/mielenterveys-koetuksella/miten-hakea-apua-mielenterveyden-ongelmiin/mielenterveyspalvelut/
Ole heihin yhteydessä, voit saada pahalle olollesi helpotuksen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tämä kenenkään mielestä rakentavaa keskustelua asiasta? Mielestäni tuo kertoo enemmänkin kirjoittajansa mielenmaisemasta ja murentuvasta sekä hauraasta poliittisesta uskostaan, että sen aiheuttamista pelkotiloista.
Tässä tuolle kommentoijalle lähimmäisen apua ojentava käsi:
https://mieli.fi/mielenterveys-koetuksella/miten-hakea-apua-mielenterveyden-ongelmiin/mielenterveyspalvelut/
Ole heihin yhteydessä, voit saada pahalle olollesi helpotuksen.Tunnettuja ja suosittuja perussuomalaisia poliitikkoja.
Teuvo Hakkarainen. Kännissä sekoileva ääliö, joka omien sanojensa mukaan ei ole ottanut viinan pisaraakaan yli 20:een vuoteen. Sekoillut kännissä motskarijengiläisten kanssa ja hukannut valtion omaisuutta. Tuomittu oikeudessa mm. varkaudesta, rattijuoppoudesta, pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta. Persujen suosikki ja ääniharava, joka näyttää millaisia ihmisiä persut arvostavat ja äänestävät.
Laura Huhtasaari. Kävelevä blondivitsi, jonka pohjon tyhmyys ja lähes täydellinen tietämättömyys kaikesta naurattaa lapsiakin. Nuoren maan kretupelle, joka käy puhumassa natsien tilaisuudessa. Äärioikeistolainen siegheilfundiskristitty. Persujen suosikki ja ääniharava ja pressaehdokas.
- Anonyymi
Aina kun väitetään jotain jonkun henkilön puheesta että se ei pidä paikkaansa, pitää esittää pitävät todisteet että näin on. Kun Turtiainen puhuu rankkoja väitteitä, silloin pitää esittää vieläkin rankemmat vasta-argumentit. Se ei riitä että vaan haukutaan ihmisiä joksikin. Pelkkä haukkuminen saa haukkuja näyttäytymään oudossa valossa.
- Anonyymi
Enemmän saat murheita, kun siskosi kääntyy islamin uskoon.
- Anonyymi
Länsimaiset ihmiset kansanmurhan kohteina, mutta lampaat eivät sitä suostu uskomaan vaan ottavat lisää myrkkypiikkejä vaikka Suomessakin kuolleisuus noussut jo 10%.
USA:ssa kuollut rokotusten alettua jo 450 000 ihmistä!- Anonyymi
Tuo 450 000 on siis ylikuolleisuutta, mitä ei selitä mikään muu kuin myrkkypiikit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo 450 000 on siis ylikuolleisuutta, mitä ei selitä mikään muu kuin myrkkypiikit.
No aivan varmasti joo. Sillähän ei tietenkään ole asian kanssa mitään tekemistä, että siellä on koronaan kuollut jo 796 000 ihmistä.
- Anonyymi
Älä aloittaja sitä sure. Ole pikemminkin iloinen siitä että on olemassa persujen ja VKK:n kaltaisia puolueita jotka ainoina enää puolustavat suomalaisia ja kansallisvaltiotamme. Muut ovat poismenneet.
- Anonyymi
Ei edes Kd puolusta sillälailla maatamme kuin pitäisi.
- Anonyymi
Minäkin, kuule rakas aloittaja, jos Persut pettää, siirryn VKK:n äänestäjäksi. Se on oikeasti ainoa oljenkortemme silloin, haukkukoon punaiset sielunsa kyllyydestä. Sen he osaavat.
- Anonyymi
Siis kansallissosialistista valtiota?
- Anonyymi
Eivät MV-kaalisoppapierua raamattunaan pitävät persut puolusta maatamme, he ajavat vain naapurimaamme Venäjän etuja.
- Anonyymi
Aloitus on kuin b-luokan novelli, jonka lukeminen loppuu yleensä kohtaan blah blah blah.
- Anonyymi
Mieti aloittaja kenen joukoissa seisot. Seisotko äärimmäisen hirvittävää aatetta kannattavien joukossa. Kommunismi on se aate.
- Anonyymi
Minä luen kaiken vasemmistolaisuuden tuohon päämäärään pyrkiväksi. Jopa kepu ja kokkarit ovat hurahtaneet vasureiden lössiin. Tämä ei ole mitään salaliittohörhöilyä vaan totisinta totta.
- Anonyymi
Mieti aloittaja koronaan liittyvää todellisuutta. Sitä rokotepakkoa kannattaa juuri nuo vasurit. Mieti auttaako se ketään kun jo valtamediakin tunnustaa että se ei estä tartuttamasta eteenpäin. Mieti miksi he kannattaa sitä. Siksi kun heidän unelmayhteiskunnassa ihmiset ovat täydellisen kontrolloituja. Siksi ajavat passia ym.
Tämä ei ole mitään salaliittohörhöilyä. - Anonyymi
Onko aatteen sisko hot or not?
- Anonyymi
Älä holhoo siskoasi.
- Anonyymi
Ano-genitaali Turtiainen.
- Anonyymi
Vaikka on sisko hänen politiset näkemykset ei sinulle kuulu! Ei pitäisi siskoutta muutta. Jos mutta ei siloin ollut koskaan Rakas! piku siskona olen vasuri ja sama on isoskoni. Suvusta löytyy kokomus. vasemisto. demarit, perussuomalaiset. Politikasta emme puhu. Itse äänestän ensi vaalessa Vanhaa miestä isä Harkimo eli Liike.
- Anonyymi
Onnitella voi, mikä tahansa on nykyvihreitä parempi vaihtoehto.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 232401
- 951526
- 1181274
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18969- 52862
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249861Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo19840MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840- 34795